VOKES – Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus

Nykyajan työmarkkinoilla muutos on jatkuvaa ja entistä useampi työikäinen joutuu vaihtamaan alaa tai tehtäviään useasti elämänsä aikana. Elinikäinen ohjaus on eräs yhteiskunnallinen keino taata työikäisten sujuva liikkuminen työmarkkinoilla, ehkäistä syrjäytymistä ja pidentää työuria.  Ohjauksella pyritään siihen, että kansalaiset pystyvät arvioimaan omaa soveltuvuuttaan ja kiinnostuksiaan suhteessa työmarkkinoiden mahdollisuuksiin ja tarjontaan. Ohjausalan toimijoilta edellytetään entistä enemmän ymmärrystä, joka yksilö- ja pienryhmäkeskeisen ohjaustoiminnan lisäksi ottaa huomioon ohjauksen yhteiskunnalliset ja organisatoriset ulottuvuudet. Tarvitaan uudenlaista paradigmaa, jossa ohjausta tarkastellaan palvelujärjestelyinä. Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus (VOKES) perustettiin vuonna 2006 vastaamaan tähän haasteeseen ja kokoamaan yhteen ohjauksen ja urasuunnittelun ammattilaisia kehittämään urasuunnittelun sekä elinikäisen ohjauksen palveluja. Verkostomaisesti organisoitunut ohjausalan osaamiskeskus pyrkii tehostamaan nuorten ja aikuisten ohjauspalveluja, parantamaan niiden saatavuutta ja vahvistamaan ohjauspalvelujen kehittämistä tukevia järjestelmiä.

Valtakunnallisen ohjausalan osaamiskeskuksen perustaminen

Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus (VOKES) perustettiin Jyväskylän yliopiston rehtorin päätöksellä alkuvuodesta 2006. Keskuksen ensimmäinen toimikausi oli 1.1.2006 – 31.12.2011. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Jyväskylän yliopiston tulossopimuksessa osaamiskeskuksella on ollut valtakunnallinen erityistehtävä kausilla 2007–2009 sekä 2010–2012 koota ja tuottaa tutkimustietoa, jota tarvitaan ohjauspalveluja koskevassa päätöksenteossa. Osaamiskeskus hyödyntää monipuolisesti Jyväskylän yliopiston ja Jyvässeudun toimijoiden ohjausalan osaamista ja koordinoi alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen elinikäisen ohjauksen kehittämiseen kohdistuvaa yhteistyötä. Seuraava tulossopimuskauden neuvottelut käytiin keväällä 2012 ja osaamiskeskuksen seuraava toimikausi on suunniteltu vuosille 2013-2016.

Toiminta

Osaamiskeskuksen tavoitteena on ollut koota valtakunnallisesti yhteen olemassa olevaa ohjausalan asiantuntijuutta ja luoda ohjausalan opetuksen ja tutkimuksen osaamiskeskittymä. Osaamiskeskuksen toimintaan kuuluu verkostojen koordinointia, elinikäisen ohjauksen kehittämis- ja arviointitoimintaa sekä tutkimusta. Osaamiskeskuksen verkkosivujen (www.evokes.fi) yhteydessä on kansallinen elinikäisen ohjauksen tietokanta.  Tietokantaan kerätään Euroopassa yhteisesti sovitun jäsennyksen mukaisesti tietoa eri hallinnonaloilta elinikäisen ohjauksen tutkimuksesta, kehittämisprojekteista, lupaavista käytännöistä sekä toimintaa ohjaavista säädöksistä ja sopimuksista. Lisäksi tietokantaan viedään tietoja elinikäisen ohjauksen parissa toimivista organisaatioista ja asiantuntijoista. Suunnittelun lähtökohtana on ollut, että rekisteröityneet alan ammattilaiset voivat myös itse tallentaa ja päivittää tietoja omista hankkeistaan tai projekteistaan. Tietokannasta voi hakea tietoa asiasana-, teksti- ja hakemistohakujen avulla. Tietokanta palvelee ohjauksen tutkijoita, suunnittelijoita ja poliittisia päättäjiä kokoamalla yhteen kansallisesti merkittävän ja ajantasaisen tiedon. VOKES ylläpitää myös eurooppalaisen elinikäisen ohjauspolitiikan verkoston ELGPN-tietokantaa.

Elinikäinen ohjaus

Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa ja kiinnostuksensa missä tahansa elämänvaiheessa, tehdä koulutukseen ja ammattiin liittyviä päätöksiä sekä hallita yksilöllistä kehityskaartaan oppimisessa, työssä ja muussa sellaisessa toiminnassa, jossa valmiuksia ja taitoja opitaan ja/tai käytetään. Esimerkkejä kyseisistä toimista ovat esim. tietojen ja neuvojen antaminen, opinto-ohjaus, ammatinvalinnan ohjaus, tietojen ja taitojen arviointi, elinikäisten työelämätaitojen kehittäminen ja opintojen henkilökohtaistaminen.  Määritelmä on EU:n ministerineuvoston (2004) hyväksymä ja eri konteksteissa toimivien ammattilaisten, tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja eri sidosryhmien yhteisesti sopima. Elinikäisessä ohjauksessa ovat keskeisiä sisältöjä ihmisen kasvun ja kehityksen tukeminen, oppimisen ohjaaminen ja ammatillisen suuntautumisen ohjaaminen.

