Tekemisen kulttuurille tehokkaita tiloja metsästämässä

Opettajat on haastettu tekemään rohkeita pedagogisia valintoja tehokkaamman oppisen tukemiseen. Teknologiaan on panostettu ja koulurakennuksia uudistettu tavoitellen yhteistoiminnallisuutta ja luovuttaa tukevia ympäristöjä. Viime vuonna uskoimme onnistuneemme tässä haasteessa: rakentamaan erilaiseen toimintaan sopivan, muuntojoustavan oppimisen tilaan. (Iloa ja intoa oppimiseen – Uusi oppimisympäristö!) Muuntojoustavuuden onnistuimme luomaan. Nyt vaihdoimme tarkastelukulman oppimisen tilojen optimointiin. Rajasimme oppimisentilojen tarkastelun niihin…

Jatka lukemista

Pupumaa EduFinland saaristossa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, ammatillisen opettajakorkeakoulun ESR-rahoitteisessa 4GEE hankkeessa (2011-2013) kehitettiin mm. 3D-ympäristöjä. Tämän kehitystyön tuloksena syntyi Second Life 3D-virtuaaliympäristöön, EduFinland -saaristoon Pupumaaksi ristimäni alue. ”Tontille” rakennettiin neljään kerrokseen tiloja tiedonvälittämiseen, kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Kerron seuraavassa kokemuksiani suunnittelusta ja rakentamisesta ja suunnittelun tausta-ajattelusta. Heli Kinnunen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Second Life -virtuaalimaailma tarjoaa mielenkiintoisen lisän verkossa tapahtuvaan…

Jatka lukemista

Blended and Collaborative Learning using Modern Technology

Jyväskylän ammattikkorkeakoulun ammatillisen opettajakorkeakoulun osaamista oli näkyvillä EAPRIL-konferenssissa 27-29.11.2013. Blended and Collaborative Learning using Modern Technolotgy –posteri esiteltiin Teacher Education -sessiossa. Posterin luonnollinen koko on 125 cm x 156 cm. Ei aivan tavallinen posteri Posteriin sisältyy neljä videota, joiden katsomiseen tarvitaan mobiililaitteella luettava QR-koodi. Videot ovat linkitettyinä YouTube-palveluun. Posterin varsinainen sisältö on siihen linkitetyissä videoissa….

Jatka lukemista