Matkalla monialaisuuteen

Kirjoittajina Päivi Pukkila, Jaakko Helander ja Katja Laitila
Ohjaamot tarjoavat nuorisotakuun piiriin kuuluville nuorille ja nuorille aikuisille monialaista matalan kynnyksen ohjausta yhden luukun periaatteella. Mitä tapahtuu, kun eri ammattialoja ja organisaatioita edustavat asiantuntijat muodostavat uuden verkostomaisen ohjauspalvelun? Mitkä ovat tämän kaltaista monialaista yhteistyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä? Entä miten monialaista yhteistyöosaamista voi oppia?

 

Monialaista yhteistyötä edistävät tekijät

Ohjaus- ja neuvontatyötä on aina tehty sekä yksin että yhdessä. Jokainen työntekijä kohtaa yksittäisiä asiakkaita omasta roolistaan ja toimenkuvastaan käsin. On monia tapoja hahmottaa, milloin yksilöasiakastyöstä siirrytään tai tulisi siirtyä ammatilliseen yhteistyöhön.

Lisäksi yksilöasiakastyössä on mahdollista muuttaa näkökulmaa omaan työhönsä siten, että opiskelija nähdään enemmän yhteistyökumppanina kuin työn kohteena (Malinen 2008; Seinä & Helander 2006). Näin siirrytään kahden henkilön välisestä ohjaustilanteesta monialaiseen osallistavaan yhteistyöhön, mikä on Ohjaamojen keskeinen lähtökohta.

Käsitteinä ”monialainen” ja ”moniammatillinen” mielletään arjessa osin synonyymeiksi ja niiden käyttö on epätarkkaa. Monialaisuus voidaan määritellä eri hallinnon- ja tieteenalat ylittäväksi toiminnaksi. Moniammatillisuus on perinteisesti ymmärretty eri ammattiryhmiin kuuluvien asiantuntijoiden yhteistyöksi. (Happo ym. 2015, 58; myös Isoherranen 2012, 14-25.)

Suomalaisessa ohjauksen kentässä moniammatillisuudella on pitkä perinne esimerkiksi opiskelijahuoltoryhmien toiminnassa. Moniammatillisuutta on myös tutkittu ja siitä on kirjoitettu käytännöllisestä näkökulmasta melko runsaasti. Ohjaamot tuovat ohjauspalveluihin nyt selvemmin näkyviin myös monialaisen yhteistyön, josta löytyy niukemmin tutkittua tietoa.

Moniammatillista yhteistyötä edistäviä tekijöitä on tutkittu viime vuosina sekä meillä Suomessa että muualla. Tutkimustulokset ovat näissä tutkimuksissa hyvin samankaltaisia; osa edistävistä tekijöistä on yksilö- ja tiimitasoisia, osa taas rakenteisiin, verkostoihin ja johtamiseen kiinnittyviä. Molempien tasojen, mukaan lukien poliittisen päätöksenteon, huomiointi ja kehittäminen ovat edellytyksenä onnistuneelle moniammatilliselle yhteistyölle (D’amour & Oundasan 2005, 19). Keskitymme tarkastelussamme ensin mainittuihin mikro- ja mesotason tekijöihin.

kuva_läpsyKoskela (2013) tarkasteli moniammatillista yhteistyötä edistäviä tekijöitä tuoreessa väitöskirjassaan. Hän perusti yhteistyön edellytyksiä luovien tekijöiden mallinsa sekä laajaan kirjallisuuskatsaukseen että toteuttamaansa toimintatutkimukseen ammattiopistoympäristössä. Koskela (2013, 100–103) esittää tutkimuksensa kiteytyksenä kahdentasoisia yhteistyön edellytyksiä ja edistäviä tekijöitä:

Ensimmäisessä vaiheessa tarvitaan

  • yhteistä aikaa
  • asennemuutosta
  • keskustelua
  • avointa ilmapiiriä
  • kunnioitusta
  • rajojen ylityksiä
  • asiantuntijuuden rajojen tunnistamista

Toisessa vaiheessa, edellisten edellytysten toteutuessa huomiota tulisi kiinnittää

  • reflektointiin
  • johtamiseen
  • dialogisuuteen ja vuorovaikutukseen
  • yhteiseen käsitteistöön
  • yhteisiin tavoitteisiin
  • työnjakoon ja ydinosaamiseen

