Oppiminen ja erilaiset oppijat

NUORI PIANISTI ESITTÄVÄNÄ TAITEILIJANA – Kohti omaa konserttia

Pianonsoittoharrastukseni on ollut lapsesta asti ohjattua ja opettajan ohjauksella on ollut suuri merkitys taitojeni kehittymisessä. Opettajan rooli on tärkeä varsinkin,...

PUHALLINORKESTERI VIREESSÄ – Työsarkaa soitonopettajille ja kapellimestareille

Musiikki koettelee monimuotoisuudessaan käsityskyvyn rajoja. Rytmi, dynamiikka, sointi-väri ja akustiikka ovat muodostamassa korviimme kantautuvaa yhden soittajan tai laulajan tuottamaa kokonaisuutta,...

Mikä härdelli! Musikaalia toteuttamassa lasten kanssa

”Nyt syntyi soppa…” alkaa yksi Pekka Simojoen säveltämän musikaalin lauluista. Aikamoinen ja  mielenkiintoinen soppa tästä syntyikin. Toteutimme Pistaasipähkinöiden arvoitus -musikaalin...

ERI IKÄRYHMIEN KOHTAAMINEN YHTEISTOIMINNALLISESSA OPPIMISESSA – Pedagogisia näkökulmia pianonsoiton ryhmäopetukseen

Artikkelin tavoitteena on tarkastella teorian ja käytännön avulla, kuinka kahdesta eri ikäryhmästä koostuvassa pianonsoiton pienryhmässä voitaisiin saavuttaa hyviä oppimistuloksia yhteistoiminnallisen...

Akustiikan vaikutukset musiikin opiskelussa

Miksi puheesta ei joskus tunnu saavan selvää? Miksi laulaminen tuntuu rankemmalta joissain tiloissa? Vastaus piilee todennäköisesti akustiikassa. Akustiikka on äänen...

Alle kouluikäisten lasten opettaminen

Musiikkikasvatus on tärkeä osa lapsen kehitystä ja kasvua. Musiikilla on tärkeä rooli vuorovaikutuksen välineenä monissa perhepiireissä, kerhoissa ja päivähoidoissa. Musiikin...

Otelaudan hahmottaminen kitaristeille

Monet kitaristit painivat yleensä otelaudan hahmottamisen kanssa. Melkein jokaisessa soitto-oppaassa, mitkä olen saanut käsiini, hahmottamiseen liittyvät asiat kerrotaan hyvin monimutkaisesti...

MIELIKUVILLA HUULIHARPUTTELUA – Mielikuvaharjoitusten ja äänteiden käyttö huuliharpun soiton opetuksessa

Puhallinsoittimien soiton opetuksessa on haasteellista usein se, että oppilas ei näe, mitä opettajan suun sisällä tapahtuu. Toisin esimerkiksi kitaran soiton...

Lapsi lauluoppilaana

Lasten yksilölaulunopetus on usealle laulupedagogille haaste, koska koulutuksessamme keskitytään lähinnä opettamaan aikuisia oppilaita. Mitä lapsen kanssa voi laulutunnilla tehdä ja...

ETÄTYÖSKENTELY TANSSINALALLA – Sulautuvan opetuksen keinot tanssielokuvan ohjaamisessa

Etätyöskentely tanssialalla kuulostaa pieneltä mahdottomuudelta, kun usein miellämme tanssin perustuvan käytännön kohtaamiseen ja yhteiseen tekemiseen samassa tilassa. Nykyisin teknologia tarjoaa...