Opetusmenetelmät

Kielistä kiinni – laulupedagogiopiskelijoiden kokemuksia ääntämisen opettamisesta

Musiikki on enemmän kuin osiensa summa, mutta musiikin opetuksessa eri osien hallinta riippuu niin opettajasta itsestään kuin hänen käsityksestään omista...

Tuhatjalkaisesta skaalojen taitajaksi – näkökulmia ja apuvälineitä pianonsoiton mielekkäämpään tekniikan opetukseen

Tekniikka on tapa soittaa pianoa, käyttää tulkinnan osatekijöitä tietyllä tavalla niin että soitto kuulostaa tietynlaiselta. Yksi osa tekniikkaa on virtuoositekniikkaa,...

Uusi teknologia musiikin hahmotuksen opetuksessa

Elämme aikaa, jossa tietotekniikka on läsnä joka paikassa. Aika sen soveltamiselle musiikin kaltaisissa taitoaineisissa on nyt. Musiikin hahmottamisen opiskeluun liittyy...

Säveltäminen osana lapsen musiikkikasvatusta

Kielten opiskelussa lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat käsi kädessä. Miksi musiikkia opiskeltaessa kirjoittaminen jää usein taka-alalle? Musiikkia opitaan lukemaan varhain, mutta...

Dialoginen ja vuorovaikutuksellinen tanssinopettajuus

Artikkelimme käsittelee dialogista ja vuorovaikutuksellista pedagogiikkaa. Artikkelissa esitettävät havainnot ja esimerkit pohjautuvat lähdemateriaaliin sekä omakohtaisiin opetuskokemuksiin päättöharjoittelumme ajalta syksyltä 2013....

Nuotinluvun opettamisesta aloittelevalle pianistille

Hyvin moni opettaja tai opettajaksi opiskeleva joutuu joskus pohtimaan, onko tärkeää osata lukea hyvin nuottitekstiä ja miten nuotinlukua voi opettaa...

Säveltäjien maailmassa – Tutustuminen säveltäjiin lasten maailman kautta

Muistatko, milloin olit oppinut tuntemaan hyvin tunnetuimmat säveltäjät ja sijoittamaan heidät musiikin historiassa oikeille vuosisadoille? Tapahtuiko se kenties vasta korkeakouluopintojen...

Klassinen lauluhirviö – kesytettävissä helpommin lähestyttäväksi?

”Enhän minä voi mitään klassista kokeilla – se on vaan ammattilaisten kiljumista.”  Näin monet lauluoppilaat ajattelevat kuullessaan opettajaltaan ehdotuksen klassisesta...

Rumpujensoitto vaikeaako?

Rumpujensoitto saattaa äkkiseltään ajateltuna tuntua kohtuullisen helppolta, ainakin verrattuna muihin soittimiin. Usein kuuleekin bändikavereiden toteavan rumpaleiden pääsevän paljon helpommalla, sillä...

Musiikkileikkikoulu lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tukena

Musiikin harrastamisesta on monenlaista hyötyä. Paitsi että se on usealle mukava harrastus ja erinomainen väline esimerkiksi itsensä ilmaisemiseen, on musiikilla...