Yhteisöllisyyden tukeminen ja vertaisuuden merkityksen huomioiminen Ohjaamojen toiminnassa
Useat viimeaikaiset nuorisotutkimukset osoittavat, että koulukiusaaminen ja yksinäisyyden kokemukset ovat yksi merkittävä vaaratekijä yhteiskunnan ulkopuolelle tai reuna-alueelle joutumiselle. Osittain tällaista kehitystä ehkäisemään on maahamme perustettu Ohjaamoja, matalan kynnyksen ohjaus-, neuvonta- ja kohtaamispaikkoja alle 30-vuotiaille nuorille. Monella paikkakunnalla Ohjaamot hakevat vielä toimintatapojaan. Vaikka Ohjaamossa toiminnan ydintehtäväksi näyttäisi muodostuvan jokaisen nuoren henkilökohtainen ohjaus ja tuki, olisi hyvä kehittää rinnalla myös erilaisia ryhmätoimintoja, joissa nuorten olisi mahdollista saada vertaistukea sekä tuntea yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta.
Johdanto
Meillä jokaisella on tarve kuulua johonkin yhteisöön, samoin meillä on tarve muodostaa pysyviä vuorovaikutussuhteita. Erityisesti nuoruuden kehitystehtäviin kuuluu identiteetin ja minuuden kehittyminen, jota edesauttaa arvostava ja kunnioittava vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa. Koululla, oppilaitoksilla, opettajilla ja vertaisilla on merkittävä rooli tämän kehitystehtävän tukemisessa. Nuoren oppilaitoksessa kokema yksinäisyys voi johtaa opintojen keskeyttämiseen ja pahimmassa tapauksessa yhteiskunnan marginaaliin ajautumiseen.
Syrjäytymisen ehkäisemiseksi edellinen hallitus kehitti nuorisotakuun. Lähtökohtana oli tarjota nuorille palveluja entistä tehokkaammin parantamalla eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä. Tavoitteena oli saada yhä useampi nuori perusopetuksen jälkeen koulutukseen ja edelleen työmarkkinoille. Nuorisolakiin lisättiin säännökset viranomaisten monialaisesta yhteistyöstä ja etsivästä nuorisotyöstä. Uudistuksella tavoiteltiin nuorisotyön ja viranomaisten toimivampia yhteistyötapoja, jotta tuen tarpeessa olevat nuoret saataisiin paremmin palvelujen piiriin. Nykyisen hallituksen kärkihankkeena on nuorisotakuun kehittäminen yhteisötakuun suuntaan. Nuorisotakuusta halutaan kehittää malli, jossa vastuu tukea tarvitsevasta nuoresta on yhdellä taholla.
Nuorisotakuun ideaa toteuttamaan käynnistettiin maaliskuussa 2015 ESR-rahoitteiset Ohjaamo-hankkeet. Tavoitteena on luoda kansallinen malli, joka perustuu laajaan yhteistyöhön eri hallinnonalojen peruspalveluiden ja henkilökohtaista ohjausta ja tukea tarjoavien nuorten palvelupisteiden, Ohjaamojen, välillä. Ohjaamoista toivotaan alle 30-vuotiaille tarkoitettuja matalan kynnyksen palvelupisteitä, joissa nuoret saavat vahvistusta voimavaroihinsa ja tukea mieltään askarruttavissa elämäntilanteissa yhdestä paikasta.
Jo ennen valtakunnallisten Ohjaamojen syntyä useilla paikkakunnilla käynnistettiin erilaisia toimintoja ja Ohjaamojen kaltaisia hankkeita nuorten syrjäytymiskehityksen katkaisemiseksi ja nuorisotakuun toteuttamiseksi. Esimerkiksi Helsingissä Diakonissalaitoksen käynnistämä Vamos on nuorille suunnattua toimintaa, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuoren voimavaroja ja tukea häntä kiinnittymään koulutukseen tai työhön. Joensuussa, Oulussa ja Mikkelissä luotiin Ohjaamon kaltaisia toimintoja joko projektirahoituksella tai kaupungin omalla kustannuksella. Näillä paikkakunnilla käytänteet ja toimintatavat ovat jo melko vakiintuneita, mutta ”uusien” Ohjaamoiden osalta tilanne on vielä vaihteleva. Eri paikkakunnille ympäri maata perustetut Ohjaamot hakevat yhä toimintamuotojaan.
