Minustako bloggari: blogi yritystoimintana

Kukapa meistä ei olisi joskus elämässään haaveillut blogikirjoittamisesta. Jotkut jopa ammattina tai ainakin jonkinlaisena tulolähteenä. Tässä blogissa käsitellään blogikirjoittamista yritystoimintana.

Bloggaaminen ammattina

Bloggaamisesta on tullut joillekin ihmisille ammatti, jota he harjoittavat yritystoimintamaisesti. Ammattimaisten blogikirjoittajien tulot kasvavat vuosi vuodelta, mikä osoittaa alan kasvutrendiä. Osa saa toiminnasta säännöllistä kuukausipalkkaa. Hyvät bloggaajat saavat yrityksiltä jatkuvasti uusia yhteistyötarjouksia. Ammattibloggariksi pääsy on hidas prosessi, jossa on hyvin paljon tavalliseen yritystoimintaan liittyviä piirteitä. Huippubloggaajiksi ovat onnistuneet pääsemään vain harvat.

Blogibarometrin (2014) mukaan Suomi edustaa Ison-Britannian kanssa bloggauksen kärkeä. Blogeista on tullut tänä päivänä myös tärkeä osa yritysten viestintää.

Blogeissa yritykset ja niiden tuotteet saavat paljon näkyvyyttä, sillä esimerkiksi hyvin menestyvillä muotiblogeilla on Suomessa 50 000–100 000 lukijaa kuukaudessa. Suosituin muotiblogi tavoittaa kuukausittain jopa 250 000 lukijaa. (Blogibarometri 2014.)

Kansainvälisellä tasolla viisi yleisintä blogin aihetta hakutulosten mukaan ovat (Hill 2017):

  • muoti
  • ruoka
  • matkailu
  • kauneus
  • musiikki.

Suomen parhaimpiin blogeihin voi tutustua osoitteessa: https://www.lumipallo.fi/paras/suomen-parhaat-blogit-2017/. Blogibarometrin (2017) mukaan suomalaisten suosituimpia pääteemoja ovat edellisvuosien tapaan ruoka, juoma ja leivonta.

Blogiaiheet

Olipa kyseessä yritystoiminnaksi tai omaksi iloksi ajateltu blogikirjoittaminen, on syytä muistaa muutama onnistumiseen vaikuttava perustekijä. Ilman suunnitelmallisuutta bloggaaminen jää usein lyhytaikaiseksi innostukseksi ja blogi painuu vähitellen internetin hautausmaalle. Jos näkyvyys on heikko ja lukijoita ei ole, kirjoittajan into lopahtaa muutamassa viikossa. Lukijakunnan luomiseen menee aina aikaa.

Blogia voidaan kirjoittaa mistä tahansa aiheesta, jos aiheeseen paneudutaan riittävästi. Helpoin tapa on kirjoittaa aihealueesta, jonka hallitsee ja johon on perehtynyt.

Bloggaamisen huipulle pääsy edellyttää kovaa työtä ja itsensä kehittämistä kirjoittajana sekä aihealueen jatkuvaa tietojen päivittämistä. Oman substanssiosaamisen lisäksi tulee hallita blogikirjoittamisen tekniikka, jonka vaatimukset tulevat hakukoneilta. Aihetta on käsitelty Finnish Business Reviewn blogissa ”Blogin rakenne: onnistumisen edellytys”: https://verkkolehdet.jamk.fi/finnish-business-review/2017/11/13/blogin-rakenne-onnistumisen-edellytys/.

Näkyvyys

Näkyvyys ei ole yksiselitteinen asia, sillä siihen vaikuttavat monet tekijät. Ensimmäinen on aika, sillä verkkosivut eivät nouse hakukoneiden tietoisuuteen heti, vaan siihen voi mennä muutama kuukausi (Montti 2018).Tätä voidaan nopeuttaa omilla markkinointitoimenpiteillä. Blogin markkinointia on käsitelty mm. seuraavassa Search Engine Journal:n blogissa: https://www.searchenginejournal.com/prnewsio-content-promotion-tactics/248369/9.

Hakukonenäkyvvys perustuu hakurobottien indeksointiin. Hakukoneiden indeksointia voidaan nopeuttaa tietyillä applikaatioilla. XML Sitemaps:n avulla voidaan hakukoneille lähettää ennakkoon tieto sivuston rakenteesta Search Console:n kautta. Tämä auttaa ja nopeuttaa indeksointia. Sivustokartan luomiseen ja lähettämiseen voidaan tutustua osoitteessa: https://support.google.com/webmasters/answer/183668?hl=fi. Vastaavia työkaluja ovat ”Submit URL to Google” –toiminto, jolla voidaan osoite (url) lähettää hakukoneelle (Google) sekä Google Plus -toiminto, joka on nopein indeksoinnin apuväline.

Blogin liikeidea

Blogikirjoittajan on hyvä laatia liiketoimintasuunnitelman mukainen toimintasuunnitelma, johon kuuluu oleellisena osana liikeidean määrittely. Vaikka kyseessä on blogin suunnittelu, liiketoimintasuunnitelman laatimislogiikka soveltuu hyvin myös tuloksellisen blogin suunnitteluun.

