Musiikki-improvisaatio

Improvisaatio on oiva työkalu musiikillisessa ilmaisussa ja melodiaymmärryksessä. Olen käyttänyt opetustilanteissa improvisaatioharjoitteita herättelemään luovuutta ja heittäytymistä. Harjoitteiden avulla oppilas pääsee turvallisesti kokeilemaan omia rajojaan, ilman mokaamisen pelkoa. Kun oppilas alkaa tulla sinuiksi oman äänensä ja ilmaisunsa kanssa, tämä mahdollistaa oman potentiaalin käytön ja oppilas saattaa heittäytymisen avulla löytää itsestään täysin uusia taitoja. Yleistä improvisaatiosta On…

Jatka lukemista

Taustanauhojen hyödyntäminen instrumenttiopetuksessa

Olen instrumenttiopintojeni parissa havainnut, että taustanauhoja hyödyntäminen osana päivittäistä harjoitteluani auttoi huomattavasti uusien asioiden omaksumisessa. Tästä innostuneena halusin tuoda hieman modernimman lähestymistavan osaksi opetustani testaamalla oppilaideni kanssa erilaisia lähestymistapoja taustanauhojen hyödyntämiseen. Virtuaalinen bändi soittotunnille Teknologian kehittymisen myötä erilaisten taustanauhojen hyödyntämisestä on tullut vähitellen helpompaa, sillä esimeriksi erilaisten suoratoistopalveluiden kuten esimerkiksi Youtuben tai Spotifyn kautta on…

Jatka lukemista

Eväitä tanssinopettajille hyvän vuorovaikutuksen syntyyn

Artikkelissani pohdin vuorovaikutuksen merkitystä oppilaan tanssiharrastuksen mielekkyyteen ja siihen, miten tanssinopettajana voi kehittää hyvän vuorovaikutuksen syntyä tanssitunnilla. Pyrin antamaan näkökulmia tanssinopettajille hyvän vuorovaikutuksen luomiseen ja sen ylläpitämiseen. Artikkelissa esille tulevia näkökulmia voi varmasti soveltaa myös muilla opettamisen aloilla. Artikkelissa esille tulevia harjoitteita olen päässyt kokeilemaan syksyn ajan päättöharjoitteluni yhteydessä eri-ikäisille ja -tasoisille tanssin harrastajille. Tässä…

Jatka lukemista

Itseohjautuvuus musiikinopiskelussa

Itseohjautuvuus on nykyisin nousussa oleva, ja varsinkin musiikin alalla tärkeä käsite; soittotunteja on yleensä vain yksi viikossa ja muu aika oppilaan tulisi käyttää itse mahdollisimman hyvin hyödyksi. Artikkelissani avaan, mitä tällä käsitteellä tarkoitetaan, mitä ominaisuuksia sen toteutumiseen vaaditaan ja minkälaisia työkaluja opettajat ja oppilaitokset voisivat käyttää oppilaittensa kanssa sitä vahvistaakseen. Lisäksi jaan omia näkemyksiäni ja…

Jatka lukemista

MITEN KOHDATA KEHITYSVAMMAINEN OPPILAS? – Käytännön neuvoja musiikkikasvattajille

Olen ollut pienestä asti tekemisissä kehitysvammaisten henkilöiden kanssa äitini työn vuoksi, joten heidän kohtaamisensa on minulle luontevaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni ohjaan erityisoppijoita. Tässä artikkelissa haluan jakaa muille opiskelijoille ja opettajille käytännön neuvoja kehitysvammaisten kanssa työskentelyyn, ja ylipäätään heidän kohtaamiseen. Mitä kehitysvammaisuus tarkoittaa? Kehitysvammaisuus tarkoittaa sitä, että oppimisessa ja ymmärtämisessä on vaikeuksia. Se ei ole missään…

Jatka lukemista

Ihana, kamala esiintymisjännitys

Esiintymisjännitystä kohtaa usein laulupedagogin työssä. Kyse ei ole ainoastaan oppilaan jännityksestä konserttitilanteessa, vaan myös kahdenkeskisen tuntiopetuksen yhteydessä. Laulaminen on hyvin henkilökohtaista. Oppilas voi kokea vaikeaksi hyväksyä taitotasonsa ja kokea häpeää, kun laulutekniset ohjeet eivät heti iskostu lihasmuistiin. Kuinka toimia pedagogina oppilaalle, jolla on vahvoja pelko- ja jännitystiloja laulun opiskelussa? Tässä artikkelissa tarkastelen laulun opiskelijan esiintymisjännitykseen…

Jatka lukemista