Missä iässä mennään työelämään koulutuksen jälkeen?
Korkeakouluissa opiskelevien valmistumisajoista käydään ja on aina käyty keskustelua. Yleisesti voidaan sanoa, että koskaan opiskelijat eivät ole keskimääräisesti valmistuneet toivotulla nopeudella eikä töihin ole osattu mennä riittävän nuorena ja notkeana. Lisäksi opintoja on aina keskeytetty, on vaihdettu koulutusalaa, menty töihin ilman tutkintoa tai opiskeltu työn ohessa. Viime vuosina korkeakouluopiskelijat ovat tulleet ikärakenteeltaan entistä heterogeenisimmiksi, minkä vuoksi valmistumisaikojen ja keskeyttämisen kysymykset asettuvat yhä monimutkaisempaan kokonaisuuteen. Kun Omalle polulle korkeakouluun –hankkeessa tavoitellaan tietoisia, sujuvia ja ripeitä siirtymiä toiselta asteelta korkea-asteelle, muutama ajatus siitä miten tämä liittyy korkeakoulutuksen kokonaisuuteen.
Yhtäältä väestön ikärakenteen muutos, eläköityminen ja huoltosuhteen heikkeneminen ja toisaalta oletus osaavan työvoiman saatavuusongelmasta ovat olleet taustana Suomessa viime vuosina korkeakoulutuspolitiikan yhden tärkeimmän tavoitteen eli nopean valmistumisen tavoittelussa. Suomi on kansainvälisesti vertailtuna maa, jossa siirrytään verraten vanhoina korkeakoulutukseen, jolloin sieltä valmistutaan myös vähän iäkkäämpinä – vaikka itse tutkinto tehtäisiinkin ajallisten standardien mukaan. Korkeakoulutukseen siirrytään keskimäärin hieman muita vanhempina erityisesti siksi, että meillä koulutyöhön tyrkätään vasta 7-vuotiaita lapsia, kun joissain verrokkimaissa saman mahdollisuuden oman elinikäisen opinpolun raivaamiseen saa jo viisivuotiaana. Legot syrjään ja kynä käteen, hopi, hopi!
Suomessa korkeakouluista valmistuneet ovat noin 26 – 28 -vuotiaita, mikä on jopa useita vuosia enemmän kuin monissa muissa korkean elintason maissa. Ammattikorkeakouluista valmistutaan yleensä mainittua keskiarvoa nuorempina ja yliopistoista vanhempina, mikä johtuu luonnollisesti tutkintoaikojen eroista. Keskiarvo on tunnuslukuna huono osoitin. Eri aloilla on huomattavia eroja ja opiskelijat eivät muodosta selkeää samanikäisten ja samassa elämänvaiheessa olevien ryhmää. Toisen asteen opinnoista korkeakoulutukseen tulevat nuoret aikuiset ovat toki edelleen enemmistönä, mutta aikuisten monipuolistuvat opintopolut ja lisääntyvä elinikäinen oppiminen ovat tehneet korkeakoulujen kampuksista koko ajan kirjavampia – ja nostavat osaltaan valmistuneiden keski-ikää.
Toiselta asteelta on hakeuduttu korkeakoulutukseen yleensä aikaisintaan 19-vuotiaina. Meille on syntynyt tapoja ja rakenteita, jotka käytännössä lykkäävät monen toiselta asteelta valmistuneen hakeutumista korkea-asteelle. Välivuoden tai –vuosien pitäminen on suosittua ja pojat ovat usein löytäneet itsensä välivuoden vietosta puolustusvoimien hellässä huomassa. Välivuosien pitämiseen liittyy usein moralistisia näkemyksiä. Voiko olla oikein, että lorvitaan vanhempien rahoilla tekemättä mitään? Mikä se on, että pitää nuoren ihmisen kauas matkustaa, että voisi itsensä löytää ja suunnan elämälleen? Muutaman vuoden takaisen Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) raportin mukaan välivuosia pitäneet kuitenkin kokevat pääsääntöisesti saavansa niiden myötä parempia valmiuksia korkeakouluopiskeluun kuin heillä on ollut heti toisen asteen jälkeen (Hautamäki ym. 2012). Asia ei siis ole ihan yksiselitteinen.
