Musiikkipedagogina muistisairaiden musiikkituokioissa
Kirjoittaja Anni Pätsi 2013, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Muistisairaat on vaikea sijoittaa musiikkipedagogiselle kentälle. Kysymyksiä herää siitä, mihin tarvitaan pedagogiikkaa, pedagogisia taitoja, riittääkö muusikkous vai vaaditaanko muistisairaiden musiikilliseen kohtaamiseen aina terapeuttisesti orientoitunutta lähestymistapaa. Tässä artikkelissa tarkastelen omakohtaisen kokemuksen ja tutkimustiedon valossa muistisairaiden musiikkitoiminnan erityispiirteitä.
Muistisairas on sairautensa vuoksi menettänyt vuorovaikutuksellisen läsnäolon ympäristönsä kanssa. Oman sisäisen kokemusmaailman jakaminen ja käsittely on heikentynyt. Kun ympäristö ja oma fyysinen ja psyykkinen minuus ovat pirstaloituneet, käytökseen tulee ahdistuneisuutta, näennäisesti irrallisia käyttäytymismallien toistoa. (Taipale, 1998, 72 – 73.)
Omassa kirkkomuusikon työssäni olen voinut luonnollisella tavalla yhdistää muusikon ja pedagogin lähestymistavan. Kanttorin työn yksi näköala on musiikkikasvattajan tehtävä. Nyt parhaillaan loppusuoralla olevat varhaisiän musiikinopettajan opinnot ovat syventäneet pedagogista ajattelutapaani ja vahvistaneet käsitystäni omasta opettajuudestani. Olen kokenut hyvänä pedagogisena lähtökohtana vahvaan kohtaamiseen sekä ihmisen ja tilanteen ainutlaatuisuuteen perustuvan vuorovaikutuksen.
Musisointi – joka miehen ja naisen oikeus?
Erilaiset muistihäiriöt ja -sairaudet ovat lisääntyneet. Muistisairaiden määrän arvellaan olevan tätä nykyä noin 130 000. Niistä voivat kärsiä jo työikäiset, mutta edelleen muistisairauksia ilmenee eniten yli 65-vuotiailla. (Erkinjuntti & Huovinen 2008, 12 ja 23.) Muistisairauden yleistyminen johtuu väestön ikärakenteen muutoksesta, kun vanhimpien ikäluokkien suhteellinen osuus kasvaa (Viramo & Sulkava 2006, 23).
Sosiaali- ja terveysministeriö (Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008:3, 12) määrittelee keskeisiksi ihmisarvoisen vanhuuden turvaaviksi eettisiksi periaatteiksi ihmismääräämisoikeuden, voimavaralähtöisyyden, oikeudenmukaisuuden, osallisuuden, yksilöllisyyden ja turvallisuuden.
Opetusministeriön Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelmaehdotuksen tavoitteena on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kulttuurin ja taiteen keinoin sekä osallisuuden lisääminen yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla. Ohjelman kolme painopistealuetta ovat: 1) kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistäjänä, 2) taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja 3) työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin. Opetusministeriö linjaa tavoitteiksi kulttuurin ja taiteen vakiinnuttamisen osaksi hoitolaitosten arkea, jolloin kulttuuri ja hoitotyö toimisivat yhteistyössä ja rinnakkain. (Liikanen H.-L. 2010:1) Mielestäni on toisen ihmisen arvostamista, jos voimme hyvään hoivaan ja sitä vaaliviin arvoihin kuuluvaksi sisällyttää myös musiikin ja muun taiteen sekä kulttuurin.
Ryhmätoiminta muistisairaiden parissa
Muistisairaiden parissa tehtävän musiikkivirkistystoiminnan yhteydessä on hyvä tiedostaa hoitotyön näkökulma. Dementoituneen ihmisen toimintakyvyn tukemisessa on lähtökohtana ihmisarvon säilyttäminen, yksityisyyden kunnioittaminen ja aikuisena kohtaaminen. Luottamuksellinen ja rehellinen hoitosuhde sekä hyväksytyksi tulemisen tunne vahvistavat muistisairaan itsetuntoa ja omanarvontunnetta. Päivittäisillä virikkeillä ja toiminnoilla voidaan lisätä onnistumisen tunnetta ja vähentää ahdistuneisuutta. Älyllisen ja emotionaalisen toimintakyvyn lisäksi tuetaan fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä. Ryhmämuotoisessa toiminnassa muistisairas saa kokea yhteenkuuluvaisuutta ja turvallisuutta. Ryhmän muodostamisessa kannattaa huomioida muistisairauden eri asteet ja muodostaa ryhmä mahdollisimman toimivaksi. Dementoituneen henkilön elämänhistorian ja kiinnostusten kohteiden tietäminen auttaa kuntouttavan toiminnan suunnittelussa. (Haikarainen, Heimonen & Raatikka 1997, 80 – 83.)
