SUUNTA-ryhmästä tukea arkeen ja työurapolulle
Lapsen syntyessä nuoret vanhemmat kohtaavat erilaisia haasteita arjessa. Perheen, työn ja mahdollisten opintojen yhteensovittaminen voi herättää monenlaisia kysymyksiä. SUUNTA-ryhmätoiminnalla pyritään tukemaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten vanhempien arkea ja vanhemmuutta. Ryhmätoiminta myös mahdollistaa sosiaalisten suhteiden luomisen sekä vahvistaa työ- ja toimintakykyä.
Vertaisryhmästä tukea vanhemmuuteen ja työelämän suuntaan
Nuorten ja nuorten aikuisten työmarkkinakansalaisuus on erityisen suhdanneherkkää ja erityisesti laman olosuhteissa tämä ilmenee nuorten työllisyystilanteen epävakautena (Karjalainen & Hannikainen-Ingman 2012). Tänä päivänä yksilöillä on toki aikaisempaa enemmän valinnanmahdollisuuksia, mutta myös valintoihin liittyvää epävarmuutta ja riskejä, jotka heijastuvat toimintaan työmarkkinoilla (Vanhalakka-Ruoho 2014, 50). Yksilön näkökulmasta haastavammaksi tilanteen edelleen tekee, jos työhön tai koulutukseen hakeutumisessa on syystä tai toisesta vaikeuksia, esimerkiksi sosiaaliseen toimintakykyyn liittyviä haasteita.
Artikkeli on osa SUUNTA-hankkeen väliarviointia. Artikkelissa tarkastellaan tähän saakka toteutettua SUUNTA-ryhmätoimintaa. Nuorten vanhempien kokemuksia SUUNTA-ryhmätoiminnasta on tutkittu sosiaalialan YAMK-opinnäytetyössä (Nummi 2017a), sekä kevään ja kesän 2017 aikana toteutetuilla haastattelututkimuksilla (Nummi 2017b). Opinnäytetyössä ja tämän jälkeen toteutetussa tutkimustyössä on selvitetty haastattelemalla, miten 20 SUUNTA-ryhmiin osallistunutta vanhempaa ja neljä ohjaajaa kuvaavat kokemuksiaan ryhmätoiminnasta. Lisäksi vanhemmat ovat täyttäneet ryhmäkoherenssikyselyn (SOC-G-10), jolla on selvitetty ryhmän toimivuutta ja ilmapiiriä. Ryhmäkoherenssikysely on kehitetty Kuntoutussäätiössä ja sen avulla on arvioitu kuntoutusryhmän sisäistä ilmapiiriä ja ryhmän toimivuutta (Julkunen, Pietilä ja Gustavsson-Lilius 2013).
Kuntoutuksessa ryhmämuotoinen kuntoutus on yleistynyt (Niemistö 2002, 67) ja kuntoutuksessa on viime aikoina kiinnitetty enemmän huomiota vertaistuen eli samanlaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten antaman tuen merkitykseen kuntoutusprosessin aikana (Järvikoski & Härkäpää 2011, 152). Kuntoutusta käsittelevissä tutkimuksissa onkin todettu, että ryhmäkuntoutus on yhtä tuloksellista kuin yksilökuntoutus (Salminen 2016, 301). Kuntoutusta voidaan toteuttaa erilaisina ryhmämuotoisina toimintoina ja vertaisryhmiin osallistuminen on taloudellisempaa kuin yksilökohtainen kuntoutus. Vertaisryhmätoimintaan perustuvan kuntoutuksen on arvioitu olevan myös tuloksellista ja voidaan olettaa, että ryhmän sisäisellä ilmapiirillä on yhteys toiminnan tuloksellisuuteen. (Julkunen ym. 2013, 1, 5.) Vertaisryhmätoiminnan avulla voidaan tukea vanhemmuutta ja kykyä selviytyä arkipäivän toiminnoista. Vertaisryhmätoiminta mahdollistaa myös samassa elämäntilanteessa olevien kokemusten jakamisen, uusien ihmissuhteiden luomisen sekä vahvistaa osallisuutta ja toimijuutta (ks. esim. Lämsä ym. 2017).
Tarinallinen lähestymistapa kokemusten tarkasteluun
SUUNTA-ryhmiin osallistuneiden haastattelut toteutettiin kerronnallista teemahaastattelua käyttäen. Kerronnallisessa haastattelussa keskityttiin haastateltavien viime aikojen kokemuksiin (Hyvärinen ja Löyttyniemi 2009, 191). Kerronnallisessa haastattelussa on tärkeää antaa haastateltaville riittävästi tilaa tarinan kerrontaan (Partanen 2011, 51). Tähän saakka toteutettujen vanhempien haastattelujen (n=20) pohjalta on muodostettu narratiivisen analyysin avulla kuusi erilaista tyyppitarinaa, jotka kuvaavat millaisin tavoittein ryhmäläiset osallistuvat SUUNTA-ryhmätoimintaan.