Yhteisöllisyyden merkitys
Tähän saakka maassamme on toiminut palvelujärjestelmä, jossa on korostunut ns. poislähettämisen kulttuuri – nuoria on ohjattu palvelusta toiseen ilman että kukaan on kantanut kokonaisvastuuta (Alanen & Kotkavuori 2014). Ohjaamo-toiminnassa on lähdetty liikkeelle jokaisen nuoren henkilökohtaisesta kohtaamisesta ja yksilöllisestä ohjaamisesta. Ainakin toiminnan tässä vaiheessa näyttää siltä, että monella paikkakunnalla Ohjaamon ovat löytäneet nuoret, jotka syystä tai toisesta ovat vailla opiskelu- tai työpaikkaa. Ohjaamoissa annettava tuki onkin usein urasuunnitteluun, opiskelupaikan löytymiseen tai työllistymiseen liittyvää ohjausta. Kuitenkaan pelkän opiskelupaikan löytyminen ei aina takaa yhteiskuntaan tai kouluun kiinnittymistä – monen nuoren toimintakyky tarvitsee merkittävää vahvistumista. Henkilökohtainen ohjaus ja pelkät yksilötuen muodot eivät aina vastaa nuorten tarpeisiin, vaan tarvitaan myös erilaisia ryhmätoiminnan muotoja. (Alanen, Kainulainen & Saari 2014.) Vamos-toimintaan osallistuneiden nuorten kyselytutkimuksessa havaittiin, että nuoren hyvinvoinnin kannalta on tärkeää se, että hänellä on olemassa paikka jossakin hänelle merkityksellisessä yhteisössä ja tekemistä muiden kanssa (Alanen, Kainulainen & Saari 2014). Kun nuorilta itseltään on selvitetty, mistä syrjäytyminen ja ulkopuolelle jääminen johtuu, ystävien puute ja yhteenkuuluvuuden ongelmat nousevat vahvasti keskiöön. (Ronkainen 2013; Punamäki 2013; Myllyniemi & Gissler 2012.)
Kansallisesti mittava WHO-koululaistutkimus osoitti, että (lasten ja) nuorten todennäköisyys tulla torjutuksi sosiaalisissa tilanteissa on suurempi koulussa kuin vapaa-ajalla. Yksinäisyyden kokemuksella on yhteyttä koulumenestykseen ja se voi altistaa masennukseen ja ahdistukseen. (Lyyra, Välimaa, Leskinen, Kannas & Heikinaro-Johansson 2016). Mistä sitten nämä ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemukset tulevat? Miksi osa nuorista keskeyttää opintonsa, vaikka he opiskelisivat toivomallaan alalla? Koulutuksen keskeyttämiseen johtavia tekijöitä on tutkittu jo useiden vuosikymmenien ajan. Klassinen selvitys on Tinton jo vuonna 1975 esittämä jäsennys sosiaalisesta ja akateemista integroitumisesta opintoihin: sitoutuminen opiskelijayhteisöön on keskeistä opintoihin kiinnittymisen kannalta. Myös myöhemmissä tutkimuksissa on todettu samaa, sitoutuminen opintoihin on oikeastaan sitoutumista vertaisryhmään (esim. Ihatsu & Koskela 2001, Pirttiniemi 2004.) Koulukiusaamisen on todettavan vaikuttavan voimakkaasti yksinäisyyden kokemukseen, kiusatut kokevat yksinäisyyttä erityisesti suhteessa vertaisiinsa (Lyyra ym. 2016). Punamäki (2013) on selvittänyt nuorten syrjäytymistä erilaisten indikaattoreiden valossa ja hän on havainnut, että koulukiusaaminen on yksi merkittävä tekijä syrjäytymiskehityksen taustalla. Myös Souto (2013) nostaa koulukiusaamisen yhdeksi tekijäksi. Hänen mukaansa muita tekijöitä, jotka löytyvät koulutuksen keskeyttäneiden nuorten elämänkulusta ovat yksinäisyys, heikko itsetunto, näköalattomuus, vanhempien tuen puute, jaksamisongelmat, päihteiden käyttö ja rahattomuus.
Haastatteluaineistossaan ammatillisen koulutuksen keskeyttäneistä opiskelijoista Souto (2013) kritisoi kovasti ammatillisen koulutuksen melko vähäisiä kasvatuksellisia toimenpiteitä. Hänen mukaansa nuorten kokemaan yksinäisyyteen ja kiusaamisen kokemuksiin ei ole osattu puuttua riittävästi. Ammattiopinnoissa nuoren tulee pärjätä yksin ja olla itseohjautuva, hänellä ei ole mahdollisuutta olla heikko tai avun tarpeessa.