Laulun voima
Ikäihmisten ja eläkeiän ylittäneiden musiikkiviriketoimintaan näyttää kiinnitetyn viime vuosina enenevässä määrin huomiota. Syksyllä 2011 päättyneessä Miina Sillanpään Säätiön ja RAY:n yhteisesti rahoittamassa tutkimushankkeen tavoitteena oli kehittää muistisairaille musiikkikuntoutusmenetelmiä sekä tutkia niiden vaikuttavuutta ja laajentaa menetelmien käyttöä valtakunnallisesti (Särkämö, Laitinen, Numminen, Tervaniemi, Kurki & Rantanen 2011, 5). Muistaakseni laulan -hankkeessa yhtenä muistisairaiden musiikkikuntoutusmenetelmänä käytettiin yhteislaulua. Toinen käytetty menetelmä tutkimuksessa oli musiikin kuuntelu. Hankkeeseen liittyvässä musiikkitoiminnassa terapeuttiset elementit muodostuivat tutuista lauluista ja ryhmän tarjoamasta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja tuesta. Vuorovaikutuksellisten tavoitteiden lisäksi haluttiin tukea kognitiivista vireyttä, kuten tarkkaavaisuutta, muistia ja kielellisiä kykyjä. (Särkämö ym. 2011, 23.) Hankkeeseen kuuluneessa tutkimuksessa kävi ilmi, että musiikkitoiminnalla ja ennen kaikkea laulamisella on pitkäkestoisia positiivisia vaikutuksia muistisairaan mielialaan, elämänlaatuun ja muistiin. Laulaminen palautti mieleen lapsuudenaikaisia henkilöitä ja vaikutti positiivisesti omaelämänkerralliseen ja kielelliseen muistiin. Raportissa viitataan myös viime vuosina tehtyihin tutkimuksiin musiikin vaikutuksesta terveisiin ja muistisairaisiin vanhuksiin. Laulamisella ja musiikin kuuntelulla on havaittu olevan vaikutuksia esimerkiksi muistiin ja muistojen palautumiseen sekä keskittymiskykyyn. Elävä musiikki on myös osoitettu tutkimuksissa teholtaan paremmaksi kuin nauhoitettu musiikki. (Särkämö ym. 2011, 40- 42.)
Jyväskylässä tehdyssä pro gradu-työssä (Vanhala 2010, 62- 63) tutkittiin musiikin vaikutusta ikäihmisten hyvinvointiin. Tutkimustuloksista käy ilmi, että musiikkitoiminta muun muassa auttoi muistojen ja tunteiden käsittelyssä, sai rauhoittumaan sekä vaikutti positiivisesti fyysiseen toimintakykyyn ja sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitämiseen.
Yksi yhteinen nimittäjä niin hoitajalle, läheiselle kuin vierailevalle muusikolle tai musiikkiterapeutille on musiikki. Musiikki on se väline, yhteinen kieli, jolla voi saavuttaa yhteyden. Musiikki tavoittaa myös muistisairaan ja tuttu sävel toimii yhteydenluojana koettuun elämään. Tutun musiikin luomassa lyhyessäkin hetkessä ihminen ikään kuin palaa hetkeksi omaan elämäänsä. (Taipale, 1998, 70 – 71.)
