Koulutuksellinen minäpystyvyys ohjauksen lähtökohtana
Monet elinikäiset oppijat pohtivat tälläkin hetkellä joko uuden koulutuksen aloittamista tai kesken jääneen opinpolkunsa loppuunsaattamista. Alkuinnokkuudestaan huolimatta osa heistä uskoo, etteivät he voi selviytyä niistä tavoitteista, jotka he ovat kouluttautumiselleen asettaneet.
Näkemykseni mukaan tämä johtuu siitä, että he ovat oppineet näkemään itsensä kyvyttömämpänä kuin he ehkä todellisuudessa ovatkaan. Liian vähäinen luottamus itseen ja omiin mahdollisuuksiin ehkäisee oppimista ja vähentää yrittämistä. Se saattaa johtaa lopulta jopa koulutushaaveista luopumiseen.
Ohjaushaasteeksi onkin noussut, miten vastata iältään ja opiskelukyvyiltään erilaisten oppijoiden monisäikeisiin ohjaustarpeisiin ja ennen kaikkea, miten kohottaa heidän käsityksiään pystyvyydestään. Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategisissa tavoitteissa yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi todetaan valtakunnallisten ohjauspalvelujen kehittäminen niin, että ne ovat tasapuolisesti kaikkien saatavilla ja että ne vastaavat yksilön tarpeita (OKM 2011). Valtakunnallisten neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämistyön yhdeksi osa-alueeksi tulisikin nostaa elinikäisen oppijan koulutuksellisen minäpystyvyyden tunnistaminen. Tällä varmistetaan, että iältään ja kyvyiltään erilaisilla oppijoilla on tasapuolinen mahdollisuus kehittää itseään koulutuksen avulla.
Mistä puhutaan, kun puhutaan elinikäisen oppijan koulutuksellisesta minäpystyvyydestä?
Albert Bandura (1977) kehitteli teorian uskomuksista, joita ihmisillä on kyvyistään. Näitä uskomuksia hän kutsui minäpystyvyysuskomuksiksi. Ne ilmaisevat yksilön odotuksia ja uskoa siitä, että hän voi suorittaa menestyksellisesti tietyn toiminnon tai tehtävän. Ne ovat yhteydessä siihen, miten hän käyttäytyy tietojensa ja kykyjensä puitteissa. Nämä uskomukset ilmaisevat, mihin yksilö uskoo kykenevänsä.
Kun elinikäinen oppija astuu uuteen oppimisympäristöönsä, hänen uskomuksensa toimivat motivaation lähteenä ja aktivoivat häntä toimintaan. Ne myös pitävät yllä hänen kiinnostuneisuuttaan kouluttautumisen aikana. Nämä uskomukset eivät ainoastaan vaikuta siihen, millaisia päämääriä hän itselleen asettaa, vaan ne vaikuttavat myös hänen suorituskykynsä arviointiin hänen tavoitellessaan päämääriään. Minäpystyvyysuskomusten avulla voidaan ennustaa usein paremmin elinikäisen oppijan käyttäytymistä eri koulutustilanteissa kuin hänen todellisten suorituksiensa pohjalta.
Kun tarkastellaan elinikäisen oppijan minäpystyvyysuskomusten kokonaisuutta, puhutaan koulutuksellisesta minäpystyvyydestä. Koulutuksellinen minäpystyvyys kuvaa sitä, miten elinikäinen oppija päättäessään jatkaa koulutuspolkuaan uskoo pystyvänsä organisoimaan ja toteuttamaan opiskeluaan ja sen loppuunsaattamista päämääriensä suunnassa. (Partanen 2011.)
Usko omaan pystyvyyteen rakentuu läpi elämän
Koulutuksellinen minäpystyvyys ja usko omaan koulutettavuuteen rakentuu läpi elämän. Oppijoiden käsitys tiedollisista ja taidollista resursseistaan säilyy läpi heidän elämänlaajuisen koulutuspolkunsa. Tämä johtuu siitä, että he pitävät tiukasti kiinni itseä ja opiskelua koskevia käsityksistään.
