Kaksi naista työskentelee pöydän ääressä Savonlinnan Ohjaamon URAA-valmennuspäivässä.

Uratarinat ohjauksen tukena

Useat modernit urateoriat hyödyntävät narratiiveja ohjauksen menetelmänä. Myös eri medioissa käydyissä keskusteluissa uratarinoiden merkitystä ja vaikutusta ohjauksessa on sekä kritisoitu että kiitelty. Nämä kaikki keskustelut saivat kirjoittajat havahtumaan tarkastelemaan tarinoiden merkitystä uraohjauksessa: Millaisia uratarinoita nuoret elävät? Millaisen tarinan he ovat omaksuneet? Voidaanko näitä tarinoita kirjoittaa uudestaan?

Artikkelissa pohdimme, miten tarinat näyttäytyvät ohjausprosesseissa, joissa lähtökohtana on joko suunnitellun sattuman teoria (Mitchell, Levin ja Krumboltz 1999) tai Savickasin uranrakentamisteoria (1997), josta nyt uraohjauksessa niin keskeinen Life Design -ajattelu ammentaa lähtökohtansa.

Uratarinat uraohjauksen näkökulmasta

Ihmiset kertovat mielellään oman tarinansa, ja halu kuunnella asiakkaan tarina on yksi ohjauksen lähtökohta ja sitä määrittelevä asia Amundsonin (2005) mukaan. Se, miten asiakas kokee tulevansa kuulluksi, vaikuttaa ohjauksen ilmapiiriin ja onnistumiseen. Paitsi asiakkaan omalla tarinalla, myös ohjaussuhteen ulkopuolelta tulevilla tarinoilla on merkitystä: lisäävätkö nämä asiakkaalle tärkeiltä ihmisiltä tai mediasta tulevat tarinat hänen itseluottamustaan ja uskoa omiin kykyihin vai vievätkö ne pohjaa vähäiseltäkin itseluottamukselta ja myönteisiltä minäpystyvyysuskomuksilta (Amundson 2005, Højdal 2019).

Minäpystyvyysuskomukset voivat vaikuttaa siihen, että yksilö ei tavoittele sellaista urapolkua, joka häntä aidosti kiinnostaa, vaan tyytyy tekemään valinnan sillä perusteella, missä hän olettaa pärjäävänsä ja minkä voi saavuttaa (Højdal 2019). Hodkinson ym. (1997) puhuvat erilaisista toimintahorisonteista, jotka vaikuttavat uravalintaa koskevaan päätöksentekoon (ks. myös Lairio ym. 2007b). Toimintahorisontteja ovat yksilön käsitys itsestään ja niistä mahdollisuuksista, joita hän arvioi voivansa saavuttaa työmarkkinoilla. Omaksumansa kapea toimintahorisontin perusteella yksilö saattaa yhdistää uudet tilanteet aikaisempiin, mikä voi johtaa niiden yleistämiseen ja siten kaventamaan hänen valinnanmahdollisuuksiaan (”en onnistunut silloin, en onnistu nytkään, ei kannata yrittääkään”) (Højdal 2019). Uraohjauksessa ohjaajan tulisi huomioida nämä erilaiset käsitykset, koska tutkimusten mukaan yksilö ei kykene vastaanottamaan uraohjausta, jos se menee hänen toimintahorisonttinsa ulkopuolelle. Ohjauksessa tulisi laajentaa tätä mahdollisesti liian kapeaa ja epärealistista toimintahorisonttia. (Hodkinson ym. 1997, Kuurila 2014.)

Monella nuorella toimintahorisontit ovat kapeita. Heillä saattaa olla menneisyydessään huonoja koulu- ja työkokemuksia ja useita epäonnistumisia, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet heidän käsityksiinsä omista mahdollisuuksistaan. Ohjaajan tehtävä on saada nämä nuoret laajentamaan toimintahorisonttiaan, kertomaan uratarinansa uudestaan: Mitä osaan? Millaista osaamista työelämässä vaaditaan? Millaiset arvot minua ohjaavat? Millaiset asiat vaikuttavat valintoihini? (Esim. Winslade 2011.)