Isoherranen (2012) tutki väitöskirjassaan moniammatillisen yhteistyön mahdollisuuksia ja haasteita terveydenhuollossa. Isoherrasen (2012, 101–148; ks. myös Mellin 2011) tutkimuksessa moniammatillista yhteistyötä edistävinä tekijöinä nousivat esiin sovitut, joustavat roolit, roolirajojen ylitykset, vastuuajattelun kehittyminen, erilaiset tapaamisfoorumit, toisiaan täydentävät kirjattu informaatio ja epäviralliset keskustelut, kommunikaatio, asiakaslähtöisyys, organisaation rakenne ja johtaminen sekä reflektiivisen arvioinnin ja yhteisen tiedonmuodostuksen taidot ja tiimioppiminen.

Samansuuntaisesti Kiilakoski (2014, 71-72 ja 110-115) korostaa moniammatillista nuorisotyötä koskevassa tutkimuksessaan toiminnan tavoitteellisuuden ja koordinoinnin merkitystä sekä yhteistä aikaa ja keskustelua. Järvinen ja Taajamo (2008, 11-21) painottavat monialaista perhetyötä käsittelevässä artikkelissaan yhteistyön onnistumisessa asiantuntijan ammatillista itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja.

Suomalaisten tutkimusten ja julkaisujen tavoin myös Hall (2005, 193) luettelee, aiempaan tutkimukseen nojautuen, erilaisia edellytyksiä onnistuneelle moniammatilliselle tiimityölle. Ne ovat pääosin samoja kuin muissa tutkimuksissa, mutta yksi vaatimus, joka nousee selkeästi esiin, on autonominen, itsenäinen työskentelyote. Mikäli tiimissä on henkilöitä, jotka eivät kykene työskentelemään itsenäisesti, kuormittaa se muita. Oleellista on tasapaino itsenäisen ja tiimityön välillä.

Monialaisen yhteistyön kompastuskivet

kuva_selinMonialainen asiantuntijaryhmä muodostuu usein henkilöistä, joilla on jo hyvin vahva oma ammatti-identiteetti ja osaaminen omalta asiantuntija-alueeltaan. He tulevat monialaiseen ryhmään erilaisista ympäristöistä ja taustaorganisaatioista tuoden mukanaan kirjavia käytänteitä, sääntöjä, normeja ja toimintatapoja. Tämä asettaa haasteita monialaisen yhteistyön onnistumiselle. Monissa tutkimuksissa on huomattu, että monialaista yhteistyötä haittaavat tekijät liittyvät juuri asiantuntijoiden rooleihin, vastuisiin ja yhteisten käytäntöjen muodostamiseen.

Ajan kuluessa eri ammattiryhmille on muodostunut omia vakiintuneita toimintatapoja ja alalle on myös saattanut hakeutua pääosin tietyntyyppisiä ihmisiä. Eri aloilla työskentelevillä ihmisillä saattaa esimerkiksi olla erilaisia oppimistyylejä, jotka näkyvät toimintatavoissa. (Hall 2015, 190.) Näiden lisäksi myös eri ammattiryhmien toiminnan perustana olevat säädökset ja normit voivat hankaloittaa monialaista yhteistyöstä (Kiilakoski 2014, 72-77). Käytännön toiminnassa edellä mainitut tekijät voivat näkyä roolien määrittelyn, vastuiden sopimisen ja yhteisten käytäntöjen luomisen vaikeutena (Isoherranen 2012, 5)

Kiilakosken (2014, 86-94) mukaan eri ammattiryhmiä edustavat asiantuntijat voivat olla epäluuloisia toisiaan kohtaan, mikä voi näkyä käytännössä esimerkiksi oman reviirin puolustamisena. Myös Isoherranen (2012, 5) kiinnitti huomiota ryhmän jäsenten puutteellisiin vuorovaikutus- ja tiimityötaitoihin, jotka hän nosti moniammatillista yhteistyötä estäviksi tekijöiksi. Chivers (2011, 11) huomauttaa myös, että keskinäisen luottamuksen puute haastaa moniammatillisen yhteistyön.

