Ohjauksen tarve on kasvanut johtuen monimuotoistuneista ja yksilöllistyneistä opiskelupoluista, tuen tarpeesta opiskelun ja työelämän välisissä siirtymissä sekä liikkuvuudesta työmarkkinoilla. Moniammatilliseen yhteistyöhön perustunut ERKKERI-projekti vastasi kentän kysyntään vahvistamalla ohjausosaamista ja kouluttamalla myös uusia opinto-ohjaajia. Kuluneella ESR-ohjelmakaudella on mietitty ensimmäistä kertaa laajaa, kokonaisvaltaista ohjausosaamisen koulutusta, ja siihen liittyen projektikokemukset ovatkin olleet lupaavia. Kehittämisohjelman päättyessä Suomessa ollaan vaiheessa,…
Jatka lukemista
Aikuisopiskelijoiden kompetenssitietoisuus ja itseohjautuvuus urasuunnittelussa
Muutaman vuoden takaisessa pienehkössä Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen koordinoimassa iCOPER-projektiin liittyvässä haastattelututkimuksessa selvitettiin sitä, kuinka aikuisopiskelijat suunnittelivat omaa osaamistaan ja työllistyvyyttään edistäviä opintoja. Haasteltavista valtaosa oli naisia ja keski-ikä oli lähemmäksi neljäkymmentä. Kaikki haastateltavat opiskelivat jollain statuksella Jyväskylän yliopistossa. Selvityksen pääpaino oli siinä, kuinka aikuisopiskelijat hahmottavat aukkoja osaamisessaan ja pystyvätkö he esim. kurssikuvauksia lukemalla näkemään,…
Jatka lukemista
Kokenut oppilaanohjaaja on oman työnsä paras asiantuntija
Tällä hetkellä Suomessa ja Euroopassa keskustellaan siitä, millaisin tukitoimin ilman koulutus- tai työpaikkaa olevia nuoria voitaisiin saada takaisin opintoihin ja työelämään. Myös Elo-lehdessä on nostettu tärkeitä näkökulmia tähän työhön liittyen. Nuorten yhteiskuntatakuuseen liittyvät toimet ovatkin merkittäviä, mutta pitkälti jo syntyneitä ongelmia korjaavaa toimintaa. Tarvitaan ennen kaikkea ongelmien ennaltaehkäisyä. Oppilaanohjaus on kehitetty samaan aikaan kuin peruskoulukin…
Jatka lukemista
Vägledning på dagordningen i Sverige
Just nu pågår flera åtgärder i Sverige som syftar till att förbättra och utveckla studie- och yrkesvägledningen. I den svenska budgetpropositionen för 2013 gjordes nya investeringar i vägledning och vägledning i grundskolan utgör ett område för inspektion. Dessutom planers nya riktlinjer för användning av lagstiftning på området och flera myndigheter arbetar med stöd och utveckling…
Jatka lukemista
”Mie vain toivoisin, et ne pysähtyis kuunteleen mua ja kohtelis mua niin ku ihmistä.” (nuori 24v)
Etsivä työ on työtä kaikkien 15–29 -vuotiaiden hyväksi. Etsivän työn tavoitteena on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) mukaan olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. OKM myöntää tukea etsivää nuorisotyötä tekevien työparien palkkaamiseen. Vuonna 2012 valtionavulla tuettua etsivää työtä teki yli 340 henkilöä 279 kunnassa ympäri Suomen. Jyväskylässä työmuoto on ollut käytössä…
Jatka lukemistaMonikulttuurisen ohjauksen ajankohtaistuminen ammattikorkeakouluissa
Artikkelissa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden ohjausta ja opiskeluun liittyviä haasteita ammattikorkeakoulujen näkökulmasta. Aluksi taustoitetaan teeman ajankohtaistumista korkeakouluissa ja Meri-Lapin kontekstissa, lopuksi kootaan tilannekuvaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulutuksesta ja hahmotellaan Mervan (monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttajien oppimiseen erikoistuneen vastuuopettajan) mahdollista työnkuvaa ammattikorkeakoulutuksessa monikulttuurisen ohjauksen osalta. Ohjaus näyttää nousevan tulevaisuuden korkeakouluopinnoissa keskeiseen asemaan. Avoimia korkeakouluopintoja suorittaneista opiskelijoista vajaa kolmannes totesi…