Laulamisella on fysiologisia, psykofysiologisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Esimerkiksi hengityselimistö ja suun motoriikka aktivoituvat ja itseilmaisu sekä vuorovaikutus vahvistuvat. Oleellinen painoarvo on laulun sanoilla ja laulun merkityksellä henkilökohtaisella tasolla. Merkityksellinen laulu voi auttaa saavuttamaan yhteyden omiin tunteisiin. (Jukkola 2011.) Yhteislaulu muistisairaiden musiikkituokioiden menetelmänä vaikuttaa tutkimusten ja omien kokemusteni valossa toimivimmalta musisointi- ja vuorovaikutusmenetelmältä. Laulaminen ei edellytä instrumenttien hallintaa. Oma äänenkäyttö riittää. Yhteislaulu onnistuu ilman säestystä, mutta laulamista tukee säestys, joka voi olla paikanpäällä soitettua tai taustanauhalta tulevaa.
Musiikkiprojekti muistisairaiden kanssa
Toteutin muistisairaiden musiikkitoimintaprojektin Jyväskylässä Vaajakoskella sijaitsevassa Harju-hovin palvelutalossa kevättalvella 2012. Vuonna 2009 toimintansa aloittanut palvelutalo tarjoaa 57 asukaspaikkaa tehostetun palveluasumisen piirissä. Asukkaat ovat pääosin muistisairaita ja henkilökunta on paikalla ympärivuorokautisesti. Harjuhovissa on säännöllisesti maanantaisin päi-vätoiminnanohjaajan järjestämä ohjelmatuokio, jonka sisältö vaihtelee yhteislauluista ja musiikin kuuntelusta jutteluun ja muistelemiseen. Jakson aikana musiikkiryhmään osallistui keskimäärin kymmenen asukasta ja keski-iältään he olivat noin 80-vuotiaita. Päivätoimintaohjaajan mukaan kaikilla musiikkitoimintaan osallistujilla oli keskivaikea dementia. (Kauppinen, henkilökohtainen tiedonanto 27.3.2012.) Osallistujat olivat rollaattorin käytöstä huolimatta mielestäni fyysisesti hyväkuntoisia ikäänsä ja sairauteensa nähden. Yhtä asukasta lukuun ottamatta kaikki pystyivät vastaamaan kysymyksiin (esim. säästä) ja kertomaan oman nimensä ja syntymäpaikkansa. Ryhmä oli musiikillisesti aktiivinen ja osallistujat olivat valtaosin samoja joka kerta.
Musiikkituokioiden toteutus
Järjestin talvella 2012 neljä peräkkäisinä viikkoina toteutettua musiikkituokiota. Tuokiot järjestet-tiin maanantaisin kello 10 ja tuokiot kestivät 45 minuuttia. Musiikkiryhmän kokoontumistilana toimi päiväsali, jossa pienin etukäteisjärjestelyin oli mahdollista istua myös piirissä. Piirimuodos-telma osoittautuikin mielekkäimmäksi, koska se mahdollisti katsekontaktin lisäksi käsikontaktin vieressä istuvaan henkilöön. Päivätoiminnanohjaaja oli mukana joka kerta ryhmän jäsenenä. Oma roolini oli lauluvalintojen tekemisen ja laulattamisen lisäksi musiikkituokion juontaminen alusta loppuun. Jokainen tapaamiskerta oli suunniteltu erikseen edellisen kerran perusteella. Ohjelman sisällön pyrin rakentamaan sellaiseksi, että joka kerta olisi niin fyysisiä, kognitiivisia kuin sosiaa-lisiakin tavoitteita, jotka tukevat myös musiikkiterapeuttisia tavoitteita.
Lähtökohtana Hopeaharjun musiikkituokioille oli pääosin kansan- ja maakuntalauluista valitsemani yhteislaulut. Lauloimme esimerkiksi Arvon mekin ansaitsemme, Kaksipa poikaa Kurikasta, Tuonne taakse metsämaan ja Körö körö kirkkoon sekä Piu pau papin kello. Musiikkituokiossa vuorottelivat ennestään tutut yhteislaulut ja laululeikit sekä lauloimme myös levyltä kuunnellun musiikin muka-na. Myös spontaanisti musisointi-tilanteessa sanoittamani lyhyet laulut olivat käyttökelpoisia ja osallistujat alkoivat laulaa pian mukana. Käytin alku- ja loppulauluina itse muokkaamiani lyhyitä lauluja, jotka ryhmä oppi pian. Samana toistuvan alkulaulun jälkeen laulettiin nimilaulu, jonka koin tärkeäksi. Myös osallistujat vaikuttivat kuuntelevan ”omaa säkeistöään” mielellään. Yhden tuokion aikana laulettiin keskimäärin 11 laulua. Laulettuja yhteislauluja kertyi yhteensä 22. Samanlaisena toistuvien alku- ja loppuhetkien väliin jäävä aika rytmittyi laulujen ja niihin liittyvien ”juontojen” vuoropuheluksi. Ryhmä oli laulavainen, mutta sen sijaan keskusteluun tai rupatteluun ei monikaan ryhtynyt, vaikka siihenkin olisi ollut mahdollisuus.
