Artesaaniruoan SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Jyväskylässä syksyllä 2019 – ilmoittaudu mukaan!

Kirjoittaja: Leena Pölkki, JAMK Jyväskylän ammattikorkeakoulu on saanut järjestettäväkseen artesaaniruoan SM-kilpailut 13.-15. syyskuuta 2019 Jyväskylässä. Tarkoituksena on kehittää ja tehdä artesaaniruokaa tunnetuksi. Kilpailu on avoin suomalaisille, pohjoismaisille ja Baltian maiden osallistujille. Kilpailukategorioita on 11 ja luokkia peräti 60 – juomista, marjoista ja kastikkeista aina liha- ja kalatuotteisiin. Artesaanielintarvikkeet valmistetaan paikallisista raaka-aineista ilman synteettisiä aromeja tai…

Jatka lukemista

Verkko-ostaminen yleistyy kovaa vauhtia Suomessa – myös ruoan osalta

Kirjoittaja: Mari Holopainen, JAMKArtikkelikuva: Mikko Vähäniitty, Medianiitty Verkko-ostaminen kasvaa joka vuosi. Tuotteiden ja palveluiden tuottajien ja markkinoijien on täytynyt vastata kysyntään kehittämällä verkkokauppoja, mutta myös näkyen sopivissa sosiaalisen median kanavissa aktiivisesti ja kiinnostavilla sisällöillä. Kansainväliset opiskelijat tarkastelivat kuluttajakäyttäytymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä osana kuluttajakäyttäytymisen verkko-opintojaan. Internet kuluttajakäyttäytymisen toimintaympäristönä koettiin kiinnostavaksi. Opiskelijoita oli esimerkiksi Ranskasta, Espanjasta,…

Jatka lukemista
Aksyt_Ammat_1, (c)maaseutuverkosto, kuvaaja Martina Motzbäuchel

Ruoka osana hyvinvointimatkailua – nuorten silmin

Kirjoittaja: Mari Holopainen Artikkelikuva: ©maaseutuverkosto, Martina Motzbäuchel Ruoka on oleellinen osa kaikkea matkailua, mutta hyvinvointimatkailussa sen merkitys korostuu. Hyvinvointimatkailu on ollut trendi jo kylpylöiden kulta-ajoista, mutta taas viime vuosina kasvava ja uusista näkökulmista lähestyttävä. Hyvinvointimatkailun ajatuksena on saavuttaa kokonaisvaltainen fyysinen ja psyykkinen hyvä olo, josta voi nauttia vielä matkan jälkeenkin. Pyrkimys ei silti ole parantaa…

Jatka lukemista
Lähiruokaa, elämyksiä ja kohtaamisia. Satoa - ruokakulttuurifestivaalit, Kuopio, 2015

Lähiruokakuluttajille on tärkeää reiluus, tuoreus ja laatu

Kirjoittaja: Hanna Hauvala Artikkelikuva: SATOA 2015 Kuopio Lyhyet läheiset ketjut – lähiruoka ja sosiaalinen pääoma hankkeessa selvitetään sosiaalisen pääoman ja kestävyyden merkitystä, ilmiötä ja mahdollisuuksia lähiruokayrittäjien ja lähiruokaa suoramyyntipaikoista tai lähiruokaverkostoista hankkivien kuluttajien välillä. Selvitystyötä on tehty mm. kahdella verkkokeskustelulla vuosina 2015 ja 2016. Verkkokeskusteluilla selvitettiin lähiruokayritysten asiakkailta, mitä sosiaalinen pääoma tarkoittaa lähiruokakontekstissa sekä miten…

Jatka lukemista
Yritystukiesite #maaseutu2020

Yritykset + maaseuturahasto = hyvä kasvualusta

Kirjoittaja: Tiia Rantanen Keski-Suomen ELY-keskus myöntää maaseuturahastosta rahaa maakunnan kehittämiseen kehittämishankkeiden ja yritystukien kautta. Suurin rahallinen panostus Keski-Suomessa tehdään yrittäjyyden ja elinkeinojen edistämiseen. Yritystukia on myönnettävissä maakunnassa yhteensä 24,4 miljoonaa euroa koko ohjelmakaudelle vuoteen 2020 asti. Yritystukia on myönnetty tähän mennessä 1,2 miljoonan euron edestä. Yritystuet tarjoavat mahdollisuuksia jo toimiville, kehittyville ja kasvaville yrityksille sekä…

Jatka lukemista
Tryffelikoira Pate

Mistä on ruokaketjun yritykset tehty? Rohkeudesta, kekseliäisyydestä, kärsivällisyydestä sekä epävarmuuden sietokyvystä

Kirjoittajat: Toni Laajalahti ja Leena Pölkki Artikkelikuva: Tryffelikoira (Lagotto romagnolo) Pate, kuvaaja Toni Laajalahti Artikkeli on ensimmäinen osa Liikkeellä maakunnassa -juttusarjaa, jossa Kilpailukykyinen keskisuomalainen maaseutu -koulutushankkeen (KIKE) Niina Rantakari ja Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatiohankkeen (KEKO) Leena Pölkki ja Toni Laajalahti jalkautuvat maakuntaan ja vierailevat paikallisten ruokaketjuun kuuluvien yrittäjien luona. Pakkasimme mukaan reissumieltä ja markkinointimateriaaleja ja lähdimme…

Jatka lukemista