Nuorten omaksumia toimintahorisontteja voidaan kuvata työelämässä yleisesti vallalla olevien narratiivien kautta. Kanniainen (2014) tarkastelee työelämän ristiriitaisia urakertomuksia, jotka vaikuttavat yksilöiden urasuunnitteluun ja rooliin työmarkkinoiden paineissa. Ensimmäinen on työmarkkinoiden voimia korostava ”Työmarkkinat jyrää” -narratiivi ja toinen yksilön omaan tavoitteelliseen toimintaan perustuva ”Vahvan pystyvyyden” -narratiivi. (Kanniainen 2014.) Usein työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret ovat omaksuneet ”Työmarkkinat jyrää” -narratiivin: pätkätöiden ja työttömyyden välissä tasapainotteleva, omaa osaamistaan vaikeasti hahmottava nuori ihminen.

”Vahvan pystyvyyden” -narratiivi korostaa yksilön mahdollisuuksia tehdä valintoja ja vaikuttaa työllistymiseensä omalla toiminnallaan. Urasuunnittelu on tällöin tietoista ja tavoitteellista toimintaa, johon liittyy myös vahva minäpystyvyysuskomus. ”Työmarkkinat jyrää” -narratiiviin sen sijaan liittyy vahvasti ajatus heikosta minäpystyvyysuskomuksesta, työelämän vaatimukset tuntuvat ylivoimaisilta. Työnsaanti saatetaan nähdä joko hyvän onnen tai sattuman tuottamaksi. (Kanniainen 2014.) Miten tämä narratiivi olisi mahdollista kääntää vahvan pystyvyyden tarinaksi?

Suunnitellun sattuman teoria

Kaksi naista istuu pöydän ääressä. Toinen heistä puhuu.
Urapohdintoja Savonlinnan Ohjaamossa.

Uraohjauksen yksi tehtävä on auttaa ohjattavaa tunnistamaan oman elämänsä sattumanvaraisuus ja käyttämään sattumia hyödyksi urasuunnittelussa.

Monet työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret kokevat toteuttavansa ”Työmarkkinat jyrää”-narratiivia, jossa oman paikan löytäminen on vaikeaa ja oman osaamisidentiteetin rakentaminen tuntuu mahdottomalta. Jos työpaikka löytyy, sen katsotaan olevan sattuman tulosta. Mitchell, Levin ja Krumboltz kehittivät 1999 suunnitellun sattuman teorian, jossa nimenomaan korostetaan sattuman merkitystä uravalinnassa. Teorian mukaan sattuma nähdään avautuneena mahdollisuutena. Ohjaajia haastetaan tunnistamaan suunnittelemattomat ja sattumanvaraiset tapahtumat ohjattaviensa uratarinoissa sekä auttamaan näitä näkemään ne sekä toivottavina että väistämättöminä. Riippumatta tapahtuman laadusta vahvat taidot ja valmistautunut mieli auttavat selviämisessä. (Neault 2000.)

Mitchellin ym. (1999) mukaan uraohjaus ei välttämättä valmista ohjattavia nykyiseen työelämään. Jatkuvan muutoksen ja työelämän epävarmuuden vuoksi uraan liittyvät päätökset ovat entistä sattumanvaraisempia. Ohjattavaa tulisi tukea tarkastelemaan omien valintojen perusteita, jolloin sattumanvaraisista tapahtumista voikin tulla merkittäviä oppimiskokemuksia. Ohjattavan uratarinat ovat luonteva tapa ottaa sattumat tarkasteluun, oppia niistä ja kääntää yksilön omaa narratiivia ”vahvan pystyvyyden” suuntaan. Jokainen ohjattava tarvitsee luottamusta itseensä ja omiin kykyihinsä, jotta hän pystyy tekemään uraansa koskevia valintoja (Kuurila 2014).

