Eikö opiskelu maistu pojille?
Tilastokeskus on uteliaalle ihmiselle lähes korvaamaton organisaatio. Tarkasti ja väsymättä meistä kerätään kaikenlaista tietoa hallintovaltion hellässä tarkkailuhengessä. Tilasto on aina sellainen, millaiseksi se luetaan, joten luen koulutuksen läpäisytilastoja seuraavaksi omavaltaisesti omalle polulle eksyvässä hengessä. Tästä henkiseen ryteikköön raivatulta liki huomaamattomalta ajatuspolulta katsottuna sukupuolen mukaan eriteltyjä läpäisytilastoja viime vuosien ajalta voi lukea yhdellä varsin tylyllä tavalla: pojista polvi pahenee. Läpäisyn kannalta katsottuna lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa pojat pärjäävät jotenkuten tytöille. Tosin tytöt läpäisevät koulutuksen eli saavat aloittamansa tutkinnon valmiiksi poikia paremmin viime vuosien tarkasteluajanjaksoilla, mutta erot ovat vielä pieniä. Neljä vuotta lukiokoulutuksen aloittamisen jälkeen on tytöistä lukion läpäissyt lähes 90 % ja pojista noin 85 %. Ammatillisessa koulutuksessa neljä vuotta aloittamisen jälkeen tytöistä koulutuksen läpäisseitä on liki 70 % poikien prosenttien liikkuessa noin 65 tienoilla.
Korkeakoulutuksessa erot repeävät. Kuusi vuotta koulutuksen aloittamisesta on ammattikorkeakoulussa miehistä koulutuksen läpäisseitä hieman reilut puolet, kun naisten vastaava luku on yleensä yli 75 %. Yliopistokoulutuksessa miehistä kuudessa vuodessa koulutuksen läpäisee noin kolmannes, kun taas naisista yli puolet kykenee vastaavaan urotekoon.
Unohdetaan hallintavaltion yhteiskunnallinen todellisuus ja pelkistetään läpäisykysymys yksilö- ja sukupuolipsykologiaan – ei mitenkään tieteellisesti, ihan vain argumentin ja keskustelun vuoksi. Mitä silloin sukupuolten väliset erot kertovat miesten ja naisten pitkäjänteisyydestä, tavoitteellisuudesta tai kyvystä kantaa vastuuta? Ehkä eivät mitään – mutta jos kertovat, spekulointi on syyhyttävää. Koulutuksen keskeyttäminen tai vaihtaminen voi toki olla hyvinkin järkevää ja kertoa tavoitteellisesta ja dynaamisesta toiminnasta. Jos siis yhden koulutuksen lopettaminen johtaa toiseen siirtymiseen, siitä valmistumiseen ja/tai työelämään menestyksellisesti siirtymiseen. Silti arkipäiväinen, mutta kiusallinen kysymys jää: Antavatko miehet naisia helpommin periksi? Sellaisiksiko miehet ovat kasvaneet tai kasvatettu? Ovatko miehet naisia helpommin niitä, jotka metsästävät vain parhaita saaliita ja siksi hyppivät koulutuksesta toiseen etsien parempaa ja jättäen huonommat koulutukset jälkeensä? Vai eikä vain nappaa? Mikä näitä poikia ja nuoria miehiä vaivaa? Liiallinen istuminen pelikonsolin äärellä? Vanhan totuuden mukaan miehet kuitenkin pärjäävät perinteisin sosioekonomisin mittarein mitattuna elämässä naisia paremmin. Miehet ovat korkeammissa asemissa ja saavat parempaa palkkaa. Siis nämä miehet, joista iso osa ei saa edes aloittamaansa koulutusta loppuun. Miehet, jotka kuolevat naisia nuorempina, usein erilaisissa onnettomuuksissa tai oman käden kautta tai muuten väkivaltaisesti ja silloin yleensä toisen miehen toimesta. Tämä kai tarkoittaa sitä, että kun keskiarvona saadaan kuva miehistä naisia paremmin pärjäävänä sukupuolena, niin karkeasti toinen puoli miehistä menestyy ja toinen puoli ei.
Tilastot ovat peräpeiliin katsomista, jos kohta niistä voi yrittää lukea tulevaisuuden trendejä. Silloin alkaa ihmetellä missä ovat tulevaisuudessa menestyvät miehet? Tyttöjen ja naisten kova kiri koulutuksessa ja työelämässä mitä oletettavimmin ajaa heidät poikien ja miesten ohi monin tavoin – ellei ole jo ajanut. Vaikka eipä siinä sinänsä mitään vikaa tai väärää ole.
Tietenkin on vielä vanhastaan betonoituneita varallisuus- ja valtablokkeja, jotka ovat miesten hallinnassa ja naisen euro on yhä ohuempi kuin miehen, mutta kun joskus ohjauksessa on kyselty sukupuolisensitiivisyyden perään, niin tilausta näyttäisi olevan. Nimittäin sellaiselle ohjaukselle, kasvatukselle eli ohjaavalle kasvatukselle, joka saisi poikaparat ja miesrukat jotenkin isommassa mitassa kiinnittymään pitkäjänteiseen ja vastuulliseen aikuisen elämään, johon kuuluu koulu ja työ. Se että puolet miehistä pärjää, ei isossa kuvassa ole ehkä kuitenkaan ihan riittävästi, vai onko?