Mielikuvat ja niiden käyttö viulunsoiton alkeisopetuksessa

Mielikuvaharjoitukset ovat hyvä ja nopea tapa tutustuttaa viulunsoittoa aloitteleva lapsi tai nuori aikuinen musiikin harrastukseen. Harjoitusten yksi tärkeä tavoite on löytää tavallisesta arkielämästä motorisia liikkeitä, jotka parhaassa tapauksessa vastaisivat viulunsoitossa esiintyviä toimintoja. Normaalisti emme tietoisesti ajattele motorisia liikkeitämme arjen rutiineissa, kuten tiskaamisessa, imuroinnissa tai auton pesussa. Hyvin nopeasti opimme nämä yksinkertaisilta vaikuttavat liikkeet automaattisiksi ja pyrimme tiedostamattomasti hiomaan näitä ruumiin toimintoja mahdollisimman taloudellisiksi ja nopeiksi. Lattian imurointi sängyn alta ensimmäistä kertaa vaatii hieman järkeilyä ja mukautumista ahtaisiin tiloihin, mutta jo muutaman kerran sama toiminto alkaa olla jo itsestäänselvyys ja eikä vaadi kovin kummoista paneutumista tehtävään seuraavilla kerroilla.

Sama periaate on mielikuvaharjoituksissa, joissa lapselle voidaan opettaa viulunsoittamisen alkeita suhteellisen hyvillä lopputuloksilla ilman varsinaista instrumenttia. Ensiksi oppilaalta saadaan poistettua se erikoinen pelkotila, että arvokas ja herkkä instrumentti saattaisi pudota lattialle ja särkyä. Toiseksi: oppilas saadaan keskittymään olennaisiin motorisiin harjoituksiin, joilla myötäillään ja mallinnetaan itse soittamista ja instrumentin käsittelyä.

Aloittelijan on hyvä jo tässä vaiheessa oivaltaa, että soittaminen tapahtuu ensisijaisesti aivoissa tietoisella ja tiedostamattomalla tasolla. Kaikki mitä ihmisen tarvitsee osata, on ne yksinkertaiset kädenliikkeet, joilla soittaminen tapahtuu. Tämän jälkeen voidaan soittajalle antaa kokeiltavaksi viulu ja jousi ja todeta, kuinka liikkeiden tulisi pysyä mahdollisimman autenttisina ja muuttumattomina. Jos oppilas on oivaltanut ja sisäistänyt liikkeet, viulun ja jousen hallinta ovat suhteellisen kivuttomia asioita.

Yksi merkittävä ongelma, jonka jokainen muusikko kohtaa iästä riippumatta on se, että soittimen hallinta mielletään tavattoman monimutkaiseksi ja vaikeaksi heti, kun oma keho on siihen fyysisesti kosketuksessa. Varsinkin varttuneemmalla soittajalla on taipumus ajatella liikaa ja liian yksityiskohtaisesti.

Jousikäsi ja sen yksinkertaiset harjoitukset

Jousikäden hallinta alkuvaiheessa on erittäin tärkeää siksi, että vältettäisiin ”rumien äänien” aiheuttama henkinen lukko- ja jännitystila, joka puolestaan johtaa helposti myöhemmin vasemman käden harjoitusten vaikeutumiseen. Yleisesti kuka tahansa ihminen nauttii uuden soittimen hallinnasta ja uusien asioiden harjoittelemisesta, jos äänenmuodostukseen kiinnitetään riittävästi huomiota jo heti alussa. Piisilän (2008, 19) mukaan alkeissoittoon liittyvissä harjoituksissa harjoitellaan jousen hankaamista kielillä tallan suuntaisesti sekä kauniin äänen tuottamista.

