Aidosti kansainvälinen kampus – unelmaa vai todellisuutta suomalaisissa korkeakouluissa?
Tämän päivän globaalissa maailmassa korkeakouluilla on hyvin samankaltaisia tavoitteita, arvoja ja käytäntöjä (Lowrie & Hemsley-Brown 2011). Erityisesti ajatus kansainvälisestä, monikulttuurisesta ja erilaisuutta ilmentävästä korkeakoulukampuksesta on läsnä useimmissa maissa. Myös suomalaiset korkeakoulut käyttävät termejä ’aidosti kansainvälinen kampus’ ja ’aidosti kansainvälinen korkeakoulu/yliopisto’, kun ne profiloivat itseään verkkosivujen ja muun markkinointiviestinnän kautta. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä kansainvälistymistä on viime aikoina pidetty Suomessakin yhtenä korkeakoulujen tärkeimmistä tavoitteista (OKM 2009).
Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, mitä aidosti kansainvälisellä korkeakoulukampuksella ymmärretään fyysisenä ja sosiaalisena tilana. Tutkimusaineistona on käytetty kansallisia korkeakoulupolitiikan strategisia asiakirjoja, korkeakouluissa työskentelevien asiantuntijoiden ja opiskelijajärjestöjen edustajien haastatteluja sekä ammattikorkeakoulujen kansainvälisten asioiden päälliköille (ns. PINNET-verkosto) tehtyä kyselyä. Tämä teksti on lyhennelmä kirjoittajien Härkönen, Launikari ja Dervin samaa aihetta käsittelevästä englanninkielisestä artikkelista, joka ilmestyy syksyllä 2015 kansainvälisessä Education and Society -journalissa.
Kansainvälinen kampus sosiaalisena paikkana
Viime vuosina kansainvälistä kampusta käsittelevä tutkimus on keskittynyt lähinnä kysymykseen siitä, millainen asema muista maista korkeakouluun opiskelemaan ja töihin tulevilla on kampuksella ja miten heidän osallisuuttaan osana korkeakouluyhteisöä voitaisiin tukea. Monet tutkimukset osoittavat, että esim. kansainväliset opiskelijat jäävät usein ulkopuolisiksi kampuksella ja että he sen vuoksi kokevat toiseutta (Ballatore, 2015). Glass, Wongtrirat ja Buusin (2015) mukaan menestyksen avain aidosti kansainvälisen kampuksen luomiseen onkin se, että kansainvälisten opiskelijoiden tunnetta heidän kuulumisestaan korkeakoulukampukselle onnistutaan vahvistamaan riittävästi eri keinoin.
Tällöin riskinä voi tosin olla sortuminen kansainvälisten opiskelijoiden liialliseen jaotteluun (esim. kansallisuuksien tai uskontojen mukaan) tai siihen, että heidän kuulumisensa ja osallisuutensa kampuksella nähdään yksinomaan vuorovaikutuksena tai ajanviettona ”paikallisten” opiskelijoiden kanssa. On muistettava, että myös kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa voidaan pitää paikallisena opiskelijana ja tämän vuoksi kansainvälisten opiskelijoiden yhteisöt voivat parhaimmillaan tukea kansainvälisen kampuksen syntymistä, vaikkei niillä olisi tiivistä tai jatkuvaa vuorovaikutusta kohdemaan opiskelijoiden kanssa.
Pandit (2013) kannattaa ulkomaisten opiskelijoiden määrän lisäämistä kampuksilla myös siitä syystä, että heidän avullaan voidaan tarjota kotimaisille, siis ”paikallisille”, opiskelijoille mahdollisuus vuorovaikutukseen muista kulttuureista tulevien kanssa. Tällaisen kotikansainvälistymisen uskotaan tukevan opiskelija-liikkuvuuteen osallistumattomien kielitaidon ja kulttuurienvälisten valmiuksien kehittymistä sekä lisäävän myös heidän kansainväliseen korkeakouluyhteisöön sitoutumistaan.