Narratiivinen, tarinallinen näkökulma on yksi tapa jäsentää tietoa ja maailmaa (Vilén, Leppämäki & Ekström 2005, 161). Kertomukset ja narratiivit tarjoavat kulttuurisia ja sosiaalisia merkityksiä (Patton 2002, 116; Squire ym. 2014, 6) ja suuntaavat toimijoita tulevaisuuteen (Hyvärinen &Löyttyniemi 2009, 189). Narratiivisen lähestymistavan taustalla on kiinnostus yksittäisen ihmisen ainutkertaiseen tapaan kokea, ajatella ja toimia, ja ihmisen koko elämän voidaan katsoa rakentuvan tarinoiden kertomisen kautta (Syrjälä 2010, 248).
Hännisen (2003, 95) mukaan elämänmuutoksia on otollista tarkastella tarinallisesta lähestymistavasta käsin, koska muutoksen hahmottaminen tarinana antaa tapahtumien kululle juonen. Narratiivinen analyysi valittiin haastatteluaineiston analysointiin, koska oltiin kiinnostuneita SUUNTA-ryhmiin osallistuvien kokemuksista ja siitä, miten he jäsentävät kokemuksiaan ryhmätoiminnasta ja tämän hetkisestä elämäntilanteestaan (vrt. Partanen 2011, 28).
Tarinat toimivat sekä empiirisinä tarkastelun kohteina että metodologisina ratkaisuina kuvata ja ymmärtää asiakkaan kuntoutusta ja kuntoutumisprosessia (Valkonen 2004, 176). Kun elämänmuutos on uhka yksilön identiteetille, voi yksilö kantaa minuutensa ja itsearvostuksensa muutoksen yli näkemällä itsensä tarinan päähenkilönä (Hänninen 2003, 95). Narratiivinen lähestymistapa voikin siis tarjota työvälineitä identiteetin rakentamiseen esimerkiksi murros- ja muutoskohdissa, kuten työelämään tai koulutukseen siirryttäessä sekä ammatillisen minän muotoutumisen varhaisvaiheissa (Eteläpelto & Vähäsantanen 2008, 42).
SUUNTA-ryhmien osallistujatyypit
Haastateltujen kokemuksista muodostettiin narratiivisen analyysin avulla kuusi erilaista tyyppitarinaa: vertaistuen tavoitetarina, toiminnallinen tavoitetarina, itsetutkiskelun tavoitetarina, koulutuksellinen tavoitetarina, ammatillinen tavoitetarina ja voimaantumisen tarina. Haastateltujen ohjaajien kokemuksissa korostui vertaistuen ja toiminnallisten menetelmien merkitys ryhmätoiminnassa, ryhmäläisten oman osaamisen tukeminen sekä tilan ja ajan tarjoaminen itsetutkiskelulle ja tulevaisuuden suunnittelulle. Sekä nuoret vanhemmat että ohjaajat kokivat ryhmät kiinteiksi, turvallisiksi ja avoimiksi. Myös ryhmäkoherenssikyselyn (SOC-G-10) vastaukset tukivat tätä havaintoa. Ryhmäkoherenssikyselyjen perusteella ryhmähenki koettiin hyväksi tai melko lailla hyväksi, ilmapiiri ryhmissä koettiin turvalliseksi tai melko turvalliseksi ja osallistuminen ryhmiin koettiin mielekkääksi.
Seuraavaksi esitellään kuusi erilaista tyyppitarinaa, jotka muodostettiin nuorten vanhempien haastatteluista. Tyyppitarinat on koottu useista eri haastatteluista, jotta yksittäisiä vastaajia ei pysty tunnistamaan tarinoista.
Vertaistuen tavoitetarina
Virpi Vertaistuen tarinassa korostui hyvän ryhmähengen ja kannustavan ilmapiirin merkitys. Virpi Vertaistuen tavoitteena oli saada ryhmästä uusia ystävyyssuhteita. Ryhmäytyminen oli tapahtunut nopeasti. Hän oli saanut ryhmätoiminnasta saman henkisiä ihmissuhteita ja uusia ystäviä. Ryhmäläiset pitivät yhteyttä vapaa-ajallakin sekä myös ryhmätoiminnan päätyttyä.
