Tarkastelussa moniammatillinen yhteistyö ja sen edellytykset

Seija Koskela

Ryhmä tai tiimi on enemmän kuin osiensa summa. Jos ihmiset saadaan tekemään yhteistyötä, he luovat enemmän kuin samat ihmiset yksinään työskennellessään pystyvät luomaan. (Payne 1982, 4)

Nyky-yhteiskunnassa asiantuntijatyö erikoistuu aina vain yhä pidemmälle ja etsii vastauksia yhä kapeampiin kysymyksiin. Osaaminen tarkoittaa sitä, että hallitaan hyvin pieneltä alueelta kaikki mahdollinen ja oman osaamisalueen ulkopuolelta ei tiedetä mitään. Kuitenkin samanaikaisesti yhteiskunnan ongelmat monimutkaistuvat ja kietoutuvat toisiinsa yhä tiiviimmin. Ongelmien monimutkaistuminen edellyttää niitä ratkaisevilta asiantuntijoilta tietämystä, joka ei välttämättä sijoitu heidän perinteisesti tieteenalakohtaisen asiantuntemuksensa alueille. (Launis & Engeström 1999.) Yksin työskentelyäkin toki tarvitaan, mutta on yhä enemmän ongelmia, joiden ratkaisemisessa tarvitaan ajattelu- ja toimintatapojen siirtymistä holistiseen suuntaan pirstaleisen ja osittavan ajattelun ja toiminnan sijaan. Moniammatillisuus ei tarkoita ammatti-identiteetin ja perustehtävän hämärtymistä ja sulattamista yhteiseen yksimielisyyteen, vaan moniammatillisessa työssä käsiteltävät ongelmakysymykset näyttäytyvät kullekin osapuolelle hänen oman perustehtävänsä näkökulmasta.

Moniammatillinen yhteistyö -jutun kuvitusta
Ryhmä tai tiimi on enemmän kuin osiensa summa. Kuva: Harri Toikkanen

Moniammatillisen yhteistyön käsitteelle ei ole olemassa vakiintunutta määritelmää. Eri yhteyksissä sitä kuvaavia termejä voivat olla jaettu asiantuntijuus, moniasiantuntijuus sekä moniammatilliset tiimit ja verkostot. Käytännössä moniammatillisuudella tarkoitetaan eri ammattiryhmiin kuuluvien asiantuntijoiden yhteistyötä ja yhdessä työskentelyä työryhmissä ja verkostoissa, joissa keskeisenä tavoitteena on ”moninäkökulmaisuuden” kehittyminen, jolloin valta, tieto ja osaaminen jaetaan. Tavoitteena tällöin on vuoropuhelun aikaansaaminen ja ylläpitäminen sekä tunteiden jakaminen. (Pesonen, A. 2005; Nummenmaa 2004.)

Moniammatillisuus ilmenee sekä organisaation sisäisenä että ulkoisena toimintana. Sisäinen moniammatillisuus tarkoittaa työyhteisössä eri ammattiryhmien (esim. opinto-ohjaaja, erityisopettaja, kuraattori) yhteistä, jaettua ammatillista toimintaa organisaation perustehtävien tai yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi. Sisäisen moniammatillisuuden haasteet ovat erityisen suuria työyhteisöissä, joissa henkilöiden peruskoulutus ja työorientaatio ovat erilaisia. Ulkoinen moniammatillisuus voidaan ymmärtää suppeammin tai laajemmin. Suppeassa merkityksessä sillä tarkoitetaan esim. koulun asiantuntijoiden yhteistyötä muissa organisaatioissa työskentelevien ammattilaisten kanssa. Tällöin käytössä oleva asiantuntijuus organisoidaan lähinnä yksittäisen opiskelijan tilanteen hoitamiseksi. Laajemmin ymmärrettynä moniammatillisen toiminnan kehittämisellä on mahdollista lähteä etsimään uusia hallinnollisia rajoja ylittäviä toimintamalleja. (Nummenmaa 2004.)

Moniammatillisen toimintatavan asettamat vaatimukset

Moniammatillisen toimintakulttuurin kehittäminen edellyttää ennen kaikkea uudenlaista asennoitumista yhdessä työskentelyyn. Vaikka yhteistyöllä on moniammatillisessa työskentelyssä keskeinen rooli, moniammatillinen osaaminen ei synny kuitenkaan itsekseen vain panemalla työntekijöitä yhteen.

Moniammatillinen verkostoyhteistyö on haastavaa, koska se edellyttää osallistujilta asiantuntijuuden lisäksi vuorovaikutustaitoja ja kykyä ratkaista ongelmia yhdessä. Kaikkien yhteistyöhön osallistuvien työntekijöiden tulisi saada koulutusta moniammatilliseen työtapaan. Tällaisella koulutuksella voitaisiin hahmottaa uudella tavalla paitsi omaa ammatillisuutta myös taitoja sopeuttaa rooleja tiimin sisällä. (Nykänen ym. 2007.) Moniammatillisessa yhteistyössä tiimin jäsenten on mahdollista oppia toinen toisiltaan. Jotta oppiminen toteutuu, tiimin jäsenten on ylitettävä asenteellisia rajoja ja jossain määrin heidän on myös oltava valmiita luopumaan oman osaamisensa ja ammattitaitonsa rajojen vartioinnista. Tämä vaatimus saattaakin olla yksi suurimmista esteistä silloin, kun moniammatillista yhteistyötä kehitetään.

