Kestävä kehitys elinikäisen oppimisen avaintaitona

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie
Ah, enkö mä hautaan asti
myös koululainen lie
(V.A. Koskenniemi)

Elinikäinen oppiminen

Elinikäisen oppimisen edistämisestä tuli koulutuspolitiikan päätavoite EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa 1990-luvulla. Sen koulutuspolitiikan tavoitteena on vaikuttaa koulutuksen laatuun rohkaisemalla sen jäsenvaltioita yhteistyöhön korkealaatuisen koulutuksen kehittämiseksi (European  Commission 1996; 1999, KM14/1997). Keskeisiä asiakirjoja yhteistyön kehittämisessä ovat Elinikäisen oppimisen ohjelma (Lifelong Learning Programme, LLP 2007–2013) sekä poliittiset ohjelmat ja suositukset elinikäisen oppimisen avaintaidoista (Heikkinen ym., 2001, 7).

Elinikäisen oppimisen tavoitteena olevia ja sen edellyttämiä avaintaitoja luonnehditaan suosituksissa: tiimityötaitoina, vuorovaikutustaitoina, kansalaistaitoina, oppimaan oppimisen taitoina, yrittäjyytenä, kulttuurien välisen kanssakäymisen taitoina kansainvälisyysosaamisena, ongelmaratkaisutaitoina jne. Ne ovat taitoja, joiden tavoitteena ei ole vastata vain tämän hetken työelämän ja inhimillisen elämän vaateisiin. Avaintaitojen tavoitteena on tuottaa valmiuksia, joita ihmisten odotetaan kohtaavan kansainvälistyvässä tietoyhteiskunnassa ja sen globalisoituvassa toimintaympäristössä. Nähdään, että opiskelu, työ, ammattiin kasvaminen ja oman yksilön henkilökohtaisen elämänpolitiikan hallinta kytkeytyvät yhä tiiviimmin toisiinsa saaden voimansa elinikäisestä oppimisesta ja sen tuottamasta henkisestä pääomasta.

Ensisijaisesti avaintaitojen tehtävänä on edistää yksilön työllistymiskykyä ja parantaa yksilön siirtymistä työstä ja tehtävästä toiseen. Ne kannustavat yrittäjyyteen, innovatiiviseen toimintaan, vaikuttamiseen, aktiiviseen kansalaisuuteen, suvaitsevaisuuteen, välittämiseen sekä tasa-arvoon.  Ennen kaikkea niiden tehtävänä on vahvistaa uskoa oppimiseen ja yksilön luottamusta omiin kykyihin oppia ja kasvaa kykyjensä mittaiseksi. Tänä päivänä elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan kaikkea yksilön elämän aikana aloittamaa ja hankittua oppimisen toimintaa koskien niin ammatillista oppimista kuin myös ihmisen hyvää elämää vahvistavaa oppimista (Löfgren, 2011).

Elinikäisen oppimisen avaintaidot

Opetushallitus on määritellyt elinikäisen oppimisen avaintaidot seuraavasti:

Elinikäisen oppimisen avaintaidoilla tarkoitetaan valmiuksia, joita jatkuva oppiminen, tulevaisuuden ja uusien tilanteiden haltuunotto sekä työelämän muuttuvat olosuhteet edellyttävät. Ne ovat tärkeä osa ammattitaitoa ja kuvastavat yksilön kykyä selviytyä erilaisista tilanteista. Ne lisäävät kaikilla aloilla tarvittavaa ammattisivistystä ja kansalaisvalmiuksia. Niiden avulla opiskelijat ja tutkinnon suorittajat pystyvät seuraamaan yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvia muutoksia ja toimimaan muuttuvissa oloissa. Niillä on myös merkityksensä yksilön persoonallisuuden kehittymiseen ja elämänlaatuun. Elinikäisen oppimisen avaintaidot on määritelty voimassa olevien opetussuunnitelmien ja näyttötutkinnon perusteiden yhteisten painotusten ja kaikille aloille yhteisen ydinosaamisen, perusopetuksen ja lukion aihekokonaisuuksien sekä Euroopan parlamentin ja neuvosten suositusten perusteella (OPH, Ammatillisen perustutkinnon perusteet).