Toiminnallinen tavoitetarina
Tiina Toiminnallinen halusi ehdottomasti toiminnalliseen ryhmään. Hän korosti, että tekemisen kautta oli helpompi tutustua ihmisiin. Toiminnallisuus oli hänelle tärkeää aina toiminnan suunnittelusta, toteutuksen läpi tulevaisuuden suunnitelmiin saakka.
Itsetutkiskelun tavoitetarina
Iisa Itsetutkiskelija oli ollut pitkään kotiäitinä ja koki hankalaksi lähteä kotoa. Itsetutkiskelun tarinassa korostui tavoitteina itsetunnon vahvistuminen ja ajatusten selkiytyminen. Mielekkäimmiksi toimintamuodoiksi hän koki keskustelut. Antoisia olivat olleet myös kyselylomakkeet ja testit, joiden avulla tarkasteltiin omia vahvuuksia ja jotka antoivat tukea tulevaisuuden suunnitteluun. Hän koki, että ryhmätoiminnasta tuli tärkeä osa omaa aikaa ja henkistä pääomaa. Toiminta antoi hänelle luottamusta pärjätä erilaisissa ryhmissä, kuten opiskelussa ja työelämässä.
Koulutuksellinen tavoitetarina
Katja Koulutuksellisen tavoitetarinasta välittyy vahvasti koulutukselliset tulevaisuuden tavoitteet. Ennen SUUNTA-ryhmän alkamista hän oli jo pitkään miettinyt erilaisia koulutusvaihtoehtoja. Hän koki, että sai ryhmätoiminnasta paljon uusia näkökulmia ja vaihtoehtoja koulutuksen suhteen. Vierailut oppilaitoksiin olivat olleet mieluisia. Erilaisia koulutusvaihtoehtoja oli hänen mukaansa käyty monipuolisesti läpi kevään aikana, mutta yleisesti aikuisopiskelua koskevia sisältöjä olisi voinut hänen mukaansa painottaa laajemminkin. Vierailijoiksi hän olisi toivonut vielä ammatinvalinnan ohjaajaa.
Ammatillinen tavoitetarina
Aino Ammatillinen oli heti innostunut mainoksessa olevasta SUUNTA –nimestä ja oli mielissään, että tarjolla oli juuri sellaista, mitä oli pitkään toivonut. Hänen tavoitteena oli saada mahdollisimman paljon tietoa työmahdollisuuksista omalla paikkakunnallaan. Toiminnan hän oli kokenut mielekkääksi, mutta olisi halunnut vielä enemmän tarkastella omia henkilökohtaisia tulevaisuuden työnäkymiään. Eri alojen työpaikoilla vierailut ja erilaisiin työtehtäviin tutustumisen hän koki mielekkäiksi. Aino Ammatillinen oli jäänyt vielä kaipaamaan vierailijoita TE-toimistosta. Myös työelämän ohjaukseen liittyviä näkökulmia olisi hänen mielestään voinut tarkastella ryhmätoiminnassa vielä enemmän.
Voimaantumisen tarina
Voimaantumisen tarinassa korostuu ryhmään osallistuminen aluksi epäilevin odotuksin. Vieno Voimaantujalla ei ollut minkäänlaisia odotuksia ryhmätoimintaa kohtaan ja hänen tavoitteenaan oli vain raahautua paikalle. Hän oli ajatellut, että jos ei muodostu ryhmähenkeä, niin ryhmätoiminta loppuu hänen osaltaan siihen. Ryhmähengen hän oli kokenut hyväksi ja hyvä ryhmähenki vaikutti vahvasti siihen, että hän jatkoi osallistumista ryhmään alun epävarmuudesta huolimatta. Hän sai ryhmästä positiivista energiaa ja jaksamista arkeen. SUUNTA-ryhmään osallistuminen oli herättänyt mielenkiintoa itseä koskeviin asioihin.