Harjoitteleminen on siis mielekästä ja mukavaa, kun soittimesta saadaan kaunis ja haluttu ääni. Tässä tapauksessa jousen hallinnan opettelu esimerkiksi kukkakepin tai kynän avulla on helpoin tapa saada lihakset toimimaan mahdollisimman luontevasti aivan kuin kädessä olisi oikea jousi. Perimmäisenä tavoitteena on rakentaa aivoille uudenlainen toimintamalli käyttäen hyväksi jo olemassa olevia liikeratoja ja niitä hieman muokkaamalla. Liikeharjoituksia neuvotaan tekemään kynän avulla, ilman joustaja jousen kanssa (Eskel- Koistinen, 2009, 28).

Aloittelija osaa hetken harjoiteltuaan käyttää kynää sormenpäillään ja ”unohtaa” tietoinen tekeminen. Kukkakeppi on myös erinomainen työkalu, kun halutaan ilmentää jousen liikkumista ja käyttäytymistä. Sillä voi harjoitella suoraan soittamista (jousen vetäminen ja työntäminen suorassa linjassa, horisontaalinen liike), hyppivää jousitekniikkaa paikallaan (vertikaalinen liike) ja myöhemmin näiden tekniikoiden yhdisteleminen. Kukkakeppi toimii kynää paremmin silloin, kun oppilas totutetaan jousen pituuteen ja sen painoon.

Etenkin lapset pitävät varmasti erilaisista mielikuvista, kuten jousen muistuttamista nousevasta ja laskevasta puomista, jota käytetään sormien ja ranteen yhteistyöllä. Myös kevyet haasteet, joilla pyritään tietyn yksinkertaisen liikkeen mahdollisimman tasalaatuiseen ja rytmisesti tasaiseen suoritukseen: esim. kukkakepillä kuvioiden piirtäminen ilmaan.

Harjoitukset tulee aloittaa ensin hitaasti ja rauhallisesti niin, että liikkeet muotoutuvat puhtaiksi ja parhaassa tapauksessa lähimuistiin automaattisiksi. Juuri silloin kun oppilaalle annetaan riittävästi aikaa harjoitella uudet liikkeet rauhallisesti, on ohjaajalla aikaa varmistaa erityisesti sormien notkeus ja kyky korjata sormien asentoa isomman liikkeen aikana.

Kynällä voi harjoituttaa sorminäppäryyttä monellakin tavalla. Lapsen voi opettaa ottamaan kynästä kiinni aivan samalla tavoin kuin jousesta, jonka jälkeen lapsi opetetaan piirtämään esim. kahdeksikkoa tai Mikki Hiiren päätä niin, että ranne ja kyynärvarsi tukevat pöytään ja kynää pidetään lähes pystysuorassa. Myöhemmässä vaiheessa voidaan harjoitella piirtämistä/maalaamista ilman, että ranne ja kyynärvarsi tukevat pöytätasoon. Kyseinen piirtotekniikka vastaa oikeaa kiinalaisella siveltimellä maalaamista, jossa ei käytetä perinteistä kynäotetta. Sormien joustavuuden säilyminen ja kyky korjata niiden asentoa niitä irrottamatta on ensiarvoisen tärkeä taito heti opiskelun alkuvaiheessa.

Se, että vasta aloitteleva ymmärtää näiden kahden toiminnan selvät yhteneväisyydet, on suureksi avuksi kaikessa muussa soiton opiskelussa, jossa soittamisen liikeradat vastaavat muita elämässä esiintyviä toimintoja.

Eri sormien käyttäminen eri jousiteknisissä tavoitteissa tulee omaksua ja ymmärtää mahdollisimman varhain. Etusormella yleensä luodaan alaspäin ja pikkurillillä ylöspäin suuntautuva liike. Peukalon muoto unohtuu helposti myös kokeneemmalla soittajalla; sen tulisi säilyä pyöreänä ja notkeana suurimman osan ajasta.

On luonnollinen ilmiö, että sormia vasten puristettaessa peukalo suoristuu ja jännittyy, jolloin se vaikuttaa myös kyynärvarren kiristymiseen ja väsymiseen; jousi alkaa väristä helposti, ääni murtua ja jousen vaihdokset muuttuvat töksähteleviksi. Peukalon tehtäväksi muodostuukin jousen tukipisteenä toimiminen; saranan kaltainen elementti, jonka päällä jousen paino lepää.

