Nuorisotyön ja koulun yhteistyö
Koulusta on muovautunut hyvinvointiverkoston solmukohta. Nuoret kohtaavat siellä monia eri ammattilaisia ja ammattialoja, kuten lääkäreitä, psykologeja, kuraattoreja tai terveydenhoitajia. Enenevässä määrin myös nuorisotyöntekijät ovat ryhtyneet työskentelemään koululla. Tämän myötä kouluun tulee uusi ammattikunta uusine työotteineen, jotka korostavat nuoren yksilöllistä kohtaamista sekä ryhmän merkitystä kasvulle ja oppimiselle. Koulusta tulee enemmän.
Kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkosto Kanuuna toteutti koulun ja nuorisotyön tutkimus- ja kehittämishankkeen vuosina 2012–2014. Hankkeessa seurattiin viiden kaupungin, Hyvinkään, Kokkolan, Kuopion, Lahden ja Oulun, toimintoja kahden lukuvuoden ajan. Toiminnot kohdentuivat pääsääntöisesti yläkouluun ja yleisopetukseen. Hankkeissa kehitetyt ja tutkitut toiminnot koskettelivat koulun yhteisöllisyyden kehittämistä, yhteistä kasvattajuutta koulun ja nuorisotyön välillä sekä nuorten kansalaisuuden ja aktiivisuuden tukemista.
Hankkeen tulokset raportoidaan marraskuussa 2014 ilmestyvässä, Nuorisotutkimusseuran kustantamassa kirjassa Koulu on enemmän (Kiilakoski 2014). Tässä artikkelissa esitellään kirjan tuloksia kysyen, miltä koulu näyttää, kun sitä katsotaan nuorisotyön kautta, sekä eritellen, millaisia hyötyjä koulun ja nuorisotyön yhteistyöstä on kouluyhteisölle.
Irti kouluputkinäöstä
Putkinäkö on silmän sairaus. Se aiheuttaa näkökentän supistumaa. Reunat hämärtyvät, ja vain keskusta piirtyy esille. Tämä silmäsairaus ilmenee usein, kun katsotaan koulua Sen seurauksena koulua havainnoitaessa näkösälle piirtyvät vain tietyt asiat.
Koulussa nähdään usein vain oppimista tai opiskelua. Katseen kohteena oleva oppiminen erottuu, mutta reunoilla olevat asiat hämärtyvät. Monet näistä asioista ovat tärkeitä nuorille. Nuorten oleminen koulussa on ryhmässä olemista. Koulu on vahvasti vertaisryhmälatautunut tila, jossa nuoret tuntevat toisensa ja ovat toistensa katseen alla, sekä katsottuna että katsojana. Nuorten ryhmäsuhteet ovat koulussa voimavara, jota on toistaiseksi alihyödynnetty, sillä ryhmän vaikutusta oppimiseen ja kouluhyvinvointiin ei ole toistaiseksi hahmotettu (Kallas, Räihä & Nikkola 2013, Hoikkala & Paju 2013).
Koulu arvioi ja kohtaa oppilaansa yksilönä. Usein myös tukirakenteet tarjotaan yksilöille. Koulussa on kuitenkin paljon yksilötason ylittäviä prosesseja. Ryhmätason havaitseminen ja sen systemaattinen hyödyntäminen opiskelussa ja kouluviihtyvyyden lisäämisessä on vasta alussa. Toisaalta koulu toimii myös kasvuyhteisönä, joka vaikuttaa jäsentensä kehitykseen. Yhteisötasolla koulussa voi havaita osallisuutta, jäsenyyttä, kuulumista, epävirallisia ja virallisia hierarkioita, vaikuttamista ja sukupolvien välisiä ja sisäisiä suhteita. Myös yhteisötasolla koulussa on kehittämistä.
Putkinäköinen katse näkee koulussa vain yksilöt oppimassa. Laajempi katse havaitsee koulussa monialaisen ja moniäänisen yhteisön, jonka jäsenet toimivat keskenään ja vaikuttavat toisiinsa monin tavoin. Nykyiset toimintatavat voivat kuitenkin pitää yhteisöä paikallaan, ja tällöin lapset ja nuoret eivät hahmota aikuisia muuten kuin ammattiroolin kautta, eivätkä koulussa toimivat aikuiset välttämättä näe lasten ja nuorten toimijuutta ja siihen liittyviä, koulun ulkopuolella opittuja kykyjä. Tämän tuo hyvin esiin hankkeessa haastateltu opettaja, joka pohti sitä, miten nuorisotyö vaikuttaa koulussa.