Vertaistukea, vahvuuksien tunnistamista, toimintaa ja tietoa
SUUNTA-hankkeen 2015-2017 tarkoituksena on kehittää nuorille vanhemmille suunnattuja, työelämä- ja opiskeluvalmiuksien sekä vanhemmuuden tuen yhdistäviä ohjaus- ja ryhmätoimintoja. Tarkoituksena on lisäksi vahvistaa alueellisten toimijaverkostojen yhteistyötä ja ohjausta. Hanketta hallinnoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja hankkeen osatoteuttajia ovat Jyvälän Setlementti ry (kevääseen 2016 saakka) ja Nuorten Ystävät-palvelut Oy. SUUNTA-ryhmissä alle 30-vuotiaat työttömät tai työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevat vanhemmat tapaavat säännöllisesti muita vanhempia. Haastatteluihin osallistuneet vanhemmat ovat tavanneet SUUNTA-ryhmissä toisiaan kerran viikossa kolmen tunnin ajan keskimäärin 18 kertaa / ryhmä. Ryhmät ovat kokoontuneet Jyväskylässä ja muualla Keski-Suomen alueella, kuten Joutsassa, Äänekoskella ja Pihtiputaalla. Ryhmässä vanhemmat pääsevät pohtimaan toimintakykyään sekä vaihtoehtoja koulutuksen tai työelämän suhteen. Ryhmätoiminnassa pyritään mahdollistamaan kokemusten jakaminen ja omaa elämää koskevien haasteiden ja ratkaisujen pohtiminen yhdessä eli vertaisryhmätoiminta on tulevaisuuden suuntia pohdittaessa tärkeässä roolissa.
SUUNTA-ryhmätoiminta on monipuolista ja toiminnalla pyritään vahvistamaan ryhmäläisten osallisuutta ja toimijuutta. Toiminnan sisällöissä pyritään huomioimaan elämänhallintaa tukevat toiminnot, kuten arjen ja vanhemmuuden tukeminen, sosiaalisten suhteiden mahdollistaminen ja vahvistaminen, oman osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden tunnistaminen sekä opiskelu-, työ- ja toimintakyvyn vahvistaminen. Ryhmäläiset pääsevät vaikuttamaan toiminnan sisältöihin eli ryhmätoiminnan ensimmäisillä kerroilla pohditaan yhdessä tavoitteita ja toiveita ryhmätoiminnalle. Toimijuuden ytimenä voidaankin pitää toiminnan suuntautuneisuutta eli pyrkimyksiä, valintoja, tarkoituksenmukaisuutta ja osallisuutta (Ruponen ja Vanhalakka-Ruoho 2013, 52).
Edellä kuvatut kuusi erilaista tyyppitarinaa kuvaavat SUUNTA-ryhmiin osallistuneiden tavoitteita ja tarpeita ryhmätoiminnalle, joka suuntaa kohti työelämää. Tyyppitarinoissa korostuvat vertaistuen ja toiminnallisten menetelmien merkitys ryhmätoiminnassa, koulutukselliset ja ammatilliset tavoitteet sekä tila ja aika itsetutkiskelulle ja pohdiskelulle. Voimaantumisen tarinassa korostuu alun epäluuloiset odotukset, ryhmäytyminen ja sitä kautta kiinnostus omia tulevaisuuden mahdollisuuksia kohtaan. Ohjaajien haastattelujen perusteella voidaan sanoa, että ryhmätoimintojen sisällöillä pyrittiin vastaamaan mahdollisimman hyvin osallistujien erilaisiin tavoitteisiin ja tarpeisiin, vaikkakin vielä yksilöllisempää omien tavoitteiden huomioimista osa ryhmäläisistä jäi kaipaamaan.
Tutkimusten mukaan vertaisryhmiin osallistuminen vaikuttaa yksilöön esimerkiksi lisäämällä sosiaalista aktiivisuutta, laajentamalla sosiaalista verkostoa ja lisäämällä itsensä tärkeäksi kokemisen tunteita (Routasalo, Tilvis, Kautiainen & Pitkälä 2008, 301). Säännölliset tapaamiset ja sitoutuminen ryhmään vahvistavat ryhmän kiinteyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nuorten ja nuorten aikuisten palveluja tulisikin kehittää huomattavasti nykyistä vahvemmin vertaistuen ja ryhmätoiminnan suuntaan, sillä toiminta vertaisyhteisössä on paitsi sosiaalisten toimintavalmiuksien, myös osallisuuden kokemuksen kannalta tärkeää (ks. Määttä & Määttä 2015.)
Haastattelujen perusteella voidaan todeta, että SUUNTA-ryhmäläiset saavat ryhmätoiminnasta tukea arkeen ja vanhemmuuteen, luovat uusia ihmissuhteita, tunnistavat omia vahvuuksiaan, saavat tietoa koulutus- ja työmahdollisuuksista sekä suuntaa omalle tulevaisuudelleen. Kuusi tyyppitarinaa kuvaavat hyvin asiakasprofiilia, mutta on hyvä muistaa, että jokainen ryhmäläinen osallistuu toimintaan yksilönä ja yksilöllisin tavoittein ja tarpein.
Lisätietoa SUUNTA-hankkeesta
Kirjoittajat
Susanna Nummi, KM, sosionomi (ylempi AMK) toimii Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa yliopistonopettajana.
