Toimitus

Sanapilvessä opetussuunnitelmatekstistä poimittuja sanoja, joista eniten mainitut näkyvät isoimpana. Suurimpia sanoja ovat

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ohjausalan opetussuunnitelmissa

Sukupuolten välinen segregaatio on yleinen ilmiö (Bettio & Veraschagina 2008, Anker 1998). Segregaatiota ajatellaan yleensä ammattikohtaisesti, mutta sitä tapahtuu myös toimialoittain, yrityskohtaisesti ja yksittäisten työsuhteiden tasolla. Työsuhteissa segregaatio voi ilmentyä esimerkiksi niin, että miehet ja naiset saavat eri pituisia tai palkkaukseltaan eri tasoisia työsopimuksia sukupuolensa perusteella.

Jatka lukemista
Työssäoppimisjakson kotikäynnillä tutustutaan omaishoidon tehtäviin, kuvassa vanhuksen kädet ja opiskelijan kädet käsittelevät kirjainpalikoita pöydällä.

Työelämälähtöistä, kokemuksellista oppimista lähihoitajakoulutuksessa

Lähihoitajaksi opiskelevat toimivat työuransa aikana monenlaisissa tehtävissä esimerkiksi päiväkodeissa, palvelutaloissa tai asiakkaiden kotona. Kotona tehtävä lähihoitajan työ voi olla kotihoitoa tai kotona asuvan omaishoidon piirissä olevan henkilön toimintakyvyn tukemista. Kotona asumisen ja elämänhallinnan tutkinnon osassa lähihoitajaopiskelija edistää asiakkaan kotona asumista ja vahvistaa osaamistaan omaishoitajuudessa sekä asiakkaiden ohjauksessa eri palvelujen piiriin.

Jatka lukemista

Ohjaamo-toimijoiden kuvauksia monialaisen uraohjauksen käytänteistä – miten ja kenen kanssa?

Monialaisesti toteutettu uraohjaus vaatii uraohjausosaamisen lisäksi toimijoiden yhteistä käsitystä uraohjauksesta monialaisena ja moniammatillisena yhteistyönä. Monialaisuus on tällöin eri ammattiryhmiin ja hallinnonaloihin kuuluvien asiantuntijoiden yhdessä työskentelyä siten, että valta, tieto ja osaaminen jaetaan. Tavoitteena on vastavuoroinen ja tasa-arvoon perustuva ymmärryksen ja osaamisen lisääminen. Tarkastelemme nyt Ohjaamo-työntekijöiden ja Ohjaamojen verkostokumppaneiden kuvauksia monialaisen uraohjauksen käytänteistä.

Jatka lukemista

Millaisia käsityksiä Ohjaamojen työntekijöillä on monialaisesta uraohjauksesta?

Ohjaamoissa tehtävä monialainen yhteistyö on tuonut uuden työtavan ja palvelun suomalaiseen ohjausalan kenttään. Eri alojen asiantuntijoiden yhdessä tekemä ohjaustyö tuo mukanaan tarpeen määritellä ohjauksen sisältö ja tavoite yhteisesti. Kuitenkin jo yksinään ohjauksen käsite ja ilmiö on monitahoinen ja vaikeasti määriteltävä. Myös uraohjaus ymmärretään Ohjaamoissa monella eri tavalla.

Jatka lukemista

Työn opinnollistaminen ja osaamisen näyttöpäivät toimintaterapian polkuopinnoissa – ”Tehän puhutte jo toimintaterapiaa!”

Näin totesi yksi toimintaterapian opiskelijoiden työelämämentori 28.10.2019 järjestetyssä opiskelijoiden osaamisen näyttöpäivässä Seinäjoen ammattikorkeakoululla. Näyttöpäivään oli kokoontunut Jyväskylän avoimen ammattikorkeakoulun (JAMK) toimintaterapian polkuopiskelijoiden ryhmä, opettajat sekä 10 työelämämentoria. Näyttöpäivässä opiskelijat esittelivät opintojen aikana kehittynyttä osaamistaan sekä saivat palautetta vertaisopiskelijoilta, työelämän mentoreilta ja opettajilta.

Jatka lukemista
toimistotarvikkeita, kyniä, värikkäitä papereita salkussa

Opettajuuden kehittyminen ammatillisessa opettajankoulutuksessa

Opettajuuden kehittyminen on moniulotteinen ja aikaa vaativa prosessi (Koski-Heikkinen ym. 2014). Opettajankoulutuksen aikana sitä pyritään edistämään erilaisilla pedagogisilla ratkaisuilla sekä sisällöllisesti että toiminnallisesti. Tässä artikkelissa kuvataan ammatillisen opettajankoulutuksen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden näkemyksiä niistä asioista, jotka ovat opiskelijoiden arvioiden mukaan eniten kehittäneet opettajaksi kehittymistä, opettajan ammatti-identiteettiä, opettajaopintojen aikana.