Elinikäisen oppimisen avaintaidot ovat (Opetushallitus 2010):

1. Elinikäinen oppiminen ja ongelmanratkaisu
2. Vuorovaikutus ja yhteistyö
3. Ammattietiikka
4. Terveys, turvallisuus ja työkyky
5. Aloitekyky ja yrittäjyys
6. Kestävä kehitys
7. Estetiikka
8. Viestintä ja mediaosaaminen
9. Matematiikka ja luonnontieteet
10. Teknologia ja tietotekniikka
11. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit

Kestävä kehitys elinikäisen oppimisen avaintaitona

Opetushallituksen nimeämässä ryhmittelyssä elinikäisen oppimisen avaintaidoissa kestävä kehitys on yksi elinikäisen oppimisen avaintaito. Ryhmittelyn pohjalta sitä ei tulisi nähdä yksittäisenä avaintaitona eikä myöskään sitä tulisi ymmärtää yhteydestään irrallisena elinikäisen oppimisen valmiutena. Heikkistä ym. (2001, 7) soveltaen se tulisi nähdä kokonaisena, limittyneenä ja kietoutuneena muihin elinikäisen oppimisen avaintaitoihin, ammattialoille ominaisena ja tietylle kokonaisen työn osa-alueelle tyypillisenä ja sille soveltuvana ammatillisena osaamisena.

Kieleen, lukemiseen, laskemiseen ja tietotekniikkaan liittyvät avaintaidot muodostavat oppimisen perustan. Muut oppimisen avaintaidot tukevat kaikkea oppimisen toimintaa tai luovat edellytyksiä oppimiselle. Kestävä kehitys liittyy kaikkiin avaintaitoihin. Tärkeitä teemoja kaikissa avaintaidoissa ovat kriittinen ajattelu, luovuus, aloitteellisuus, sosiaaliset verkostot, kansalliset, paikalliset ja kansainväliset yhteistyön taidot, ongelmanratkaisutaidot, riskien arvioinnin taidot sekä tunteiden hallinta ja itsetuntemus jne. (Kärki, 2009).

Kaikki avaintaidot ovat tärkeitä kestävän kehityksen oppimisessa ja oppijan pyrkiessä ratkaisemaan kestävään kehitykseen sisältyviä haasteita. Osa avaintaidoista liittyy jo itsessään kestävän kehityksen määritelmään siitä, mitä tänä päivänä kestävällä kehityksellä tarkoitetaan ja minkälaisiin arvonäkökulmiin se perustuu. Kestävän kehityksen arvot ovat laajasti hyväksyttyjä ja ne on otettu EU:n toiminnan periaatteisiin vahvasti mukaan. Tämä on näkynyt niissä toimintatavoissa, joilla kestävää kehitystä on pyritty jalkauttamaan koulutukseen, työelämään, yrityksiin ja yhteiskunnan eri sektorien toimintojen pariin. Kestävään kehitykseen liittyvä osaaminen koetaan tärkeäksi niin työelämässä, yrityksissä kuin koulutuksessa ja oppilaitoksissa ettei liene montakaan sektoria suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka toimintaa ohjaaviin periaatteisiin kestävä kehitys erilaisin kestävyyden painotuksin jo kuuluisi.

Kestävä kehitys

Nykyisen poliittisen kestävän kehityksen tahtotilan taustalla on pitkä ja polveileva syntyhistoria. Kestävä kehitys käsitteenä on nuori ja se juontaa alkunsa vuonna 1987 julkaistusta Brundtlandin raportista Yhteinen tulevaisuutemme (1987). Tässä raportissa kestävä kehitys määriteltiin ensimmäisen kerran (Bruntland, 1987; Vuori, 2007; Rohweder, 2008; Salonen, 2010).  Sen mukaan:

Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuuksia omien tarpeiden tyydyttämiseen.

