Digitaalinen portfolio opettajankoulutuksessa ammatillisen kasvun mahdollistajana

ePortfolio on oppimisen työkalu verkossa, jonne dokumentoidaan omaa oppimisprosessia. Kyvyt.fi on tällainen verkossa oleva ePortfolio-palvelu, jossa käyttäjä dokumentoi ja reflektoi omaa osaamistaan. Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettajankoulutuksessa pilotoitiin lukuvuosina 2010 – 2012 Kyvyt.fi-palvelua digitaalisen portfolion tekemiseen. Opiskelijoiden kokemusten mukaan digitaalinen portfoliotyöskentely tuki opettajan ammatillista kasvua edistämällä oman osaamisen reflektointia ja tunnistamista sekä antoi valmiuksia toimia digitaalisessa oppimisympäristössä.

Digitaalisen osaamisen kehittäminen

Hallituskauden strategisissa tavoitteissa on pyrkimys muun muassa oppimisympäristöjen modernisoimiseen, digitalisaation ja uuden pedagogiikan mahdollisuuksien hyödyntämiseen koulutuksessa ja osaamisessa (Valtioneuvosto 2015). Digitaaliset oppimisympäristöt ovat olennainen osa kaikkea koulutusta, mutta siitä huolimatta digitaalinen portfoliotyöskentely ei ole vielä arkipäivää.  Helen Barrett (2000) on jakanut digitaalisen portfolion kehittämisen viiteen tasoon, jotka ovat tavoitteet ja konteksti, opiskelijan portfoliotyöskentely, reflektiivisyys, digitaalinen ympäristö ja sen mahdollisuudet sekä esittämistapa ja välineet (Barrett 2000, 2). Ne ovat keskeisiä myös opettajankoulutuksessa digitaalisen osaamisen kehittämisessä. Opettajankoulutuksessa opiskelijat tekevät portfolion, joka perustuu opettajankoulutuksen osaamistavoitteisiin. Työskentely kestää koko opiskeluprosessin ajan. Omia kokemuksia, osaamisia ja ammatillista kasvuaan voi reflektoida ja dokumentoida eri tavoin esimerkiksi digitaalisena tuotoksena.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu pilotoi lukuvuosina 2010–2012 Discendum Oy:n tarjoamaa Kyvyt.fi-palvelua e-portfolion tekemiseen.  Lappeenranta-Kymenlaakso alueryhmässä opettajaopiskelijat ovat voineet syksystä 2010 alkaen halutessaan tehdä digitaalisen portfolion Kyvyt.fi-palveluun. Portfoliotyöskentelyn tavoitteet ja konteksti ovat keskiössä digitaalisessa portfoliotyöskentelyssä. Anneli Niikko on jaotellut opettajankoulutuksen portfoliomuodot perusportfolioon, näyteportfolioon, kasvun ja oppimisen portfolioon sekä arviointiportfolioon (Niikko 2000). Opettajankoulutuksessa digitaaliseen portfoliotyöskentelyyn integroituivat ammatillisen kasvun, oppimisen ja arvioinnin elementit.

Kyvyt.fi-palvelu kehittää opettajaopiskelijoiden digitaalisia taitoja

Kyvyt.fi-palvelu on ollut opettajaopiskelijalle yksi mahdollisuus kehittää omia digitaalisia taitojaan. Digitaalinen osaaminen Euroopan komission (2010) määrittämä avaintaito, jonka kehittäminen on tämän päivän ja tulevaisuuden työelämässä keskiössä. Euroopan komissio pitää digitaalisen osaamisen ja medialukutaidon kehittämistä välttämättömänä (Euroopan komissio 2010). Uuden teknologian tieto- ja viestintätekniset ratkaisut kehittyvät nopeasti, mikä edellyttää opettajilta ja opettajaopiskelijoilta pedagogista osaamista ja sen jatkuvaa kehittämistä.

Kyvyt.fi-palvelun alkuvaiheen portfoliotyöskentelykokemukset painottuivat ensimmäisten vuosien aikana käyttöliittymässä ilmenneisiin teknisiin ongelmiin ja käyttöliittymän erilaisuuteen. Alkuvaikeuksien jälkeen monet pitivät Kyvyt.fi-palvelun toimintoja loogisina oman osaamisen lisääntyessä digitaalisessa portfoliotyöskentelyssä. Opettajaopiskelijat pitivät haasteellisena alkuperehtymiseen vaadittavaa aikaa, mutta portfoliotyöskentelyn alkaessa sujua palvelun käyttö koettiin palkitsevana. Opiskelijat voivat reflektoida omaa kehittymistään ja osaamistaan hyödyntämällä multimediaa epofotyöskentelyssä (Turhan ja Demirli 2010, 1378). Digitaalisten taitojen kehittyessä opiskelijat hyödynsivät kuvia, videoita, grafiikkaa ja muita havainnollistamistapoja monipuolisesti oman osaamisensa todentamiseen.

