Kohti marginaalia vai valtavirtaa?

Koulutuksellisessa marginaalissa elävien nuorten elämänraiteita

Peruskoulua seuraavat jatko-opinnot eivät ole itsestäänselvyys kaikille nuorille: vuosittain tuhansia nuoria jokaisesta ikäluokasta jää ilman jatkokoulutuspaikkaa. Kevään 2013 yhteisvalinnassa ilman opiskelu­paikkaa jäi noin 5000 nuorta, mikä vastaa lähes kymmentä prosenttia kaikista tänä vuonna peruskoulunsa päättäneistä nuorista. Näistä nuorista 1 200 ei edes hakenut mihinkään peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Toinen merkittävä ongelma on tutkintoon johtavan koulutuksen kes­keyttämisen yleistyminen. Tuoreimman saatavissa olevan tiedon mukaan lukuvuonna 2010–2011 ammatillisen perusasteen koulutuksen keskeytti kokonaan noin yhdeksän prosenttia opiskelijoista.

Monet heistä eivät jatkaneet missään toisessa tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Ongelmallista tämä on etenkin siksi, että vähintään toisen asteen koulutus on nykypäivänä minimivaatimus työn saamiseksi.

Nämä ongelmat liittyvät läheisesti syrjäytymi­seksi kutsuttuun ilmiöön. Pelkästään koulutuksellisen epäonnistumisen vuoksi syrjäytymisvaarassa olevien 15–24-vuotiaiden nuorten määräksi laskettiin jo vuonna 2008 noin 14000 nuorta. Kaiken kaikkiaan syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria oli THL:n selvityksen mukaan tuolloin ainakin 65000. Joidenkin laskelmien mukaan heitä saattaa tällä hetkellä olla jopa 100000. Inhimillisten kärsimysten lisäksi kyse on rahalli­sestikin merkittävästä ilmiöstä: syrjäytyvän nuoren yhteiskunnalle aihe­uttamat kustannukset ovat hänen koko elinkaarensa aikana noin 1,2 miljoonaa euroa.

Talouden taantuessa erityisesti nuorten työllistymismahdollisuudet hei­kentyvät nopeasti. Vuosina 2008–2009 nuorisotyöttömyys kaksinker­taistui ja pelkästään vuonna 2009 alle 30-vuotiaiden palkansaajien määrä väheni noin 40000 hengellä. Suurin osa työttömiksi jääneistä nuorista, yhteensä noin 32000 henkeä, oli alle 25-vuotiaita. Vuoden 2010 syys­kuussa 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli 16,2 prosenttia. Samaan ai­kaan yleinen työttömyysaste oli 7 prosenttia. Keväällä 2013 Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 34800, mikä on 6600 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Syksyllä 2013 nuorisotyöttömyys kohosi 22 prosenttiin.

Niin sanottujen kokonaan ulkopuolisten nuorten määrä on kas­vussa. Ulkopuolisilla nuorilla tarkoitetaan työmarkkinoiden ulkopuolella ilman perusasteen jälkeistä koulutusta olevia 15–29-vuotiaita, jotka eivät ole ansiotyössä, opiskelijoina, armeijassa, hoitovapaalla tai eläkkeellä. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan jo vuonna 2008 – siis jo ennen nykyistä taantumaa – ryhmään ”Muut työvoimavoiman ulkopuolella olevat nuoret” kuului peräti 57800 nuorta. Samaan aikaan työttöminä työnhakijoina oli ”vain” 52000 nuorta. Kun tästä lähes 60000 ulkopuolisen nuoren joukosta vä­hennetään äitiyslomalla tai hoitovapaalla olevat, havaitaan, että noin 40000 nuorta on kokonaan työmarkkinoiden ja opiskelujen ulkopuolella. Heistä lähes kaikki ovat pelkän perusasteen koulutuksen varassa. Nuor­ten työllisyystilanteen heikennyttyä nykyisen laskusuhdanteen johdosta ulkopuolisten nuorten määrä lienee entisestään kasvanut.

Yksi huolestuttavimmista indikaattoreista on niin sanottujen ei-aktiivisten eli yhteiskunnalta ”kokonaan hukassa” olevien nuorten määrän nopea kasvu. Erityisen voimakasta kasvu on alle 20-vuotiaiden keskuudessa. Nämä nuoret eivät tule viranomaisten tietoon mitään kautta, sillä koska he eivät ole oikeutettuja työttömyyskorvauk­seen, he eivät rekisteröidy työttömiksi. Pelkästään näitä 15–29-vuotiaita ”hukassa olevia” nuoria on arvioitu olevan noin 15000.

