Sisäistä paloa etsimässä – Motivaatio musiikin maailmassa

Kirjoittajat: Karoliina Markkanen ja Tomi Fröberg 2013, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

”Mulla oli 7-9 -vuotiaita bändioppilaita, joista kaikki halus soittaa Smoke on the water -biisiä. Ajattelin, että kyseinen biisi on heille vielä aivan liian vaikee, sillä jo yhden bassoääneen soittaminen nätisti tuotti heille suunnattomia vaikeuksia. Oppilaat kuitenkin toivoivat kappaletta useamman viikon ajan, ja lopulta suostuin antamaan heidän kokeilla. Annoin biisin heille läksyksi, ja seuraavalla viikolla kaikki osas sen. Se kertoo musta motivaatiosta kaiken. Sitten ku se juttu kolahtaa niin työtä tehdään ihan hirveesti.”  -Näin kertoo yksi haastattelemistamme musiikkipedagogeista.

Mitä on motivaatio?

Motivaatio on liikkeelle paneva voima, joka saa ihmisen toimimaan. Motivaatiota on kahdenlaista: ulkoista ja sisäistä. Näitä kahta erottaa ihmisen oma tahto. Sisäinen motivaatio on ihmisen tarve tehdä asioita. Asian tekeminen on mielekästä ja tuottaa tyydytystä ja sitä haluaa tehdä juuri sen itsensä takia. Sisäisiä motiiveja ovat esimerkiksi rakkaus musiikkiin sekä ihmisen halu tehdä työtä ja kehittyä. (Nederström 2011.)  

Ulkoinen motivaatio liittyy näyttämisen haluun, statukseen, julkiseen tunnustukseen tai rahapalkkioihin. Ulkoisesti motivoidun työn mielekkyys voi kadota, jos palkkio voidaan saada vähemmällä työllä, esimerkiksi lottovoitolla. (Nederström 2011). Muusikolla ulkoisia motivaattoreita voivat olla mm. tuleva esiintyminen tai keikka.

Sisäisen ja ulkoisen motivaation ero voi olla häilyvä. Sisäinen motivaatio voi lopahtaa esimerkiksi tilanteessa, jossa mukavasta harrastuksesta tuleekin leipätyö, ja vaikka tavoite on sama kuin ennen, motivaatio muuttuu ulkoiseksi. Eli vapaaehtoisesti tehdystä työstä tuleekin ”pakkopullaa”. Ulkoiseen motivaatioon voi liittyä negatiivinen sävy, kun taas sisäinen motivaatio syntyy ihmisen halusta ja ilosta toimia. (Nederström 2011.)

Kerätäksemme vinkkejä motivointiin haastattelimme noin pariakymmentä Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikinopettajaa ja -opettajaopiskelijaa. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluja. Osa niistä nauhoitettiin ja osa kirjattiin suoraan ylös. Kysyimme millaisiin motivaatio-ongelmiin haastateltavat ovat törmänneet ja kuinka he ovat niistä selvinneet omalla soitto- sekä opettajaurallaan. Osa haastateltavista työskenteli ryhmien, osa yksityisoppilaiden kanssa. Oppilaita oli lapsista vanhuksiin. Vastauksissa oli paljon yhteneväisyyksiä ja motivointikeinot usein samantyylisiä eri ihmisillä. Kokosimme artikkeliin haastateltaviemme ajatuksia.

Oppilaiden motivointi

Moni haastateltavistamme oli sitä mieltä, että oppilaalle on hyvä kertoa, miksi jotakin asiaa harjoitellaan. Päämäärättömästi harjoittelevalta oppilaalta saattaa loppua mielenkiinto vaikeissa kohdissa. Kun hän tietää, että tietty tylsältäkin tuntuva tekniikkaharjoitus auttaa häntä tulevaisuudessa, auttaa se häntä pysymään motivoituneena. Hyvä huomio on myös se, että etenkin aikuisille voi tuoda esille musiikillisen harjoituksen vaikutuksen muihin asioihin, kuten työelämään.