Kuvio 1. Blogin suunnittelu

Liikeidea vastaa kysymyksiin: kenelle, mitä ja miten. ”Kenelle” kertoo kohderyhmän, jolle tuote tai palvelu on tarkoitettu. Blogissa tämä tarkoittaa ajateltua lukijakuntaa. ”Mitä” tarkoittaa kohderyhmälle tarjottavaa tuotetta tai palvelua. Blogissa tämä tarkoittaa sisältöä, joka voi välillisesti edustaa jonkin yrityksen tavoitteita. Sisällön (= tuotteen) pitää vastata lukijan (= kuluttajan) tarpeita ja tuottaa ratkaisu kuluttajan ongelmaan tai haasteeseen. ”Miten” kertoo toimintatavan. Usein liikeidean kuvaukseen liitetään vielä imago eli se, millainen (yritys)kuva halutaan toiminnasta antaa lukijoille (asiakkaille).

Sisällössä pelkkä tuotekuvaus ei riitä, sillä kuluttajat eivät osta hyödykkeitä hyödykkeiden vuoksi – vaan siksi, että tuotteet ratkaisevat kuluttajan ongelman, tuottavat hyötyä tai vastaavat tarpeisiin. Verkossa ratkaisun viestintä tapahtuu sisällöllisin keinoin. Sisällöt ovat ratkaisevassa roolissa, koska kuluttajat etsivät hakusanoilla ratkaisuja ongelmiinsa. Hakusanojen ja sisältöjen tulee kohdata, jotta sisältö löytää tiensä kuluttajan hakusanatuloslistalle.

Kuluttajan ongelmien hahmottaminen ja oikean ratkaisun tarjoaminen auttavat kirjoittajaa viestinnän suunnittelussa. Mitä paremmin kirjoittaja onnistuu kuvaamaan ja viestimään sisällöllisesti kuluttajalle tarjottavan tuotteen tai palvelun sopivuudesta hänen ongelmaansa suoraan tai välillisesti, sitä todennäköisemmin kuluttaja saadaan lopulta esimerkiksi yrityksen verkkosivujen maksavaksi asiakkaaksi. Blogi toimii usein asiakasajurina, ei verkkokauppana.

Lukijapersoona

Ilman lukijapersoonan tarkkaa määrittelyä sisältöjen osuvuus on heikko eli validiteetti jää alhaiseksi. Lukijapersoona vastaa asiakaspersoonaa. Asiakaspersoonaa on käsitelty tarkemmin Finnish Business Reviewn blogissa ”Onnistuneen blogin lähtökohtana on persoonan tunnistaminen”: https://verkkolehdet.jamk.fi/finnish-business-review/2017/11/03/onnistuneen-blogin-lahtokohtana-on-persoonan-tunnistaminen/.

Lukijapersoonan syvällinen ymmärtäminen auttaa osuvien sisältöjen tuottamisessa. Lukijapersoona on rinnastettavissa vanhan ajan kirjeenvaihtoon. Kirjeet kirjoitettiin aina sen mukaan, millainen vastaanottaja (lukija) oli.

Blogikirjoittajan toimintasuunnitelma

Alla on esitetty blogitoiminnan käynnistämisprosessi, jonka avulla kirjoittaja pääsee varmasti parempaan tulokseen kuin pelkällä hakuammunnalla. Lisäksi kannattaa muistaa, että lukijayleisön saamiseen menee aikaa. Ensimmäisinä kuukausina on hiljaista, mutta toiminta vilkastuu vähitellen.

Taulukko 1. Ohjeet blogiyrittäjäksi aikovalle

Huipulle pääsyn jälkeen lukijakunta ruokkii itse itseään, kunhan kirjoittaja vain pitää huolta ajantasaisuudestaan ja palvelee lukijakuntaansa. Auktoriteettiaseman saavuttaminen tarjoaa aina etulyöntiaseman, koska lukijakunta luottaa kirjoittajaan. Auktoriteettiasema syntyy vähitellen.

Yhteenveto

Menestyvä blogikirjoittaminen edellyttää suunnitelmallisuutta, jossa voidaan käyttää apuna liiketoimintasuunnitelman osia, joista tärkein on liikeidea. Liike-idean tärkein osa on kohderyhmä eli lukijapersoona, jonka määrittelystä toiminnan tuloksellisuus riippuu.

Suunnitelmallisuus edellyttää tavoitteellisuutta. Ilman tavoitteita toiminta on kuin ajamista valotta pimeässä. Tavoitteet edellyttävät mittareita, jotta tiedetään, missä onnistuttiin ja missä ei. Sen pohjalta voidaan laatia sisällön kirjoittamiselle korjaavat toimenpiteet.

Jorma Kananen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Liiketalous, tutkimuksen ja kehittämisen yliopettaja, jorma.kananen (at) jamk.fi

Lähteet

Blogibarometri 2014, 2015, 2017. Blogiartikkelit Manifeston Manifesti blogissa

Grannell, C. 2017. The 14 best free blogging platforms. Blogikirjoitus CB Creative Blog:n blogissa 21.12.2017. Viitattu 2.6.2018. https://www.creativebloq.com/web-design/best-blogging-platforms-121413634.

Hill, K. 2017. Which types of blogs are the most popular? Blogikirjoitus Kristien Hill:n blogissa x.11.2017. Viitattu 1.5.2018. https://kristiehill.com/blogs-with-highest-searches/.

Montti, R. 2018. How Long it Takes for a Link to Affect Rankings. Blogikirjoitus Search Engine Journal:n blogissa 31.5.2018. Viitattu 4.6.2018. https://www.searchenginejournal.com/link-building-and-rankings/255251/.

PrNews, 2018. Content Promotion Tactics That Result In Attracting Traffic. Artikkeli Search Engine Journal:ssa 24.4.2018. https://www.searchenginejournal.com/prnewsio-content-promotion-tactics/248369/.

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-2341-9938-46