Tutkimus

Paneuduin tähän ongelmavyyhtiin osana väitöstutkimustani, jossa tutustuttiin 19 iältään 17–25-vuotiaan, koulutus- ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevan nuorten elämään ja elämänkulkuun heidän omien kokemustensa kautta. Useimmat heistä olivat 2. asteen koulukeskeyttäjiä, jotka eivät olleet keskeyttämisen jälkeen hakeutuneet töihin tai opiskelemaan. Osalta puuttui myös peruskoulun päättötodistus. Nuorista yhdeksän oli tyttöjä ja kymmenen poikia.

Tutkimustulosten avulla hahmottelin kolme erilaista elämänraidetta: 1. luovimisen elämänraide, 2. etsimisen elämänraide, joka koostuu kahdesta alaraiteesta, sinnittelemisen ja luisumisen elämänraiteista, sekä 3. ajelehtimisen elämänraide. Nämä elämänraiteet rakentuvat erilaisista yksilöllisistä valinnoista ja päätöksistä, joiden avulla nuori pyrkii selviytymään elämäänsä liittyvistä haasteista. Myös kasvuympäristön, kulttuurin ja niiden luomien odotusten tai niiden tarjoaman tuen rooli korostuu näissä valinnoissa ja päätöksissä.

Jokaiseen elämänraiteeseen liittyy niitä toisistaan erottavia piirteitä. Myös kaikille elämänraiteille yhteisiä piirteitä löytyy: esimerkiksi sukupuoli, ikä tai sosioekonominen tausta ei näyttäisi selittävän tietyn elämänraiteen valitsemista tai sille päätymistä. Koska elämänraidekuvauksissa on kyse vain suuntaa antavista luonnehdinnoista, ei niiden keskinäinen vertailu tai esimerkiksi jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen laittaminen ole millään tapaa tarkoituksenmukaista tai perusteltua. Niitä ei tule myöskään nähdä stabiileina tai pysyvinä, sillä ne ovat jatkuvassa muutostilassa ja voivat uusien, korjaavien ja rakentavien kokemusten kautta muotoutua hyvinkin erilaisiksi.

Seuraavaksi esittelen laatimani elämänraiteet pääpiirteissään. Tarkemmat kuvaukset löytyvät väitöskirjastani.

Luovimisen elämänraide

Luovimisen elämänraidetta kulkevalla nuorella on sekä kykyä että halua asettaa erilaisia jäsentyneitä tavoitteita omalle elämälleen. Hän pyrkii itse omalla aktiivisella toiminnallaan ja omilla valinnoillaan voittamaan nykyisessä elämäntilanteessaan epätyydyttävinä pitämiään haasteita.

Hänen elämänsä ei juurikaan eroa hänen valtavirtaan kuuluvien ikätovereidensa elämästä. Hän uskoo, että menestys on kiinni ennen kaikkea omista valinnoista. Se, mitä nämä valinnat käytännössä ovat, ei ole hänelle vielä täysin selvinnyt. Valintoihin liittyviin kysymyksiin hän tarvitsee läheistensä ja viranomaisten apua, tukea ja rohkaisua.

Nämä nuoret yleensä vain pistäytyvät työvoimatoimiston asiakkaina ja siirtyvät melko nopeasti joko opiskelemaan tai työelämään, sillä heillä ei ole merkittäviä opiskelua tai työntekoa haittaavia tekijöitä, esimerkiksi päihteisiin tai elämänhallintaan liittyviä ongelmia. He ovat kykeneviä ja usein myös halukkaita toimimaan tärkeinä pitämi­ensä tavoitteiden saavuttamiseksi, mikä heijastuu myös käytännön toi­mintaan. Vaikka joitakin heistä vaivaakin jonkinasteinen päättämättömyys esimerkiksi sopivan koulu­tuspaikan valinnassa, ovat hekin pääsääntöisesti kyvykkäitä ja haluk­kaita toimimaan epätyydyttävänä pitämänsä tilanteen korjaamiseksi. Heidän elämänkulkuunsa ja -historiaansa mahtuu sekä onnistumisia että epäonnistumisia. He ymmärtävät, että epäonnistumiset ovat luonnollinen osa elämää, eivätkä jumiudu murehtimaan niitä. Epäonnistumiset eivät lannista heitä, sillä aiemmat onnistumisenkoke­mukset ovat vahvistaneet heitä. He uskovat omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa selvitä vaativistakin tehtävistä ja tilanteista.

Ammatillisen koulutuksen puuttumista ja/tai sopivan opiskelupaikan löytämisen vai­keutta heidän osaltaan selittää ensisijaisesti epävarmuus ja epätietoisuus itselle sopivasta alasta. Toinen selitys on se, että he arvostavat työtä koulutusta enemmän ja haluaisivat sijoittua suoraan työelämään. Tämä ei kuitenkaan ole nykymaailmassa realistinen vaihtoehto, sillä ammattikouluttamattomille nuorille sopivia, vähemmän kvalifikaatiota edellyttäviä työtehtäviä ei enää ole. Monet näistä nuorista ovat kuitenkin olleet mukana työelämässä. Heidän työhistorialleen tyypil­listä on työsuhteiden satunnaisuus ja määräaikaisuus.