Brundtlandin komission raportti avasi tietä 1992 pidetylle Rion huippukokoukselle, jossa julkaistiin Agenda 21. Siinä kestävästä kehityksestä tuli pysyvästi kansainvälisen politiikan keskeinen käsite ja samalla koulutuksesta keskeinen tekijä kestävän kehityksen edistämisessä. Johannesburgin huippukokouksessa 2002 kestävän kehityksen määritelmään lisättiin sosiaalisen, taloudellisen, kulttuurisen ja ekologisen kestävyyden ulottuvuudet ja kestävä kehitys on näiden näkökulmien tasapainoista integraatiota (Salonen, 2010; Vuori, 2007; Rohweder, 2008).

Nykyiseen terminologiaan on vakiintunut jako ekologiseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja taloudelliseen ulottuvuuteen, jota kuva 1. Arvot ja kestävä kehitys oppilaitoksen toimintakulttuurissa, pyrkii havainnollistamaan. Siinä kestävä kehitys nähdään dynaamisena yhteiskunnallisena prosessina, joka sopeutuu paikallisesti, mutta reagoi globaalisti. Se on moniulotteinen, arvolatautunut ja tieteiden välinen käsite, johon on ajan mukaan rakentunut ekologisen kestävyyden, taloudellisen kestävyyden, sosiaalisen kestävyyden ja kulttuurisen kestävyyden ulottuvuudet ja näkökulmat. Nämä ulottuvuudet nivoutuvat toisiinsa ja niissä on tunnistettavissa elinikäisen oppimisen avaintaitoja ja niihin pohjautuvia arvoja.

Ekologisesti kestävä ulottuvuus: Edellyttää luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä, luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttamista maapallon luonnonvaroihin ja luonnon kestokykyyn.

Taloudellisesti kestävä ulottuvuus: Edellyttää sisällöltään ja laadultaan tasapainoista kasvua ilman pitkän aikavälin velkaantumista tai varantojen hävittämistä. Pitkällä aikavälillä taloudellisesti kestävä kehitys saavutetaan vain, jos toiminta on ekologisesti kestävää. Käytännön tasolla se tarkoittaa materiaalisen kulutuksen vähentämistä ja ekotehokkuuden lisäämistä.

Sosiaalisesti kestävä ulottuvuus: Edellyttää turvaamaan ihmisille yhdenvertaiset mahdollisuudet oman hyvinvointinsa luomiseen, perusoikeuksien toteuttamiseen ja elämän perusedellytysten hankkimiseen. Paikallisella tasolla se tarkoittaa myös terveydestä ja työturvallisuudesta huolehtimista.

Kulttuurisen kestävyyden ulottuvuus: Edellyttää vapaata henkistä toimintaa, eettistä kasvua sekä kulttuurien moninaisuuden säilyttämistä. Paikallisten, alueellisten ja kansallisten arvojen, tapojen ja perinteiden tuntemusta ja kunnioittamista. Kulttuurinen kestävyys vastaavasti mahdollistaa kulttuurien säilymisen ja kehittymisen sukupolvelta toiselle sekä ihmisten vapaan henkisen toiminnan ja eettisen kasvun (Laininen, 2006).

 

Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen

Koulutuksessa kestävä kehitys on nousemassa kansainvälisesti tunnustetuksi koulutuksen päämääräksi. Yhdistyneet kansakunnat on ottanut kantaa kestävän kehityksen puolesta ja julistanut vuodet 2005–2014 kestävän kehityksen vuosikymmeneksi. Julistuksen myötä YK:n ja sen jäsenvaltioiden yhteisenä tavoitteena on, että kestävän kehityksen periaatteet sisällytetään kansallisiin opetussuunnitelmiin koko koulujärjestelmän läpäisevästi siten, että kestävä kehitys läpäisee kaikkien valtioiden koulujärjestelmiä ja niiden opetusohjelmia. Kestävän kehityksen tavoitteet tulee asettaa paikallisiin, sosiaalisiin, kulttuurisiin, taloudellisiin ja ympäristöllisiin tekijöihin perustuviksi sekä huomioiden globaalit ulottuvuudet. UNESCO on koordinoinut vuosikymmentä ja luonut puitteita kansallisille toimenpiteille (OPM 2006:6; Rohweder 2008).