Ulkoinen motivointi toimii usein pienillä lapsilla ja heitä on hyvä motivoida konkreettisesti. Hyvin soitetusta harjoituksesta voi antaa vaikka tarran nuottivihkoon. Tätä vahvistaa myös Pavlovin ehdollistumisteoria, jossa haluttua toimintaa vahvistetaan palkkioilla (Liukkonen, Jaakkola & Kataja 2006, 14-17.). Positiivinen palaute, kehuminen ja onnistumisen kokemukset vievät pitkälle. Skinner tutki rankaisun ja palkitsemisen metodeita ja kehitti niiden pohjalta mallioppimisteorian, jossa ihminen oppii palautteen kautta (Liukkonen, Jaakkola & Kataja 2006, 14-17.). Välitavoitteiden asettaminen ja harjoittelupäiväkirjat toimivat monien haastateltavien mielestä hyvin. Myös harjoittelun pilkkominen osiin koettiin tehokkaana motivointikeinona.

Nuorilla ja aikuisilla on tärkeää kasvattaa sisäinen motivaatio ja siirtää harjoittelun palo oppilaaseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tärkeää olisi luoda myönteinen suhde harjoitteluun. Oppiaita voi myös motivoida harjoittelemaan ulkoisilla keinoilla, vaikkapa tulevalla esiintymisellä.  Myös kappalevalinnoilla on merkitystä ja ne pitäisi valita oppilaslähtöisesti esimerkiksi oppilaan musiikillisten mieltymysten mukaan. Kappalevalinnoissa tulisi myös ottaa huomioon oppilaan taitotaso, jotta oppilas pystyisi soittamaan kappaleen ja saisi tätä kautta onnistumisen kokemuksia. Ihailu ja huomio motivoivat soittamaan hyvin. Musiikkia harrastamalla saa usein kavereita ja sosiaalisia suhteita.

Maslow on kehittänyt tarvehierarkian, jonka mukaan fyysiset tarpeet, kuten hengittäminen, ruoka ja juoma ovat alimpana ja näin välttämättömiä. Ylempänä ovat henkiset tarpeet, kuten itseluottamus, taiteellisuus ja itsensä toteuttaminen ym. (Liukkonen, Jaakkola & Kataja 2006, 14-17.).  Aikuisilla soittamiseen tuleekin eräänlainen ”hyvinvoinnin aspekti”.  Soittaminen ei siis ole välttämättä ammattimaista vaan mukava, rentouttava harrastus, jossa voi tavata muita ihmisiä.  Vanhemmilla musiikin harrastajilla on usein halu oppia ja silloin opettajan tehtäväksi jää olemassa olevan motivaation ylläpitäminen ja ruokkiminen. Sekä nuorille, että vanhemmille oppilaille yhteistä on se, että he kaipaavat kannustamista ja aitoa positiivista palautetta.

Vanhempien ja kodin tuki

Poikkeuksetta kaikki haastateltavamme olivat sitä mieltä, että vanhempien tuki on lapsen motivoinnissa tärkeää. Vanhemmat antavat fyysisen tuen, eli maksavat harrastuksen ja kuljettavat niihin. Lisäksi on tärkeää, että he arvostavat lapsen harrastusta ja ovat siitä innostuneita. Monien mielestä olisi hyödyllistä, jos vanhemmat kävisivät silloin tällöin lapsen mukana soittotunnilla. Näin he tietäisivät, mitä siellä on tehty, soitettu ja puhuttu ja pystyisivät ohjaamaan ja valvomaan lapsen harjoittelemista myös kotona. Opettaja voi suoraan neuvoa myös vanhempia, esim. välttämään kotona sanaa ”soittoläksy” ja kehottaa kannustamaan lapsia sanomalla ”Menehän nyt soittamaan.” Aina ei tarvitse soittaa edes niitä opettajan antamia soittoläksyjä, vaan tärkeämpää on, että ylipäätään soittaa jotakin.