Nämä nuoret kokevat nykyisen elämänti­lanteensa hankalaksi tai huonoksi, parhaimmillaankin kor­keintaan tyydyttäväksi. He haluaisivat päästä elämässään eteenpäin: opiskella itseä aidosti kiinnos­tavaan ammattiin, saada vakituisen työpaikan sekä kohtuulliset ja sään­nölliset ansiot, hankkia oman asunnon, perustaa oman perheen sekä saada kaikin puolin turvallisen ja vakaan elämän. Suurin este toiveiden toteutumiselle on heidän nykyinen elämäntilan­teensa ja lähitulevaisuuden näkymät. Silti he uskovat tulevaisuuteensa ja siihen, että sillä on heille paljon hyvää annettavanaan. Tulevaisuu­deltaan he odottavat esimerkiksi työtä ja perhettä. Odotukset ovat realistisia, kohtuullisia ja optimistisia, ja he uskovat vahvasti saavuttavansa ne jonain päivänä.

Etsimisen elämänraide

Etsimisen elämänraide on eräänlainen vedenjakaja luovimisen ja ajelehtimisen elämänraiteiden välillä: siinä, missä yksi etsimisen elämänraidetta kulkeva nuori on kohonneessa riskissä päätyä kulkemaan ajelehtimisen elämänraidetta, on toinen matkalla kohti luovimisen elämänraidetta. Siksi jaoin etsimisen elämänraiteen kahteen alaraiteeseen, sinnittelemisen ja luisumisen elämänraiteisiin. Alaraiteesta riippumatta monelle näistä nuorista tyypillistä on alentunut kyky ja halu asettaa tavoitteita. Yhteistä on myös se, että heillä saattaa kyllä olla kiinnostusta elämänmuutoksen aikaansaamisen, mutta se ei välttämättä jalostu käytännön toiminnaksi. Erityisen vaikeaa muutoksen käynnistäminen on silloin, kun se vaatii nuorelta itseltään aktiivisia toimenpiteitä.

Nämä nuoret pitävät peruskoulua lähinnä turhana elämän haaskaamisena. Koulumenestys vaihtelee heidän kohdallaan erittäin hyvästä erittäin huonoon. Huonoa koulumenestystä selittää pitkälti heikko tai kokonaan puuttunut opiskelumotivaatio, heikko itsekuri sekä suoranainen laiskuus. He eivät arvosta kouluins­tituutiota, sen tavoitteita tai tutkintoja, mutta ymmärtävät kuitenkin ainakin melko selvästi, että ne ovat osa yhteiskunnan suotavaksi katsomaa elämänkulkua ja -tapaa. He ymmärtävät myös sen, että tutkinto on mielekkään ja itseä kiinnostavan työn saamisen edellytys. Osalla haasteeksi saattaa nousta se, että mikään työ ei kiinnosta heitä. Osaa ei kiinnosta ylipäätään mikään koko elämässä.

Sinnittelemisen elämänraide

Sinnittelemisen elämänraide muistuttaa monin paikoin luovimisen elämän­raidetta sillä erotuksella, että ”sinnittelevän” nuoren omalle elämälleen asettamansa tavoitteet ovat ”luovivaa” ikätoveria huomattavasti heikommin jäsen­tyneitä. Lisäksi ”sinnittelevä” nuori on taipuvainen vähättele­mään itseään, kykyjään ja mahdollisuuksiaan selviytyä annetuista tehtä­vistä tai elämään kuuluvista, tavanomaisina pidetyistä haasteista. Usein tämä vähättely alkaa jo ennen tehtävään ryhtymistä. Nuori saattaa kyllä tarttua toimeen innokkaasti, mutta heti pientenkin vastoinkäymisten ilmaannuttua alkaa epäillä itseään, kykyjään ja onnistumismahdolli­suuksiaan, mikä saa hänet luovuttamaan helposti. Todellisuudessa vähättelyyn ei ole perusteita, eikä nuori itsekään pysty pe­rustelemaan, millä tapaa hänen suoriutumiskykynsä tai pystyvyy­tensä olisivat aidosti ikätovereita heikompia.