Yhteistyön organisointiin ja työntekijöiden vuorovaikutustaitoihin liittyvien estävien tekijöiden lisäksi kompastuskivenä voi olla käytännön töiden järjestelyihin liittyvät seikat. Tavoitteiden epäselvyys, resurssien riittämättömyys tai fyysisten yhteisten työtilojen puute voi vaikeuttaa aidon moniammatillisen yhteistyön rakentumista (Chivers 2011, 11).

Tutkimuksissa löydetyt monialaista yhteistyötä estävät tai vaikeuttavat tekijät liittyvät siihen keskeiseen lähtötilanteeseen, jossa joukko eri alojen asiantuntijoita on koottu tekemään yhteistyötä. Toimivan ja tehokkaan yhteistyön rakentuminen edellyttää tutkimusten mukaan muutakin kuin asiantuntijoiden yhteen liittämistä. Seuraavaksi tarkastelemme niitä keinoja, joiden avulla monialaisen yhteistyön tekemistä voi oppia.

Miten monialaista yhteistyöosaamista voi oppia?

kuva_nuoriaOhjaamojen monialaisessa työskentelyssä on vahvasti mukana asiakkaan osallisuus toimintaan. Osallisuus voidaan määritellä osallisuutena jonkin yhteisön toimintaan ja se pitää sisällään myös kokemuksellisuuden. Osallisuutta voi olla kokemus siitä, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun ja tunne, että hän kuuluu ja sitoutuu johonkin. (Salmikangas 2002, 17.) Samaan ilmiöön viitataan usein myös toimijuuden käsitteellä (Vanhalakka-Ruoho 2015, 39).

Osallistavan työskentelyotteen oppimiseksi monialaisten Ohjaamojen omaa yhteistyöosaamisen kehittämistä on tärkeää toteuttaa osallistavalla tavalla. Ohjaamojen näkökulmasta yksi merkittävä lähtökohta on Troddin ja Chiversin (2011, 1) mukaan se, että moniammatillisen yhteistyöosaamisen taitoja oppii parhaiten käytännössä – tekemällä moniammatillista yhteistyötä. Esimerkiksi moniammatillisen identiteetin muodostaminen syntyy olemalla vuorovaikutuksessa muiden moniammatillisten toimijoiden kanssa.

Monialaisen yhteistyöosaaminen kehittäminen tapahtuu käytännön työssä eikä sitä voi irrottaa kontekstistaan ja arjen todellisuudesta. Yhteistyötaitoja ei siis voi vuoraan siirtää asiantuntijoille esimerkiksi perinteisen koulutuksen keinoin. Koskela (2013) osoitti tutkimuksessaan, että perinteinen koulutusmalli ei toiminut opettajille suunnatussa moniammatillisessa ohjauskoulutuksessa oppilaitosympäristössä.

Koulutuksen rinnalle on kehitetty muita keinoja edistää monialaista yhteistyöosaamista. Helanderin tutkimuksessa (2014) konsultaatio ja ryhmätyönohjaus osoittautuivat monialaisen ohjausosaamisen kehittämisessä merkityksellisiksi työmuodoiksi, kun ne oli valittu oikein tiimien tarpeisiin. Erityisen lupaavaksi nämä työtavat teki se, että osallistujat nostivat työskentelyn autenttisuuden merkityksen vahvasti esiin arviointiaineistoissa. Kun perinteisissä koulutusmuotoisissa kehittämistoimissa työskennellään jo salassapidon vuoksi yleisellä tasolla, konsultaatio ja ryhmätyönohjaus mahdollistivat liikkumisen arjen maastossa ja kysymyksissä. (emt, 130–131.)

Isoherrasen (2012, 5) mukaan tärkein moniammatillisen yhteistyön muoto on sellainen, jossa ovat läsnä moniammatillisen tiimin asiantuntijat sekä asiakas ja mahdollisesti myös hänen läheisensä. Osallistavasti toteutettu monialaisen yhteistyöosaamisen kehittäminen menee mukaan näihin autenttisiin arjen tilanteisiin, joissa ovat läsnä sekä Ohjaamojen asiantuntijoita, asiakkaita ja ulkopuolisia valmentajia. Asiakkaan läsnäolo on tärkeää, koska hän on oman asiansa keskeisin edustaja (Rentola 2013, 89) tai oman asiansa paras paikallis- tai kokemusasiantuntija (Helander 2000, 21; Helander 2011, 52–53).