On myös tapauksia, etenkin nuorten kohdalla, jossa vanhemmat eivät tue musiikin harrastusta, mutta nuori on silti motivoitunut. Nuori saattaa jopa kapinoida vanhempiaan vastaan musiikin harrastamisella. Kodin ongelmat saattavat näkyä myös lapsen käytöksessä soittotunnilla. Opettajana on tärkeää muistaa, ettei ole yksin vastuussa oppilaan motivoinnista. Jos soittoharrastus ei kiinnosta lasta, opettaja voi yhdessä vanhempien kanssa miettiä, kannattaako lapsen yleensä käydä tunneilla. Harrastus on kuitenkin lapsen, ei vanhempien.

Onko oppilaalla motivaatiota?

Oppilaan motivaation puuttumisen huomaa monista asioista, kuten keskittymiskyvyn puutteesta, passiivisuudesta tunneilla ja liiallisesta jutustelusta jonka tarkoituksena on ”tappaa aikaa”.  Moni saattaa puuhailla omiaan, häiritä ryhmätunneilla eikä opettajan viesti mene perille. Oppilas saattaa tuntea häpeää ja syyllisyyttä siitä, ettei ole harjoitellut. Joskus oppilas on defensiivinen ja pysähtyy johonkin tilanteeseen, josta ei päästä eteenpäin. Tällöin opettajallekin tulee olo, että homma ei etene ja ilmapiiri on epämiellyttävä. Oppilas voi kommenteillaan mitätöidä tuntia ja olla ns. ”suloisen välinpitämätön”. Tällöin hän on ylpeä siitä, ettei ole harjoitellut, sen sijaan että olisi asiasta pahoillaan.

Tietysti kaikkein suurin merkki oppilaan motivaation puuttumisesta on se, että oppilas ei kehity eikä edisty. Näissä tapauksissa motivointikeinoja on syytä tehostaa tai jopa keksiä uusia. Voi kuunnella enemmän oppilaan toiveita, lisätä tai vähentää haasteita, vaihtaa musiikkityylejä. Joissain tapauksissa (etenkin pienempien lasten kohdalla) on hyvä ottaa vanhempiin yhteyttä ja keskustella heidän kanssaan asiasta.  

Oppilailla voi olla epärealistinen käsitys omista taidoistaan ja harjoittelun tehokkuudesta. Tällöin oppilaan panos harjoitteluun ja omat odotukset eivät kohtaa. Odotukset ovat ristiriidassa osaamisen kanssa. Varsinkin nuoremmat oppilaat haluaisivat osata soittaa kappaleen, mutta sen harjoittelu ei kiinnosta. Monesti he eivät ymmärrä harjoittelun ja osaamisen suoraa yhteyttä. Tämä olisi opettajan hyvä tehdä selväksi oppilaalle jo varhaisessa vaiheessa. Nuorille oppilaille voi myös konkretisoida harjoittelun hyödyn, esimerkiksi kertomalla: ”Jos harjoittelet tätä 10 minuuttia päivittäin, niin opit tämän asian tässä ajassa”.

Opetus ryhmissä

Ryhmäopetuksessa törmäämme usein ongelmaan, jossa osa ryhmäläisistä on motivoituneempia kuin toiset. Tämä koetaan usein suurena haasteena opetuksessa. Kokoonpanoja, sovituksia ja materiaaleja vaihtamalla voi saada uutta mielenkiintoa kappaleisiin ja tunteihin. Huomion voi viedä hetkeksi johonkin aivan muualle (pienillä lapsilla vaikka jokin ”salaisuus” joka kuiskataan) ja jatkaa vasta sen jälkeen oikeaan asiaan. Tunnin rakenne on otettava huomioon niin, että keskittymiskyky säilyy. Taukoja on hyvä pitää sopivissa kohdissa. Vaihtelu ja uudet asiat motivoivat ja herättävät mielenkiinnon. Tärkeintä on, että opettaja on itse innostunut ja huomioi, että haasteet ovat jokaiselle sopivalla tasolla. Olsonen toteaa kirjassaan, että opettajan uskallus käyttää omaa persoonaansa työkaluna ja pitää soittotuntien mielekkyys ja haastavuus sopivalla tasolla ylläpitää oppilaiden motivaatiota (Olsonen 2012, 28-29). Oppilaalta voi myös kysyä suoraan, miten tunneista saisi oppilaan mielestä viihtyisän, varsinkin jos oppilaan on ”pakko” käydä tunneilla esim. vanhempien painostuksesta.

