Aikuisten ohjaustarpeiden arviointi ja ohjauksen palvelumuodot
Ohjaustarpeiden arviointi on väline, jolla saadaan parannettua ohjauksen kohdentumista, saavutettavuutta ja laatua. Ohjauksen hyvä kohdentuminen tarkoittaa yksilötasolla, että henkilö saa kysymyksiinsä vastaavia palveluja. Kuitenkin ohjauksen järjestämistä tulee tarkastella laajemmin kuin pelkästään yksilön näkökulmasta.
Organisaatiotasolla ohjauksen oikea kohdentuminen tarkoittaa, että tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen suunnittelu ja toteuttaminen vastaavat toimintaympäristössä vallitsevaa kysyntää. Silloin palvelut ovat tarvelähtöisiä. Tarvelähtöisyys turvaa, että ohjauspalvelut ovat kattavat, päällekkäisiä toimintoja on vähän ja ohjauspalveluissa olevat mahdolliset katvealueet ovat tunnistettu.
Aikuisten ohjauspalvelut tarvitsevat kehittämistoimenpiteitä sekä yksilöiden palveluihin että organisaatiotason toimintojen suunnitteluun. Tällä hetkellä aikuisten ohjauksen tavoitteet ovat epäselvät, sisältöjä on paljon ja ennen kaikkea aikuisten ohjauksen toimijoiden keskinäinen työnjako ja vastuut ovat epäselvät. Tällöin ohjauksen asiakkaiden on vaikea löytää laadukasta ohjausta.
Aikuisten ohjaustarpeiden arviointi
Ohjaustarpeita voidaan arvioida monilla eri tavoin. Erilaiset keskustelumuodot, kuten esimerkiksi ohjauskeskustelu, hops-keskustelu tai tulohaastattelu, ovat yleisemmin käytössä olevat ohjaustarpeiden arviointivälineet. Niissä ohjaajalle syntyy mahdollisuus kysyä asiakkaaltaan hänen ohjaustarpeitaan.
Kuitenkaan suorat, ohjaustarvetta arvioivat, kysymykset eivät anna luotettavaa kuvaa asiakkaiden tarpeista. Selvitys on osoittanut, että merkittävä joukko henkilöitä ei myönnä ohjauksen tarpeitaan, vaikka heillä tarkemmin kyselylomakkeella arvioituna onkin selkeä ohjauksen tarve (Lerkkanen & Konttinen 2008). Tälle havainnolle on useampi selitys. Kyse voi olla siitä, että henkilö ei tunnista ohjauksen tarpeitaan. Vaihtoehtoinen selitys on, että henkilö ei koe ohjauksen palvelumuotoja sellaisiksi, että hän haluaa käyttää niitä tai kokee hyötyvänsä niistä. Kolmas selitys on, että henkilö haluaa korostaa itsenäisyyttään ja omaa selviytymistään. Silloin ohjauksen käyttöä vältetään, koska siitä epäillään seuraavan leimautumista jollain tavoin ongelmaiseksi.
Toinen suorien ohjaustarvetta kartoittavien kysymysten ongelma on niiden sukupuolisidonnaisuus. Lukiolaisista tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että 71% tytöistä ilmaisi tarvitsevansa lisäohjausta. Vastaava luku oli pojilla 47 %. Pojat eivät siis ilmaisseet ohjaustarvettaan suoraan kysymykseen samassa määrin kuin tytöt. Silti ohjaustarvetta tarkemmin kysymyslomakkeella arvioitaessa ei tuloksissa ollut sukupuolien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja. Tulos on, että poikien joukossa siis yli puolella ongelmat jäävät piiloon, jos menetelmänä käytetään vain suoraan ohjaustarvetta mittaavaa kysymystä. (Lerkkanen 2010.)
Asiakkaan esittämät kysymykset ilmentävät ohjaustarvetta
Keskustelu on tehokkaampi ohjaustarpeiden arviointiväline silloin, kun ohjaaja hyödyntää ohjauksessaan asiakkaansa esittämiä kysymyksiä. Pelkästään kysymysten muoto antaa ohjaajalle informaatiota siitä, kuinka suuri on ohjauksen tarve ja millaiset palvelut tukevat parhaiten asiakasta. Käytän tämän havainnollistamiseen kahta esimerkkiä.
Jos henkilö esittää esimerkiksi kysymyksen: ”Haluan tietää, missä voin opiskella lähihoitajaksi lähellä kotipaikkaani?” Tässä tapauksessa jo kysymyksen muoto kertoo ohjaajalle, että kysymys on rajattu ja yksilöity sekä henkilöllä on jo ainakin jonkin verran tietoa aiheesta sekä suunnitelmistaan. Rajattuun ja yksilöityyn kysymykseen vastaus löydetään tietopalveluista, joita tarvittaessa tuetaan lyhytkestoisilla neuvontapalveluilla.