Ohjattavan uratarinoita tarkasteltaessa on tärkeää tehdä näkyväksi menneet suunnittelemattomat sattumat ohjattavan elämässä ja auttaa tätä näkemään, millainen merkitys niillä on. Pohtiessaan tilanteita, joissa ohjattava kokee olleensa onnekas, voi saada hänet oivaltamaan, mitkä muut tekijät vaikuttavat yhdessä hyvän onnen kanssa (Amundson 2005). Ohjaajan kysymyksiä voivat olla esimerkiksi:

  • Kuinka nämä sattumat vaikuttivat uraasi?
  • Miten annoit kunkin sattuman vaikuttaa itseesi?
  • Mitä ajattelet tulevista suunnittelemattomista sattumuksista?

On oleellista, että ohjattava ymmärtää jokaisen elämässä olevan myös suunnittelemattomia sattumuksia ja se, miten niihin suhtaudumme ennen ja jälkeen, on merkittävää. (Mitchell ym. 1999.)

Mitchellin ym. (1999) näkemyksen mukaan suunnitellun sattuman teorian hyödyntäminen ohjaustyössä tarkoittaa, että ohjaaja auttaa ohjattaviaan tunnistamaan, luomaan ja käyttämään sattumaa urasuunnittelussa. Tarvittavat viisi ominaisuutta ovat:

  1. uteliaisuus; uusien oppimismahdollisuuksien tutkiminen
  2. pitkäjänteisyys; yrittämisen jatkaminen, vaikka tulisi takapakkia
  3. joustavuus; asenteen ja olosuhteiden vaihtaminen
  4. optimismi; uusien tilaisuuksien näkeminen mahdollisina ja saavutettavina
  5. riskin ottaminen; toimiminen vaikka lopputulos on epävarma.

Ihmiset, jotka ovat omaksuneet suunnitellun sattuman mallin, ovat valmiita muuttamaan suunnitelmia, ottamaan riskejä ja työskentelemään ahkerasti voittaakseen esteet. (Mitchell ym. 1999.)

Savickas ja Life Design

Højdalin (2019) mukaan Life Design -ohjausajattelussa ohjaustarpeet nousevat siitä, että yksilö ei pysty yhdistämään uratarinaansa siihen tilanteeseen, jossa hän on parhaillaan. Ohjauksen tavoitteena on tukea henkilöä rakentamaan ja uudelleenrakentamaan uratarinaansa, jotta se sopii hänen senhetkiseen tilanteeseensa.

Selviytyäkseen muuttuvassa työelämässä ihmisten täytyy kehittää uudenlaisia taitoja. Savickas (1997) kutsuu tällaista uutta asennetta uramuuntuvuudeksi tai -sopeutuvuudeksi ja määrittelee sen valmiudeksi selviytyä ennustettavista ja ennustamattomista muutoksista työssä ja työelämässä. Uramuuntuvuuteen kuuluu olennaisena päätöksentekotaidot ja kyky rakentaa narratiivi, joka sopii yksilön senhetkiseen tilanteeseen. Ohjauksen fokus on siinä tavassa, jolla henkilö tulkitsee menneitä ja nykyisiä tilanteita ja tarinoissa, joita hän on rakentanut niistä. Ohjaajan tehtävä on auttaa ohjattaviaan kehittymään niiksi ihmisiksi, joita he haluavat olla. (Savickas 1997, Winslade 2011, Højdal 2019.) Tavoitteena on auttaa ohjattavia määrittelemään omat norminsa, joiden avulla he antavat merkityksen omalle elämälleen ja siten suunnittelevat (design) sitä (Duarte & Cardoso 2015).