Ryhmäopetuksessa olisi tärkeää ottaa huomioon ryhmän oppilaiden erilaiset valmiudet ja mielihalut.  Oppilaslähtöisyys on myös ryhmäopetuksessa erittäin tärkeää. Marja Olsonen kirjoittaa teoksessaan Hyvä soiton opettaminen eri oppimistyyleistä ja siitä, miten niiden huomioon ottaminen jokaisen oppilaan kohdalla edistää oppimista (Olsonen 2012, 27). Ryhmää voi kokeilla eriyttää, eli jakaa osalle haastavampia tehtäviä ja helpompia toisille. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia. Jos eriytetty oppilas tajuaa saaneensa helpompia tehtäviä, haluaa hän kuitenkin, että hänelle opetetaan kaikki vaikeammatkin asiat. Tätä on havaittu etenkin nuorten keskuudessa.

Ryhmäsoitossa on tärkeää korostaa oppilaille, että jokainen jäsen yhtyeessä ja jokainen nuotti teoksessa on yhtä tärkeä. Esim. edistyneemmille oppilaille voi muistuttaa, että soitettavassa teoksessa ei ole vähempiarvoisia nuotteja, jos he kokevat kappaleen liian helppona.  Ryhmän jäsenillä on myös kollektiivinen vastuu, joten he voivat motivoida ja painostaa toisiaan ryhmän sisällä harjoittelemaan sovitut yhteiset asiat.

Ryhmiä ohjattaessa opettajan on luotava ilmapiiri rennoksi ja mukavaksi. On oltava hyvin selkeä: On kerrottava aikataulut ja tavoitteet etukäteen. Se luo ryhmäläisille turvallisen ja rauhallisen olotilan ja kertoo, että opettaja tietää, mitä tekee. Opettajan on oltava varma itsestään, sillä epävarmuus heijastuu heti oppilaisiin. Vapaaehtoisista ryhmistä puhuttaessa törmää myös siihen ongelmaan, että toiset ottavat harrastuksen vakavammin kuin toiset. Toisille ei ole niin väliä, kuinka vaikkapa esitykset menevät, kun taas toiset haluavat tehdä mahdollisimman hyvää jälkeä.

Mikä motivoi opettajaa soittamaan?

Raha ja palkkiot yleensä motivoivat, mutta kiire rajoittaa omaa soiton harjoittelua. Myös perhe- ja muu elämä voi viedä aikaa omalta harjoittelulta. Toiset opettajat ovat hyvin työorientoituneita: He kokevat olevansa vastuussa työstään ja haluavat olla hyviä siinä. Se lisää motivaatiota. Myös hyvin tehty työ ja siitä saatu positiivinen palaute motivoi. Opetus on vastavuoroista, eli opettaja voi kokea oppivansa samalla, kun oppilaskin. Tulee tunne, että opitaan yhdessä ja saa oppilaasta omaa luovuutta irti. Esim. muskarissa lapsi ehdottaa, että tehdään jotain asiaa näin, hänen tavallaan, ja kaikki yhtyvät tekemiseen. Siitä lapselle syntyvä riemu antaa opettajalle motivaatiota. Toiset oppilaat antavat energiaa, toiset valitettavasti vievät sitä.

Musiikki herättää voimakkaita tunteita. Hyvän musiikin kuuleminen motivoi harjoittelemaan, jotta pääsisi itsekin samanlaiseen lopputulokseen. On tietysti tilanteita, kuten esiintymisiä, joita varten on pakko harjoitella.  Ulkoinen pakko voi herättää sisäisen halun harjoitella. Harjoittelusta tulee kuin positiivinen sairaus; ilman soittamista ei voi elää ja voi yhtäkkiä huomata haluavansa soittaa yöt läpeensä, vaikka kukaan ei siihen pakota.