Monialaisen yhteistyöosaamisen oppimisessa ja kehittämissä on tärkeää työskennellä myös ilman asiakkaan läsnäoloa. Monialaisen asiantuntijatiimin ja ulkopuolisten valmentajien yhteisissä tilanteissa voidaan käsitellä erityisesti edellisessä luvussa kerrottuja yhteistyötä estäviä tekijöitä, kuten yhteistyön tapoja, asiantuntijuuden valtarakenteita ja niiden purkamista, yhteisiä tavoitteita ja käytettävää kieltä (Helander 2000, 8–9; Malinen 2008; Rentola 2013, 88–89).

Osallistavan monialaisen yhteisön – Ohjaamon – rakentaminen ei käy hetkessä. Se edellyttää sellaista yhteisöä, jossa erilaisten alojen rakenteissa toimivat henkilöt jakavat yhdessä näkemyksiä ja kokemuksia ohjaukseen liittyvistä käytännöistä. (Hooks 2007, 196.) Yhteinen jakaminen vaatii avoimuutta, luottamusta ja vastuunkantoa sekä pyrkimystä yhteiseen tavoitteeseen. Työskentely monialaisessa Ohjaamossa on monelle työntekijälle uusi ja erilainen työyhteisö, joka haastaa jokaisen muuttamaan omaa toimintaansa. Osallisuuden toteutuminen Ohjaamoissa on yhteinen ponnistus, jossa kaikkien toimijoiden – sekä asiantuntijoiden ja asiakkaiden – olisi saatava kokemus ja tunne siitä, että heidän yhteinen toimintansa vie kohti yhdessä sovittua tavoitetta.

Kohti aitoa yhteistyötä

kuva_kädetOhjaamot ovat ison haasteen edessä. Niiden tulisi osoittaa toiminnallaan, että monialaisia ohjauspalveluita tarvitaan Suomessa sekä paikallisesti, alueellisesti että valtakunnallisesti. Tämän uuden toimintamallin tulisi olla nopeaa, tehokasta ja tuloksellista. Lisäksi sen tulisi näkyä Ohjaamojen henkilöstön taustaorganisaatioiden toiminnassa positiivisella tavalla. Osa Ohjaamoista on jo aloittanut toimintaansa ja uusia Ohjaamoja suunnitellaan jatkuvasti. Ohjaamo-toimijat ovat kokoontuneet muutamia kertoja yhteisiin Ohjaamo-päiviin, jossa on jaettu hyviä käytänteitä, pohdittu haasteita sekä opittu uutta työpajoissa ja luennoilla. Monialainen yhteistyöosaaminen puhututtaa Ohjaamojen toimijoita ja sen kehittämiseksi on tehty ESR-valmennusprojekti.

Ohjaamojen asiantuntijoiden monialaisen yhteistyöosaamisen kehittäminen edellyttää tässä artikkelissa esiteltyjen edistävien ja estävien tekijöiden huomioimista. Valmennukset suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan osallistavasti ja asiakaslähtöisesti – Ohjaamojen omia toiminnan lähtökohtia kunnioittaen. Valmennusprojekti tulee konkreettisesti Ohjaamoihin, joten valmennuksiin osallistumiseen on matala kynnys – kuten Ohjaamoissakin. Valmennuksissa työskennellään asiantuntijaparin kanssa eli yhteinen työskentely ja kehittäminen tapahtuu yhden luukun periaatteella – kuten Ohjaamoissakin tehdään.

Monialainen yhteistyö ja ohjaus on saamassa Suomessa uuden merkityksen Ohjaamojen myötä. Aidon ja onnistuneen monialaisen ohjauspalvelun rakentaminen vaatii tässä artikkelissa esitettyjä tutkimuksia mukaillen erityisesti yhteistä aikaa, mahdollisuutta keskusteluun, dialogiin ja reflektointiin sekä yhteisen tavoitteen määrittelyä ja sen eteen toimimista avoimesti ja toisia kunnioittaen. Fokuksena ovat nuoret, jotka tarvitsevat tietoa, neuvoja ja ohjausta asiantuntevilta aikuisilta, joihin voi luottaa. Ohjaamoissa tehtävällä aidolla monialaisella yhteistyöllä on mahdollisuus tuottaa henkistä, taloudellista ja sosiaalista pääomaa sekä yksilöille, alueille että koko yhteiskunnalle.