Keskeinen tekijä, joka rakentaa elinikäisen oppijan koulutuksellista minäpystyvyyttä, on hänen aikaisemmat kasvattavat, ei-kasvattavat ja merkittävät koulutuskokemuksensa. Koulutuksen alkuvaiheessa varsinkin ensimmäiset onnistuneet koulutuskokemukset ilmentyvät oppijoille kasvattavina kokemuksina. Nämä vahvistavat oppijoiden suoritusitsetuntoa ja lisäävät sinnikkyyttä tuleviin opiskeluhaasteisiin. Ne ovat yhteydessä myös siihen, miten he kokevat tulevat koulutuskokemuksensa ja hyödyntävät näitä kokemuksiaan muodostaessaan käsitystä pystyvyydestään. Eräs 44-vuotias aikuisopiskelija kertoi: ”Koulutuksen alkuvaiheessa jännitti kauheesti, että onko minusta mihinkään. Minua pelotti varmaan se, miten mä seleviän tästä. Sitten kun tehtiin niitä ensimmäisiä tehtäviä ja sain niitä takaisin ja näki, että oli päässyt läpi niistä, niin tuli tunne, että mähän osaan jotakin.” (Partanen 2011).
Sitä vastoin elinikäisen oppijan riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteet heikentävät vahvojen minäpystyvyysuskomusten kehittymistä. Nämä kokemukset saattavat muodostua hänelle ei-kasvattaviksi kokemuksiksi, jos ne madaltavat hänen odotuksiaan koulutuksensa päämäärien saavuttamisesta. Kasvattava tai ei-kasvattava koulutuskokemus voi ilmentyä myös merkittävänä kokemuksena. Varsinkin silloin, kun siitä muodostuu hänen opinpolkunsa käänne- tai muutoskohta.
Käsitys itsestä oppijana ja opiskelijana muovaa minäpystyvyysuskomuksia
Edellisen lisäksi yksi merkittävä osa-alue, jonka pohjalta elinikäinen oppija muovaa koulutuksellista minäpystyvyyttään, on hänen käsityksensä itsestään oppijana ja opiskelijana. Tätä käsitystä hän muovaa pääasiallisesti aikaisempien suoritustensa ja hallintakokemuksiensa pohjalta. Hän määrittelee itseään myös kronologisen ikänsä ja sukupuolensa mukaan. Tämä näkyy muun muassa siinä, että hän määrittelee itseään myös sen mukaan soveltuuko hän perinteisesti nuorille tarkoitettuihin oppimisympäristöihin. Eräs yli 50-vuotias naisopiskelija totesi: ”Mä uskon, että ne nuoret kundit kokee sen vielä enemmän, että pahus kun täällä on noita vanhoja akkoja mukana. Mä kun en ole niin avomielinen, että mä kattosin, että vautsi, sehän on positiivista ja että se on rikkaus. Jokainen vanhenee, mutta kuitenkin mä en mielellään kohtaa näitä pikku kundeja.” (Partanen 2011.)
Jos oppijalla on vahva käsitys itsestään oppijana ja opiskelijana, hänellä on paremmat edellytykset menestyä opinnoissaan. Hän etenee sinnikkäästi opinpolullaan eteenpäin ja sitoutuu päämääriensä saavuttamiseen uutterammin kuin hän, joka epäilee mahdollisuuksiaan. Vahva näkemys itsestä rohkaisee häntä myös kokeilemaan uusia oppimismetodeja koulutuksessaan. Hän myös haastaa itseään kokeilemalla uusia oppimisreittejä hyväksi havaittujen ja turvallisten oppimispolkujen sijaan.
Oppimisympäristöjen merkittävillä toisilla on tärkeä rooli elinikäisen oppijan koulutuksellisen minäpystyvyyden rakentumisessa. Heitä ovat puoliso, ystävät, ikätoverit ja kollegat. Elinikäinen oppija hyödyntää merkittäviä toisia sosiaalisina malleina. Moni kiinnostuukin jatkamaan opinpolkuaan kollegan tai puolison esimerkin innoittamana. Hän vertaa itseään merkittävän toisen koulutukselliseen minäpystyvyyteen sekä ammatilliseen ja koulutukselliseen statukseen. Hän uskoo selviytyvänsä koulutuksestaan, jos hänen kollegansa on menestynyt vastaavanlaisessa koulutuksessa. Muiden taholta tullut tunnustus ja arvostus lisäävät oppijan pystyvyystunnetta ja sitoutumista koulutukselleen asettamiinsa päämääriin.