Jatka lukemista

Työterveyshuollon antia uraohjaukseen

Mitä annettavaa terveyden ja työkyvyn huomioimisella on ohjauksen kentälle ja erityisesti uraohjaukselle? Mitä tekemistä työllistymiskyvyn käsitteellä ja Työkykytalolla voisi olla esimerkiksi ajankohtaisen Life Design -elämänsuunnittelun ohjauksen kanssa? Näitä kysymyksiä pohtii artikkelissaan Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksessa työskentelevä ja opinto-ohjausta opiskeleva Heli Koivisto.

Jatka lukemista
Ohjaustilanne Turun Ohjaamossa, nuori mies kuuntelee tietokoneen äärellä istuvan naisen puhetta.

Millaisia käsityksiä Ohjaamojen työntekijöillä on uraohjauksesta?

Uraohjaus näyttäytyy niin yksilön tarpeista lähtevien kuin yhteiskunnallisten odotusten näyttämönä. Yksilön kannalta uraohjaus voi toimia holistisena elämänsuunnittelun tilana (McLeod 2013). Artikkelissamme analysoimme, millaisia käsityksiä Ohjaamoissa työskentelevillä eri alojen ammattilaisilla on uraohjauksesta ja miten nämä käsitykset määrittävät tehtävää uraohjaustyötä. Keskitymme uraohjaukseen Ohjaamoissa, joka sijoittuu uraohjauksen kentässä yksilön ja yhteiskunnan tilojen välille (ks. esim. Helander 2017). Uraohjauspalveluiden…

Jatka lukemista

Uudistunut monimuotoinen lähihoitajakoulutus haastaa opettajaa ja opiskelijaa – Tukea uudesta hybridikirjasta

Uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa opiskelu toteutetaan yksilöllisesti ja erilaisissa oppimistilanteissa. Opiskelija oppii moninaisissa oppimisympäristöissä, joissa oppilaitoksessa järjestettävä opetus, etäopetus, verkko- ja virtuaalioppiminen, työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt muodostavat yksilöllisen oppimisen polun kohti tutkintoa tai tutkinnon osaa. Ammattitaidon voi oppia myös kokonaan työpaikalla tai oppisopimuksen avulla tai edellä mainittujen yhdistelmillä. Yksilöllinen polku tunnistaa jo hankittua osaamista,…

Jatka lukemista

Katso kanssamme tulevaisuuteen – joukkoistettu työelämän osaamistarpeiden ennakointi opetussuunnitelmatyössä

Yhteistyökumppani: ”Nopeasti muuttuva yhteiskunta ja työelämä tarvitsee luovia osaajia, joilla on rohkeutta lähteä uusiin haasteisiin empaattisesti toimien ja maailmaa rakastaen.” Osaaminen on tärkeimpiä taloudellisen menestyksen mittareita niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. Koulutus puolestaan on avainasemassa osaamisen kehittymisessä. Yhteiskunta ja työelämän osaamistarpeet muuttuvat ehkä nopeammin kuin koskaan. Minkälaisia taitoja ja osaamista tulevaisuuden työelämässä tarvitaan?

Jatka lukemista
Ohjaamon työntekijöitä ja asiakkaita tarkastelemassa papereita.

Miten opinto- ja uraohjaus asemoituvat Ohjaamoissa?

Yksi ovi, monta palvelua -teemalla Ohjaamot tarjoavat tietoa, tukea ja yksilöllistä ohjausta koulutuksen, työllistymisen ja erilaisissa arkeen liittyvissä asioissa alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Toimintamalli rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea tarjoavasta fyysisestä Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta. Nyt tarkastelemme Ohjaamoja opinto- ja uraohjauksen näkökulmasta yhdistäen teoreettista katsausta ja kehittämistyön kokemuksia.

Jatka lukemista

Kotoutumisen sillat, siteet ja linkit

Hyvät väestösuhteet ovat edellytys sille, että maahanmuuttaja pystyy kotoutumaan. Tässä artikkelissa aihetta tarkastellaan Hyvät väestösuhteet ja maahanmuuttajien kotoutuminen -webinaarissa 8.6.2018 käydyn keskustelun pohjalta. Keskustelemassa olivat Oikeusministeriön, Työ- ja elinkeinoministeriön, Tilastokeskuksen sekä väestösuhteita edistävien hankkeiden edustajat. Kotouttamisen paikalliset prosessit haltuun (Kotopaikka) -hanke on ollut mukana tukemassa keskisuomalaisia kuntia kotouttamisen kehittämisessä. Hankkeen loppuseminaaritilaisuuksissa Keuruulla ja Saarijärvellä pohdittiin,…