Useat tutkijat (esim. Karila & Nummenmaa 2001; Isoherranen 2004; Tynjälä ym. 2005) ovat esittäneet niitä edellytyksiä, joita moniammatillinen toimintatapa vaatii. Yksi verkostotoiminnan tuloksellisuuden tärkeä edellytys on yhteistyökykyisyys. Se tarkoittaa kykyä rakentaa luottamukseen, vuorovaikutukseen ja sitoutumiseen perustuvia suhteita. Kaikentyyppisissä verkostoissa toiminnan onnistumisen ehtona on luottamus. Se voi olla sekä yksilötasoista että organisaatiotasoista. Varsinkin pienissä organisaatioissa yksilö- ja organisaatiotason luottamus voivat yhdistyä luottamuksen henkilöitymisen kautta. Luottamuksen puutteen on todettu liittyvän heikkoon kommunikaatioon, väärinkäsityksiin, tehottomuuteen, heikkoon sitoutumiseen ja yhteistyön epäonnistumiseen. Hyvä luottamus aikaansaa tehokasta viestintää, oppimista, rakentavaa ristiriitojen ratkaisua, lisää sitoutumista, edistää tuloksellisuutta ja tehokkuutta ja mahdollistaa uudenlaiset ratkaisut.

Yhteisen kielen puuttuminen nähdään yhtenä suurimpana esteenä todellisen moniammatillisen yhteistyön kehittymiselle. Asiantuntijat puhuvat ja toimivat oman alansa näkökulmasta osaamatta ottaa kantaa toisen osaamisalueelle kuuluviin asioihin. Yhteisen kielen puuttuminen voi olla myös osoitus yhteisten ajatusmallien puuttumisesta. Lisäksi yhteisen kielen ja käsitteistön kehittymistä estää se, että eri toimijat eivät tunne toisten alojen työkäytäntöjä tai lainsäädäntöä. Yhteistyön onnistumiseksi on tärkeää, että ryhmä muodostaa yhteisen tulkinnan siitä, mitä on tapahtumassa ja mitä ryhmän jäsenet aikovat tehdä; tarvitaan yhteisesti jaettua tulkintaa toiminnan tavoitteista eli niistä perustehtävistä, joita työyhteisössä ollaan toteuttamassa. Lisäksi tarvitaan osaamisen analyysia, yhteistä suunnittelua sekä osaamisen johtamista. Lähtökohta, joka tulee muistaa ja hyväksyä on se, että jokaisella asiantuntijalla on oman koulutuksensa ja edustamansa alan antama kieli, ajattelutapa ja arvomaailma.

Jotkut osapuolet saattavat nähdä moniammatillisen yhteistyön jopa uhaksi omalle ammatilliselle identiteetilleen. Moniammatillinen yhteistyö ei kuitenkaan merkitse oman osaamisen mukanaan tuoman näkökulman häivyttämistä, vaan kyse on ennemminkin oman osaamisen kirkastamisesta siten, että se on mahdollista tuoda osaksi moniammatillisen ryhmän yhteisen osaamisen rakentamista. (Karila & Nummenmaa 2001.) Yhteisen tavoitteen rakentaminen moniammatillisessa keskustelussa on haastava tehtävä. Kun tavoitteena on moniammatillisen taitavan keskustelun oppiminen, asiantuntijoiden jaetun kognition muodostuminen edellyttää jokaiselta yksilöltä omaa kognitiota ja yksilöllistä asiantuntijuutta. Moniammatillisessa tiimissä asiantuntijan tulee osata omalta alueeltaan riittävästi kyetäkseen jakamaan sitä toisten asiantuntijoiden kanssa. (Isoherranen 2004.) Selvät rajanvedot ammattilaisten kesken ovat toki tarpeen monissa tilanteissa. Ne ovat kuitenkin hankalia silloin, kun kohdataan asiakkaita, joiden ongelmat eivät noudata järjestelmän työnjakoa. Parhaimmillaan moniammatillinen kokonaisuus muodostuu toisiaan täydentävistä osista, joissa ammattilaiset tietävät, keihin olla tarvittaessa yhteydessä. Pahimmillaan se on epätietoisuutta, loputtomia kokouksia ja asiakkaan tilanteen ajautumista umpikujaan. (Seikkula & Arnkil 2005.)

Lähteet:

Isoherranen, K. 2004. Moniammatillinen yhteistyö. Porvoo: WSOY.

Karila, K. & Nummenmaa, A.R. 2001. Matkalla moniammatillisuuteen. Kuvauskohteena päiväkoti. Helsinki: WSOY.

Launis. K. & Engeström, Y. 1999. Asiantuntijuus muuttuvassa työtoiminnassa. Teoksessa A. Eteläpelto & P. Tynjälä (toim.) Muuttuva asiantuntijuus. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 122–133.

Nummenmaa, A.R. 2004. Moniammatillisen ohjauskulttuurin kehittäminen. Teoksessa H. Kasurinen (toim.) Ohjausta opintoihin ja elämään – opintojen ohjaus oppilaitoksessa. Opetushallitus, 113–122.

Nykänen, S., Karjalainen, M., Vuorinen R., & Pöyliö, S. 2007. Ohjauksen alueellisen verkoston kehittäminen – poikkihallinnollinen ja moniammatillinen yhteistyö voimavarana. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos.

Payne, M. 1982. Working in teams. Lontoo: Mcmillan Education Ltd.

Pesonen, A. 2005. Asiantuntijuus ja osaaminen sosiaali- ja terveysalan mielenterveystyössä – pari-, tiimi- ja verkostotyö sekä muutos ja työssä jaksaminen. Diakonia-ammattikorkeakoulun työpapereita 28. Helsinki.

Seikkula, J. & Arnkil, T.E. 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi.

Tynjälä, P. Nikkanen, P., Volanen, V.M. & Valkonen, S. 2005. Työelämäyhteistyö ammatillisessa koulutuksessa ja työyhteisöjen oppiminen. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos.

Kirjoittaja

Seija Koskela toimii opettajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.