Myös Suomessa korkeakoulujen kansainvälisyyden merkkinä käytetään sitä, että ulkomaalaiset opiskelijat ovat läsnä kampuksen arjessa. Lisäksi kansainvälistymisen perusteluna käytetään mm. tarjolla olevia englanninkielisiä tutkintoon johtavia koulutusohjelmia. Käytetyt argumentit eivät yllätä, sillä ne heijastavat opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiaan 2009-15 (2009) kirjattuja tavoitteita siitä, että ’suomalaiset korkeakoulut ovat aidosti kansainvälisiä opiskelu-, tutkimus- ja työympäristöjä’. Samaa muotoilua noudattaa myös Koulutuksen tutkimus- ja kehittämissuunnitelma 2011-16 (OKM, 2012), jossa todetaan, että ’korkeakouluista kehitetään aidosti kansainvälisiä koulutus- ja tutkimusyhteisöjä’.
Tutkimustamme varten haastatellut suomalaisen korkeakoulutuksen edustajat korostivat sitä, että kansainvälisyys on mielentila tai asenne, jota kampus fyysisenä tilana ja paikkana osaltaan ylläpitää ja vahvistaa. Lisäksi kansainvälisyys halutaan nähdä tämän päivän korkeakoulumaailman luonnollisena ja kaiken läpäisevänä olotilana, johon ei liity mitään ihmeellistä tai erityistä. Aidosti kansainvälisen korkeakoulun opetus-, tutkimus- ja hallintohenkilökunnalla on hyvät valmiudet toimia kansainvälisessä ja monikulttuurisessa kampusmiljöössä, ja maineeltaan ja orientaatioltaan kansainvälinen korkeakoulu onnistuu houkuttelemaan parhaat opiskelijat, tutkijat ja työntekijät Suomesta ja maailmalta, mitä pidetään globaalissa kilpailussa menestymisen perusedellytyksenä.
Kansainvälinen kampus fyysisenä tilana
Vähemmälle huomiolle keskustelussa on jäänyt se, miten kansainvälisyys näkyy ja ilmenee kampuksella fyysisesti ja symbolisesti tilojen suunnittelussa ja kokonaisarkkitehtuurissa. Millaisia kansainvälistä ulottuvuutta koskevia käsityksiä korkeakouluissa toimivilla ja siellä opiskelevilla on kampuksesta tilana? Entä mitä erityispiirteitä ja ominaisuuksia he liittävät aidosti kansainväliseen kampukseen? Tai miten suhtaudutaan toiseuteen ja miten se mahdollisesti vaikuttaa kampuksen suunnitteluun ja toteutukseen tilana?
Graham Hankinsonin (2015) mukaan paikkaidentiteetit ja -brändit ovat monimuotoisia ja vaihtelevia (valtiot, alueet, kaupungit, instituutiot, jne.). Kun korkeakoulu luo itsestään brändiä, sen rakennukset voivat olla yhtä tärkeässä asemassa kuin logo, nimi tai motto – etenkin, jos niitä käytetään aktiivisesti hyväksi markkinoinnissa (mm. verkkosivut, esitteet). Tilaa ja paikkaa voidaankin käyttää luomaan kampukselle ainutlaatuinen identiteetti (imago), joka mahdollistaa sen erottautumisen muista kampuksista.
Tutkimuksestamme kävi ilmi, että tilojen käytön näkökulmasta eri toimijat pitävät tärkeänä sitä, että kampus on ilmapiiriltään kaikille avoin ja vastaanottavainen. Kampuksen tulisikin mahdollistaa sujuva navigointi fyysisenä, virtuaalisena ja sosiaalisena ympäristönä. Kampukselle pääsyyn ja siellä osalliseksi tulemiseen liittyy monia asioita, kuten keskeinen sijainti ja toimivat liikenneyhteydet, opiskelijapalvelut ja niiden saatavuus (mm. eri kieliversiot) sekä tukipalvelut ja kampuksen yleinen logistiikka (mm. asuminen, terveydenhuolto, ruokailupalvelut).