Suomessa Opetusministeriö (nykyisin Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM) on osoittanut toimenpiteillään, että se pitää kestävää kehitystä tärkeänä koulutuksen päämääränä, jota tulee monin tavoin edistää ja jalkauttaa koulutukseen ja tutkimukseen. Tästä on osoituksena Opetusministeriön julkaisema asiakirja ”Kestävän kehityksen edistäminen koulutuksessa” (OPM 2006:6). Julkaisussa käsitellään Baltic 21E -ohjelmaa sekä kansallista strategiaa YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmentä 2005–2014 varten. Baltic 21E -ohjelmalla pyritään edistämään Itämeren alueen kestävää kehitystä siten, että alueen maiden koulujärjestelmissä kestävä kehitys on luonteva ja pysyvä osa koulujen opetusohjelmaa.  Baltic 21E -ohjelma ja sen toimeenpanosta saadut kokemukset ovat olleet pohjana Suomen kansallisen kestävää kehitystä edistävälle koulutuksen strategialle. Raportti toimii samalla Suomen kansallisena strategiana YK:n kestävää kehitystä edistävää vuosikymmentä 2005–2014 varten (OPM 2006:6).  Suomen kansallinen strategia pyrkii siihen, että kaikilla Suomen kouluilla ja oppilaitoksilla (esiopetus, perusopetus, lukio, ammatillinen koulutus ja korkea-asteen koulutus sekä vapaa sivistystyö) on kestävän kehityksen ohjelma vuoteen 2010 mennessä (OPM 2006:6).

Lisäksi Suomen kestävän kehityksen toimikunnan ja Opetusministeriön strategia on tähdännyt siihen, että 15 prosentilla kouluista olisi kestävän kehityksen työstä tunnustus tai sertifikaatti vuoteen 2014 mennessä. Kestävä kehitys on sisältynyt vuosina 2007 – 2010 uudistettuihin ammatillisten perustutkintojen perusteisiin alakohtaisten painotusten mukaisesti ja sitä arvioidaan osana ammattiosaamisen näyttöjä ja muuta osaamista. OKKA-säätiö (Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö) on vastannut kestävän kehityksen kriteerien suunnittelusta yhdessä Opetusministeriön, Opetushallituksen, OAJ:n ja monien yhteistyö- ja asiantuntijatahojen kanssa. Kriteerit ovat työväline, jonka avulla oppilaitokset (peruskoulu, lukio, ammatillista peruskoulutusta antavat oppilaitokset) ovat voineet sisällyttää kestävän kehityksen painotuksia johtamiseen, opetukseen ja oppilaitoksen omaan toimintakulttuuriin. Kriteereillä on haluttu kannustaa oppilaitoksia tuottamaan vastuullisia periaatteita oppilaitoksen laadukkaan toiminnan tueksi. Kriteerit ovat mahdollistaneet sertifioinnin ja ne ovat yhteensopivia oppilaitosten laatutyön kanssa (Laininen 2009).

Suomen kansallisen kestävää kehitystä edistävän strategian ja korkeakoulutukseen suunnatun vision mukaan ”Korkeakoulututkinnon suorittaneella tulee olla perustiedot ja -taidot ammatissa ja asiantuntijana toimimiseen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, päätöksentekoon sekä ammatti- ja osaamisalansa seuraamiseen ja tutkimukseen pohjautuvaan kehittämiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti (OPM 2006). Opetusministeriö edellyttää, että kestävä kehitys nivotaan korkeakoulujen omiin strategioihin ja ohjelmiin sekä alueellisesti vaikuttavaan tutkimus- ja kehittämistyöhön. Itsenäisinä toimijoina ammattikorkeakoulut sen sijaan itse päättävät, miten ne haluavat ottaa vastaan kestävän kehityksen haasteita.