Jatka lukemistaKonkareilta ohjaajakin oppii! Kokemuksia hiljaisen osaamisen mallittamisesta ja työelämän kehittämisestä
Etelä-Pirkanmaalla toteutettiin Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston työelämän kehittämis- ja palvelutehtävään liittyvä Konkari – kokemus kiertoon -hanke vuosina 2010–2012. Sen aikana päätavoitteena oli kehittää hiljaisen osaamisen näkyväksi tekemisen työmenetelmiä työelämän työryhmien ohjaukseen. Otan tässä esimerkiksi ammattilaisen roolikarttatyöskentelyn menetelmän, jonka ohjausprosessin yhteydessä ohjaaja oppi elinikäisen oppimisen ohjauksen taitoja sekä oman toimintansa kehittämistä konkariosallistujilta. Konkari-hanke teki yhteistyötä Opin…
Jatka lukemista
Kestävä kehitys elinikäisen oppimisen avaintaitona
Olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie Ah, enkö mä hautaan asti myös koululainen lie (V.A. Koskenniemi) Elinikäinen oppiminen Elinikäisen oppimisen edistämisestä tuli koulutuspolitiikan päätavoite EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa 1990-luvulla. Sen koulutuspolitiikan tavoitteena on vaikuttaa koulutuksen laatuun rohkaisemalla sen jäsenvaltioita yhteistyöhön korkealaatuisen koulutuksen kehittämiseksi (European Commission 1996; 1999, KM14/1997). Keskeisiä asiakirjoja yhteistyön kehittämisessä ovat Elinikäisen oppimisen…
Jatka lukemistaVoimavara- ja ratkaisukeskeinen näkökulma ohjaustyössä
1. Ohjauksesta ja ohjausteorioista Opiskeluun, ammatinvalintaan ja työuralla etenemiseen liittyvä ohjaustyö on vaativaa ihmissuhdetyötä, jossa käsitellään monenlaisia ihmisen henkilökohtaiseen elämään, selviytymiseen, työttömyyteen, osaamiseen liittyviä asioita. Ohjaajan työtehtävästä ja pohjakoulutuksesta taas riippuu, millä syvyystasolla hän näitä asioita asiakkaansa kanssa käsittelee. Joka tapauksessa ohjaaja tarvitsee työnsä tueksi kokoavan näkemyksen, taustateorian, joka auttaa häntä kytkemään asiakastyössä kuulemansa asiat,…
Jatka lukemistaElinikäinen oppiminen – Iäkkäämmät työntekijät yrityksissä ja työmarkkinoilla Saksassa
Uudenmaan ELY-keskuksen Opin Ovi -projektiin haluttiin mukaan kansainvälistä ulottuvuutta ja verkostoitumista muiden EU-maiden kanssa. Verkostoituminen alkoi, kun CIMO/CEDEFOP valitsi minut kansainväliselle opintovierailulle Saksaan Düsseldorfiin 12.3.–16.3.2012. Opin Ovi -projektin tavoitteena on tukea työurien pidentymistä ja elinikäistä oppimista, joten opintovierailun teema Iäkkäämmät työntekijät yrityksissä ja työmarkkinoilla sopi erinomaisesti hankkeen toimintaan. Opintovierailun järjestäjä ja osallistujat Opintovierailun järjestäjänä toimi…
Jatka lukemistaOpiskelijoiden yrittäjämäistä toimintaa tukevat käytänteet ja opetusmenetelmät
– opettajaopiskelijoiden kehittämistyön tuloksia Yrittäjyyden ja yrittäjämäisen ajattelun merkitys on kasvanut voimakkaasti viime vuosien aikana. Yrittäjyyskasvatuksella tarkoitetaan opetushallinnon alalla tehtävää laaja-alaista kehitystyötä yrittäjyyden vahvistamiseksi (Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat 2009, 13). Viime syksynä Jyväskylän ammatillisen opettajakorkeakoulun aloittaneet opettajaopiskelijat valitsivat Helmet-oppimispiirinsä kehittämistyön aiheeksi yrittäjyyden. Oppimispiirin jäsenet työskentelevät perusopetuksessa, erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa sekä nuorten ja aikuisten parissa ammattioppilaitoksessa….