Vastaajat kiinnittivät huomiota myös siihen, että tilojen suunnittelulla ja niiden joustavalla muuntelulla voidaan luoda sellaisia oppimis-, työskentely- ja tutkimusympäristöjä, joissa eri puolilta maailmaa tulevat opiskelijat, opettajat ja tutkijat voivat vaivattomasti kohdata ja tehdä asioita luontevasti yhdessä. Tämän lisäksi on olennaista parantaa yleisten tilojen viihtyisyyttä, jotta niistä tulee vapaamuotoisen seurustelun ja vapaa-ajan vieton mahdollistavia kohtaamispaikkoja kaikille kampuksella päivittäin liikkuville ihmisille.
Tätä päivää vai unelmaa?
Vaikka suomalaiset korkeakoulut ovat tehneet viime vuosina paljon töitä sen eteen, että niiden kampukset olisivat aidosti kansainvälisiä, ne ovat sitä kuitenkin vielä varsin rajoitetusti. Kansainvälisyyttä mitataan edelleenkin pääasiassa kansainvälisten opiskelijoiden tai vierailla kielillä tarjottavien koulutusohjelmien määrällä ja sillä, miten aktiivisesti opiskelijat osallistuvat ulkomaille suuntautuvaan liikkuvuuteen. Liian usein monet muut kansainvälisyyteen olennaisesti liittyvät ja sitä vahvistavat aspektit jäävät huomiotta, kuten juuri kampuksen näkeminen kokonaisvaltaisena tilana ja paikkana, jossa kansainvälisyys on luonnollisesti läsnä kaikessa ihmisten ja korkeakouluinfrastruktuurin välisessä vuorovaikutuksessa (ml. arkkitehtuuri, sisustussuunnittelu ja teknologia) sekä korkeakoulukampuksen ja sitä ympäröivän maailman välisessä kanssakäymisessä.
Lähteet:
Ballatore, M. (2015). The Erasmus programme: Achievements, Inequalities and Prospects – An overall approach. In F. Dervin & R. Machart (Eds). New Politics of Academic Migration and Mobility. New York: Peter Lang, 41-62.
Education and Research 2011–2016. A development plan. Reports of the Ministry of Education and Culture, Finland 2012: 3.
Glass, C. R., Wongtrirat, R. & Buus, S. (2015). International Student Engagement: Strategies for Creating Inclusive, Connected, and Purposeful Campus Environments. Sterling, Virginia: Stylus.
Hankinson, G. (2015). Rethinking the place branding construct. In M. Kavaratzis, G. Warnaby & G. J. Ashworth (Eds). Rethinking Place Branding: Comprehensive Brand Development for Cities and Regions. Cham: Springer, 13-31.
Lowrie, A. & Hemsley-Brown, J. (2011). This thing called marketisation. Journal of Marketing Management 27 (11-12), 1081-1086.
Pandit, K. (2013). International students and diversity: challenges and opportunities for campus inter-nationalization. In H. C. Alberts & H. Hazen (Eds.). International Students and Scholars in the United States: Coming from Abroad. New York: Palgrave Macmillan, 72-98.
The Strategy for the Internationalisation of Higher Education Institutions in Finland 2009–2015. Publications of the Ministry of Education, Finland 2009: 23.
Kirjoittajat:
- Anu Härkönen (FM) toimii kansainvälisten asioiden päällikkönä Turun ammattikorkeakoulussa
- Mika Launikari (KTM) on elinikäisen ohjauksen ja kansainvälisen liikkuvuuden asiantuntija CIMOssa
- Fred Dervin toimii monikulttuurisen koulutuksen professorina Helsingin Yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksella.
Kaikki kirjoittajat ovat mukana Helsingin Yliopiston Education for Diversities -tutkimusryhmässä.