”Kun se tavallaan ulkopuolinen työntekijä tulee ja kiinnittää huomiota niihin asioihin, joita me ollaan urauduttu tekemään täällä. Ja tuo niinku erilaisia näkökantoja. Niin, niin se niinku tavallaan lähentää oppilaiden ja opettajien välistä suhdetta varsinkin tässä aineenopettajajärjestelmässä, jossa opettajat ovat vain vähän aikaa kontaktissa siihen oppilaaseen.
… Eli oppilaat tulevat esille, oppilaat keskenään kokevat sen, että he tulevat kuulluksi ja he ovat osa tätä, eivätkä vain kulkemassa jotakin tiettyä uraa, että yhestä tuubista sisään ja toisesta päästä ulos.” (Opettaja.)
Kuten yllä lainattu opettaja toteaa, saattaa olla, että oppilaat kokevat, että he ovat koulussa kulkemassa tuubin tai putken sisällä. Otollisimmillaan koulun ja nuorisotyön yhteistyö vaikuttaa siihen, että yhteisö näkee jäsenensä toisella tavalla.
Sukupolvisuhteet
Koulussa kohdataan iso joukko aikuisia. Mitä isommasta koulusta on kyse, sitä enemmän koulussa todennäköisesti on aikuisia, joita nuori ei suoranaisesti tunne. Toimivien aikuissuhteiden merkitys muuttuu koulussa toimivien oppilaiden kasvaessa. Tavoitteena kuitenkin on, että nuorilla on luotettavia ja nuorten elämästä kiinnostuneita aikuisia ympärillään. Koulussa aikuissuhteet rakentuvat paitsi opetuksen ja muun suunnitellun toiminnan kautta, myös arkisissa kohtaamisissa. Olennaista olisi, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kokea, että koulussa on aikuinen, joka on kiinnostunut hänen tilanteestaan, ajatuksistaan, unelmistaan ja peloistaan.
Nuorisotyön luonnetta kuvataan usein toteamalla, että nuorisotyö kohtaa nuoret nuorena. Tällöin nuorisotyön asiakkaansa on nuori sinänsä, ei esimerkiksi nuori oppilaansa tai potilaana. (Sercombe 2010) Tämä näkyy vahvassa kiinnostuksessa nuoreen kokonaisuutena, hänen eri elämänalueisiinsa, vahvuuksiin pikemminkin kuin heikkouksiin. Koulussa tällainen työote ilmenee erilaisissa projekteissa, jotka lähtevät enemmänkin nuorten tarpeista kuin työntekijöiden toiveista.
Sekä opettajat että nuorisotyöntekijät nostavat nuorisotyön vahvuudeksi sen, että nuorisotyö voi kuunnella ja kohdata nuoria omassa ammattiroolissaan, joka poikkeaa muista koulussa toimivista aikuisista. Hankkeen aikana haastatellut nuoret allekirjoittavat tämän. Osalle nuorista nuorisotyöntekijät näyttäytyivät mukavina tyyppeinä, jotka erottuivat selkeästi opettajista. Nuorisotyöntekijöitä pidettiin rentoina, ja heitä arvostettiin. Nuoret kuvaavat nuorisotyöntekijöiden olevan esimerkiksi ”positiivisia, ne tsemppaa aina”, opettajiin verrattuna ”ne ei oo niin totisia välttämättä aina” ja yleisvaikutelmana ”ne on mukavia kaikki”. Pääsääntöisesti nuorisotyöntekijöiden ja opettajien näkemys nuorisotyöntekijöistä kohtaamisen ammattilaisina näyttää saavan tukea nuorilta itseltään. Negatiivisia kuvauksia aineistossa nuorisotyöntekijöistä ei esiinny. Kaikki nuoret eivät tietenkään hakeudu nuorisotyöntekijöiden pariin koulussa yhtä paljon tai laajasti.
Ryhmä
Nuorten koulukokemukselle on kuitenkin tyypillistä vahva ryhmähakuisuus ja tunne kuulumisesta tai epäonnisimmillaan kuulumattomuudesta koululuokkaan. Ryhmäprosessien tuki on kouluissa vasta kehkeytymässä, vaikka se on nuorten näkökulmasta keskeinen tekijä. Selkeä, eri puolilla Suomea toistuva toimintamuoto ovat seiskaluokkalaisten ryhmäytykset yläkoulun alussa. Tavoitteena on helpottaa siirtymää alakoulusta yläkouluun ja vaikuttaa siihen, että ryhmän kiinteys eli koheesio nousisi. Erityisesti ryhmän muovautumisvaiheessa ryhmälle tarjottava tuki auttaa ryhmää kiinteytymään ja tulemaan toimintakykyisemmäksi.
Opettajat näkevät ryhmäosaamisen olevan nuorisotyön ydinkompetensseja, ja tuovan tätä kautta kouluun uusia ulottuvuuksia.
