Ohjauksen poluilta opin vesille
Nykypäivä haastaa meidät kaikki oppimaan oppimasta päästyämme. Työelämään mukaan pääseminen ja siellä pysyminen kutsuu meitä alati koulutuksen vesille – kautta ohjauksen polkujen. Ovatko ohjauksen polut mutkikkaita tai kivikkoisia entä koulutuksen vedet karikkoisia tai myrskyisiä? Entä mistä etenkin matalasti koulutettu aikuinen saa voimavarat opiskeluun? Mikä motivoi häntä jaksamaan ja jatkamaan oppimisympäristöjen sekä pedagogiikan muututtua kouluajoistansa?
Edellä mainittuja teemoja selvitettiin ja kehitettiin Etelä-Savossa Oppimistukikeskus-hankkeessa vuosina 2003-2006. Halusin paneutua asiaan lisää väitöstutkimuksessani Aikuiset opin poluilla (Ylönen 2011) tuoden vahvasti esiin matalasti koulutettujen aikuisten kokemuksia ja näkemyksiä.
Tasa-arvoista ja kunnioittavaa kohtaamista
Oppimistukikeskuksen puitteissa tehty työ oli suuressa määrin opin vesille ohjausta ja opiskelun tukemista ja kehittämistä etenkin alkuvaiheen opinnoissa. Ohjaustilanteissa oleellista oli tasa-arvoinen ja kunnioittava kohtaaminen, konkretisoiva ja yhteinen kieli sekä kannustavuus ja luovuus. Mieleen on painunut yhden opin vesille lähteneen miesopiskelijan toteamus – Kun täällä joku edes joskus tsemppais.
Oppimistukikeskus-hankkeen 
asiakkaat sekä useimmat tutkimukseen osallistuneet olivat hankkineet taitonsa ja osaamisensa tekemisen myötä; koulutus pitkän kaavan mukaan ei ole ollut heidän juttunsa. Mutta työelämän muutosten ja lama-aikojen koittaessa monet olivat pudonneet pois työelämästä ja ainut tie takaisin työelämään näytti olevan koulutus. Koulutus, jota kuvattiin keskusteluissa mm. karikkoisiksi vesiksi, kylmiksi ja myrskyisiksi vesiksi tai liukkaaksi ja kivikkoiseksi poluksi. Toisaalta omia opiskeluvalmiuksia tai kysyä oppia kuvattiin esimerkiksi vuotavaksi tai kuiville vedetyksi veneeksi tai risaksi kulkupeliksi. Oma kokemukseni on, että juuri nuo kielikuvat auttoivat meitä ohjaustyössämme sekä alkuvaiheen opiskelun tukemisessa. Juuri tuo yhteisen kielen löytäminen oli yksi oleellinen löytö sekä Oppimistukikeskus-hankkeessa että tutkimuksessani.
Opiskelu- ja oppimismotivaatioon liittyvien merkityksellisten tekijöiden määrä oli runsas ja monipuolinen. Esiin nousi tekijöitä lapsuudesta ja nuoruudesta, opiskelu- ja työelämästä sekä erilaisista palveluista ja asiakkuuksista. Perheenjäsenillä sekä läheisillä, opettajilla, työtovereilla ja esimiehillä sekä mm. työvoimahallinnon virkailijoilla on paikkansa oppimishalukkuuden rakentamisessa. Kukin näistä voi olla oppimisen voimavara tai ”kapulana opin rattaissa”. Muistoihin piirtyneet kokemukset ja tunteet voivat yllättää aikuisen oppijan ja saada keskeyttämisajatukset viriämään.
Tärkeimmäksi opiskelun voimavaraksi nousi perhe ja opiskelutoverit. Parhaimmillaan ne tsemppasivat ja auttoivat konkreettisesti oppimistehtävissä sekä arkisen elämän pyörittämisessä. Myös kouluttajien osuus oli merkittävä. He saattoivat luoda innostavaa ja kannustavaa ilmapiiriä sekä löytää opiskelijoiden kanssa toimivimmat opetus- ja opiskelumenetelmät. Mieleen nousi ajatus, että hyvän opiskeluilmapiirin merkitystä ei aina oivalleta ja osata käyttää hyväksi. Se osoittautui tekijäksi, joka auttaa jaksamaan ja pitää yllä oppimismotivaatiota oppilaitoksella sekä työelämän harjoittelujaksoilla.