Kevätseminaari 4.5.2012

Seminaarikuva Vokes-artikkeliin
Professori Spencer G. Niles kevätseminaarissa 4.5.2012

VOKES järjesti kevätseminaarin 4.5.2012 kaikille elinikäisestä ohjauksesta kiinnostuneille. Jyväskylään kerääntyi lähes 40 ohjausalan ammattilaista kuulemaan ja keskustelemaan seminaarin teemasta ”Elinikäisen ohjauksen palvelujen kehittäminen Suomessa 2012”. Seminaarin avasi Jyväskylän yliopiston vararehtori Helena Rasku-Puttonen, ja keynote-puhuja professori Spencer G. Niles piti esityksen aiheesta ”A Hope-Centered Approach to Career Development”. Niles on arvostettu yhdysvaltalainen professori ja johtaja kasvatuspsykologian, ohjauksen ja erityiskasvatuksen laitoksella Pennsylvanian osavaltion yliopistossa. Hän on työskennellyt ohjauksen alalla 26 vuotta. Professori Niles on toiminut koulun ammatinvalinnanohjaajana, kansainvälisten opiskelijoiden ohjaajana ja uraohjaajana yliopistossa. Hän on työskennellyt ohjaajana hakupalvelutoimistossa, hänellä on ollut yksityinen ohjauspraktiikka ja hänen tutkimustyönsä ohjauksesta on kansainvälisesti merkittävää.

Raimo Vuorinen
Raimo Vuorinen

Seminaarin iltapäivä koostui pienryhmätyöskentelystä ja seminaarin teemojen pohjalta rakennettiin osallistujien kanssa yhteistä näkemystä siitä, kuinka elinikäisen ohjauksen palveluja tulisi kehittää Suomessa sekä millainen rooli Valtakunnallisella ohjausalan osaamiskeskuksella voisi tässä kehittämistyössä olla. Iltapäivän pienryhmätyöskentelyn tuloksena VOKES:n seuraavan toimikauden 2013-2015 keskeisiksi tehtäviksi ja kehittämisalueiksi nousivat:

  1. Tiedotuksen tehostaminen ja näkyvyyden lisääminen
  2. Tietokannan markkinointi ja käytön aktivointi
  3. Valtakunnallisen toiminnan lisääminen
  4. ELY-yhteistyön suunnittelu ja toteuttaminen
  5. Tutkimus- ja kehittämistyön ”Clearing house” –roolissa toimiminen
  6. Asiantuntijaryhmän perustaminen LinkedIn -ympäristöön
  7. Asiantuntijatapaamisten ja seminaarien järjestäminen
  8. Webinaarien eli web-seminaarien järjestäminen
  9. Ajankohtaiset katsaukset ja kirja-arvioinnit

Osaamiskeskuksen tulevaisuus

VOKES on ensimmäisellä toimintakaudellaan osoittanut, että voimavarojen yhdistämisellä on ollut merkitystä Jyväskylän aseman vahvistumiseen kansallisena ja kansainvälisenä asiantuntijakeskittymänä. Ensimmäisellä kaudella toiminnan painopiste on ollut erillisrahoitteisissa projekteissa sekä osaamiskeskuksen toiminnan perusrakenteen luomisessa. Tulevalla tulossopimuskaudella tavoitteena on alueellisen ja yliopiston sisäisen kehittämistyön vahvistaminen verkostona. Alueellisesti osaamiskeskus voi tarjota pysyvän resurssin koulutuksen ja osaavan työvoiman kehittämisen kysymysten tarkasteluun. Osaamiskeskus voi kerätä ja analysoida sovitusti aluekehittämisen tueksi tarvittavaa tietoa. Teemoina voivat olla:

  • koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakoiminen ja väestön ohjautuminen eri tavoin elinikäisellä koulutus- ja työuralla
  • osaamistarpeiden ennakoiminen ja osaamisen kehittäminen sekä yksilöiden että organisaatioiden näkökulmista
  • elinikäisen ohjauksen toimivuuden ja laadun tarkastelu pitkittäisaineistojen avulla, joista on mahdollista tuottaa määräajoin raportteja suunnittelun ja kehittämisen tueksi
  • alueellisen yhteistyön koordinointi toimimalla pysyvänä sihteeristönä maakunnallisille elinikäisen ohjauksen yhteistyöelimille

Valtakunnallisesti pyritään pitkäjänteiseen yhteistyöhön elinikäisen ohjauksen kansallisen yhteistyöryhmän kanssa. Kansainvälinen verkostotyö jatkuu ELGPN:n ja alan keskusjärjestön IAEVG:n kautta.

Kirjoittaja:

Kirsi Syynimaa, eVOKES-koordinaattori, Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-15