Kirjoittajat

Päivi Pukkila, KM, lehtori, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Jaakko Helander, KT, dos., yliopettaja, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Katja Laitila, YTM, informaatikko, HAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kuvat: HAMK kuvapankki

Lähteet

Chivers, L. 2011. Frameworks for Practice? Ways of seeing what to do. Teoksessa L. Trodd & L. Chivers (Toim.) Interprofessional Working in Practice : Learning and Working Together for Children and Families. Maidenhead, GBR: Open University Press, 7-21.

D’amour, D. & Oandasan, I. 2005. Interprofessionality as the field of interprofessional practice and interprofessional education: An emerging concept. Journal of Interprofessional Care, Supplement 1, 8–20.

Hall, P. 2005. Interprofessional teamwork: Professional cultures as barriers. Journal of Interprofessional Care, Supplement 1, 188–196.

Happo, I., Junkkari, M., Kepanen, P., Koukkari, M. & Nuutila, N. 2015. Teoksessa M. Hirvonen (Toim.) Yhdessä toimien ja erilaisuutta arvostaen. Ammatilliset opettajakorkeakoulut erityisopetusta kehittämässä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 58-72.

Helander, J. 2000. Oppiminen ratkaisusuuntautuneessa terapiassa ja ohjauksessa. Helsinki: Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 169.

Helander, J. 2011. Moniäänisyyttä, konkretiaa ja inhimillisyyttä. Teoksessa: Opiskelijalle hyvä tulevaisuus: sopivasti eri tavalla! L. Piha (Toim.) Hämeenlinna: HAMK AOKK:n julkaisuja 2/2011, 52-53.

Hooks, B. 2007. Vapauttava kasvatus. Helsinki: Kansanvalistusseura.

Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18. Helsinki: Unigrafia. Luettu 6.10.2015. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf

Järvinen, R. & Taajamo, T. 2008. Moniammatillisuuden haasteet ja mahdollisuudet perhetyössä. Teoksessa E. Noppari (Toim.) Monialaiset verkostot perheitä tukemassa. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu, 11-22.
Kiilakoski, T. 2014. Koulu on enemmän – Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Nuoristotutkimusseura ry.

Koskela, S. 2013. ”Mie teen vaan oman työni”. Toimintatutkimus moniammatillisen yhteistyön ja ohjausosaamisen kehittämisestä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 477. Jyväskylän yliopisto.

Malinen, T. 2008. Terapian tekeminen terapeutin hyvinvoinnin lähteenä. Perheterapia 1/2008.

Mellin, E. A., Hunt, B. & Nichols, L. M. 2011. Counselor Professional Identity: Findings and Implications for Counseling and Interprofessional Collaboration. Journal of Counseling and Development : JCD, 89(2), 140-147.

Rentola, L. 2013. Moniammatillinen yhteistyö ja opiskelijahuoltotyö opiskelijan tukena. Teoksessa A. Raudasoja (Toim.) Erityisen hyvää opetusta ja ohjausta. Tampere: HAMK AOKK:n julkaisuja 6/2013, 85-90.

Salmikangas, A-K. 2002. Näkökulmia osallisuuteen. Teoksessa K. Kohonen & T. Tiala (Toim.) Kuntalaiset ja hyvä osallisuus. Lupaavia käytäntöjä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Osallisuushanke. Sisäasiainministeriö. Suomen kuntaliitto. Helsinki, 13 – 22.

Seinä, S.  & Helander, J. 2006. Tiimeistä työpareiksi. Toiselta oppiminen ja ammatillinen kehittyminen. Saarijärvi: HAMK Ammatillisen opettajakorkeakoulun julkaisuja 2006.

 Trodd & Chivers 2011. Introduction. Teoksessa  L. Trodd & L. Chivers. (Toim.) Interprofessional Working in Practice : Learning and Working Together for Children and Families. Maidenhead, GBR: Open University Press, 1-4.

Vanhalakka-Ruoho, M. 2015. Toimijuus ja suunnanotto elämässä. Teoksessa P. A. Kauppila, J. Silvonen & M. Vanhalakka-Ruoho (Toim.) Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku. Publications of the University of Eastern Finland. Reports and Studies in Education, Humanities, and Theology 11, 39-54.

URN

http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-1