Nämä nuoret kuvailevat itseään pääsääntöisesti tavallisiksi nuoriksi, ei­vätkä yleensä keksi itsestään mitään erityistä – sen paremmin positiivista kuin negatiivistakaan – mainittavaa. He tiedostavat varsin selke­ästi, että asioille voi ja myös pitää itse yrittää tehdä jotain. Monet heistä yrittävätkin itse aktiivisesti vaikuttaa asioihin ja usein myös onnistuvat yrityksissään, mikä kannustaa heitä yrittämään edelleen. He etsivät ja pohtivat ainakin jollain tasolla tulevaisuuttaan ja siihen liittyviä valintojaan. Monet pohdinnoista liittyvät koulutukseen ja am­mattiin, vaikkakaan eivät kovin vahvasti tai jäsen­tyneesti. Niinpä lopulliset valinnat ja päätökset, niihin sitoutuminen ja toiminta paremman tulevaisuuden puolesta jäävät helposti vaatimatto­miksi.

Useimmat heistä kokevat tämänhetkisen elämäntilanteensa jollain tapaa haastavaksi, huo­noksi tai hankalaksi. Nykyinen elämäntilanne on alkanut tuottaa ja kasata heille eri­laisia haasteita ja vaikeuksia, joiden ylipääsemiseen heidän omat voi­mansa ja keinonsa eivät välttämättä enää riitä. Nämä haasteet saattavat vaikeuttaa hyvinkin merkittävästi heidän koulutukseen tai työelämään hakeutumistaan ja sijoittu­mistaan. Useimmiten ne ovat kuitenkin lieviä ja tilapäisiä.

 

 

Jotkut näistä nuorista eivät välttämättä ole kykeneviä miettimään analyyttisesti ja realistisesti omaa elämänti­lannettaan saati ryhtymään toimiin tilanteen korjaamiseksi. Oikein kohdistetun ja riittävän tuen ja ohjauksen avulla kaikilla heistä on kuitenkin realistiset mahdollisuudet päästä yli heidän nykyiseen elämäntilanteeseensa liittyvistä haasteista. Tuen puuttuminen voi käynnistää päin­vastaisen kehityksen.

Osa näistä nuorista on kokeillut toi­sen asteen opintoja, mutta ne keskeytyivät heti alkuunsa. Kes­keytymiseen liittyi usein epävarmuus opiskeltavan alan soveltuvuu­desta. Joissakin tapauksissa keskeyttämiseen myötävaikuttivat lisäksi erilaiset terveydelliset seikat. Pitkälti samankaltaiset seikat selittävät myös opintoihin hakeutumisen vaikeutta.

Näiden nuorten oman työllistymisensä esteiksi nostamansa syyt ovat moninaiset. Osa syistä on rationaalisia ja ymmärrettäviä, esimerkiksi raskaus tai krooninen sairaus. Eräs merkittävä syy on ammattikouluttamattomalle nuorelle sopivien töiden puuttuminen. Kaikki työntekoa tai opiskelua estävät syyt eivät välttämättä ole työvoi­maviranomaisten tiedossa, mikä osaltaan luo vääränlaista kuvaa näiden nuorten työ- ja koulutushalukkuudesta. Heidän joukossaan on monia ainakin jonkin verran työkokemusta omaavia nuoria. Osalla työkokemusta saat­taa olla paljonkin. Tyypillistä heidän työsuhteilleen on satunnaisuus, määräaikaisuus ja vähäiset ammattitaitovaatimukset.

Näiden nuorten ajatukset tulevaisuu­desta ovat usein melko jäsentymättömiä, eivätkä he osaa kovinkaan tarkasti kuvata tai eritellä tulevaisuuteensa liittyviä odotuksi­aan. Yleisellä tasolla he suhtautuvat kuitenkin tulevaisuuteen pääsään­töisesti positiivisesti tai vähintään neutraalisti. Tulevaisuudensuun­nitelmat tuntuvat heidän mielestään toisinaan pelkiltä kaukaisilta haa­veilta, mutta he uskovat saavuttavansa ne jonain päivänä. He tietävät, että menestys on kiinni ennen kaikkea omista ponnisteluista, päätöksistä ja valinnoista. Se, mitä ne käytännössä ovat, ei ole heille vielä täysin selvinnyt. Myös näihin kysymyksiin he tarvitsevat aikuisten apua, tukea ja rohkaisua.

Luisumisen elämänraide

Tätä elämänraidetta kulkeva nuori on al­kanut etääntyä yhteiskunnan valtavirrasta ja sen suotavana pitämistä tavoitteista tai elämäntavasta. Usein hän etääntyy myös siitä, mikä olisi hänen oman etunsa mukaista. Kyse voi olla joko tahdottomasta ajautumisesta tai tietoisesta hakeutumisesta yhä kauemmas marginaaliin. Näiden nuorten elämänkenttä viettää kohti ajelehtimisen elämän­raidetta. Joidenkin elämä muistuttaa sitä jo nyt, sillä he eivät edes etsi selkeää päämäärää. Heidän valin­noissaan – tai lähinnä niiden puutteessa – korostuu ennen kaikkea vaikeus tai jopa avoin ha­luttomuus tehdä päätöksiä tai edes suunnitella tulevaisuutta.