Yhtä kertaa lukuun ottamatta musiikkituokioissa ei käytetty lauluvihkoja, vaan laulut laulettiin ulkomuistista ja näin ollen kädet jäivät myös vapaiksi erilaisiin aktivoiviin käsiliikkeisin, kuten taputtamiseen. Tarkastelemissani aiheesta tehdyissä opinnäytetöissä näyttää yleisimmin käytössä olleen lauluvihkot, eikä vihkojen käyttöön tai käyttämättömyyteen ole niissä kiinnitetty huomioita. Valtaosa musiikkiryhmämme lauluista laulettiin ilman säestystä, mutta muutamiin lauluihin sopi 5-kielisen kanteleen käyttö säestyssoittimena. Lauluja laulettiin myös cd-levyltä kuuluvaa lauluesitystä tukena käyttäen. Erityistä teema-ajattelua en musiikkipiirin tapaamisiin suunnitellut, sen sijaan kaikkien neljän tapaamiskerran yleisteemaksi voisi määritellä leppoisan yhdessäolon tuttujen laulujen parissa.
Työskentelyni menetelmät olivat laulaminen ja erilaiset toiminnalliset liikuntaharjoitteet kuten taputtaminen, vilkuttaminen ja jalkojen pyörittely ja tömistäminen. Havaintoni oli, että fyysinen aktivointi aktivoi myös laulamista. Laulumonisteita en käyttänyt, koska ne helposti vievät kaiken huomion ja muistisairas päätyy vaan selailemaan vihkoa sen sijaan että laulaisi mukana.
Vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta
Tarkastelin interventiojaksolla vuorovaikutusta ja sen merkitystä. Vuorovaikutuksen merkitys voidaan unohtaa muiden ulkoisten tekijöiden viedessä huomion, kuten että onko laulumonisteita tai piano käytettävissä. Olen kuullut monta kertaa hoitohenkilökunnan jäsenen sanovan, että hän ei voi käyttää vanhusten parissa musiikkia, kun ei osaa laulaa tai soittaa. Jollei pysty luontevaan vuorovaikutukseen ja aitoon kommunikointiin, se voi olla este. Laulun sanat voi aloittaa lorunakin, ja vanhukset saattavat jatkaa laulua siitä eteenpäin. Kaikkea voi kokeilla, siinä ei menetä mitään. Tämän vuoksi suhtaudun ristiriitaisesti pedagogiseen ajatteluun, että ohjaajan tai opettajan tulisi aina itse laulaa tai soittaa ammattimuusikkomaisesti.
Oma lähtökohtani dementikkojen musiikkiviriketoiminnassa on kohtaaminen ja vuorovaikutus. Huolellinen kättely tai olkapäälle taputus tervehtiessäni osallistujia antaa itselleni aikaa nähdä vanhus persoonana ja toisena ihmisenä. Näslindh – Ylispanger (2012, 67 -70) korostaa vanhustyössä kosketukseen liittyvää kehollisuuden merkitystä. Kosketuksen merkitys on suuri, empaattinen kosketus voi edistää vanhuksen myönteistä kokemusta omasta kehostaan ja olemassaolostaan. Kosketuksen tulee olla hienovaraista ja arvostavaa sekä vanhukseen keskittynyttä. Myös Taipale (1998, 76) näkee vuorovaikutustilanteissa fyysisen kontaktin tärkeänä katseen ja muun henkilökohtaisen huomioimisen lisäksi.