Souto (2013) suhtautuu kriittisesti myös muuhun nuorille tarjottuun koulutukseen. Hän toteaa, ettei ole samantekevää, mitä esimerkiksi työvoimapoliittisissa koulutuksissa opetetaan: onko opetus pelkkiä työnhakuun liittyviä taitoja vai annetaanko koulutuksessa mahdollisuus kiinnittyä aidosti yhteiskuntaan. Hän on huolissaan siitä, miten kaiken ulkopuolella olevat nuoret voivat saada ystäviä ja miten he voivat tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään, miten vertaissuhteiden syntymistä voidaan tukea. Ohjaamot syntyivät vastaamaan osittain tähän tarpeeseen.
Ryhmätoiminta ja vertaisuuden hyödyntäminen Ohjaamoissa
Nuorisotakuun toimeenpanon tehostamiseksi suunniteltiin eri ministeriöiden yhteistyönä malli, joka tarjoaa ohjausta ja tukea nuoren yksilöllisten tarpeiden ja tilanteen mukaan. ”Ydintoimintaan kuuluu henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus, tuki elämänhallintaan, urasuunnitteluun, sosiaalisten taitojen ja valmiuksien kehittämiseen sekä kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen” (Kohtaamon vuosi 2015).
Uusia Ohjaamoja on syntynyt eri puolille maata ja nyt on menossa yhtäältä toiminnan käynnistämisen ja toisaalta toimintojen vakiinnuttamisen aika. Kun uusia toimintatapoja mietitään, on hyvä muistaa yhteisöllisyyden merkitys ja pohtia, millaisilla toiminnoilla on mahdollista tukea vertaisuuden kehittymistä, ryhmään kuulumista ja merkityksellistä roolia yhteiskunnassa. Hyviä esimerkkejä ryhmätoiminnoista löytyy muun muassa Ohjaamo-pioneerien Oulun Byströmin talon tai Pohjois-Karjalan Ohjaamon ja Avoimen ammattiopiston käytänteistä. Esimerkiksi Joensuussa erilaisia pienryhmiä perustettiin tarvelähtöisesti. Yksi pienryhmä, joka vastasi suureen kysyntään, oli sosiaalisten taitojen harjoittamisen ryhmä. Tässä ryhmässä nuoret saivat harjoitella ryhmätyöskentely- ja vuorovaikutustaitojaan turvallisessa ympäristössä ja saivat samalla kokemuksen siitä, etteivät ole yksin ongelmiensa kanssa. (Unelmoi, uskalla, onnistu! 2014.)
Joensuussa Ohjaamo-toimintaan liittyi kiinteästi Avoin ammattiopisto, joka tarjosi työvoimapoliittisena koulutuksena ammatilliseen tutkintoon valmistavaa koulutusta ryhmämuotoisena sekä yksilöllisten koulutuspolkujen kautta. Ryhmämuotoinen koulutus tarjosi nuorelle ryhmän tuen ja vertaisuuden kokemuksia, joita vaille he olivat jääneet aikaisemmissa opinnoissaan. Monilla Avoimen ammattiopiston opintoihin mukaan lähteneellä nuorella oli taustalla kielteisiä oppimiskokemuksia ja epäonnistumisia. Ryhmäytymiseen kiinnitettiin paljon huomiota ja opiskeluilmapiiri muodostui avoimeksi ja toisia kannattelevaksi. Näin vertaistuki auttoi kiinnittymään ja sitoutumaan opintoihin. (Unelmoi, uskalla, onnistu! 2014)
Vamoksella on ollut käytössä ryhmävalmennus kolmen eri ryhmän muodossa. Näissä ryhmissä on käsitelty työllistymiseen, opiskeluun, hyvinvointiin ja arkeen liittyviä teemoja. Ryhmät ovat kokoontuneet kahdesta neljään kertaan viikossa. Ryhmistä nuoret ovat saaneet vertaistukea, rytmiä arkeen ja hyödyllistä tietoa. (www.vamosnuoret.fi)
Nuoret saadaan kiinnittymään ryhmään silloin, kun he kokevat tekemisen itselleen mielekkääksi. Monella Ohjaamon asiakkaana olevalla nuorella on taustalla hyvinkin negatiivisia kokemuksia ryhmässä toimimisesta, kiusaamisesta ja ulkopuolisuudesta. Joensuun Avoimen ammattiopiston opiskelijapalautteessa korostui ryhmän merkitys. Avoin ammattiopisto oli monelle nuorelle ensimmäinen paikka, jossa he tunsivat kuuluvansa ryhmään ja tulivat kuulluksi. (Unelmoi, uskalla, onnistu! 2014.)
