Pianonsoitonopettajan hiljainen tieto

Kokeneilla pianonsoitonopettajilla on valtava määrä tietoa. Suuri osa siitä on sellaista, jota on hyvin vaikea pukea sanoiksi. Opettaminen tapahtuu paljolti malliksi näyttämisen ja tekemisen kautta. Esiintyvän muusikon ei tarvitse soittaessaan pohtia käsien ja sormien toimintaa, mutta opettajan täytyy. Asioiden nimeäminen auttaa niiden opettamisessa, jäsentämisessä ja kommunikoinnissa. Opettajien eläköityessä tai siirtyessä uusiin työtehtäviin, katoaa heidän mukanaan paljon sekä henkilökohtaista että työyhteisön käytänteisiin liittyvää tietoa ja taitoa. Tästä tiedosta olisi paljon hyötyä nuorille opettajille. Mitä tämä hiljainen tieto on, ja mistä kaikkialta sitä voi saada?

Hiljainen versus näkyvä tieto

Ihminen ei ole tietoinen kaikesta tietämästään. Hän ei osaa aina kertoa miksi ja miten tekee, mitä tekee. Toiminnan sujuminen hyvin, on osoitus siitä, että tekeminen ei ole sattumanvaraista. Tekijä ei välttämättä osaa kuitenkaan sanallistaa tai kuvata ratkaisujaan. Hänellä on siis hiljaista tietoa. (Pöyhönen 2011, 87.) Hiljainen tieto opitaan implisiittisesti, ja sitä tapahtuu koko ajan epävirallisissa tilanteissa. Se voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Sellaisetkin tapahtumat joita ei ole tiedostettu tai joita ei voi enää muistaa tietoisesti, saattavat vaikuttaa uusiin kokemuksiin, ajatuksiin ja toimintaan sekä käyttäytymisen psykodynamiikkaan, eli niillä voi olla alitajuntainen vaikutus. Tällainen epämuodollinen oppiminen tapahtuu siis ilman tarkoituksellista opiskelua, kulttuurin keskellä ja arkipäivän käytänteissä, se on informaalia oppimista.

Näkyvä tieto taas edellyttää eksplisiittistä oppimista. Formaali ja non-formaali tieto kuuluu eksplisiittisen tiedon piiriin. Formaali tieto on ns. opetussuunnitelman mukaista ja koulussa opittua virallista tietoa, ja non-formaali on muualla opittua, mutta kuitenkin tavoitteellista. Eksplisiittinen oppiminen on siis virallista ja epävirallista oppimista, jolla on enemmän tai vähemmän selkeästi tiedostettu oppimistavoite. (Pöyhönen 2011, 100.) Hiljaiseen tietoon verrattuna näkyvää tietoa on helppo sanallistaa ja käsitteellistää.

Ihmisen arkipäivän käyttäytymisen muovautumisessa ja käytännön taitojen oppimisessa keskeinen osa on implisiittisellä tiedolla, mutta se vaikuttaa myös ihmisen tapaan jäsentää kuulemaansa musiikkia. Kuuntelemalla musiikkia, kyseisten tyylien ilmaisutavat ja kielioppi tulevat tutuiksi kuin itsestään, ilman että asiaa edes huomaa tai kukaan niitä erikseen opettaa. (Pöyhönen 2011, 100.) Jo ennen ensimmäistä soittotuntia lapsi on kuullut valtavan määrän musiikkia, ja luonut sitä kautta omia käsityksiään musiikista, niin tiedostamattaan kuin tiedostetustikin (Pöyhönen 2011, 20). Pienelle lapsellekin on siis kertynyt jo oma hiljaisen tiedon varasto.

Musiikin opiskelussa painottuu käytännön opiskelu, siinä ei ensin opiskella teoreettista pohjaa, jota vasta sen jälkeen päästään soveltamaan (Pöyhönen 2011, 21). Pianonsoittotaitoa ei voi oppia pelkästään kirjasta lukemalla.

Hiljainen tieto soittotunnin rakentajana

Auli Toom (2008, 164-67) on jäsentänyt didaktisen kolmion avulla luokanopettajan praktista tietoa. Kolmion kulmissa on opettaja, oppilas ja sisältö. Toom määrittelee opettajan pedagogisen hiljaisen tiedon interaktiivisessa opetustilanteessa ilmeneväksi prosessiksi, jonka myötä opettaja löytää ratkaisuja yllättäviin ja haastaviin tilanteisiin siten, että oppitunti pääsee etenemään tarkoituksenmukaisesti ja tavoitellulla tavalla.