Epävarmuus ja pelko, ei-rationaaliset seikat, vaikuttavat opintoihin hakeutumisen lykkäämiseen ja opintojen venymiseen. Jos ei tiedä mistä töitä voisi saada tai ei tiedä mitä töitä omalla tutkinnolla edes voi hakea, päätöksenteon lykkääminen siirtää vaikeiden asioiden kohtaamista. Ylioppilaan on nykyisin melko vaikeaa löytää paikkaa työmarkkinoilta ilman muuta tutkintoa tai erityisosaamista, mutta korkeakoulutuksesta työhön siirtyminen ilman valmista tutkintoa on mahdollista joillakin aloilla. Tämä näkyy korkeakouluissa tahroina tilastoissa, vaikka monesti asiallisesti ottaen opiskelija on opintonsa tehnyt ja löytänyt töitä. IT-ala on ollut vuosia klassinen esimerkki.
Usein opintoaikainen työssäkäynti on nostettu tärkeäksi opintoaikoja venyttäväksi tekijäksi. Korkeakoulujen tavoitteena on entistä selkeämmin opintojen järjestäminen siten, että valmistumien on mahdollista ihanneajassa. Keskimääräisiä valmistumisaikoja on siten pyritty lyhentämään. Eikö silloin ole selvää, ettei opintojen aikana voi käydä töissä ilman opintojen venymistä? Suomessa tätä on selvitetty useissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Eero Kurrin (2006) tutkimus ei tue tätä näkemystä. Kurri tarkasteli yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimus 2004- aineistosta opintojen etenemisen hidastumiseen vaikuttavia tekijöitä. Hän sai aineistosta tukea hypoteesilleen, että työssäkäynti ja toimeentulo-ongelmat eivät ole merkittäviä opintojen sujumattomuuden syitä seitsemän ensimmäisen opintovuoden aikana. Opiskeluaikainen työssäkäynti ei ollut yhteydessä opintojen sujumattomuuteen. Sen sijaan opintojen ohjauksen ja opiskelutaidollisten valmiuksien merkitys korostuivat. Opiskelijoilla näyttää olevan työssäkäynnistä huolimatta riittävästi aikaa opiskeluun, mutta esteiksi muodostuvat opiskelutaidot ja opiskelun ohjauksellinen tuki.
Tilastokeskuksen uusimpien koulutustilastojen mukaan korkeakoulutuksen läpäiseminen on hienoisesti parantunut viime vuosina ja valmistumisajat ovat myös aavistuksen lyhentymään päin (http://tilastokeskus.fi/til/opku/2013/opku_2013_2015-03-19_tie_001_fi.html ). Näin meillä valmistutaan kuitenkin kohtuullisen nuorina ja aikaa työelämässä toimimiseen jää varsin monta vuosikymmentä. Lisäksi vertailussa moneen muuhun maahan meillä korkeakoulutettu työllistyy varsin nopeasti koulutusta vastaaviin töihin, eikä joudu hankkimaan varsinaista työssä tarvittavaa osaamista vuosikausia erinäisissä vaihtuvissa töissä, kuten pahimmillaan tietyissä Euroopan maissa tapahtuu (Kivinen & Nurmi 2011).
Onko tuossa yksi avain pohdintaan toisen asteen jälkeisten valintojen problematiikkaan: suomalaiset korkea-asteen opiskelijat käyvät runsaasti töissä opintojen ohella ja ovat ehkä siksi valmiita siirtymään työelämään heti valmistuttuaan? Tarkoittaisiko tämä sitä, että toisella asteella, erityisesti lukiossa, tulisi tarjota ihan oikeita työelämäkokemuksia paljon nykyistä enemmän, jotta oman koulutusalan löytyminen tulisi helpommaksi? Ettei vaan tyrkittäisi eteenpäin ilman riittäviä eväitä.
No niinhän sinne meidän hankesuunnitelmaan on taidettu kirjoittaa…