”Että periaatteessa opettajillahan on paljon semmosta pedagogista tietämystä, mutta pystyykö sitä käyttämään tämmösten oppilaiden välisten suhteiden ja näitten dynaamisten, näitten ryhmädynamiikka-asioiden hoitamiseen riittävän hyvin, niin ei välttämättä.” (Opettaja.)
Ryhmädynamiikka ei automaattisesti kehkeydy kaikkia nuoria tukevaksi. Nuorisotyön osaamista käytetään usein myös tilanteissa, joissa luokka ei tahdo toimia ryhmänä, mikä heijastuu työrauhaan ja luokan kykyyn toimia. On luokkia, joiden dynamiikka on kaikkien oppilaiden paikalla ollessa pahasti solmussa, ja joissa tutkimuksessa haastatellun nuoren kuvauksen mukaan ”kaikki vaan vittuilee toisille”. On selvää, että ryhmädynamiikan häiriöt vaikuttavat myös opiskeluilmapiiriin ja vaikeuttavat tällä tavalla koulussa toimimista. Nuorisotyöntekijöiden osaamiselle on käyttöä, kun ryhmäprosesseja halutaan lujittaa.
Ryhmien parissa tapahtuvalla, luokkamuotoisella toiminnalla on eittämättömiä etuja. Ryhmädynamiikan tuntemus kouluilla lisääntyy ja oppilaiden vuorovaikutus nopeutuu. Nuorten välille voidaan luoda vuorovaikutustilanteita, jotka voivat yhdistää myös sellaisia nuoria, jotka muutoin eivät hakeutuisi toistensa seuraan. Ryhmädynamiikan tuen tarve on tunnistettu. Toiminnasta on hyviä kokemuksia niin oppilailla, opettajilla kuin nuorisotyöntekijöilläkin. Toiminta voi kehittää myös koulua oppimisympäristönä, kun ryhmädynamiikan tuntemus kehittyy ja luokat saavat tukea siihen, mitä on toimia yhdessä muiden kanssa. Luokkamuotoista toimintaa voi myös kritisoida kysyen, kuinka pistemäistä työ on. Ryhmä käy läpi erilaisia kehitysvaiheita elämänkaarensa aikana. Tuen tarjoaminen myös muutoin kuin ryhmän alkuvaiheessa auttaisi ryhmää kehittymään, ja samalla ryhmäprosessien oppiminen syvenisi.
Osallisuus
Osallisuus on aina osallisuutta jossakin itseä isommassa kokonaisuudessa, ja osallistuminen on osallistumista johonkin toimintoon, tapahtumaan tai yhteisöön. Kun kouluosallisuudesta puhutaan, tarkastellaan tällöin esimerkiksi sitä, millainen yhteisö koulu on ja miten oppilaat voivat vaikuttaa yhteisöönsä, millä tavalla tullaan yhteisön hyväksytyksi jäseneksi, ja millaisia toimijarooleja koulussa on. Kriittisesti kysyen tällöin tarkastellaan, ovatko nuoret koulussa enemmän hallintoalamaisia kuin aktiivisia kansalaisia, enemmän kohteita kuin toimijoita, enemmän asiakkaita kuin kanssasuunnittelijoita ja -toteuttajia.
Osallisuudella on kaksi kärkeä. Yhtäältä viitataan syrjäytymisen ehkäisyyn, toisaalta vaikuttamiseen poliittisessa mielessä. Osallisuudella voidaan tähdätä kahteen yhteen kietoutuvaan, mutta toisistaan erilliseen tavoitteeseen (Thomas 2007):
- Osallisuus sosiaalisena toimintana. Osallisuuden edistäminen on koulussa siitä huolehtimista, että oppilaat ja henkilökunta kokevat kuuluvansa itseään isompaan kokonaisuuteen. Kyse on siis jäsenyydestä, kuulumisesta, mukaan ottamisesta – usein tällaisiin teemoihin viitataan puhumalla yhteisöllisyydestä.
- Osallisuus poliittisena toimintana. Osallisuuden edistäminen on sen takaamista, että yhteisön jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevien asioiden päätöksentekoon. Erityisesti koulussa on myös puhuttava siitä, miten koulu kasvattaa jäseniään demokraattiseen toimintaan ja kansalaisuuteen myös kokemuksellisella tasolla. Tällöin kyse on vaikuttamisesta, kuulluksi tulemisesta, vastuun kantamisesta ja saamisesta, vallan jakamisesta ja käyttämisestä sekä vaikuttamisesta.