Ranne on osa kädestä, joka aiheuttaa monilla soittajilla harmaita hiuksia. Sen toimintatapa mielletään tavattoman vaikeaksi, jopa epäinhimilliseksi. Todellisuudessa sen tehtävä on hyvin samankaltainen kuin teepussin liottaminen teekupissa; kevyellä ja pienellä ranneliikkeellä teepussia nostetaan ja lasketaan juuri sen verran, että sen yläreuna nousee pinnalle ja sitten painuu pohjaan. Kyse on siis vain noin 5 cm:n liikkeestä, joka on yllättävän tarkka ja tasatahtinen, mutta joka yhtäkkiä koetaan mahdottomaksi toteuttaa jousi kädessä. Liike on yhtä elintärkeä jojolla leikittäessä: notkea ja oikea-aikainen liike, jolla narun päässä pomppiva kela saadaan nätisti kiertymään itsensä ympäri. Liike, joka on useille itsestäänselvyys monessa tehtävässä, mutta yllättävän monelle mahdoton toteuttaa kevyen puutikun kanssa.

Vasemman käden pikkuiset harjoitukset

Vasemman käden motoriikka eroaa hieman enemmän totutuista käden liikkeistä. Vasemman käden asentoa ja otetta voisi parhaiten verrata leuanvetoasentoon, jossa tangon kuvitellaan kulkevan olkapäiden korkeudella ja leuan tasalla. Samalla tavoin kuin viulua soitettaessa liikutetaan vasenta kättä vaakasuorassa linjassa n. 30 cm matkalla edestakaisin. Lapselle voisi antaa kokeeksi lattiaharjanvarren kaltainen puinen kepin pätkä ja tunnustella käden liikeratoja sen avulla. Tärkeää on, että käden tulisi kevyesti ripustautua viulun kaulasta ja välttää ylimääräisiä lihasjännitteitä.

Levollisessa valmiusasennossa käden pitäisi vaikuttaa siltä, kuin se roikkuisi alaspäin viulun kaulasta ja kyynärpään tulisi osoittaa lattiaa kohti. Lapsen on hyvä oppia jo alkuvaiheessa tällainen apinan tarttumaotetta jäljittelevä ote niin, että myöhemmin soitettaessa vasemman käden kämmen ei kääntyisi vaaka-asentoon, joka puolestaan jännittää lihaksia entisestään. Jälkimmäistä ongelmaa varten lapselle voi yrittää sujauttaa kämmenen ja viulun kaulan väliin pingispallon tai mandariinin.

Vasemman käden harjoittelussa poikkeuksetta jokainen aloittelija mieltää viulun 1. aseman helpoimmaksi ja kaikki muut korkeammat asemat vaikeammiksi. Ongelman ydin piilee varmaankin siinä, että opettajat pysyttäytyvät liian pitkään juuri 1. asemassa eivätkä totuta lasta riittävän varhain korkeampiin ja kehittyneempiin otteisiin. Todellisuudessa 3., 4. tai 6. asema on aivan yhtä helppo kuin 1. asema: kaikissa sävelkorkeuksissa toteutuvat samat fysiikan lait kuin 1. asemassa. Toisinaan oppilaalle voisi olla hyvä aloittaa esim. 3. ja 5. aseman harjoittelu jo niihin samoihin aikoihin, kun 1. asema alkaa tulla tutuksi. Erityisesti silloin, jos vasemman käden kämmenellä on taipumus kääntyä vaakasuoraan asentoon 1. ja 2. asemassa. 3. ja varsinkin 5. asemassa viulun kaikukoppa itsessään estää vasenta rannetta nousemasta ylös ja tällöin kämmen jää nätisti roikkuvaan asentoon.

