Ajatuksia motivaatiosta soitonopetuksessa

Motivaation puuttuminen tai sen vähäisyys oppilaissa voi olla hankala tilanne opettajalle. Toisaalta se on myös hyvä hetki tutkiskella omaa opettajuuttaan. Opettajalla voi esimerkiksi herätä innostus siitä, että saa lisähaastetta oppilaan motivoimisesta tai motivaation kehittämisestä. Ihmiset ovat erilaisia, siispä löytyy erilaisia opettajia siinä kuin oppilaitakin. Jotkut oppilaat tarvitsevat valtavan määrän kannustusta, sekä opettajilta, että kotijoukoilta. Toisille…

Jatka lukemista

Pelien käyttö rummunsoiton alkeisopetuksessa

Leikkiminen ja pelien pelaaminen ovat kautta aikojen valmistaneet ja harjaannuttaneet erinäisiin tosielämän vaatimiin taitoihin. Oppimispeleissä yhdistyvät hauskuus, pelillisyys ja opetukselliset tavoitteet. Aloitettuani keväällä 2015 lukuvuoden yksityisen musiikkikoulun rummunsoiton opettajana vastaani tuli uusi haaste, kun puolet aloittavista oppilaistani oli 4–6 vuoden ikäisiä eli toisin sanoen vielä varhaiskasvatusiässä. Näin nuoria oppilaita minulla ei ole aikaisemmin ollut ja…

Jatka lukemista