Toisessa esimerkissä kysymys on luonteeltaan erilainen:
”Haluaisin vaihtaa alaa, koska ihmissuhteet työpaikallani ovat tulehtuneet. Mitä työpaikkoja on minulle tarjolla?”
Tässäkin tapauksessa henkilön varsinainen kysymys on selkeä. Silti henkilön ilmaisema motiivi työpaikanvaihdokseen vaatii enemmän käsittelyä kuin avoimien työpaikkojen etsintä tietopalveluista. Ohjauksen tulee tarjota tilaisuus tarkastella tekijöitä, jotka ovat herättäneet tarpeen muutokseen. Niitä voi olla useanlaisia ja silloin keskustellen avataan, millaiset tekijät ovat esimerkiksi vaikean työilmapiirin takana.
Asiakkaan esittämien kysymysten lisäksi keskustelu työmuotona tarjoaa myös toisen mahdollisuuden tarkastella ohjaustarpeita. Keskustelussa voidaan tiedustella, millaisissa asioissa asiakkaalla on aikaisemmin ollut tuen tarvetta. Asiakkaalla on voinut esimerkiksi olla lukemiseen liittyvä oppimisvaikeus. Ohjaustilanteessa voidaan keskustella niistä toimista, joiden avulla henkilö on ratkaissut lukemiseen liittyviä ongelmiaan. Oppilaitosympäristöissä tällaisen tiedon laajemmasta hyödyntämisestä käytetään nimitystä niveltiedon siirtäminen.
Ohjaustarvearvion käyttö
Kolmas tapa ohjaustarpeiden arviointiin on käyttää siihen erikseen kehitettyä mittaria. Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisohjelmassa aikuisille suunnattuja ohjaustarvearvioita laaditaan NUOVE-projektin yhteydessä.
Ohjaustarvearvion avulla voidaan analysoida asiakkaiden ohjaustarpeen määrää ja laatua. Tässä artikkelissa rajaudutaan kuvaamaan ohjaustarvearviolla saatavasta informaatiosta kahta näkökulmaa. Aluksi käsitellään, millä tavoin ohjaustarvearviolla voidaan hahmottaa sitä, millaisia ohjaustarpeiden ryhmiä voidaan mittarin avulla tunnistaa. Sen jälkeen valotetaan, millä tavoin ohjaustarvearvio palvelee niiden asiakkaiden tunnistamisessa, jotka eivät hakeudu ohjauspalvelujen piiriin.
Millaisia ohjaustarveryhmiä on tunnistettu
Henkilön valmius koulutus- ja uravalintaa koskevaan päätöksentekoon rakentuu kahdesta elementistä: kyvykkyydestä sekä elämäntilanteen ja olosuhteiden haasteellisuudesta (Sampson, Peterson, Reardon, Lenz 2004).
Kyvykkyys on määritelty henkilön halukkuudeksi, motivoituneisuudeksi ja sitoutuneisuudeksi koulutus- ja uravalintaan liittyvään ongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon (Sampson ym. 2004). Kyvykkyydellä on yhteys Career Thoughts Inventoryn (CTI) ulottuvuuksiin Decision-Making Confusion ja Commitment Anxiety (Sampson, Peterson, Lenz, Reardon & Saunders 1996)
Elämäntilanteen ja olosuhteiden haasteellisuus viittaa päätöksentekoon liittyviin taustayhteyksiin. Näitä ovat perheeseen ja läheisiin, yhteisöön, talouteen ja organisaatioon liittyvät tekijät. (Sampson ym. 2003.) Elämäntilanteen ja olosuhteiden haasteellisuudella on yhteys Career Thoughts Inventoryn (CTI) ulottuvuuteen External Conflict (Sampson ym. 1996).
Suomalaisessa ohjaustarvearvioarvioiden kehittämistyössä on hyödynnetty edellisissä kappaleissa kuvattua mallia. Ohjaustarvearviolla on kuvattu henkilön valmiutta itsenäiseen koulutus- ja uravalinnan päätöksentekoon ristiintaulukoimalla tuloksia”Päätöksenteon vaikeus (PV)”- ja ”Sitoutumisen vaikeus (SV)” -ulottuvuudella. Tulosten perusteella henkilöistä on muodostettu neljä ryhmää:
Ryhmä A: Ryhmällä on päätöksenteon vaikeuksia, jotka on käsiteltävä ennen kuin ryhdytään selvittämään sitoutumisen ongelmia.