Opettajaopiskelijat pitivät etuna, että Optiman ja Kyvyt.fi-palvelu ovat yhteensopivia ja Optimasta, omasta työtilasta pääsi suoraan Kyvyt.fi-palveluun. Osa toivoi yhteensopivuutta Moodle-ympäristöön. Nykyisin Kyvyt.fi-palvelu on yhteensopiva myös Moodle 2.0 ympäristön kanssa. Opiskelija voi koota yhteen paikkaan opiskelijatuotoksiaan ja reflektoida osaamistaan koulutuksen aikana, mikä edistää oman osaamisen tunnistamista ja ammatillista kasvua. Tämä ammatillisen kasvun prosessi auttaa opettajana toimiessa ohjaamaan omien opiskelijoiden oppimista digitaaliseen maailmaan.

Kuvituskuva
Kuva kyvyt.fi-sivuilta

Kyvyt.fi-palvelun portfoliotyöskentelyn kehittämisen tavoitteena opettajankoulutuksessa on tukea ja edistää opiskelijoiden henkilökohtaisen opiskeluprosessin suunnittelua, oman osaamisen tunnistamista, oppimista, ammatillista kasvua ja reflektiokykyä.  Eniten opiskelijat ovat hyödyntäneet Kyvyt.fi-palvelua oman portfolion tekemiseen ja oman osaamisensa reflektointiin ja sen tunnistamiseen. Opiskelijan ääni tulee autenttisesti esiin digitaalisessa portfoliossa, kun se nähdään enemmän prosessina kuin tuotteena. Barrett on todennut, että digitaalinen portfolio mahdollistaa opiskelijoiden sitoutumisen osallistumaan aktiivisesti arviointiin ja oman oppimisensa säätelyyn (Barrett 2007, 440–441, 447). Tämä tukee jatkuvaa oppimista, sillä opettajankoulutuksessa opiskelijat reflektoivat omaa osaamistaan ja pohtivat ammatillista kasvuaan opettajuuteen koko koulutuksen ajan. Opiskelijat ovat käyttäneet palvelua myös kehittämistyön alustana ja oppimispiirin keskusteluareenana.  Osa opiskelijoista on hyödyntänyt Kyvyt.fi-palvelun digitaalista portfoliota osaamisensa näkyväksi tekemiseksi työpaikan hakemisessa.

Opettajana toimivista jotkut ovat hyödyntäneet sitä omassa ohjaustyössään muun muassa opinnäytetyön alustana, portfoliotyöskentelyssä ja työssäoppimisessa. Opettajaopiskelijoiden kokemukset digitaalisen portfolion tekemisestä innostivat heidät aloittamaan portfoliotyöskentelyn omien opiskelijoidensa kanssa. Myös muussa kuin opetustyössä olevat suunnittelivat hyödyntävänsä omia epofo-kokemuksia omassa opetustyössään.

Opettajaopiskelijoiden palautteiden perusteella Kyvyt.fi-palvelussa tulisi kehittää vuorovaikutteisuuden työkaluja, mikä syventäisi verkostoitumista ja yhteistyötä eri tahojen kanssa.  Kyvyt.fi-palvelun portfoliotyöskentelyn etuna on elinikäisen oppimisen edistäminen. Siten vuorovaikutusta edistävien työkalujen lisääminen palveluun mahdollistaisi jatkuvuuden opintojen aikana alkaneille yhteistyöverkostoille.

Ohjauksen merkitys verkko-oppimisympäristössä

Verkko-oppimisympäristössä kouluttajalla on ohjaava rooli. Hän haastaa opiskelijoita aktiivisuuteen ja syvällisten merkitysten ymmärtämiseen ja yhteistoiminalliseen oppimiseen. Kouluttaja kannustaa ja ohjaa opiskelijoita avoimeen vuorovaikutukseen, vertaispalautteen antamiseen ja yhteiseen tiedonrakentamiseen. (Löfström, Kanerva, Tuuttila, Lehtinen & Nevgi 2006.) Uuden digitaalisen palvelun aloittamisessa on tärkeintä ohjaus ja motivoiminen.  Kouluttajan tuen merkitys korostuu juuri alkuvaiheessa, jolloin opiskelija voi tutustua Kyvyt.fi-palvelun ominaisuuksiin tuetusti.

Ohjauksen tehtävänä on vastata opiskelijan ohjaustarpeisiin ja tukea hänen reflektiotaan. Löfströmin ym. (2006) mukaan kouluttajan on myös osattava suhteuttaa oppimisen tuki opiskelijoiden taitoihin sekä it­sesäätelyn tasoon. Osa opiskelijoista kykenee opiskelemaan itsenäisesti ja etenemään tavoitteidensa suuntaisesti, mutta toiset tarvitsevat enemmän ulkoapäin tulevaa ohjausta ja tukea. Kouluttajan onkin otettava huomioon opiskelijoiden itseohjautuvuuden aste. Vuorovaikutuksen avulla opiskelijat hyötyvät myös toisten opiskelijoiden tiedoista ja taidoista. Verkkoon tehtävissä yhteisissä tehtävissä opiskelijat oppivat toinen toisiltaan. (Löfström, Kanerva, Tuuttila, Lehtinen & Nevgi 2006.)  Näin on esimerkiksi yhteisessä kehittämistyössä, jossa joillakin on sisällöllistä osaamista, toinen taas osaa käyttää Kyvyt.fi-palvelun työkaluja paremmin. Verkko-opetuk­sessa on tärkeää se, että opiskelijat eivät koe olevansa täysin yksin ja il­man ohjausta tai koe saavansa sitä liikaa (Löfström, Kanerva, Tuuttila, Lehtinen & Nevgi 2006). Liika ohjaus estää opiskelijoiden omaa oppimisen iloa, oivaltamista ja oman luovuuden käyttämistä.