Jatka lukemistaElinikäisen ohjauksen alueellinen kehittäminen – Esimerkkinä Keski-Suomi
Viimeisen vuoden, parin aikana elinikäinen ohjaus ja sen alueellinen kehittämisvastuu on Suomessa noussut keskusteluun ja nimenomaan ELY-keskukselle kuuluvana tehtäväkokonaisuutena. Elinikäisen ohjauksen valtakunnallinen yhteistyöryhmä jätti 23.3.2011 väliraportissaan[1] ehdotuksensa opetus- ja kulttuuriministeriölle elinikäisen ohjauksen strategisiksi painopisteiksi. Työryhmä ehdotti mm. seuraavaa: ”Elinikäisen ohjauksen tulisi toimia koordinoituna kokonaisuutena”. Ehdotuksen mukaan ELY-keskusten strategisiin tulossopimuksiin tulisi kirjata seuraava tehtävä: ELY-keskus vastaa…
Jatka lukemistaHuolenpitoa ja yhteistoimintaa yläkoulun oppilaanohjauksen perheohjausmallilla
Yläkoulussa toteutettava oppilaanohjaus on pedagogista, psykososiaalista ja tietosisältöä ohjaavaa toimintaa, jonka avulla tuetaan oppilaan oppimisprosessia, koulutusvalintojen tekemistä sekä ura- ja elämänsuunnittelutaitojen kehittymistä. Oppilaanohjauksen sisältöjen avulla luodaan pohjaa tulevaisuuden elämän suunnittelutaidoille. (Opetushallitus 2004; Merimaa 2004; Kasurinen 2004.) Valtakunnalliseksi oppilaanohjauksen yleistavoitteeksi on asetettu oppilaanohjausmenetelmien kehittäminen kodin ja koulun välisessä yhteistoiminnassa. Erityisenä kehittämiskohteena on perusasteen ja toisen asteen…
Jatka lukemistaAmmatillisen opettajan koulutuksessa opettajuus kehittyy – Simulaatiopedagogiikka ja elämyksellisyys matkailuliiketoiminnan opetuksessa
Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, ammatillisen opettajan opinnoissa, pedagogisen osaamisen kartuttamisen yhtenä osa-alueena on etsiä ajankohtaisesti merkittävä kehittämisen kohde. Tässä artikkelissa opettajaopiskelijat Anne Pelkonen, Hannele Pulkkinen ja Marjatta Turtiainen kertovat kokemuksiaan oppimispiirin yhteisestä pedagogisesta kehittämistehtävästään. Tehtävään kuuluu opetuskokonaisuuden suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi. Kehittämiskohde – simulaatiopedagogiikka restonomiopinnoissa Kehittämistyön kohteeksi valittiin simulaatiopedagogiikan soveltaminen Mikkelin ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampuksen restonomiopiskelijoille, joiden…
Jatka lukemistaKoulutuksella kohti työelämää – EU:n koulutusalan kehittämisprosessit ja ohjauksen näkökulma
EU-jäsenmaat ovat asettaneet tavoitteeksi saavuttaa 75 %:n työllisyystason kaikkien 20–64-vuotiaiden kansalaisten osalta vuoteen 2020 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttäisi EU-alueella nopeaa talouskasvua, jotta uusien työpaikkojen luominen olisi mahdollista ja jotta ammattitaitoiselle työvoimalle sitä kautta syntyisi lisää kysyntää. EU:n työllisyystavoite on valitettavasti melkoisen ylimitoitettu vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa, jossa nuorisotyöttömyys[1] on räjähtänyt kriittisiin mittasuhteisiin, yritykset kamppailevat toimintansa…