Soittomotivaatiota voi alentaa työmäärän ja siitä saadun palkkion suhde. Tulee kokemus siitä, että yleisölle ei ole merkitystä soittaako keikoilla hyvin vai huonosti. Harjoittelet jotain vaikeaa teosta vuoden, ja saat pienen summan rahaa kun esität sen, kun taas soittamalla ”helpompaa musiikkia”, jota täytyy harjoitella paljon vähemmän, saatat saada moninkertaisen palkkion. Motivaatio voi olla myös ns. ammatillista. Keikalle tilattu soitettava musiikki ei tällöin välttämättä miellytä itseä henkilökohtaisesti, mutta sen soittamisesta saatu hyvä palaute ja tunne siitä, että on hoitanut työnsä hyvin, motivoi myös itseä.

Mistä motivaatio opettamiseen?

Soittotaitoa on pidettävä yllä, jotta pystyy näyttämään oppilaalle soittotunnilla esimerkkiä. Banduran teorian mukaan ihminen oppiikin matkimalla ja seuraamalla muita ihmisiä (Liukkonen, Jaakkola & Kataja 2006, 14-17.). Myös halu tehdä omaa musiikkia voi pitää musiikkiharrastuksen paloa yllä läpi elämän.  

Opettajan työn on oltava sopivan haasteellista ja se täytyy kokea merkitykselliseksi.  Opetuksen ohella tehtävä paperityö ja byrokraattiset asiat voivat vähentää koko työn motivoivuutta. Kollegoiden tuki koetaan tärkeäksi ja motivaatiota ylläpitäväksi. Huolien jakaminen työkavereiden kanssa auttaa jaksamaan.

Kohti päämäärää

Motivaatio on kaiken oppimisen lähtökohta (Olsonen 2012, 26). Se, miten ihminen motivoituu, on yksilökohtaista. Jokaisen täytyy löytää itselleen soveltuvat keinot motivoida itseään. Opettajalla on osavastuu myös oppilaan motivaation ylläpitämisestä ja ruokkimisesta. Oppilaan oppimistyyli täytyy tuntea ja sen kautta järjestää oppilaalle sopivaa opetusta. Harjoittelu ei yleensä ole se, mikä motivoi, vaan sitä seuraava lopputulos. Opettaja voi kuitenkin luoda matkasta päämäärään mielenkiintoisemman ja elävämmän.

Yks oppilas on nyt mulla viidettä vuotta ja kolmena ekana vuonna se ei tehny yhtään mitään. Silti se kävi tunneilla, vaikka en ees itse tienny miks. Yritin kysellä, just silleen oppilaslähtösesti, mitä se haluis soittaa tai olisko sillä jotain suosikkibändiä tai muuta, mut ei sillä ollu; se ei oikein tainnu ees kuunnella minkäänlaista musaa. Sitten tossa vuosi sitten alettiin taas syksystä soittelemaan sen kanssa, olin jo ite lähes lyöny hanskat tiskiin koko oppilaan suhteen. Sitten yhellä tunnilla se varovasti kysy, että voitasko soittaa Eppu Normaalia. Siinä vaiheessa mun ilme kirkastu: ”KYLLÄ!” Ja niin me soitettiin koko talvi Eppuja ja se oppi sen puolen vuoden aikana enemmän ku edellisten kolmen vuoden aikana ja teki ekan tutkintonsakin. Se oli ilmeisesti kuullu Eppuja jonkun urheiluharrastuksensa parissa, pukukopissa tai jossain soinu varmaan taustalla.

Lähteet:

Liukkonen, J., Jaakkola, T. & Kataja, J. 2006. Taitolajina työ. Helsinki: Edita Prima Oy.

Nederström, M. 2006. www.psycon.fi. Talent management ja motivaatio. http://www.psycon.fi/fi/views/johtaja/talent-management-ja-motivaatio. Viitattu 30.4.2013.

Olsonen, M. 2012. Hyvä Soiton opettaminen Nuorten musiikkipedagogienajatuksia. Jyväskylä:  Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 137.