Näiden nuorten minäkäsitys, käsitykset omasta minäpystyvyydestä sekä itsetunto ovat monesti jollain tapaa vaurioituneita tai alentuneita. Osalla heistä on avoimen negatiivisia käsityksiä ja näkemyksiä itsestään, kyvyis­tään ja persoonallisuudenpiirteistään. Toisaalta heidän jou­kossaan on myös sellaisia nuoria, joiden näkemykset itsestään eivät juurikaan poikkea heidän valtavirrassa olevien ikätove­reidensa näkemyksistä.

Nämä nuoret saattavat ryhtyä toimeen hyvinkin innokkaasti, mutta jo melko vähäisten vastoinkäymisten ilmaannuttua alkavat epäillä kykyjään ja onnistumismahdollisuuksi­aan, mikä saa heidät luovuttamaan. Luovuttamista edesauttaa heille tyypillinen pessimistinen ajattelu ja negatiivinen elämänasenne, jotka ruokkivat heissä jo ennestään elävää ajatusta siitä, että ”ei tästä kuitenkaan mitään tule”. Todellisuudessa yleisin syy epäonnistu­misiin on vähäinen panostus ja yrittämisen puute. Toisinaan syy tosin saattaa oikeastikin olla heikko suoriutumiskyky. Se­litykset he pyrkivät kuitenkin yleensä löytämään esimerkiksi huonosta onnesta tai kohtalosta. Osa heistä on taipuvaisia vetoamaan niihin usein jo etukäteen, eikä edes ryhdy toimeen.

Nämä nuoret tiedostavat ainakin jollain tapaa, että heidän nykyinen elämäntilanteensa on muodostumassa kestämättö­mäksi, ja että siihen liittyy paljon erilaisia riskejä ja uhkatekijöitä. He eivät välttämättä ole elämäänsä itsekään tyytyväisiä, mutta eivät halua ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin sen muuttamiseksi. He saattavat kyllä tiedostaa, että kaikki on loppujen lopuksi itsestä ja omista ponnisteluista kiinni, mutta halu ja toisinaan myös kyky tavoit­teelliseen toimintaan ja siihen sitoutumiseen puuttuu.

Moni näistä nuorista kokee nykyisen elämän­tilanteensa vähintään tyydyttäväksi, toisinaan jopa suorastaan hyväksi, vaikka yhteiskunnassa yleisesti arvostettujen ja tavoiteltavana pidettyjen seikkojen – esimerkiksi loppuun suoritettu peruskoulun oppimäärä, ammatillinen koulutus, työelämään hakeutuminen, oma asunto sekä itsensä elättäminen – näkökulmasta tarkasteltuna tilanne on lähinnä päinvastainen. Tätä ristiriitaa selittää halu helppoon elämään: itse saa vain olla ja ”toiset”, esimerkiksi omat vanhemmat ja työvoimaviranomaiset, tekevät. Toisinaan kyse on myös haluttomuudesta kohdata nykytilantee­seen liittyviä haasteita, sillä niiden kohtaaminen saattaisi pakottaa myöntämään, kenen käsissä ratkaisu todellisuudessa on.

Mikäli tätä elämänraidetta kulkeva nuori kokee elämänsä jollain lailla ongelmalliseksi, on syy hänen mielestään useimmiten joko 1) ”jär­jestelmässä” eli yhteiskunnassa, sen eri instituutioissa ja viranomaisissa (esimerkiksi koulussa, opettajissa ja työvoimaviranomaisissa), 2) omissa vanhemmissa tai 3) epämääräisissä ”muissa” tai ”toisissa”. Sitä, keitä nämä ”muut” tai ”toiset” ovat, he eivät pysty määrittelemään. Vaihto­ehtoisesti he eivät halua niitä määritellä. Osa ei edes vaivaudu yrittä­mään määritellä niitä. Jotkut puolestaan hermostuvat tai ärsyyntyvät määrittelypyynnöistä.

Selkeästi merkittävin este opintoihin hakeutumiselle, työllistymiselle ja ylipäätään omaan elämäntilanteeseen liittyville haasteille näillä nuorilla on haluttomuus myöntää tai nähdä todel­lista syytä, omaa pielessä olevaa asennetta ja käytöstä. Tilannetta saattaa pahentaa erilaiset mielenterveyden häiriöt, esimerkiksi pelkotilat ja masennus. Näille nuorille opiskelua tai työelämään hakeutumista huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto on kuluttaa aikaa ilman sen kummempaa päämäärää, tavoitetta tai tarkoitusta. Hei­dän päivänsä kuluvat esimerkiksi päämäärättömästi kaupungilla kuljeskellen, baareissa istuskellen tai kotona erilaisia sähköisiä pelejä pelaillen. Monen päivärytmi on niin sekaisin, että koulutukseen tai työ­elämään sitoutuminen ei enää välttämättä edes onnistuisi.

