Havahdu työelämän muutoksiin – ideat arjen pedagogiikaksi yhdessä

Ymmärrämme työelämän rakenteiden muuttuvan, tiedämme digitalisaatiosta ja uskomme tulevaisuuden työn olevan erilaista kuin tänä päivänä. Silti uusien pedagogisten ratkaisujen tuominen arkeen voi olla haastavaa. Yhteisetkään pohdinnat eivät siirry käytäntöön ilman punaista lankaa, yhteistä linjaa. Tietoa ja osaamista opetushenkilöstöltä ei puutu. Suomalaiset oppilaitokset ovat täynnä oman alansa ja sen oppimisen asiantuntijoita, jotka kyllä pysyvät kärryillä myös…

Jatka lukemista

Yrittäjyyskasvatuksen idean toteutuminen harjoitusyrityksessä

Harjoitusyritys on yksi oppimisympäristömalli yrittäjyyskasvatuksen idean toteuttamiseksi. Se mahdollistaa yritystoiminnan monipuolisen harjoittelun aidoilla prosesseilla (ks. Finpec 2015a). Harjoitusyrityksessä yrittäjyyskasvatuksen keskeiset käsitteet omaehtoinen yrittäjyys, sisäinen yrittäjyys ja ulkoinen yrittäjyys tulevat todellisiksi harjoitusyrityksen käytännön toiminnassa. Parhaimmillaan opiskelijat voivat kehittää työelämävalmiuksiaan omien henkilökohtaisten tavoitteidensa mukaisesti saaden samalla kokonaiskuvan liiketoiminnan eri osa-alueista. Harjoitusyrityksen eri liiketoiminnan osa-alueiden konkreettinen työ ja…

Jatka lukemista

Osaaminen työelämän ja koulutuksen haasteena – osaamis- ja oppimisyhteistyötä rakentamassa

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö on ollut pitkään kehittämistyön erityiskohteena. Miten se on toiminut ja millaisia yhteistyön malleja ja uudenlaista osaamista se on tuottanut? Tärkeää olisi pohtia, miten on pystytty vastaamaan yhteisiin osaamisen muutoshaasteisiin. Yhteistyötä tarvitaan, mutta millaista sen tulisi olla? Erityisen tärkeä yhteistyön kasvualusta on opettajien ja työpaikkojen välinen luottamuksellinen yhteistoiminta, jossa on mahdollista…

Jatka lukemista

Opettajien tutkimusmatka yrittäjyyskasvatukseen

Yrittäjyyskasvatus käsitteenä ei ole yksiselitteinen, ja sen tulkitaan yleisessä keskustelussa liittyvän usein yksinomaan yritystoimintaan (liiketoiminta). Olisiko aika pohtia kriittisesti opettajien yrittäjyyskasvatuksen perusteiden ja käsitteiden osaamista koulutusorganisaatioissa, jotta yrittäjyyskasvatuksen merkitys ymmärrettäisiin laajemmin, ja opettajat pystyisivät tiedostaen, esimerkiksi menetelmällisesti, tukemaan opiskelijoita pärjäämään paremmin niin henkilökohtaisessa elämässä kuin huomisen työelämässä? Tässä artikkelissa kuvaan keväällä 2015 ohjaamani verkko-opintojakson ”Opettajan…

Jatka lukemista

Digitaalinen portfolio opettajankoulutuksessa ammatillisen kasvun mahdollistajana

ePortfolio on oppimisen työkalu verkossa, jonne dokumentoidaan omaa oppimisprosessia. Kyvyt.fi on tällainen verkossa oleva ePortfolio-palvelu, jossa käyttäjä dokumentoi ja reflektoi omaa osaamistaan. Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettajankoulutuksessa pilotoitiin lukuvuosina 2010 – 2012 Kyvyt.fi-palvelua digitaalisen portfolion tekemiseen. Opiskelijoiden kokemusten mukaan digitaalinen portfoliotyöskentely tuki opettajan ammatillista kasvua edistämällä oman osaamisen reflektointia ja tunnistamista sekä antoi valmiuksia toimia digitaalisessa oppimisympäristössä….

Jatka lukemista

Ammatillisen opettajan koulutuksessa opettajuus kehittyy – Simulaatiopedagogiikka ja elämyksellisyys matkailuliiketoiminnan opetuksessa

Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, ammatillisen opettajan opinnoissa, pedagogisen osaamisen kartuttamisen yhtenä osa-alueena on etsiä ajankohtaisesti merkittävä kehittämisen kohde. Tässä artikkelissa opettajaopiskelijat Anne Pelkonen, Hannele Pulkkinen ja Marjatta Turtiainen kertovat kokemuksiaan oppimispiirin yhteisestä pedagogisesta kehittämistehtävästään. Tehtävään kuuluu opetuskokonaisuuden suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi. Kehittämiskohde – simulaatiopedagogiikka restonomiopinnoissa Kehittämistyön kohteeksi valittiin simulaatiopedagogiikan soveltaminen Mikkelin ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampuksen restonomiopiskelijoille, joiden…

Jatka lukemista
Kohtaamisia-kolumnin kuvitusta

Kohtaamisia ja pohdintoja työelämäyhteistyön areenoilta

Ammattitaito rakentuu elinikäisessä prosessissa ja kohtaamisissa. Ammatillisen opettajan työ painottuu yhä enemmän osaamisen ja urapolkujen ohjaamiseen työelämässä. Henkilöstön osaamisen kehittämistä tukeva ohjaus on avainasemassa yritysten kilpailukyvyn ja tulosten kannalta. Opettajalla tulee olemaan tärkeä rooli myös yritysten osaamisstrategian muotoilussa. Tällaiset kehityspiirteet näyttävät kirjoittajan mielestä vahvistuvan opettajan työnkuvassa.

Jatka lukemista