Kuopion konservatorion toimipisteiden välinen pianistien ”kokoontumisajoiksikin” kutsuttu tapahtuma Pianistien juhlat järjestettiin helmikuussa 2018 viidennen kerran ja ensimmäistä kertaa Lapinlahdella konservatorion pohjoisimmassa toimipisteessä. Tapahtuma kokosi yhteen kaikkiaan 65 pianonsoiton opiskelijaa ja 10 soitonopettajaa. Päivän aikana konserteissa vieraili runsaasti oppilaiden vanhempia ja yleisöä myös muilta toimipistepaikkakunnilta. Paikallinen media huomioi näkyvästi tapahtumaa. Katselmusluonteisen tapahtuman tavoitteena on ollut lisätä…
Jatka lukemistaPoikkitaiteellisen produktion vaikutus minuuteen – taideopiskelijoiden kokemuksia
Taiteelliseen toimintaan osallistumisella on lukuisia positiivisia vaikutuksia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan taiteelliset menetelmät tukevat muun muassa oppimista, kognitiivisia taitoja, itsetuntemusta, tunnetaitoja sekä luovuutta, mikä käy ilmi Sitran tutkitun tiedon koosteesta (Honkala 2018). Vaikka tutkimukset osoittavat taiteiden lukuisat positiiviset vaikutukset yksilöön ja koko yhteiskuntaan, tuntuu, ettei opetusmaailmassa taiteiden merkittävyyttä ja mahdollisuuksia hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla. Taideaineet saatetaan…
Jatka lukemistaMikä motivoi aikuista tanssin harrastajaa?
Liikuntamotivaatiota on tutkittu paljon ja on löydetty selityksiä, mikä motivoi ihmisen liikkeelle. Tanssin harrastamisen motiiveja on tutkittu vähemmän. Ovatko motiivit samat kuin liikunnassa yleisesti vai onko tanssille erityisiä motiiveja? Tässä artikkelissa kerrotaan ensin yleisesti motiiveista ja sen jälkeen selvitetään miksi aikuinen, korkeakouluopiskelija, haluaa käydä tanssitunneilla viikosta toiseen. Kaiken takana on motiivi Kaiken toiminnan taustalta löytyy…
Jatka lukemistaPohdintaa kollektiivisesta pedagogiikasta
Olemme opiskelijoina kahdessa projektissa: musikaalissa Annie Mestariampuja sekä Ruokateatterinäytelmässä Liemessä. Käsittelemme näiden kahden projektin pohjalta kollektiivista pedagogiikkaa tanssijan, näyttelijän ja laulajan näkökulmista, sillä työskentelimme itse molemmissa produktioissa sekä tanssijoina, näyttelijöinä että laulajina. Pohdimme, kuinka olemme itse kokeneet kollektiivisen pedagogiikan näissä produktioissa, mitä käsite kollektiivinen pedagogiikka tarkoittaa ja mitkä ovat sen hyödyt ja haasteet. Omien pohdintojen…
Jatka lukemistaKehotietoisuus tämän päivän tanssijan työkaluna – Autenttinen liike -työskentely välineenä tanssijuuden kehittymisessä
Tämän päivän tanssin kenttä fuusioituu vahvasti kohti eri esittävien taiteiden yhä tiiviimpää yhteistyötä ja performanssitaidetta. Nykypäivän tanssijat eivät ole pelkästään koreografin materiaalin omaksumiseen ohjelmoituja robotteja. Teknisten taitojen lisäksi tanssijoilta vaaditaan kykyä heittäytyä, improvisoida ja ilmaista itse tuotetun liikkeen avulla. Tässä artikkelissa avaamme Autenttinen liike -työskentelyn käsitettä ja pohdimme sen mahdollisuuksia oman tanssijuuden kehittymisen prosessissa omiin…
Jatka lukemistaTutkittuun tietoon perustuva turvallinen harjoittelu tanssinopetuksessa
Fysioterapeuttina tanssinopettajan koulutuksessa minua kiinnostaa erityisesti tapa, jolla jokapäiväisen tanssiharjoittelun turvallisuutta lähestytään tanssinopetuksessa – harrastustoiminnassa ja ammatillisessa koulutuksessa. Artikkelia varten haastattelin kolmea tanssinopettajaa. Esiin nousivat mm. turvallisen tanssiharjoittelun ja kehonhuollon opetuksen tiiviys tanssinopettajan tutkinnossa, sekä opiskeluaikana tapahtuneet lukuisat loukkaantumiset. Toisaalta aihetta pidettiin äärimmäisen tärkeänä osana tutkintoa ja tanssinopettajan työtä. Tässä artikkelissa pohdin, olisiko kenties tanssinopetuksessa…