Sekä ohjauksen että opiskelun eri vaiheissa aikuinen haluaa, että hänen elämänkokemustaan sekä työkokemustaan arvostetaan; on tärkeää, että niille löytyy paikka opiskelussa ja opiskeluryhmän yhdessäolossa. Parhaimmillaan opiskelu on keskustelevaa ja tasavertaista vuorovaikutusta sekä toinen toisiltaan ja yhdessä oppimista. Hyvä kouluttaja tunnustaa oppivansa myös opiskelijoilta; hän voi oppia opettajuudesta sekä työelämässä meneillään olevista käytännöistä ja muutoksista. Hyvä koulutus sisältää jouston mahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia suoritus- ja opiskelutapoja. Myös konkreettinen tuki ja lisäopetus auttavat ponnistelemaan vaikeiden asioiden parissa.
Harmaita pilviä ohjauspolkujen ja opin vesien yllä
Monilla tutkimukseen osallistuneilla oli oppimiseen liittyviä negatiivisia kokemuksia ja muistikuvia, jotka liittyivät lapsuuden ja nuoruuden koulukokemuksiin tai elämäntilanteisiin. Kotoa tai koulusta ei löytynyt tukea koulunkäyntiin ja jotkut kokivat saaneensa huonon oppijan leiman. Nämä muistikuvat nousivat vahvasti mieleen vielä aikuisuudessakin ja murensivat koulutushalukkuutta. Erityisen vaikeina koettiin tilanteet, joissa oli tultu loukatuiksi tai nolatuksi tai niihin liittyi sanktioiden, pakottamisen ja mitätöinnin tunnetta. Näitä tilanteita oli sattunut lapsuuden ja nuoruuden oppimisympäristöissä, koulutukseen liittyvissä ohjaus- ja neuvontatilanteissa sekä kursseilla ja työharjoitteluissa.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että harmaat pilvet saadaan poistumaan, mutta se edellyttää kannustavaa ohjausta ja opetusta sekä lukuisia onnistumisen kokemuksia. Myös negatiivisten kokemusten käsittely auttaa joitakin pääsemään niiden yli luoden tilaa myönteisten oppimiskokemusten rakentumiselle.
Opin poluille lähtevät ja niillä viihtyvät aikuiset kaipaavat osakseen arvostusta, asiallista ja aikuismaista kohtaamista sekä kohtelua – ei niinkään ulkoisia palkkioita tai muita kannustimia. He haluavat olla aktiivisia ja vaikuttamassa oman koulutuspolkunsa rakentamisessa. Hyvä ohjaus ja opetus ovat ikään kuin siltojen rakentamista opiskelijan kokemusten ja ajattelumallien, koulutusalan sekä opiskeltavien tietojen ja taitojen välille. Aikuiskoulutuksen yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on ”luoda” koulutusalastaan kiinnostunut oppija ja työntekijä, joka on rohkea, yhteistyökykyinen eikä pelkää erilaisuutta tai muutosta. Elinikäinen oppimishalu voi syntyä vielä aikuiskoulutuksenkin myötä, myönteisten ja rohkaisevien oppimiskokemusten kautta.
Kirjoittaja
KT Merja Ylönen on toiminut Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak) lehtorina ja oppimisen edistämisen kehittämisryhmän vastaavana.
Lähde:
Ylönen, Merja 2011: Aikuiset opin poluilla – Oppimistukikeskuksen asiakkaiden opiskelukokemuksista ja kouluttautumishalukkuudelle merkityksellisistä tekijöistä. Väitöskirja, Itä-Suomen Yliopisto. Väitöspäivä 21.10.2011.