Kestävä kehitys on arvolatautunut teema, siksi kestävää kehitystä edistävälle koulutukselle ei ole olemassa yhtä lähestymistapaa. Vuosikymmenelle asetetut tavoitteet edellyttävät varsinkin korkeakoulutuksessa tieteellistä tietopohjaa, huomion suuntaamista uutta luovaan oppimiseen sekä sitä tukeviin erilaisiin oppimisen ympäristöihin. Kestävää kehitystä edistävään koulutukseen kuuluvat myös eettiset vastuukysymykset, monikulttuurisuuden sekä eri tieteenalojen ja työelämän vuorovaikutuksen sisällyttäminen opetukseen ja ohjaukseen.

YK:n teemavuosikymmenen toimintaa ohjaa visio maailmasta, ”jossa jokaisella on mahdollisuus saada korkealaatuista koulutusta ja oppia sellaisia arvoja, käyttäytymistä ja elämäntapoja, joita tarvitaan kestävää tulevaisuutta ja myönteistä yhteiskunnallista muutosta varten” (OPM 2006:6; Rohweder, 2008).  Periaate on helposti hyväksyttävissä. Sen soveltaminen käytäntöön on jo vaikeampaa.

Kestävän kehityksen periaatteisiin sisältyy jatkuvan toiminnan parantaminen. Kestävään elämäntapaan ohjaaminen ei ole kertaluonteista, se on elinikäinen oppimistapahtuma. Tästä näkökulmasta kestävä kehitys ei ole oppimisen päämäärä, vaan pikemminkin oppimisen polku, jonka kukin luo itselleen ja kasvaa siinä kykyjensä mittaiseksi oman elämänkulkunsa aikana. Kasvatus ja koulutus sekä opettajat ovat avainasemassa kestävään elämäntapaan ohjaamisessa. Suomen laadukas koulujärjestelmä, koulutusohjelmien monipuolisuus sekä opetuksen korkea laatu antavat hyvät puitteet edistää kestävää kehitystä teemavuosikymmenen aikana ja samoin ne takaavat myös jatkossa erinomaiset edellytykset tämän kehittämistyön jatkumiselle.

Uusi asiantuntijuus – uusi opettajuus

Kestävän kehityksen teemavuosikymmenen visioon liittyvien periaatteiden omaksuminen ja niiden soveltaminen opetukseen ja ohjaukseen on nostanut opettajien keskuudessa esille tarpeen tutkia työtään ja selvittää, minkälaiseen opettajuuteen perustuvaa kestävää kehitystä ja elinikäistä oppimista edistävän opetuksen ja ohjauksen tulisi olla. Onko se ajassa elämistä tai suunnan näyttämistä? Olli Luukkainen (Luukkainen, 2004; Lahiranta, 2006) tarjoaa tähän kysymykseen yhden vastauksen. Luukkainen on etsinyt uuden asiantuntijuuden – uuden opettajuuden ydintä. Hänen mukaan uudessa asiantuntijuudessa korostuu tutkiva työote, toiminnan eettisyys sekä tulevaisuuteen suuntautunut yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Luukkaisen mallia tulkiten Uuden opettajuuden peruskiviä ovat:

• välittäminen ja sitoutuminen opiskelijoiden ohjaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen eriyttäminen;
• vastuullisuus ja vastuunkanto oman työn ja pedagogisten taitojen hallinnasta sekä oppia näkemään työ ja tehtävä osana laajempaa kokonaisuutta, mihin kiinteästi liittyy opettajan oman käyttöteorian tiedostaminen ja sen jatkuva työstäminen;
• vaikuttaminen, opettaja on tulevaisuuteen suuntautunut yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän tutkii työtään ja pyrkii selvittämään uusia pedagogisia sovelluksia vastatessaan tietoyhteiskunnan mukanaan tuomiin opetuksen ja ohjauksen haasteisiin;
• verkottuminen, saavuttaakseen näitä tavoitteita opettajan tulee verkottua ja tehdä monenlaista yhteistyötä niin paikallisesti kuin myös kansainvälisissä verkostoissa toimiessaan. Opettajan työ on eettinen ammatti. Opettaja on arvojohtaja, joka johtaa haasteiden edessä, omalla esimerkillään. Hän ohjaa oppijoita kysymään, etsimään ja löytämään uutta.