Näiden nuorten ajatukset ja tulevaisuu­denodotukset ovat usein varsin jäsentymättömiä, epämääräisiä ja toisi­naan täysin epärealistisia. Lähinnä he odottavat helppoa elämää, helppoa rahaa ja työtä, jossa ei tarvitse tehdä mitään. Monet uskovat menesty­vänsä tekemättä itse mitään menestymisen eteen. He saattavat esimerkiksi kuvitella pääsevänsä kansainvälisen suuryrityksen hyväpalkkaiseksi huippujohtajaksi, vaikka todellisuudessa ovat suoritta­neet peruskoulunsa vain rimaa hipoen (jos nyt ylipäätään ovat sitä edes suorittaneet), ammatillinen tai muu jatkokoulutus puuttuu kokonaan eikä heillä ole minkäänlaisia suunnitelmia tai aikomuksia niiden hank­kimiseksi. Tulevaisuudenodotuksien sijaan voisi olla kuvaavampaa puhua ku­vitelmista vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Osa heistä ei puolestaan osaa lainkaan kuvata tai eritellä omaan tulevaisuuteensa liittyviä ajatuksiaan tai odotuksiaan.

Nykyinen elämäntilanne tuottaa ja kasaa näille nuorille kiihtyvällä nopeudella erilaisia vaikeuksia, jotka haittaavat merkittävästi heidän hakeutumistaan ja sijoittumistaan koulutukseen ja työelä­mään. Heidän omat voimansa ja keinonsa eivät välttämättä enää riitä vaikeuksista ylipääsemiseen. Siksi näihin haastaviin elämäntilantei­siinsa tulee puuttua välittömästi ja tehokkaasti samalla tiedostaen, että niiden ratkaiseminen on ratkaisu myös opiskelun ja työl­listymisen esteisiin. Asianmukaisen avun ja tuen turvin myös näillä nuorilla on täysin realistiset mahdollisuudet lähestyä sitä, mitä suomalaisessa yh­teiskunnassa pidetään suotavana ja tavoiteltavana. Vastaavasti tuen puute työntää heitä entistä kauemmas ja entistä voimakkaammin marginaaliin. Nuoren omaehtoista avun pyytämistä saattaa vaikeuttaa heikosti toimiva vuorovaikutus eri viranomaisten kanssa. Välejä etenkin työ­voimaviranomaisten kanssa kärjistää monesti nuoren epäasiallinen käyttäytyminen. Näistä syistä johtuen he ovat vaarassa ajautua kohti ajeleh­timisen elämänraidetta kulkevien nuorten elämäntyyliä.

Ajelehtimisen elämänraide

Ajelehtimisen elämänraidetta kulkeva nuori ajelehtii virran vietävänä ilman sen paremmin määränpäätä kuin kiinteää kotisatamaakaan. Hän ei edes yritä ohjata elämäänsä mihinkään suuntaan, vaan päätyy sinne, mihin erilaiset sattumat häntä kulloinkin heittelevät. Hänen elämänsä on hetkessä elämistä. Lähinnä hän vain odottaa jonkinlaista ulkoista ”mystistä voimaa”, joka muuttaa epätyydyttävän elämäntilanteen hyväksi ilman, että hänen itsensä täytyy tehdä mitään muutoksen eteen. Keskei­siä esteitä omaehtoiselle elämänmuutokselle ovat sekä kyvyttömyys että haluttomuus tarttua haasteisiin ja yrittää ratkaista niitä. Äärimuodossaan ajelehtimisen elämänraide lähestyy sitä, mitä arkikeskustelussa kutsutaan syrjäytymiseksi.