Ryhmä B: Ryhmällä on suuria sitoutumisen vaikeuksia, mutta heillä ei ole suuria päätöksenteon ongelmia
Ryhmä C: Ryhmällä on jonkin verran sitoutumisen ongelmia, mutta heillä ei ole suuria päätöksenteon ongelmia
Ryhmä D: Ryhmällä on vain vähän tai ei lainkaan päätöksenteon tai sitoutumisen ongelmia
Taulukossa 1 on havainnollistettu ryhmiä lukiolaisilta (N=241) kerätyllä aineistolla (Lerkkanen & Konttinen, 2008)
TAULUKKO 1. Ristiintaulukointi lukiolaisten päätöksentekovalmiudesta (Lerkkanen & Konttinen 2008)
| Ryhmä | Rajat | N | % | Kuvaus |
| A. | PV 26…51 | 53 | 22,0 | Vaikeuksia päätöksentekoprosessissa |
| B. | PV < 26 ja SV12…21 | 41 | 17,0 | Vakavia valintaa sitoutumisen ongelmia |
| C. | PV < 26 ja SV 8…11 | 95 | 39,4 | Jonkin verran sitoutumisen ongelmia |
| D. | PV < 26 ja SV 0 …7 | 52 | 21,6 | Ei koulutus- ja ammattiuran valinnan ongelmia |
| Yht. | 241 | 100,0 |
Taulukossa 1 esitetystä ryhmittelystä tehdään johtopäätös, että pitkäkestoista ja henkilökohtaista ohjausta tarvitsevien henkilöiden osuus (ryhmät A+B) on yhteensä 39,0 % (n=94). Lisäksi tulkitaan, että lyhytkestoista henkilökohtaista ohjausta tai strukturoitua pienryhmäohjausta tai neuvontaa tarvitsevien henkilöiden osuus on 39,4 % (n=95)(ryhmä C). Omaehtoiset tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut vaikuttavat riittävän 21,6 % (n=52) tarpeisiin (ryhmä D).
Ohjauspalveluihin hakeutumattomien tunnistaminen
Laadukasta ohjausta järjestettäessä odotetaan, että henkilöstö puuttuu edellä esitettyjen ryhmien A ja B koulutus- ja uravalinnan ongelmiin. Lerkkasen ja Konttisen (2008) tutkimuksessa havaittiin, että lukiossa on 39 % (n=94) opiskelijoita, joilla oli suuri ohjauksen tarve.
Mielenkiintoinen tulos saatiin, kun samaiselta joukolta toisaalla kysyttiin (n=93), haluavatko he saada opinto-ohjausta. Heistä 42 % (n=39) ilmaisi suoraan ohjaustarvetta tiedustelevaan kysymykseen, etteivät he halua saada ohjausta.
Samanlainen tilanne on myös ohjaustarvearvion olosuhteita ja elämäntilannetta kuvaavalla ”Ulkoinen vaikeus (UV)”-ulottuvuudella. UV-ulottuvuudella suurta ohjaustarvetta ilmentäneistä opiskelijoista yli puolet (52 %, n=16) ilmoitti suoraan ohjaustarvetta tiedustelevaan kysymykseen, etteivät he halua saada ohjausta. Huomion arvoista oli, että halu ohjaukseen oli yhtä suurta, olipa UV:n arvo pieni (ei ongelmia) tai suuri (on ongelmia).
Ohjaustarvearvio siis tuo esiin merkittävän määrän sellaisia henkilöitä, joilla on selkeästi valintaongelmia, mutta jotka eivät itse ole hakeutumassa ohjaukseen. Voihan olla, että nämä henkilöt eivät loppujen lopuksikaan anna ohjaajan puuttua asioihinsa. Toisaalta, ohjaajan on hyvä olla tietoinen ongelmista ja edes tarjota tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja – otettiinpa niitä vastaan tai ei.
Kirjoittaja
KT Jukka Lerkkanen
Lähteet
Lerkkanen, J. & Konttinen, R. 2008. Selostusta lukiolaisten ohjaustarvearvion tuloksiin. Julkaisematon lähde.
Lerkkanen, J. 2010. The use of the screening tool in Finnish high school education. Workshop esitys. The IAEVG –Jiva international conference Career…A Celebration of Life. Bangalore, India. 8.10.2010
Sampson J. P. Jr., Peterson G. W., Lenz J. G., Reardon R. C. & Saunders D. E. 1996. Career Thoughts Inventory. Professional manual. Odessa: Psychological Assessment Resources.
Sampson J. P. Jr., Peterson G. W., Lenz J. G., Reardon R. C. & Saunders D. E. 2004. Career Counseling & Services. A Cognitive information Processing Approach. . Brooks/Cole. Thomson learning.