Jatka lukemista

Monikulttuurinen kohtaaminen ja vuorovaikutus maahanmuuttajan kotoutumispolulla – kokemuksia Kotopaikka-hankkeesta

Suomessa asuvien maahanmuuttajien arkiset kokemukset kuntansa kotoutumisen polun prosesseista, alkaen kuntaan saapumisesta ja päätyen kotoutumista parhaiten tukevaan vaiheeseen eli työllistymiseen, ovat herätteleviä ja myös konsultoivia. Kotoutumisen onnistumisessa työllistymisellä on suuri merkitys. Siihen tarvitaan riittävää kielitaitoa, mutta myös asenteet vaikuttavat työllistymispolkuihin.

Jatka lukemista

Lahjakkaan opiskelijan huomioiminen ammatillisessa koulutuksessa

Jokainen on hyvä jossakin. ”Hyvä opettaja etsii lahjakkuutta kaikista opiskelijoista” (Mäkelä 2009). Mauri Åhlbergin mukaan opetus tai oppiminen on korkealaatuisinta silloin, kun se vastaa parhaiten asiakkaan todellisia tarpeita. Tämän kehittämistyöhöni pohjautuvan artikkelin tarkoituksena on ollut pohtia opetuksessa yksilöllistä huomioimista laadukkaammin ja siitä näkökulmasta, että lahjakkaille opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus vaativampaan opiskeluun ja kasvuun.

Jatka lukemista

Miten vastata itseohjautuvuuden haasteisiin?

Marraskuussa 2018 Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, joka herätti laajan keskustelun peruskoulun uudesta opetussuunnitelmasta ja erityisesti sen painottamasta oppilaiden itseohjautuvuudesta. Artikkelissa psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen kommentoi ennakkoon Helsingin yliopistossa julkaistavaa tutkimusta, jossa selvitettiin 15-vuotiaiden heikentyneitä oppimistuloksia. Tutkimuksessa havaittiin, että digitalisaatio ja ilmiöoppiminen luovat eriarvoisuutta oppilaiden välille, sillä ne perustuvat oppilaan omaan aktiiviseen tiedonetsintään. Keltikangas-Järvinen esitti haastattelussa, että…

Jatka lukemista
Nuoria koululaisia työskentelemässä ryhmässä.

Pitääkö olla huolissaan? – Maahanmuuttajanuoret peruskoulussa

Monet opettajat ja ohjaajat kantavat huolta nuorista, jotka ovat muuttaneet Suomeen murrosikäisinä ja siirtyneet suoraan yläkouluun opiskelemaan. Jos nuoren suomen kielen taito ei kehity riittävästi peruskoulussa, hän ei välttämättä pääse jatko-opintoihin tai pärjää niissä. Suomen kieltä osaamattomalle nuorelle on varsinkin pienemmissä kaupungeissa vähän vaihtoehtoja, jos jatko-opintopolku ei aukea, joten heillä on suuri riski pudota koulutuspolkujen…

Jatka lukemista
ohjaustilassa pöydällä tietokoneita opiskelupaikasta tietoa etsiville

Nuoren urapolulla – valmistautuminen yhteishakuun

Kevättalvi on perusopetuksen päättäville 9.-10. -luokkalaisille nuorille aikaa, jolloin ollaan tärkeiden valintojen ja päätöksien edessä. Jokavuotinen valtakunnallinen yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen järjestetään helmi-maaliskuun vaihteessa. Suurin osa perusopetuksen päättävistä nuorista hakeutuu tässä haussa. Osa nuorista hakeutuu muissa toisen asteen yhteisissä hauissa. Näitä ovat haku vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin…

Jatka lukemista

Uraohjaajien ja valmentajien yhdistyksen eettisissä periaatteissa korostuu yhteistyö ja elinikäisyys

Lokakuussa 2014 uraohjauksen ja valmentajien yhdistyksen vuosikokous hyväksyi yksimielisesti yksivuotiaalle järjestölleen eettiset periaatteet. Yhteisten periaatteiden kokoaminen, tiivistäminen ja kirjaaminen leimasivat uuden yhdistyksen koko ensimmäistä toimintavuotta. Periaatteiden avulla haettiin syvempää yhteistyötä eri sektoreilla toimivien uraohjaajien ja -valmentajien välille, tiiviimpää dialogia sekä vahvempaa kollegiaalisuutta. Työlle haluttiin yhteinen, näkyvä ja vahva eettinen perusta. Eettisillä periaatteilla haluttiin myös viestiä,…

Jatka lukemista