Elinikäisen oppijan tukeminen kohti vahvaa koulutuksellista minäpystyvyyttä
Elinikäistä oppijaa tulee tukea luottamaan itseensä ja pystyvyyteensä. Merkittävimpänä ohjaushaasteena onkin oppia tunnistamaan elinikäisen oppijan koulutuksellista minäpystyvyyttä rakentavat elementit. Ohjaajan tulisi tukea oppijaa tiedostamaan ja ymmärtämään nämä hänen kehittymisensä lähtökohtana. Tavoitteena on oppijan vahvemman opiskelijaminän rakentaminen ja suoritusitsetunnon tukeminen. Nämä toimivat koulutuksesta ”selviytymisen” resursseina.
Elinikäisen oppijan tukeminen kohti vahvaa koulutuksellista minäpystyvyyttä edellyttää, että ohjauksen keskeiseen rooliin nostetaan hänen itsesäätelytaitojensa ylläpitäminen ja kehittäminen. Oppijat toteuttavat yleensä niitä itsesäätelytaitoja, joita he ovat hyödyntäneet aikaisemmissa koulutustilanteissa. Haasteena onkin, miten saadaan tehostettua oppijan taitoja säädellä omaa käyttäytymistä ja toimintaa sekä nivottua uusia toimintatapoja hänelle jo vakiintuneiden toimintatapojen sijaan.
Edellisen lisäksi ohjauksessa tulee kiinnittää huomiota oppijan aikaisempien kokemusten luonteeseen eli tunnistaa, mistä kasvattavista, ei-kasvattavista ja merkittävistä kokemuksista hän rakentaa koulutuksellista minäpystyvyyttään. Varsinkin huomiota tulee kiinnittää niihin kokemuksiin, jotka ovat muodostuneet informaaleissa oppimisympäristöissä. Aikaisempien koulutuskokemusten tunnistamisen kautta ohjaaja saa tietoa siitä, millaisia uskomuksia ja käsityksiä oppija on rakentanut näiden kokemustensa pohjalta itsestään, oppimisympäristöstään ja opiskelusta.
Koulutuksen alkuvaiheessa tulisi erityisesti panostaa oppijoiden relevanttien lähitavoitteiden asettamiseen. Näiden avulla tuetaan varsinkin niitä oppijoita, jotka epäilevät menestymistään ja asettavat odotuksensa alemmalle tasolle kuin heidän todellinen osaamisensa edellyttäisi. Lähitavoitteiden asteittainen saavuttaminen ylläpitää oppijan pystyvyyden tunnetta sekä valaa uskoa saattaa opinpolku päätökseen.
Koska merkittävillä toisilla on keskeinen rooli vahvan koulutuksellisen minäpystyvyyden rakentumisessa, tulisi opiskeluyhteisöön luoda mahdollisuuksia kannustavan ilmapiirin syntymiselle. Tämä edellyttää eri-ikäisten oppijoiden yhteisöllisyyden vahvistamista opiskeluyhteisön sisällä. Tällä voidaan ehkäistä myös oppijoiden ulkopuolisuuden tunteiden muodostumista.
Kun koulutuksen alkuvaiheessa tuetaan kunkin oppijan koulutuksellista minäpystyvyyttä, saadaan heidän valmistumistaan nopeutettua. Se elinikäinen oppija, joka uskoo saavuttavansa kouluttautumiselleen asettamansa tavoitteet, etenee myös sinnikkäämmin koulutuspolullaan. Koulutuksessa menestyäkseen elinikäinen oppija tarvitseekin kykyjensä lisäksi ”Kyllä minä tästä selviän” –minäpystyvyysuskomusta.
Lähteet
Bandura, A. 1977. Self-efficacy: Toward a Unifying Theory of Behavioral Change. Psychological Review 84 (2), 191–215.
Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:5.
Partanen, A. 2011. ”Kyllä minä tästä selviän”. Aikuisopiskelijat koulutustarinansa kertojina ja koulutuksellisen minäpystyvyytensä rakentajina. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.
Kirjoittaja
KT Anne Partanen on toiminut minäpystyvyys-kouluttajana. Aikuiskoulutuksen ohjaustarpeisiin tarkoitettu koulutuksellinen minäpystyvyys-käsite on kehitetty hänen väitöstutkimuksessaan (2011). Minäpystyvyyden avulla opettajat ja ohjaajat voivat oppia tunnistamaan esimerkiksi opiskelijoiden vahvuuksia ja kehittämiskohteita.