Jatka lukemistaPedagogina kasvaminen tutkimuksen avulla
Tutkiva opettajuus on viime vuosien aikana tullut minulle hyvin läheiseksi teemaksi. Se alkoi konservatoriolta, kun tein pienen haastattelututkimuksen laulunopettajien käsityksistä hyvästä opettajuudesta ja jatkui Jyväskylässä, kun aloitin kasvatustieteen maisteriopinnot yliopistolla samoihin aikoihin musiikkipedagogin opintojen kanssa. Tässä artikkelissa käsittelen tutkivaa opettajuutta pro gradu tutkielmani kautta ja tutkimusprosessin kautta saamiani oivalluksia. Pohdin myös tutkijan ja opettajan rooleja…
Jatka lukemistaMusiikin värikäs alkutaival
Kuvionuottien käyttö alkeisopetuksessa Nuotteja opeteltaessa useammalla oppilaalla menee monesti sormi suuhun. Mistä pitäisi aloittaa? Miten niitä oppii? Nuorten oppilaiden voi olla vaikea alkaa opetella nuotteja ja niiden nimiä, varsinkin jos aakkoset eivät vielä ole hallinnassa eikä lukutaitoakaan ole. Myös moni opettaja varmasti pohtii mikä tekisi nuottien opetuksesta helpompaa, tai olisiko olemassa jotain uusia tapoja joita…
Jatka lukemistaOjennettu jalan vienti vaiko battement tendu? – Ranskankielisten balettitermien oppimisen tärkeys
Perinteisesti klassisen baletin opetuksessa lajin ranskankielisen termistön merkitys on keskeinen. Lasten ja nuorten opetuksessa termistön opetteleminen yhdessä itse tekniikan ja tanssin kanssa on tärkeä osa opetusta. Baletin traditio on suuressa roolissa taidon opettelussa ja termistö on osa tätä historiallista jatkumoa. Opetan aikuisia balettiharrastajia ja tästä nousi kiinnostus, että kokevatko aikuiset harrastajat baletin ranskankielisten termien käytön…
Jatka lukemistaDigitalisaation tarjoamat mahdollisuudet tanssinopetukselle
Olen kokenut digitalisaation ja siihen liittyvän kehityksen ahdistavana ja jopa pelottavana. Ikään kuin se edustaisi kaikkea kovaa ja epäinhimillistä. Omat kauhuskenaarioni murentuivat nopeasti ymmärtäessäni, ettei digitalisaatio ole itseisarvo, vaan ihminen ja sen tarpeet ovat. Tässä artikkelissa pohdin, mitä kehitys voisi mahdollistaa ja miten digitalisaatio ja sen mukanaan tuomat ilmiöt voivat vaikuttaa tanssinopettajan työhön. Tutustuin tulevaisuudentutkimukseen…
Jatka lukemistaKuinka edistää työhyvinvointia musiikkiopistossa?
Mitä tapahtuu, kun joukko oman alansa asiantuntijoita, taiteellisesti lahjakkaita ja värikkäitä persoonia laitetaan saman katon alle työskentelemään? Suurin osa ajasta jokainen viettää yksin luokassaan kera oppilaan, välillä astuen oman turvallisen luokkasoppensa ulkopuolelle, jossa pedagogi kohtaa kollegansa ja rehtorin, ja joutuu mukautumaan yhteisiin sääntöihin. Miten tämä yhteisö toimii? Miten pitää omaa työkykyään yllä taiteen pedagogiikan maailmassa,…
Jatka lukemistaVapaana soittamaan – kehotietoisuus osana soitonopetusta
Mitä kehotietoisuus on? Miten hyvä kehotietoisuus tukee soittamista? Kuinka kehotietoisuutta voisi tuoda enemmän osaksi soitonopetusta ja sitä kautta oppilaan omaa harjoittelua? Artikkelissa pohdin sitä, miten kehollisuus ilmenee soitonopetuksessa. Lisäksi pohdin, kuinka kehotietoisuutta voisi tuoda enemmän osaksi soitonopetusta ja sitä kautta oppilaan omaa harjoittelua. Havainnot perustuvat kirjallisuuteen ja käytännön kokemuksiin. Artikkeli keskittyy kehotietoisuuteen soittamisen ja soitonopetuksen…
Jatka lukemista