Life design -interventiot rohkaisevat ohjattavia olemaan proaktiivisia narratiiveissaan ja yhdessä ohjaajan kanssa kehittämään tarkoituksellisia toimia, jotka vievät heitä kohti toivottua tulevaisuutta (Watson & McMahon 2015). Ohjausprosessissa ohjaaja pyytää asiakasta kertomaan pieniä tarinoita, mikronarratiiveja, joista selviää, kuinka asiakas on rakentanut minuuttaan, identiteettiään ja uraansa. Prosessissa keskitytään narratiiveihin, koska tarinat ovat identiteetin ja uran rakennusvälineitä. Tarinan kertominen kirkastaa sen, mitä asiakas ajattelee itsestään – mitä enemmän tarinoita kerrotaan, sitä enemmän asiakas kehittää identiteettiään ja uraansa. Jokainen koulutus- ja työpaikka, joka hänellä on ollut, voidaan nähdä omana tarinanaan hänen elämänsä uraromaanissa. Kun asiakas ohjaajan avulla reflektoi kertomustaan, hän pääsee rakentamaan sitä uudelleen: lisää puuttuvia elementtejä, korjaa virheitä ja tekee muutoksia, jotka lisäävät itsearvostusta ja tukevat positiivisempaa ja optimistisempaa näkymää elämästä. (Savickas 2012.) Tarinoita rakentamalla, tarkastelemalla ja uudelleenrakentamalla asiakas samalla rakentaa identiteettiään ja suunnittelee elämäänsä kokonaisvaltaisesti. Muuttuvat työmarkkinat edellyttävät, että yksilöt ovat kykeneviä kertomaan tarinoitaan ja muokkaamaan niitä yhä uudelleen kulloistenkin tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaan ”vahvan pystyvyyden” -narratiivin hengessä.

Lopuksi

Kreikkalaisen muodonmuutokseen kykenevän jumalan mukaan nimensä saanut Proteuksen ura pohjautuu ajatukseen ihmisen jatkuvasta uudistumishalusta ja tarpeesta muokata olemassa olevaa entistä paremmaksi (Koivunen ym. 2012). Ura koostuu elämänmittaisesta sarjasta erilaisia kokemuksia koulutuksesta, työstä ja muutoksista. Proteuksen uralla yksilön omat uravalinnat ja itsensä toteuttaminen ovat keskeisellä sijalla (Ekonen 2007). Jotta Proteuksen uralla olisi mahdollisuus toteutua, uraohjauksen ja urasuunnittelun tueksi on kehitetty monenlaisia työkaluja. Olennaisinta lienee, että käytetty työkalu toimii itsetuntemuksen lisääjänä ja auttaa ohjattavaa tunnistamaan omaa osaamistaan samoin kuin erottamaan omat toiveensa muiden toiveista (Kaskenviita 2019).

Ohjattavaa voi tukea laajentamaan valintamahdollisuuksiaan siten, että autetaan häntä tutkimaan omia stereotyyppisiä tai yleistettyjä oletuksia, joita hän on kehittänyt itsestään ja mahdollisista omista vaihtoehdoistaan (Højdal 2019). Narratiiveja käyttämällä on mahdollista päästä tutkimaan näitä oletuksia. Narratiivit omasta identiteetistä tuottavat itseymmärrystä sellaisen tulkinnan muodossa, joka orientoi yksilöä sosiaaliseen maailmaan. Narratiivien kautta ihmiset tulkitsevat itseään ikään kuin ulkopuolelta katsoen (Savickas 2012).

Myös Toiviainen (2019) esittää narratiivisten ja elämäntarinallisten menetelmien käyttämistä ohjaustyön metodina nuorten toimijuuden ja osallisuuden tukemisessa. Ohjaajien tulisi olla herkkiä kertomusten pienille vivahteille ja tiedostettava niiden vuorovaikutuksellinen rakenne. Nuori voisi hyötyä ohjausprosessissa myös erilaisten vertaistarinoiden kuulemisesta ja yhdessä reflektoinnista. Yhtäältä voidaan ajatella, että samanlaisessa elämäntilanteessa olevan vertaisen kokemuksiin ja tunteisiin on mahdollista samaistua, toisaalta toisen uratarina voi toimia suunnannäyttäjänä myös silloin, kun ei haluta toteuttaa samoja virheitä kuin kertoja. Vertaisilta saatu palaute ja kommentit auttavat nuorta asettamaan omaa osaamistaan oikealle tasolle, jolloin hänen metakognitiiviset taitonsa kehittyvät.

