Jäniksistä, aurinkokunnasta ja aikuisten ohjauspalveluista
Kysymys: Mitä yhteistä on monialaisilla ohjauspalveluilla ja Australian valtavan suureksi kasvaneella jänispopulaatiolla?
Vastaus: Kumpikaan ei syntynyt ensimmäisellä yrityksellä.
Australiassa elää 200 miljoonaa jänistä. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina. Eurooppalainen jänis tuotiin Australiaan lihakarjana ensimmäisten siirtolaislaivojen mukana 1788. Vuosikymmenten saatossa useampikin siirtolainen ajatteli, että jäniksiä olisi kiva metsästää ja yritti istuttaa maahan villijäniskantaa siinä onnistumatta. Vasta yli 70 vuotta myöhemmin, vuonna 1859, Victorian osavaltiossa kaikki oli kohdallaan (lämmin ilmasto mahdollisti usean pesueen vuodessa, riittävästi ruokaa, ei petoja), jolloin rikkaan maanomistaja Thomas Austinin mailleen päästämä 13 kanin populaatio selvisi kriittisen alkuvaiheen yli ja kanta pääsi kasvamaan nykyiseen määräänsä.
Työskentelin vuosina 2008–2011 valtakunnallisen Opin ovi -hankkeiden koordinaatioprojektin ensimmäisenä projektipäällikkönä. Opin ovi -palveluita on pidetty Ohjaamojen edeltäjinä. Tarkoituksena oli, noh, rakentaa alueellisia, verkostomaisesti toimivia tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelupisteitä aikuisille maailmassa, jossa verkostomaisesti toimivat valtion, kunnan ja kolmannen sektorin yhteistyö oli uusi ja osin vallankumouksellinen ajatus. Ajatusmaailmasta ”eihän näin voi tehdä” piti päästä väliajatuksen ”ehkä näin voikin tehdä” kautta lopulliseen tilaan: ”tämä on järkevä ja tehokas tapa toimia”. Tämä paradigman muutos piti saada aikaan jokaisella Opin ovi -alueella erikseen projektihenkilöstön, alueellisen verkoston, alueellisten verkostojen johtotason JA alueellisten Opin ovi -palvelupisteiden potentiaalisten asiakkaiden päiden sisällä ilman olemassa olevia esikuvia. Vaikea rasti. Kahvia kului.
Lopputulos tiivistetysti: ”Opin ovi -uskovaisten” joukko ei ehtinyt kasvaa yli kriittisen massan riittävän nopeasti, olosuhteet eivät tukeneet palvelun jatkuvuutta ja ESR-rahoituksen loppuessa lähes kaikki Opin ovi -palvelupisteet sulkivat yksi kerrallaan ovensa.
Olin siirtynyt mutkan kautta opetus- ja kulttuuriministeriöön ja pääasiassa unohtanut koko asian, kun eurooppalaisessa nuorisotakuuseminaarissa noin vuonna 2015 alkoi yllättäen tapahtua – meitä kolmea paikalla ollutta suomalaista piiritettiin kuin rock-jumalia ja haluttiin kuulla lisää vallankumouksellisesta uudesta konseptista nimeltään ”Ohjaamo”. Konsepti vaikutti kovin tutulta, samoin taustaorganisaatiot, -henkilöt ja -verkostot. Opin ovi oli kokenut reinkarnaation ja siitä oli tullut kansainvälinen menestys! Mitä oli tapahtunut?
Jos näin retrospektiivisesti ajattelee, niin Ohjaamo on rajatumman kohderyhmän Opin ovi, ja tämä rajaus on ehdottomasti ollut hyväksi. Ensimmäisen inkarnaation virheistä on opittu: Opin ovea tarjottiin aikanaan ”kaikille” – mutta jokaiselle jotain on usein ei mitään kellekään. Muistelen myös, että yhdessä Opin ovi -kehittämisohjelman aikaisessa seminaarissa puhuttiin haparoivin sanoin palvelumuotoilusta. Sittemmin Ohjaamoissa nuoret otettiin rohkeasti mukaan suunnittelemaan heille räätälöityä palvelua. Uudelleen brändätty Ohjaamo onkin kaikin puolin Opin ovea parempi tuote. Olettaisin, että ajan kuluminen kentällä on myös muokannut maaperää vastaanottamaan paremmin verkostomaista palvelukonseptia – tosin verkostomaisuuden tarvetta ja kykyä nähdä verkostomaisuus mahdollisena toimintatapana on vaikea mitata.