Pöyhönen soveltaa väitöksessään tätä Toomin didaktista kolmiota instrumenttiopetukseen. Instrumenttitunnin keskeisiä erityispiirteitä on mm. se, että usein käsiteltävät asiat ilmenevät vasta oppilaan esitettyä läksykappaleensa. Oppilas siis tuottaa käsiteltävän materiaalin itse. Opettajan on tehtävä kuulemansa perusteella tilannearvio ja diagnoosi oppilaan senkertaisista ongelmista ja niiden mahdollisista syistä. Instrumenttituntien tilanteet ovat usein yllätyksellisiä ja haasteellisia verrattuna opetukseen, jossa tunnin asiasisällön voi suunnitella etukäteen. (Pöyhönen 2011, 89) Didaktinen kolmio osoittaa, että pianonsoitonopettaja käyttää pääasiassa hiljaista tietoa. Tunnin kulku ei ole ennustettavissa, oppimista on osattava viedä tavoitteen suuntaan muuttuvissa olosuhteissa.

Hiljainen tieto pianonsoitonopetuksessa

Pianonsoitonopettajan tiedosta suuri osa on opittu kulttuurisissa käytänteissä. Kun pianisti soittaa kappaletta, kaikki esityksen piirteet eivät ole tietoisen tarkkailun kohteena, eikä niitä ole helppoa sanallistaa. Jotta esitys olisi mahdollisimman sujuvaa, muusikon tulee osata jotain sellaista, mikä ei vaadi jatkuvaa keskittymistä.(Pöyhönen 2011, 15.)

Pianonsoitonopettaja kerää uransa aikana valtavan määrän tietoa pianonsoitosta, opettamisesta sekä vuorovaikutuksesta, ja musiikista ylipäänsä. Hän ei ole itse tietoinen läheskään kaikesta tästä tiedosta. Haastattelin kahta kokenutta pianonsoitonopettajaa, ja yritin konkretisoida heidän hiljaista tietoaan. Pyysin heitä määrittelemään hiljaisen tiedon käsitteen, ja kertomaan mitä se on heidän mielestään pianonsoitossa, sekä pianonsoitonopetuksessa. Pohdimme yhdessä myös sitä, voiko hiljaista tietoa opettaa tai siirtää toiselle. Lisäksi mietimme, millaisella henkilöllä voi olla hiljaista tietoa. Seuraavaksi on luvassa muutamia poimintoja näistä haastatteluista.

Vuorovaikutustaitojen koettiin kehittyvän läpi uran, mitä enemmän erilaisia oppilaita kohtaa. Vaikeista oppilaista ja tilanteista oppii eniten. Kun taas kaikki sujuu hyvin, ei opettaja välttämättä tiedosta miksi näin on. Kuitenkin sisäinen motivaatio, omat haaveet ja tavoitteet ajavat oppilasta eteenpäin enemmän kuin opettaja. Kappaleen opettamisessa hiljainen tieto yksinkertaistaa työtä. Kun on nähnyt monta kertaa oppilaiden ratkovan samaa ongelmaa, osaa tarttua siihen heti ja opetus menee suoremmin oikeaan kohteeseen. Toinen haastateltavista koki, että hiljaisella tiedolla on tärkeä osa myös esiintymistilanteessa. ”Lavalla oppii olemaan vain käymällä siellä.” Tieto ja kokemukset kertyvät lavalla, siellä oppii kuinka tapaa käydä, jos olet hyvin, tai huonosti valmistautunut. Opit tietämään hiljaisesti mitä vaaroja voi olla edessä, samoin hyvät kokemukset luovat turvaa. Tämä kaikki vaikuttaa tulkintaan ja tekniikkaan. Saman haastateltavan mielestä sosiaalistuminen alalle edellyttää myös hiljaisen tiedon kertymistä, sitä että tunnet olevasi musiikinalan ihminen ja töissä alalla. Lisäksi hän painotti, että on hyvä tietää myös muista soittimista ja muusikoista. Työpaikalta saa paljon sellaista hiljaista tietoa, joka ei liity pianonsoittoon. Sitä on esim. ajanhallintaan, vuorovaikutukseen ja erilaisiin toimintatapoihin liittyvä tieto. Myös nämä ovat tärkeä osa pianonsoiton opettajan ammattitaitoa. Toinen haastateltavista kokikin hiljaisen tiedon enemmän juuri tällaiseksi työyhteisön väliseksi tiedoksi.

Pianonsoiton opetuksessa on usein haastavaa nimenomaan sanallistaminen, jonka myös molemmat haastateltavat myönsivät. Kuinka opettaa asioita, jotka jokainen kokee omalla tavallaan. Etenkin kinesteettinen tieto on tyyppiesimerkki tällaisesta tiedosta, sen välittäminen on lähes mahdotonta. Tästä esimerkkinä käy hyvin kädenasento, sillä se tuntuu jokaisella erilaiselta. Kuinka välittää tiettyä tunnetta, kuinka selittää miten käsi tuntuu vapaalta jne. Mielikuvat voivat olla tähän apukeinona, mutta niissä on omat riskinsä. ”Mielikuva voi johtaa yhtä paljon vikaan kuin oikeaan suuntaan. Sama asia on toiselle positiivista ja toiselle pelottavaa.” Tätä asiaan pohdimme toisen haastateltavani kanssa. Olisi tärkeää muistaa, että mielikuva edustaa jokaisen omaa kokemusta. Oppilaalle tulisi esittää kysymyksiä, joiden avulla hän voi päätyä oman elämän kautta itselle sopivaan mielikuvaan. On hyvä miettiä mielikuvan luonnetta, onko se esim. liikunnallinen, tuntoaistiin tai tunne-elämään perustuva.