Yläasemissa harjoittelusta on sekin suuri hyöty, että sormivälitykset ovat lyhyemmät, kättä ei tarvitse viedä niin kauas olkapäästä ja yleensä koko paketti on helpommin hallittavissa. Lapselle ja aloittelijalle se vaan on mukavampi ote ja harjoittelemisen mielekkyys saadaan pidettyä mukana. Ohjaajan on kuitenkin muistettava, että yksiä harjoituksia ei saisi toteuttaa toisten kustannuksella; 1. asema on käytetyin asema kaikessa viulumusiikissa ja on edelleen se asema, johon muita verrataan.

Sormiharjoituksia on mahdollista tehdä ilman viulua. Pelkästään sormien naputtelu pöytää vasten saattaa paljastaa, toimivatko sormet oikea-aikaisesti rytmissä ja kuinka vahvat sormilihakset ovat. Helpoin tapa harjoittaa sormien yhteistyötä on pitää kaikki sormet pöytää vasten (tai kynää käytettäessä voidaan ottaa kynä peukalon ja kaikkien muiden neljän sormen väliin) ja vain yhtä sormea kerrallaan nostaa ja napauttaa mahdollisimman voimakkaasti.

Lähes poikkeuksetta nimetön on huomattavasti muita heikompi, mutta voimaharjoittelua vähintään yhtä tärkeää on sormien itsenäinen työskentely. Monen aloittelijan pikkurillillä on nimittäin taipumus koukistua ja matkia nimettömän liikkeitä. Toisessa sormiharjoituksessa sormet pidetään ylhäällä, pudotetaan nopeasti alas ja yhtä rivakasti nostetaan ylös ja jota seuraa viereisen sormen vastaavanlainen liikesarja niin, että kaikki sormet peräkkäin muodostavat naputtelevan ketjun. Tällä haetaan tasaista rytmiä ja jokaisen sormen itsenäistä, automaattista liikettä. Harjoitus on syytä aloittaa hitaasti ja nopeuttaa myöhemmin.

Yhdellä 37-vuotiaalla alkeisoppilaallani oli juuri tämänkaltaisissa sormiharjoituksissa pieniä haasteita. Hän osasi pianonsoiton perusteet, joten pyysin häntä napauttamaan vasemman pikkurillin alla olevaa kosketinta ilman, että nimetön liikahtaa. Ei onnistunut aivan pyydetysti, mutta oppilas ymmärsi asian ytimen.

Nykyään ihminen osaa arkielämässä naputella sormiaan täysin luontevasti ja automaattisesti varsinkin tietokoneella kirjoitettaessa esim. Twitterissä, Facebookissa tai Messengerissä. Mutta kun aivan samat sormen liikkeet pitää toteuttaa viulun otelaudalla, moni aloittelija unohtaa osaavansa naputella sormiaan. Siksi annoinkin eräälle toiselle oppilaalleni sormiharjoitusten lisäksi tehtäväksi käyttää näppäimistöä harjoitusalustana; hän kyllä osasi kymmensormijärjestelmän, nyt se sama aivojen toimintamalli piti soveltaa uuteen käyttöön.

Mielikuvaharjoituksilla on siis tarkoitus saattaa jo olemassa olevat hermojärjestelmän käyttäytymismallit mahdollisimman samankaltaisina tai tapauksesta riippuen hieman muunneltuina uuteen käyttöön. Suurimpana ongelmana yleensä on, että näiden kahden eri asian välillä ei nähdä yhteyttä ja ”uudet liikkeet” koetaan vaikeiksi, koska näin on asioiden mielletty olevan vuosisatojen ajan. Soittaminen on lopulta vain tavallista hienompaa lihastyötä ja viulu vain välikappale sävelien tuottamiseen.

Kirjoittaja:

Simeon Sasaki 2013, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Eskel-Koistinen, H. 2009. Kuuletko miltä jousi tuntuu? Opinnäytetyö. Jyväskylän yliopisto, musiikin laitos.

Piisilä, M. 2008. Mielikuvitusmatka viulumaahan. Opinnäytetyö. Stadia, musiikin koulutusohjelma.