Huomioitavaa on, että suomalaisesta nuorisolle suunnatusta yhden pysäkin ohjauspalvelumallista innostuneet ulkomaiset toimijat ovat rakentaneet samansuuntaisia yhden pysäkin palveluita omissa maissaan, mutta nimenomaan aikuisväestölle. Ranskankielisessä maailmassa Euroopassa, Quebecissä ja Afrikassa toimii keskenään verkostoituneita Cité des métiers -keskuksia, joiden palvelukonseptia kuvailisin kauniisti termillä ”Ohjaamo-lite”. Luxemburgissa puolestaan avattiin tänä vuonna ”La Maison de l’orientation”, yksi konkreettinen rakennus, johon on koottu ohjausosaaminen palvelemaan koko maata. Voisiko siis Suomessakin toteuttaa Ohjaamoja alkuperäisen suunnitelman mukaisesti?
Haetaan allegoriaa vielä lähiavaruudesta: Aurinkokuntamme planeetat ovat muodostuneet kaasuista, pölystä, kivestä ja jäästä erinäisten törmäysten, kappaleiden keskinäisen vetovoiman ja Newtonin lakien seurauksena. Sattumanvarainen vaikutus, aurinkokunnan ulkopuolelta tulleet asteroidit ja komeetat, ovat tuoneet keitokseen lisää ”kontenttia” ja aiheuttaneet törmäyksiä, jotka ovat liikuttaneet protoplaneettoja radoiltaan vaikuttaen näin syntyvän aurinkokunnan lopulliseen muotoon. Koska kiviplaneetta Mars ja erityisesti kaasujättiläinen Jupiter muodostuivat, mihin muodostuivat, Marsin ja Jupiterin väliin jääneelle asteroidivyöhykkeelle (siellä on laaja sellainen) ei jäänyt tilaa muodostua omaa planeettaa. Tietokoneiden kasvanut laskentateho antaa tähtitieteilijöille mahdollisuuden kertoa, miksi aurinkokunnasta tuli juuri tällainen – ja millaisilla premisseillä siitä olisi tullut toisenlainen.
Jos palataan takaisin maanpinnalle ja Suomeen, näkisin, että Ohjaamo on löytänyt Suomessa luonnollisen muotonsa. Ja kääntäen: en näe, että vallitsevassa tilanteessa vahvan Ohjaamobrändin vieressä olisi tilaa samanlaiselle aikuisten ”ohjaamopalvelulle”. Vierekkäisen brändin rakentaminen väkisin olisi resurssien ja ajan tuhlausta, ja toisaalta olemassa olevan ja menestyksekkään nuorisobrändin muokkaaminen kaikelle kansalle rikkoisi toimivan konseptin taian – Henkkamaukkaa ja Dressmania ei kannata väkisin yhdistää.
Siellä asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin jonkin verran tilaa. Maahanmuuttajien osaamiskeskukset – viisi kappaletta viidessä suurimmassa kaupungissa – ovat erinomainen esimerkki ”koko nuorisoa” pienemmälle, selkeästi rajatulle kohderyhmälle räätälöidystä palvelusta, jossa osaamisen keskittäminen kannattaa ja tuo vaikuttavuutta. Ehkä ”koko aikuisväestön” tavoittamisen sijaan pitäisikin miettiä muita rajatumpia (esim. ”SOTE-alalla toimiva/-alasta kiinnostunut väestö”?) konsepteja, joiden palveluverkosto saattaisikin sijaita kokonaan kyberavaruudessa, tai ainakin muualla kuin Ohjaamon viereisessä liiketilassa. Heitän palloa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskukselle.
Erno Hyvönen
Kirjoittaja:
Erno Hyvönen hallinnoi vuosina 2013–2018 Nuorten aikuisten osaamisohjelmaa, ”Entisten nuorten osaamisohjelmaa”, ja Maahanmuuttajien osaamisohjelmaa opetus- ja kulttuuriministeriössä samoilla oppivan verkoston periaatteilla kuin Opin ovi -kehittämisohjelmassakin. Elinikäisen ohjauksen verkkolehteä hän oli perustamassa toimiessaan vuosina 2008–2011 valtakunnallisen Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin projektipäällikkönä. Nykyään hänen tehtäviinsä kuuluvat aikuisten perustaitokysymykset kansallisella, pohjoismaisella ja eurooppalaisella tasolla.
Kuvat: Unsplash & Anna-Kaisa Tiihonen, Erno Hyvönen
Lue myös:
kuvityu10-vuotiasta Elo-verkkolehteä toimitetaan yhteistyössä
Elinikäisen ohjauksen verkkolehti Elo perustettiin vuonna 2011. Juhlavuonna 2021 esittelimme joitakin lehden perustajia ja toimituskuntaamme.