Uuteen opettajuuteen kasvaminen on prosessi. Se on välittämistä, vastuunkantoa, vaikuttamista, verkottumista ja kykyä toimia yhdessä. Ennen kaikkea se on opettajan uskoa omiin kykyihin kasvaa työssään luomallaan oppimisen polulla omien kykyjensä mittaiseksi. Katariina Stenbergiä mukaillen (Stenberg 2011, 37) opettajan henkilökohtainen ja tietoinen käyttöteoria on se jalusta, jolla opettaja voi levollisin mielin seistä yhteiskunnan muutosten ja alati kasvavien haasteiden ja jopa paineiden edessä.

Lähteet

Bruntland, G. 1987. Our common future: The World Comission on Environment and Development. Oxford: Oxford University.

European Commission 1996. White book: Teaching and Learning in Learning Society. Luxemburg.

European Comission 1999. The globalizing learning economy: implication for innovation policy. Luxemburg, report by Lundvall B.-A. and Borras S., Office for Offical Publications of the European Communities.

Heikkinen, A.; Borgman, B.; Henriksson, L.; Korkiakangas, M.; Kuusisto, L.; Nuotio, P.; Tiilikkala, L. 2001. Niin vähän on aikaa – ammatillisen kasvun katoava aika, paikka ja tila? Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus. Tampereen  yliopisto. Saarijärven Offset Oy. Saarijärvi.

KM 14/1997: Oppimisen ilo kansallinen elinikäisen oppimisen strategia. Helsinki.

Kärki, S-L. 2009. Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisten tutkintojen perusteissa. 26.8.2009. Opetushallitus. Helsinki.

Lahiranta, K.; Penttilä, S. 2006. Opettajankoulutus ammatillisen opettajan kehittäjänä, Helian julkaisusarja C. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. 16:2006. Oy Edita ab.

Laininen, E., Manninen, L., Tenhunen, R. 2006. Näkökulmia kestävään kehitykseen oppilaitoksissa. OKKA-säätiö, Helsinki.

Laininen, E. 2009. Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Okka-säätiö, Saarijärvi.

Luukkainen, O. 2004. Opettajuus – Ajassa elämistä vai suunnan näyttämistä? Tampereen yliopisto. Paino OY Juvenes Print.

Löfgren, S. 2011. Toisen asteen ammattikoululaisten avaintaidot – arvot avaintaitojen määrittelyn ja valinnan taustalla.

Opetushallitus 2010. Elinikäisen oppimisen avaintaidot.

Kestävän kehityksen edistäminen koulutuksessa – Baltic 21 E ohjelman toimeenpano sekä kansallinen strategia YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmentä (2005–2014) varten. 2006. Opetusministeriön työryhmän muistioita ja selvityksiä 2006:6. Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Rohweder, L.; Virtanen, A. (toim.)  2008. Kohti kestävää kehitystä. Pedagoginen lähestymistapa. Opetusministeriön julkaisuja 2008:3. OPM. Koulutus ja tiedepolitiikan osasto. Helsinki.

Salonen, A. O. 2010. Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteiden laitos. Tutkimuksia 318. Väitöskirjatyö.

Vuori, S.; Tuusjärvi, M.; Aatos, S. 2007. Johdanto kestävän kehityksen kansainväliseen historiaan ja merkkipaaluihin. Geologian tutkimusyksikkö. Etelä-Suomen yksikkö. M10.1/2007/95. Espoo.

Stenberg, K. 2011. Riittävän hyvä opettaja. PS kustannus. Jyväskylä.

 

Kirjoittaja:

Marja Vuortama-Räsänen, yliopettaja, Jamkin ammatillinen opettajakorkeakoulu

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-36