Johanna Moilanen, YTT, AmO, sosiaalityöntekijä (YTM) toimii Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikössä yliopettajana.
Kuvat
Sari Pelho, Pelhodesign
Lähteet
Eteläpelto, A. & Vähäsantanen, K. 2008. Ammatillinen identiteetti persoonallisena ja sosiaalisena konstruktiona. Teoksessa A. Eteläpelto & J. (toim.) Ammatillisuus ja ammatillinen kasvu. Aikuiskasvatuksen 46. Vuosikirja. Vantaa: Kansanvalistusseura.
Hyvärinen, M. & Löyttyniemi, V. 2009. Kerronnallinen haastattelu. Teoksessa J. Ruusuvuori & L. Tiittula (toim.) Haastattelu, tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Tampere:Vastapaino, 189-222.
Hänninen, V. 2003. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy.
Järvikoski, A. & Härkäpää, K. 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY.
Julkunen, J., Pietilä, P. & Gustavsson-Lilius, M. 2013. Kuntoutusryhmän koherenssin arviointi. Kuntoutus 36 (3), 5-19.
Karjalainen, V. & Hannikainen-Ingman, K. (2012) Sosiaalityön nuoret toimeentulotuen asiakkaat – kuntoutuksellisesti syrjässä? Kuntoutus 10 (4), 47–53.
Lämsä, R., Appelqvist-Schmidlechner, K. & Tuulio-Henriksson, A. 2017. Nuorten neuropsykiatrisen Oma väylä -kuntoutuksen ryhmäkäynnit. Arviointitutkimus. Työpapereita 116. Helsinki: Kela.
Määttä, M. & Määttä, A. (toim.) 2015. Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. Valtion selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015. Helsinki: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta.
Niemistö, R. 2002. Ryhmän luovuus ja kehitysehdot. Helsinki: Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia.
Nummi, S. 2017a. Nuorten vanhempien ja ohjaajien kokemuksia SUUNTA-työuralle ryhmätoiminnasta. Opinnäytetyö. Sosiaali- terveys- ja liikunta-ala, Sosionomi Ylempi-AMK. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Nummi, S.2017b. Analyysi SUUNTA-ryhmien osallistujien haastatteluista 10.2.2017-10.7.2017. Julkaisematon työpaperi.
Partanen, A. 2011. ”Kyllä minä tästä selviän”. Aikuisopiskelijat koulutustarinansa kertojina ja koulutuksellisen minäpystyvyytensä rakentajina. Kokkola: Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.
Patton, M. Q. 2002. Qualitative Research & Evaluation Methods. Third Edition. Sage Publications.
Routasalo, P-E., Tilvis, R-S., Kautiainen, H. & Pitkälä, K-H. 2008. Effects of psychosocial group rehabilitation on social functioning, loneliness and well-being onf lonely, older people: randomized controlled trial. Journal of Advanced Nursing 65 (2), 297-305.
Ruponen, R & Vanhalakka-Ruoho, M. 2013. Ryhmäohjaus toiminnan tukena? Tapaustutkimus IT-alalta. Työelämän tutkimus 11 (1), 50-65.
Salminen A 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö I., Salminen A.,
Rajavaara M. & Ylinen A. (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim, 301–305.
Salminen A 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö I., Salminen A., Rajavaara M. & Ylinen A. (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim, 301–305. tulisi olla muodossa: Salminen, A. 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa I. Autti-Rämö, A. Salminen, M. Rajavaara & A. Ylinen (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim, 301–305.
Squire, C., Davis, M., Esin, C., Andrews, M., Harrison, B., Hyden, L-C & Hyden, M. 2014. What Is Narrative Reseach? London: Bloomsbury.
Syrjälä, L. 2010. Elämäkerrat ja tarinat tutkimuksessa. Teoksessa J. Aaltola & Valli R. (toim.) Ikkunoita tutkimustetodeihin I. Jyväskylä: PS-kustannus, 247-258.
Valkonen, J. 2004. Kuntoutus tarinoina. Teoksessa V. Karjalainen & J. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. ihmisen toimijuuden tukeminen. Stakes. Helsinki, 175-192.
Vanhalakka-Ruoho, M. 2014. Aikuisten opiskelu, työ ja elämässä suunnanotto ohjauksen ja neuvonnan mahdollisuutena. Teoksessa A. Heikkinen & E. Kallio (toim.) Aikuisten kasvu ja aktivointi. Tampere: Tampere University Press, 31-70.
Vilén, M., Leppämäki, P. & Ekström, L. 2005. Vuorovaikutuksellinen tukeminen sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: WSOY.