Nuorisotyön voidaan nähdä vaikuttavan molempiin osallisuuden ulottuvuuksiin. Osallisuuden sosiaaliset ulottuvuudet kattavat niin ryhmäyttämisen, yhteisten tapahtumien järjestämisen ja yhteisen tekemisen tukemista, ja osallisuuden vaikuttamisulottuvuudet pitävät sisällään esimerkiksi oppilaiden ottamista mukaan suunnitteluun, yhteistyötä oppilaskunnan kanssa, koulun linkittämistä kunnan päätöksentekoon nuorisovaltuuston kautta tai yksittäisten nuorten kuulemista koulun toiminnassa. Nämä ovat erityisen tärkeitä toimintoja, sillä eri vertailututkimukset osoittavat, että Suomessa on paljonkin kehitettävää kouluosallisuuden suhteen (Kiilakoski 2012).
Nuorisotyöntekijät pitävät tärkeänä myös sitä, että he saavat otettua nuoria mukaan suunnittelemaan erilaisia toimintoja. Opettajien kuvauksen mukaan nuorisotyöntekijöillä voi olla tärkeä esimerkki siinä, miten nuoria saadaan osallistettua ja miten heidän kanssaan toimitaan. Tämä herättää ajatuksia ja rohkaisee toimimaan toisin. On kuitenkin todettava, että osallisuuden kehittäminen nuorisotyön ja koulun yhteistyönä tapahtuu varsin eritahtisesti eri kunnissa, eikä kaikissa Kanuuna-kunnissa nuorisotyö sanottavammin osallistu osallisuuden kehittämiseen kouluilla.
”Niin siinä kun seuraa, miten nuoriso-ohjaajat toimii, niin tulee semmonen pistos sydämeen ja vähän kattoo, että voispa sitä joskus vähän ottaa itekin eri tavalla, tai vähän rennommin ehkä. Että kyllä siinä puolin ja toisin on opittavaa.” (Opettaja.)
Yhteistyön edellytyksiä
Nuorisotyön ja koulun yhteistyö sijoittuu kouluun. Siihen vaikuttavat koulun institutionaaliset rakenteet, koko se sosiaalinen keitos, joka tekee koulusta omanlaisensa ja omalakisensa sosiaalisen maailman. Mutta se myös ajoittuu kouluun, ja tulee koulun aikaraamien kehystämäksi. Kysymyksessä onkin tällöin, millä tavoin nuorisotyö sijoittaa omat toimintonsa näihin aikamääreisiin tai millä lailla se onnistuu ylittämään tai ohittamaan näitä raameja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyö määrittyy koulun toiminnasta käsin, ja yksi yhteistyön onnistumisen edellytys onkin, millä tavoin koulun rajoja voidaan siirtää, liuentaa tai häivyttää.
Monialaisen yhteistyön alkuvaiheessa toiminta saattaa olla pikemminkin rinnakkain tekemistä, kuin vahvaa yhteistä toimintaa yhdessä asetettujen päämäärien eteen. Toiminnan syveneminen ja sitä kautta synergiaetujen saavuttaminen edellyttääkin, että jollakin tapaa päästään keskustelemaan yhdessä tavoitteista, luodaan yhteistä ymmärrystä ja kerätään riittävä määrä tietoa. Jos nuorten osallisuutta halutaan edistää, tulisi myös miettiä, millainen asema nuorilla itsellään on toiminnassa ja sen kehittämisessä. Toistaiseksi näyttää siltä, että myös koulun ja nuorisotyön yhteistyön tapauksessa ”vaikeinta moniammatillisessa työssä tuntuu kuitenkin olevan asiakkaiden mukaan ottaminen” (Siurala 2011, 141).
Kirjoittaja:
FT, tutkija Tomi Kiilakoski
Nuorisotutkimusverkosto
Lähteet
Hoikkala, Tommi & Paju, Petri (2013) Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys. Helsinki: Gaudeamus.
Kallas, Kai, Nikkola, Tiina & Räihä, Pekka (2013) Elämismaailma opettajankoulutuksen lähtökohtana. Teoksessa Tiina Nikkola, Matti Rautiainen & Pekka Räihä (toim.) Toinen tapa käydä koulua. Tampere: Vastapaino, 19–58.
Kiilakoski, Tomi (2012) Koulu nuorten näkemänä ja kokemana. Muistiot 2012:6. Opetushallitus.
Kiilakoski, Tomi (2014) Koulu on enemmän. Julkaisuja 155. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.
Sercombe, Howard (2010) Youth Work Ethics. London: Sage.
Siurala, Lasse (2011) Moniammatillisuus nuorille suunnatussa verkkotyössä. Teoksessa Jani Merikivi,Päivi Timonen & Leena Tuuttila (toim.) Sähköä ilmassa. Näkökulmia verkkoperustaiseen nuorisotyöhön. Humak, Sarja C 25 & Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 111, 134–148.
Thomas, Nigel (2007) Towards a Theory of Children’s Participation. International Journal of
Children’s Rights. Vol. 15(2007), 199–218.