Toiviainen muistuttaa, että henkilökohtaisinkaan elämäntarina ei koostu vain nuoren yksilön yksityisistä kokemuksista, sillä mukana tarinoissa on sisällä monenlaista vastavuoroista toimintaa, ohjattavalle merkityksellisiä ihmisiä omine kokemuksineen sekä myös laajempia yhteiskunnallisia tarinalinjoja ja puhetapoja (Toiviainen 2019). Jos ajatellaan, että pärjääminen työelämässä on pelkästään yksilöstä itsestään riippuvaa ja siksi yksilön tulee pystyä muuttumaan ja sopeutumaan työelämän tarpeiden ja odotusten mukaan, unohdetaan, että se ei ole kaikille ja kaikissa olosuhteissa mahdollista. Ohjaajina meidän tulee tiedostaa ja tunnistaa epäkohdat ja myös tehdä niitä näkyväksi. Yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta ohjausprosesseissa on syytä vahvistaa itsetuntemusta, auttaa sanoittamaan osaamisen näkyväksi tekemistä, tukea omien tavoitteiden asettamista, laajentaa toimintahorisonttia ja kehittää vahvan pystyvyyden narratiivia. Lampi, Vähäsantanen ja Rantanen (2019) toteavat, että tieto- ja palveluyhteiskunnan tuomien haasteiden myötä urataitoina tarvitaan entistä enemmän psyykkisiä taitoja. Uraohjaajalta tämä edellyttää psykologista osaamista, jossa keskitytään yksilön vahvuuksiin ja voimavaroihin sekä elämän merkityksellisyyteen. Uratarinoita kertomalla ja kuuntelemalla tämä on mahdollista.

Kirjoittajat

Seija Koskela, Pirjo Hänninen, Seija Mäkinen ja Auli Sesay

Lehtorit Seija Koskela (FT), Pirjo Hänninen (KM) ja Seija Mäkinen (KM) toimivat URAA-projektin kouluttajina ja Auli Sesay (KTaO) projektivastaavana URAA!-projektissa.

URAA! – Uraohjausosaamisen kehittäminen Ohjaamoissa -projektissa on toteutettu monialaisen uraohjausosaamisen koulutuksia kahden vuoden ajan lähes 20 Ohjaamossa noin 300 henkilölle eri puolilla Suomea. Monialaisen uraohjausosaamisen -koulutus sisälsi erilaisia teemoja mm. uraohjaus käsitteenä, uraohjaus Ohjaamon monialaisena yhteisenä työnä, asiakkaan urasuunnittelutaitojen ja toimijuuden tukeminen sekä uraohjauksen työtavat ja menetelmät. Koulutuksen yhtenä välitehtävänä osallistujat muistelivat omaa uratarinaansa ja sen merkitystä ohjauksessa, josta tämän artikkelin kirjoittamisen idea virisi.

Projektia toteuttaa Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) 1.4.2018–31.8.2020 välisenä aikana. Projekti on osa OKM:n Osuvaa osaamista -teeman Osuva ohjaus -toimenpidekokonaisuutta. Hankkeen rahoittajana toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Verkkosivut www.kohtaamo.info/uraa

 

Lähteet

Amundson, N.E. 2005. Aktiivinen ohjaus. Opas uraohjauksen ammattilaisille. Helsinki: Psykologien kustannus oy.
Duarte, M.E. & Cardoso, P. 2015. The Life Design Paradigm – From Practice to Theory. Julkaisussa Handbook of Life Design. From Practice to Theory and From Theory to Practice. Toim. L. Nota & J. Rossier. Göttingen: Hogrefe Publishing, 41-57.

Ekonen, M. 2007. Moninaiset urat- narratiivinen tutkimus naisjohtajien
urakehityksestä. Lisensiaatintutkimus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Taloustieteiden tiedekunta, 170 / 2007.

