Yläkoulussa toteutettava oppilaanohjaus on pedagogista, psykososiaalista ja tietosisältöä ohjaavaa toimintaa, jonka avulla tuetaan oppilaan oppimisprosessia, koulutusvalintojen tekemistä sekä ura- ja elämänsuunnittelutaitojen kehittymistä. Oppilaanohjauksen sisältöjen avulla luodaan pohjaa tulevaisuuden elämän suunnittelutaidoille. (Opetushallitus 2004; Merimaa 2004; Kasurinen 2004.) Valtakunnalliseksi oppilaanohjauksen yleistavoitteeksi on asetettu oppilaanohjausmenetelmien kehittäminen kodin ja koulun välisessä yhteistoiminnassa. Erityisenä kehittämiskohteena on perusasteen ja toisen asteen…
Jatka lukemistaKoulutuksella kohti työelämää – EU:n koulutusalan kehittämisprosessit ja ohjauksen näkökulma
EU-jäsenmaat ovat asettaneet tavoitteeksi saavuttaa 75 %:n työllisyystason kaikkien 20–64-vuotiaiden kansalaisten osalta vuoteen 2020 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttäisi EU-alueella nopeaa talouskasvua, jotta uusien työpaikkojen luominen olisi mahdollista ja jotta ammattitaitoiselle työvoimalle sitä kautta syntyisi lisää kysyntää. EU:n työllisyystavoite on valitettavasti melkoisen ylimitoitettu vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa, jossa nuorisotyöttömyys[1] on räjähtänyt kriittisiin mittasuhteisiin, yritykset kamppailevat toimintansa…
Jatka lukemistaDigiaikaan syntyneet työssä – haasteita ja mahdollisuuksia
Me haluamme elämältä muutakin, kuin rahaa ja työn kautta saavutettua menestystä, arvostamme elämää tuottavuuden ulkopuolella. Meidät on arvioitu laiskoiksi työntekijöiksi, jotka odottelevat taivaalta tippuvia palkintoja. Meidät tullaan tässä maailmassa palkkaamaan työhön, josta palkkiona jätämme jälkeemme tuleville sukupolville mahdollisuuden nähdä elämä muutenkin kuin tuottavuuden ikeessä. Työelämään on astunut sukupolvi, jonka sanotaan poikkeavan aikaisemmista sukupolvista eniten tunnetun…
Jatka lukemistaToimivan verkoston tunnuspiirteet – rakennusaineena luottamus ja sosiaalinen pääoma
Verkostojen merkitystä ei voi kukaan nykypäivänä kiistää. Jokaisella on oma sosiaalinen verkostonsa ja myös nykypäivän työelämä rakentuu pitkälle erilaisten yritys- ja organisaatioverkostojen varaan. Verkostot ovat siten kaikkialla. Verkostoja matemaattisesti tarkastelevan graafiteorian mukaan verkosto koostuu joukosta “noodeja” ja niitä yhdistävistä suhteista. Nämä noodit eli solmut voivat olla esim. ihmisiä, organisaatioita tai valtioita. Verkostot kuljettavat informaatiota ja…
Jatka lukemista
Vaikuttavuutta projektityöhön
Työn tutkijat ovat vuosien varrella kritisoineet sitä, miten projektit vaikeuttavat organisaatioiden pitkäjänteistä kehittämistyötä ja ajavat organisaatiot rahoituskilpailun oravanpyörään. Kritiikki on varmasti ollut aiheellista projektityön yleistyttyä koulutussektorilla. EU-rahoitusinstrumenttien tehokas ja tarkoituksenmukainen hyödyntäminen on ollut monille koulutusorganisaatioille vuosien oppimisprosessi. Nykyään projektitoiminta nähdään hyödyllisenä niin organisaatioiden kehittämisen kuin projektien vaikuttavuudenkin näkökulmista.
Jatka lukemista