Jatka lukemistaMäärä korvaa laadun – joskus
Ennen nykyistä professorin työtäni autoin yliopisto-opiskelijoita, joilla oli ollut matkallaan ongelmia. Syystä tai toisesta johtuen heiltä oli jäänyt opintoihinsa kuuluva pro gradu -tutkielma tekemättä. Tämä työni oli hautojan homma Maisterihautomossa. Ehkä joku muistaakin Maisterihautomon. Kyse oli Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskuksessa vuosien 1997–2010 ajan kestäneestä hankkeesta, jota rahoitti silloinen opetusministeriö. Tuolloinen työni oli oikea huippuhomma. Voitteko…
Jatka lukemistaTarkastelussa moniammatillinen yhteistyö ja sen edellytykset
Ryhmä tai tiimi on enemmän kuin osiensa summa. Jos ihmiset saadaan tekemään yhteistyötä, he luovat enemmän kuin samat ihmiset yksinään työskennellessään pystyvät luomaan. (Payne 1982, 4) Nyky-yhteiskunnassa asiantuntijatyö erikoistuu aina vain yhä pidemmälle ja etsii vastauksia yhä kapeampiin kysymyksiin. Osaaminen tarkoittaa sitä, että hallitaan hyvin pieneltä alueelta kaikki mahdollinen ja oman osaamisalueen ulkopuolelta ei tiedetä…
Jatka lukemistaOhjauksen tarpeet arvioimalla parempaa laatua ohjaukseen
Kohdentamalla ohjauspalveluja niitä eniten tarvitseville ohjauksen laatua ja tehokkuutta voidaan lisätä. Tämän viestin kertoi Euroopan laajuiselle yleisölle professori James P. Sampson, joka piti vierailuluennon Jyväskylän yliopistossa 4.3.2013. Luento oli osa opettajankoulutuksen 150-vuotisjuhlavuotta ja sen järjestivät yhdessä Valtakunnallisen ohjausalan osaamiskeskus (VOKES), European Lifelong Guidance Policy Network (ELGPN) ja The Center for the Study of Technology in…
Jatka lukemistaJoustoturva – retoriikkaa vai konkretiaa?
Tässä artikkelissa referoidaan professori Ronald G. Sultanan kirjoittama ”Flexicurity – Implication for Lifelong Career Guidance” -julkaisu. Julkaisu oli yksi kuudesta julkaisusta, jotka European Lifelong Guidance Policy Network (ELGPN, www.elgpn.eu [1]) eli Eurooppalainen elinikäisen ohjauksen toimintapolitiikan verkosto esitteli neljännessä eurooppalaisessa elinikäisen ohjauksen konferenssissa viime lokakuussa Kyproksella. Julkaisussaan professori Sultana esittelee ensiksi joustoturvan historiaa käsitteenä ja sen merkitystä…
Jatka lukemista
Ohjaus- ja neuvontatyön etiikasta
Pohdin seuraavassa ohjaus- ja neuvontatyöhön liittyviä eettisiä kysymyksiä. Kirjoitus on syntynyt Opin Ovi -hankkeen tilaisuuksissa syksyllä 2012 pitämieni alustusten ja niitä seuranneiden keskustelujen pohjalta. Aloitan yleisellä ammattietiikan käsitteen luonnehdinnalla, jonka jälkeen siirryn ohjausalan ammattilaisten työhön. Käsittelen artikkelissani ohjaustyötä nimenomaan silloin, kun sen kohteena ovat aikuiset, jo ainakin yhden ammatin opiskelleet ja siinä toimineet. Tarkastelen eettisiä…
Jatka lukemista