Heikkilä, P. 2018. Kasvatustieteilijöiden uratarinoita – narratiivinen tutkimus lisä- ja
täydennyskoulutuksen merkityksestä työuran muotoutumiseen. Kasvatustieteen pro gradu tutkielma. Oulu: Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta.

Højdal, L. 2019. Career counselling: Themes and methods. Kustannuspaikka tuntematon: kustantaja tuntematon. Lisätietoja: www.lisbethhoejdal.dk

Kanniainen, M-R. 2014. Työmarkkinoiden aalloilla: ajelehtia vaiko navigoida? Elo Elinikäisen ohjauksen verkkolehti.  Viitattu 7.1.2020. https://verkkolehdet.jamk.fi/elo/2014/08/25/tyomarkkinoiden-aalloilla-ajelehtia-vaiko-navigoida/

Kaskenviita, R. 2019. Uraohjaukselle on tarvetta – urasuunnittelun työkalu osaksi systemaattista ammattikorkeakouluopiskelijan ohjausta. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 3. Viitattu 7.1.2020. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201901283323.

Koivunen, M., Lämsä, A-M. & Heikkinen, S. 2012. Urasiirtymät muuttuvassa työelämässä –Analyysi urasiirtymän käsitteestä. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun Working paper N:o 371/2012.

Kuurila, E. 2014. Uraohjaus ja urasuunnittelu ammattikorkeakoulussa. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C, osa 384. Turun yliopisto. Haettu 7.1.2020 https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/98607/AnnalesC384KuurilaVK.pdf.

Lairio, M., Penttinen, L. & Penttilä, M. 2007. Akateeminen urasuunnittelu ja työelämään siirtyminen. Julkaisussa Opiskelijalähtöinen ohjaus yliopistossa. Toim. M. Lairio & M. Penttilä Jyväskylä: Jyväs¬kylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 69–106.

Lampi, E., Vähäsantanen, K. & Rantanen, J. 2019. Uraohjaajien osaaminen ja haasteet työelämän murroksessa, Aikuiskasvatus 3/2019, 208-220.

Mitchell, K. E., Levin, A. S. & Krumboltz, J. D. 1999. Planned happenstance: constructing unexpected career opportunities. Journal of counseling and development 77 (2), 115–124. Viitattu 9.1.2020. http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.202.6401&rep=rep1&type=pdf#page=3

Neault, R. 2000. Planning for Serendipity? Career Management for Changing Times. Paper presented at the Annual Conference of the National Consultation on Career Development. Viitattu 13.1.2020. https://pdfs.semanticscholar.org/7759/e6d46c72cd932e3af066b08d30842acb4bce.pdf

Savickas, M. L. 1997. Career adaptability: An integrative construct for life-span, life-space theory. The Career Development Quarterly, 45, 3, 247-259.

Savickas, M.L. 2012. Life Design: A Paradigm for Career Intervention in the 21st Century. Journal of Counseling & Development. January 2012, Vol 90, 13-19.

Savickas M., Nota, L., Rossier, J., Dauwalder J., Duarte M., Guichard, J., Soresi, S., Esbroeck, R., Vianen A. 2009. Life designing: A paradigm for career construction in the 21st century. Journal of Vocational Behavior, 74, 239-250.

Toiviainen, S. 2019. Suhteisia elämänpolkuja – yksilöiden elämänhallintaa? Koulutuksen ja työn marginaalissa olevien nuorten toimijuus ja ohjaus. Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 217. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto.

Watson, M. & McMahon, M. 2015. From Narratives to Action and a Life Design Approach. . Julkaisussa Handbook of Life Design. From Practice to Theory and From Theory to Practice. Toim. L. Nota & J. Rossier. Göttingen: Hogrefe Publishing, 75-86.

Winslade, J. 2011. Constructing a career narrative through the care of the self. Viitattu 10.1.2020. https://www.researchgate.net/profile/John_Winslade/publication/268925890_Constructing_a_career_narrative_through_the_care_of_the_self/links/566f00d908ae4bef4061cc8a.pdf

URN

http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-127

Jätä kommentti