Yhteen kokoontunut joukko ei ole vain nimetön ryhmä vaan se koostuu ihmisistä, joilla on elämänhistoria ja tausta. Tervehtimis- ja hyvästelyrutiini toistuu joka kerta, vaikka ryhmä olisi vakiintunut. Henkilökunnan kanssa on hyvä perehtyä osallistujien sellaisiin ominaispiirteisiin tai tapoihin, joilla mahdollisesti on merkitystä ryhmätoiminnassa. Vanhuksen kanssa voi myös esim. taputtaa yhdessä, mutta ketään ei saa pakottaa ja tämä juuri vaatii hienovaraisuutta ja tilanteen aistimista. Kosketuksen tulee olla niin selkeää, ettei sen merkitys jää vanhukselle epäselväksi. Ikäihmisen näkö- ja kuuloaisti voi olla alentunut, joten viestinnän tulee olla selkeää myös visuaalisesti ja kielellisesti.
Vuorovaikutukseen ja toisen ihmisen kohtaamiseen valmentavia opintoja tulisi koulutuksessa lisätä ylipäätään. Kasvava ikäihmisten määrä ja erilaiset palveluasuntomuodot tarjonnevat työllistymismahdollisuuksia myös musiikkipedagogeille. Musiikkioppilaitosten olisikin syytä tarjota mahdollisuus erikoistua ikäihmisten ja muistisairaiden musiikkitoimintaan. Varsinkin muistisairaiden parissa tehtävä työ edellyttää perehtymistä
Lähteet:
Erkinjuntti, T. & Huovinen, M. 2008. Kun muisti pettää. Muistihäiriöt ja etenevät muistisairaudet. Porvoo: WS Bookwell Oy.
Haikarainen, M., Heimonen, S. & Raatikka, T. 1997. Dementoituvan ihmisen toimintakyvyn arviointi, seuranta ja tukeminen. Teoksessa Dementoituva hoitotyön asiakkaana. Toim. S. Heimonen ja P. Voutilainen. Tampere: Kirjayhtymä Oy.
Ikäihmisten palvelujen laatusuositus. 2008:3. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja. Helsinki: Yliopistopaino. Viitattu 15.2.2013. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1063089#fi
Jukkola, R. 2011. Musiikkiterapian perusmenetelmiä. Soittaminen ja laulaminen. Jyväskylän avoin yliopisto, musiikkiterapian perusopinnot. Luentomateriaali.
Kauppinen, S. Päivätoiminnanohjaaja, Jyväskylän kaupunki. Haastattelu 27.3.2012.
Liikanen H.-L. 2010:1. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010 – 2014. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto. Opetusministeriön julkaisuja. Helsinki: Yliopistopaino. Viitattu 16.2.2013. http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/Taiteesta_ja_kulttuurista_hyvinvointia.html
Miina Sillanpää -säätiö. Viitattu 16.2.2013. http://www.miinasillanpaansaatio.fi/fin/tutkimus-_ja_kehittamistoiminta/kehitamme_parhaillaan/muistaakseni_laulan/
Näslindh-Ylispanger, A. 2012. Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen. Porvoo: Edita Publishing Oy.
Särkämö, T., Laitinen, S., Numminen, A., Tervaniemi, M., Kurki, M. & Rantanen, P. 2011. Muistaakseni laulan: Musiikin käyttö muistisairaiden mielialan, elämänlaadun ja kognitiivisen toimintakyvyn tukemisessa. Miina Sillanpään Säätiön julkaisusarja A:10. Helsinki: Miina Sillanpään Säätiö.
Taipale, M. 1998. Musiikki dementoituvan ihmisen hoidon välineenä. Teoksessa Kuntouttava työote dementoituvien hoitotyössä. Toim. S. Heimonen ja P. Voutilainen. Tampere: Kirjayhtymä Oy.
Vanhala, K. 2010. Musiikin vaikutus ikääntyneiden asukkaiden hyvinvointiin kahdessa jyväskyläläisessä palvelutalossa. Jyväskylän yliopisto. Musiikkikasvatus. Pro gradu -työ.
Viramo, P. & Sulkava, R. 2006. Muistihäiriöiden ja dementian epidemiologia. Teoksessa Muistihäiriöt ja dementia. Toim. T. Erkinjuntti, K. Alhainen, J. Rinne, & H. Soininen, H. Hämeenlinna: Duodecim. 23–39