Verkko-oppimisympäristö mahdollistaa oppimisprosessin näkyväksi tekemisen (Löfström, Kanerva, Tuuttila, Lehtinen ja Nevgi 2006). Kouluttajan on mahdollista seurata opiskelijan oppimisen edistymistä, kun opiskelija kokoaa portfoliotaan pala palalta ja reflektoi oppimistaan itsearvioinneissa tai reflektiopäiväkirjassa. Opiskelijoiden oppimisen erilaisuus, ainutkertaisuus tulee hyvin esiin. Ohjauksen jatkuvuus koko koulutuksen ajan edistää opiskelijoiden työskentelyn etenemistä. Ohjausta voi toteuttaa monella tavalla esimerkiksi yksilö- ja ryhmäohjauksella (myös verkossa), käyttäen vertaisohjausta, yhteistä keskustelualustaa sekä video-klippejä keskeisten asioiden esittelyyn.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2012) on julkaissut älystrategian, jossa digitaalisuus on yksi tärkeä kehittämisen kohde. Portfoliotyöskentely verkossa mahdollistaa opiskelijoiden digitaalisen perusosaamisen kehittämisen tulevaisuuden työelämävaatimusten mukaisesti elinikäisenä oppimisena.  On hyödyllistä, jos opiskelija voi toimia erilaisissa digitaalisissa oppimisympäristöissä koulutuksensa aikana. Kuitenkin on tärkeintä, että koulutuksen pedagoginen ydin ei häviä teknisiin haasteisiin.

Kyvyt.fi -palvelusta:

Kyvyt.fi on ePortfolio-palvelu, jossa käyttäjät voivat rakentaa ja ylläpitää sähköistä portfoliota. Palvelusta löytyy monipuolisia työkaluja sisällön tuottamiseen ja tallentamiseen. Käyttäjä voi hyödyntää portfoliosivuillaan tuotoksia, jotka sijaitsevat muissa pilvipalveluissa kuten YouTube, Google Drive, Prezi, SlideShare, Picasa jne.

Käyttäjä dokumentoi ja reflektoi omaa osaamistaan mm. keräämällä ja järjestelemällä osaamisestaan kertovia tuotoksia ja pitämällä esim. oppimispäiväkirjaa. Käyttäjä luo tuotoksistaan ja näytteistään web-sivuja ja -sivustoja, joita hän julkaisee haluamilleen henkilöille.

Sosiaalisen webin sovelluksena Kyvyt.fi tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden myös verkostoitua muiden käyttäjien kanssa. Palvelun ryhmä-toiminto mahdollistaa mm. erilaisten vertais- ja projektiryhmien luomisen ja hyödyntämisen.

Kyvyt.fi-palvelu on Discendum Oy:n kehittämä ja ylläpitämä ePortfolio-palvelu. Lue lisää palvelusta.

Kirjoittajat:

Pirjo Hänninen (KM) ja Outi Pylkkä (KT, YTT) toimivat opettajankouluttajina Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa

Lähteet:

Barrett, H. C. 2000. Create Your Own Electronic Portfolio. Viitattu 20.5.2015. http://electronicportfolios.com/portfolios/iste2k.html

Barrett, H. C. 2007. Researching electronic portfolios and learner engagement: The REFLECT Initiative. Volume 50, Issue 6, March 2007.

Euroopan komissio. 2010. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Euroopan digitaalistrategia. Viitattu 20.4.2015.

Löfström, E. Kanerva, K. Tuuttila, L., Lehtinen, A. ja Nevgi, A. 2006. Laadukkaasti verkossa: Verkko-opetuksen käsikirja yliopisto-opettajalle. Viitattu 5.6.2015.

Niikko, A. 2000. Portfolio oppimisen ja kasvun välineenä. Teoksessa J. Enkenberg, P. Väisänen & E. Savolainen (toim.) Opettajatiedon kipinöitä. Kirjoituksia pedagogiikasta. Viitattu 28.5.2014

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2012. Opetus- ja kulttuuriministeriön älystrategia. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisu. Viitattu. 9.1.2015.

Turhan, M. & Demirli, C. 2010. The study on electronic portfolios in vocational education: The views of teachers and students in United Kingdom, Denmark, Romania and Turkey.  Scientific Research and Essays Vol. 5 (11), pp. 1376-1383, 4. 2010. Viitattu 9.6.2015.

Valtioneuvosto. 2015. Ratkaisujen Suomi. Viitattu 28.5.2015.

Päivitetty 2023: Kyvyt.fi-palvelua koskevat tiedot eivät ole ajan tasalla. 

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-78