Näiden nuorten itsetunto on heikko, minäkäsitys negatiivinen ja käsitys omasta minäpystyvyydestä olematon. He ovat vakuuttuneita kykenemättömyydestään selviy­tyä yksinkertaisimmistakaan haasteista tai tehtävistä. Niinpä he eivät useimmiten vaivaudu edes yrittämään. Heille elämä näyttäytyy pelk­känä suurena epäonnistumisena, joka johtuu heidän huonoudestaan ja kyvyttömyydestään. Vaihtoehtoisina selityksinä epäonnistumisille toimivat epämääräiset viittaukset ennalta määrättyyn kohtaloon, ihmisten elämää ulkoapäin ohjailevaan ”järjestelmään” tai muihin tarkemmin määrittelemättömiin, jollain tapaa ”korkeampiin” voimiin. Näitä käsityksiä vahvistaa ja uusintaa heille tyypillinen yleinen pessimistinen ajattelutapa ja negatiivinen elä­mänasenne. Näiden nuorten tunnesiteet vanhem­piinsa ja muuhun lähiyhteisöönsä ovat heikentyneet, joillakin katkenneet kokonaan. Ystäviä sen paremmin kuin kavereitakaan ei heillä ole. Monella ei ole ketään luotettavaa aikuista tukenaan. He ovat hyvin yksinäisiä ja kärsivät voimakkaista ulkopuolisuuden tuntemuksista.

Näiden nuorten peruskoulu on mennyt pääsääntöisesti huonosti. He pitävät koulutusta täysin turhana, eivätkä lainkaan arvosta kouluinstituutiota ja sen virallisia tavoitteita, arvoja tai tutkintoja. Heillä on myös merkittäviä vaikeuksia ymmärtää, että koulutus ja tut­kinnot ovat osa yhteiskunnan suotavaksi katsomaa elämäntapaa. Useimmiten he eivät tosin edes mieti koko asiaa.

Heikkoa koulumenestystä selittää enimmäkseen vähäinen tai kokonaan puuttuva kiinnostus koulunkäyntiin, laiskuus ja siitä johtuva jatkuva lintsaaminen. Muita selittäviä tekijöitä ovat kiusaaminen, erilaiset op­pimisvaikeudet sekä psyykkiset ongelmat. Mahdollisiin jatko-opintoihin liittyvää opintomenestystä (tai useimmiten lähinnä menestymättömyyttä) selittävät vastaavantyyppiset seikat kuin peruskoulunkin osalta. Mahdollisten jatko-opintojen keskeytymiseen on vaikuttanut usein lisäksi epävarmuus alan sopivuudesta.

Koulutukseen tai työelämään hakeutuminen ja siellä pysyminen kiin­nostavat näitä nuoria vain erittäin har­voin. Tähän vaikuttaa elämänasenne, jota kutsun yleiseksi kiin­nostumattomuudeksi. Sitä kuvaavat ilmaisut ”ei kiinnosta”, ”ei huvita”, ”on parempaakin tekemistä” tai ”ei jaksa”. Kyse voi olla joko psyykkisestä tai fyysisestä voimattomuudesta, kiinnostuksen puutteesta tai viitsimät­tömyydestä. Heikkoa motivaatiota ja yrityksen puutetta aiheuttavat myös jäsenty­mättömät tulevaisuudensuunnitelmat, sekaisin oleva päivärytmi sekä sosiaaliset ongelmat.

Työkokemusta näillä nuorilla ei ole joko lainkaan tai sitä on korkeintaan vain hyvin vähän. Monet näiden nuorten opiskelua ja työl­listymistä vaikeuttavista haasteista liittyvät psyykkiseen tai fyysiseen terveyteen, yleiseen hyvinvointiin ja kyvyttömyyteen sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Nämä tekijät hei­kentävät huomattavasti heidän valmiuksiaan etsiä työtä tai hakeutua koulutukseen. Tämä saattaa heijastua ulospäin käytöksenä, joka tulki­taan haluttomuudeksi. Toisinaan kyse onkin avoimesta haluttomuu­desta. Näiden nuorten aika kuluu yksin ko­tona, baareissa tai kahviloissa istuskellen, kaupungilla päämäärättömästi ”hengaillen”, tietokoneen parissa, televisiota ja videoita katsellen, kon­solipelejä pelaillen, päihteitä käyttäen tai yksinkertaisesti vain nukkuen. Mieluiten he tekisivät vain sitä, mikä heitä milläkin hetkellä sattuu kiin­nostamaan. Yleensä heitä ei tosin kiinnosta mikään.

Jotkut näistä nuorista saattavat kokea tämänhet­kisen elämäntilanteensa huonoksi tai hankalaksi. Huomattavan – tai ehkä paremminkin pelottavan – moni kokee sen kuitenkin vähintään tyydyttäväksi tai jopa suorastaan hyväksi, sillä nyt he saavat vain olla tekemättä mitään. Mikäli he kokevat elämäntilanteensa jollain tapaa ongelmalliseksi, näke­vät he syyt ongelmiinsa ”järjestelmässä” eli yhteiskunnassa, sen eri insti­tuutioissa ja viranomaisissa, esimerkiksi koululaitoksessa, opettajissa tai työvoimaviranomaisissa. He syyttävät tilanteestaan ja ongelmistaan kärkkäästi myös joko omia vanhempiaan tai epämääräisiä ”muita” tai ”toisia”, eivätkä suostu edes ajattelemaan sellaista vaihtoehtoa, että he saattaisivat itse olla vastuussa nykytilanteestaan ja sen korjaamisesta. Sitä, keitä nämä ”muut” tai ”toiset” ovat, he eivät pysty pyydettäessä määrittelemään tai vaihtoehtoisesti he eivät halua niitä määritellä. Osa ei edes vaivaudu yrittämään. Osa puolestaan hermostuu tai ärsyyntyy määrittelypyyn­nöistä.