Pianonsoitonopettajalta vaaditaan erittäin laaja-alaista osaamista ja tietämystä. Hän kerää koko elämänsä erilaisia kokemuksia, jotka kerryttävät hänen hiljaisen tiedon varastoaan. Lopulta jokaiselle kertyy oma ainutlaatuinen ja yksilöllinen varasto.

Hiljaisen tiedon kertyminen ja siirtäminen

Hiljaisen tiedon merkittävyyttä, etenkään instrumenttiopetuksessa, ei voi kiistää. Eräässä tutkimuksessa on mitattu oppimistuloksia. Sen mukaan oppilaan valmiudet (motoriset, psykologiset, tiedolliset ja perinnölliset) määräsivät oppimistuloksista 50 prosenttia ja oppilaan asenne 25 prosenttia. Opettamisen ansiota oli 25 prosenttia, josta tunne- ja eleviestinnän osuus oli 18 prosenttia ja sanallisen opettamisen vain 7 prosenttia. (Kianto 1994, 112.) Tämä antaa viitettä siitä, kuinka vähän loppujen lopuksi sanallisella viestinnällä on merkitystä. Kaikkea ei siis tarvitsekaan osata sanallistaa. Ilmeet, eleet ja malliksi soittaminen ovat paljon tehokkaampia opetuskeinoja. Niitten avulla on usein helpompaa ilmaista myös hiljaisen tiedon alueella olevaa tietämystä, kuten esim. kinesteettistä tietoa.

Mistä sitten saamme haltuumme tätä tärkeää hiljaista tietoa? Haastattelujeni pohjalta sitä saa etenkin iän ja kokemuksen kautta. Jos on asian kanssa uusi, ei voi mitenkään olla niin suurta hiljaisen tiedon varastoa. Näitä kokemuksia keräämme koko elämämme ajan, konserteista, radiosta ja tv:stä, kirjallisuudesta ja kollegoiden kanssa käydyistä keskusteluista. Myös sattuman ja työyhteisön sisäisten spontaanien toimintamallien, sekä kulttuurin kautta saamme suuren osan hiljaisesta tiedosta.

Erityisen kiehtovaa on se, kuinka omaa hiljaista tietoa voisi siirtää toiselle. Perehdyttäminen on hiljaisen tiedon kuuluville saattamista. Kun vanha työntekijä lähtee, hänen tulisi perehdyttää uusi. Myös mentorointi on hyvä keino siirtää hiljaista tietoa. Mentorointi on kokemusten, näkemysten ja osaamisen siirtämistä ja välittämistä henkilöltä toiselle. Mentori on vanhempi ammattilainen ja luotettava neuvonantaja. Hänen tehtävänään on seurata, tukea, rohkaista ja opastaa uutta työyhteisöön tullutta kollegaansa. Mentorin ja mentoroitavan, eli aktorin, vuorovaikutussuhde on luottamuksellinen ja tavoitteellinen, ja se perustuu keskusteluun. (Helakorpi 2013.)

Musiikin alallakin tuttu ilmiö on, että opettaja haluaa varjella omaa itse keräämäänsä henkilökohtaista tietoa. Nuorille opettajille olisi suuri apu ja rikkaus, jos vanhemmat kollegat jakaisivat omaa arvokasta tietämystään. Mitä hyötyä on tiedosta, joka häviää opettajan mukana, kun hän jää eläkkeelle. Jokainen opettaja voisi yrittää omalla kohdallaan välttää tätä turhaa tiedon panttaamista. Jos keksit hyvän ja toimivan tavan opettaa jotain asiaa, miksi et jakaisi tätä iloa mahdollisimman monelle.

Kirjoittaja:

Anna Pirnes 2013, Centria amk.

Lähteet:

Helakorpi, S. 2013. Mentorointi ja hiljainen tieto. Tausta-artikkeli mentorin asiantuntijuuteen ja sen arviointiin.  Viitattu 16.5.2013.  http://openetti.aokk.fi/sisu/TEEMAT%20AIHEALUEITTAIN/Tyoelamaosaaminen/Mentorointi.pdf

Kianto, M. 1994. Matka pianon soittamiseen. Keuruu: Otava

Pöyhönen, M. 2011. Muusikon tietämisen tavat: moniälykkyys ja musiikin esittämisen taito korkeakoulun instrumenttituntien perusteella. Jyväskylän yliopisto, musiikkikasvatuksen väitöskirja. Viitattu 18.5.2013. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/36973/9789513945169.pdf?sequence=1

Toom, A., Onnismaa, J., Kajanto, A (toim.). 2008. Hiljainen tieto: tietämistä, toimimista, taitavuutta. Helsinki: Kansanvalistusseura.