ROn kehittämistyön hedelmät tarjolla Gaialla

Lukuvuoden 2016-2017 aikana hankkeessa panostettiin mm. toisen asteen ryhmänohjauksen kehittämiseen. Työtä tehtiin toimipistekohtaisesti, ja säännöllisin väliajoin kokoonnuttiin yhteen parin tunnin mittaisiin iltapäivän workshopeihin. Mukana näissä workshopeissa oli parisenkymmentä koulutuskuntayhtymän lukioiden sekä ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaajaa ja opoa. Ohjelmassa olivat mm. vierailu TE-toimistoon sekä Valmetille. Valmetilla isäntien lisäksi mukana olivat myös Valio Oy:n sekä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin edustajat. Toukokuun 2017 päätöstilaisuudessa…

Jatka lukemista

Jatko-opinnot – vaikea pala purtavaksi

Yliopiston opiskelija: kirjoitusten jälkeen ei päässyt opiskelemaan psykologiaa – Alkio-opistossa psykologian opintoja – toisella yrittämällä sisään – työ ei vielä selvillä Ammattikorkeakoulun opiskelija: toisen asteen jälkeen tiesi haluavansa tehdä töitä ihmisten kanssa – eksyi Jyväskylään ja sairaanhoitajaopiskelijaksi Lukiolainen: suunnitelmat vuosien varrella muuttuneet moneen kertaan – päättövaiheessa suunta alkaa olla kutakuinkin selvillä Ammattikorkeakoulun opiskelija: aloitti toisella…

Jatka lukemista