Opetusmenetelmät

Soittamisen harjoittelun suunnitteleminen ja sen ohjaaminen

Olen pohtinut pitkään kysymystä, mikä on paras tapa muodostaa instrumentin harjoittelurutiini omalla kohdallani. Tähän kysymykseen en ole kuitenkaan löytänyt täysin...

Moderni plektrakäden tekniikka ja sen opettaminen

Plektran käsite on ollut olemassa vähintään jo satoja vuosia ennen kuin 1920-luvulla plektraa alettiin käyttämään kitaran soittamisessa tavalla, joka nykyään...

Perkussiivinen fingerstyle akustisella kitaralla ja bassolla

Kiinnostuksemme perkussiiviseen fingerstyle-tekniikkaan on alkanut harjoitellessamme musiikin sovittamista kitaralle ja bassolle. Perinteisen soittotyylin sijasta vaihtoehtoiset tekniikat inspiroivat tekemään musiikkia täysin...

Kaksin karkuteillä – lied-pedagogiikan tulevaisuuden näkymiä

Lied on pop! ”Ma elän!” voisi huudahtaa Suomen nouseva lied-kulttuuri. Oskar Merikannon hittinäkin tunnettu eläväinen laulu on omiaan kuvaamaan vähitellen...

Yhteisöllisyyttä musiikista – ohjenuoria yhteisöllisen musiikkihetken luomiseen

Ihmisille on ominaista halu kuulua ryhmään ja tuntea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Onnistuneet kokemukset ryhmässä voivat olla positiivinen vaikuttaja ihmisen elämässä...

Jazzimprovisoinnin opettaminen

Jazzmusiikkiin kuuluu olennaisesti improvisointi, joka tarkoittaa hetkessä säveltämistä. Jazzmusiikissa improvisointi pohjautuu usein soitettavan kappaleen rakenteeseen ja sen harmoniaan. Improvisointi tapahtuu...

Jazz-musiikki ja sen kieli

Improvisaatio uutena asiana Astuessasi uuteen maahan olet innostunut siitä, mitä kaikkea tämä maa voikaan tarjota. Mitä uusia elämyksiä ja kohtaamisia...

Solfaa soittaen – Uusi opetusmateriaali vastaamaan musiikin teorian ja säveltapailun opetuksen haasteisiin

Musiikin teorian ja säveltapailun opiskelu on hyvin keskeinen osa nykypäivän musiikin opiskelua ja se alkaa yleensä yhtä aikaa soitonopetuksen kanssa....

Pianotunneista apua keskittymiseen ja lihastautiin

Syksyn 2018 ajan sain kunnian opettaa Kuopion Mäntykankaan koululla kahdelle nuorelle pianonsoittoa. Toinen heistä sairastaa lihastautia ja toisella on keskittymisen...

Pianistinen ongelmanratkaisu

Pianonsoiton itsenäisessä harjoittelutilanteessa voi joutua tilanteeseen, jolloin harjoittelu ei suju ja kappale ei edisty. Voisiko näissä tilanteissa soittaja hyödyntää ongelmanratkaisukykyjään...