Monet nuoret kärsivät arvottomuuden tunteesta, heillä ei ole oman kokemuksensa mukaan merkityksellistä roolia yhteiskunnassa tai edes omassa lähipiirissään (Alanen, Kainulainen & Saari 2014). Nuorten oma käsitys syrjäytymisestä määrittyy ystävyyssuhteiden puuttumisen ja yhteenkuuluvuuden ongelmien kautta (Ronkainen 2013). Nuorten haastatteluaineisto kertoo siitä, että nuorten yksinäisyys niin vertaissuhteissa kuin koulutuksellisten päätösten tekemisessäkin näyttää olevan ilmiö, johon nykyinen oppilaitosmaailma ei pysty tarttumaan riittävästi (Souto 2013). Tässä Ohjaamoilla on mahdollisuus kehittää toimintojaan saatujen kokemusten perusteella. Kuten Kestilä ym. (2015) toteavat, kouluttautumisen ja työllistymisen tuki on tärkeää, mutta niiden lisäksi pitää pystyä edistämään myös sosiaalista hyvinvointia. Tämä edellyttää juuri niitä toimintatapoja, joita Ohjaamoilta odotetaan: monialaista ja moniammatillista eri hallinnonalojen välistä toimijoiden yhteistyötä sekä yksilö- ja ryhmätyöskentelyn yhdistämistä nuorta parhaiten tukevalla tavalla.
Kirjoittaja:
Lehtori Seija Koskela (FT) toimii opettajankouluttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.
Lähteet:
Alanen, O., Kainulainen, S. & Saari, J. 2014. Vamos tekee vaikutuksen. Vamos-nuorten hyvinvointikokemukset ja tulevaisuuden odotukset. HDL raportti 1/2014.
Alanen, O. & Kotkavuori, A. 2014. Välittämisen ammattilaiset. Vamoksen käsikirja etsivään nuorisotyöhön. Helsingin Diakonissalaitos.
Ihatsu, M. & Koskela, H. 2001. Keskeyttääkö vai ei? Ammatillisten oppilaitosten aktivointi ja koulutuksen keskeyttämisen vähentäminen –projektin alkukartoitus. Opetushallitus.
Kestilä, L., Kauppinen, T.M. & Karvonen, S. 2015. Lapsuuden elinolojen yhteys arjenhallintaan nuorilla aikuisilla. Nuorisobarometri, 117-134.
Lyyra, N., Välimaa, R., Leskinen, E., Kannas, L. & Heikinaro-Johansson, P. 2016. Koululaisten yksinäisyys. Kasvatus 47 (1), 34-47.
Myllyniemi, S. (toim.) Arjen jäljillä. Nuorisobarometri 2015.
Myllyniemi, S. & Gissler, M. 2012. Tilasto-osio. Teoksessa E. Pekkarinen, K. Vehkalahti & S. Myllyniemi (toim.) Lapset ja nuoret instituutioiden kehyksissä. Nuorten elinolot –vuosikirja 2012. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.
Pirttiniemi, J. 2004. Ohjausta koulutukseen vai elämään? Teoksessa J. Onnismaa, H. Pasanen & T. Spangar (toim.) Ohjaus ammattina ja tieteenalana 3. Ohjaustyön välineet. Jyväskylä: PS-kustannus, 50-61.
Punamäki, M. 2013. Nuorten syrjäytymisen ulottuvuuksia indikaattorien valossa. Teoksessa J.Ronkainen & M. Punamäki (toim.) Nuoret ja syrjäytyminen Itä-Suomessa. Mikkelin ammattikorkeakoulu, tutkimuksia ja raportteja 78. 35-84.
Ronkainen, J. 2013. Nuorten syrjäytyminen – kuka puhuu, kenen äänellä ja mistä pitäisi puhua. Teoksessa J. Ronkainen & M. Punamäki (toim.) Nuoret ja syrjäytyminen Itä-Suomessa. Mikkelin ammattikorkeakoulu, tutkimuksia ja raportteja 78. 1-14.
Souto, A-M. 2013. Toiselta asteelta pudonneet vai pudotetut? Näkökulmia ammatillisen koulutuksen keskeyttämiseen ja Nuorisotakuun toteuttamiseen. Teoksessa J. Ronkainen& M. Punamäki (toim.) Nuoret ja syrjäytyminen Itä-Suomessa. Mikkelin ammattikorkeakoulu, tutkimuksia ja raportteja 78. 107-129.
Tinto, V. 1975. Dropout from higher education: a theoretical synthesis of recent research. Review of Educational Research 45 (1), 89-125
Unelmoi, uskalla, onnistu! 2014. Ohjaamon ja Avoimen ammattiopiston matkassa 2010-2014. Nuorten tuki –hankkeen kehittämistyön kuvauksia.
http//:www.vamosnuoret.fi. Viitattu 29.3.2016