Nämä nuoret eivät ole kiinnostuneita tulevaisuudestaan, koska uskovat, että se ei tuo heille mitään hyvää, lähinnä päinvastoin. He eivät odota tulevaisuudeltaan mitään, vaan paremminkin pelkäävät sitä, mitä se tuo tullessaan. Ne, jotka tulevaisuudel­taan jotain odottavat, odottavat lähinnä helppoa elämää, helppoa rahaa tai työtä, jossa ei tarvitse tehdä mitään. Heidän käsityksensä niin nykyhetkestä kuin tulevaisuudestakin ovat yleensä puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Erityisen korostunut on kuvitelma saada paljon rahaa tekemättä itse yhtään mitään menestyksen eteen.

Nämä nuoret eivät ole tehneet minkäänlaisia päätöksiä, joihin voisivat sitoutua. Useimmat eivät ole uhranneet ajatustakaan koko asialle. Riski, että he jättävät nämä päätökset kokonaan tekemättä, kasvaa päivä päivältä. Monet heistä eivät pääse omin voimin irti ongelmistaan, vaan tarvitsevat välitöntä, konkreettista ja laaja-alaista apua. Mikäli he eivät sitä saa, voi heidän kohtalonaan olla täydellinen yh­teiskunnasta ja sen tavoitteista ulosajautuminen tai vapaa­ehtoinen vetäytyminen ja pahimmillaan mielenterveyden py­syvä järkkyminen. Olennainen kysymys on, onko työvoimaviranomainen lain­kaan oikea viranomainen näiden nuorten asioita hoitamaan, vai pitäisikö heidät ohjata selkeästi jonkun muun tahon, esi­merkiksi mielenterveystoimiston, asiakkaiksi.

Lopuksi

Koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolelle ajautumiseen liittyy aina monia itsetuntoa te­hokkaasti rapauttavia ongelmia, esimerkiksi sosiaalisten tukiverkkojen hajoamista, passiivisuutta, yleistä apatiaa sekä elämän kokemista tar­koituksettomana. Haasteita aiheuttaa myös se, että koulutus- ja työmarkkinoiden ulkopuolella oleva jää helposti vaille sellaista sosiaalista tukea, joka työssä olevalle on itsestään selvää, esimerkiksi vertaistovereiden tuki. Omat pulmansa tuo myös epäsäännöllinen päivärytmi, joka helposti muodos­tuu itsestään selväksi olotilaksi velvoitteista vapaalle nuorelle.

Näin tarkastellen ammatillinen ja koulutuksellinen marginalisaatio on aina sekä psykologisesti että sosiaalisesti ne­gatiivinen ja haavoittava kokemus. Erityisen haavoittuvia ovat nuoret, jotka elävät siirtymävaihetta lapsuudesta nuoruuden kautta ai­kuisuuteen. Tänä aikana tulisi rakentua heidän sellaiset henkilö­kohtaiset ominaisuutensa kuin ammattitaito, työmotivaatio sekä yleinen suhtautuminen ja asennoituminen työhön, työelämään ja koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Mikäli ne jää­vät rakentumatta, syntyy tyhjiö, joka saattaa täyttyä toivottomuudella, suunnitelmien ja tavoitteiden puutteella sekä kaiken peittävällä näköalattomuudella. Suurimmassa vaarassa ovat ne nuoret, joiden työttömyyden taustalta löytyy opintojen keskeytyminen, sillä kesken jääneet opinnot ovat usein es­teenä työllistymiselle. Tämä joukko kasvaa joka päivä.

 

Kirjoittaja

Kasvatustieteen tohtori Juha Mäki-Ketelä toimi päätoimisena aineenopettajana Ikaalisten kauppaoppilaitoksessa. Hän on kiinnostunut lasten ja nuorten hyvinvoinnista erityisesti koulutuksen ja kasvatuksen sekä henkisen ja fyysisen turvallisuuden näkökulmista.

Mäki-Ketelä, J. 2012: Kiskot vievät elämään – ammatillisessa ja koulutuksellisessa marginaalissa elävien nuorten erilaisia elämänraiteita. Kasvatustieteen alan väitöskirja, Itä-Suomen yliopisto.

 

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-44