Luottamuksen merkitys johtamisessa ja innovaatiotoiminnassa

OSUVA-projektin yhden ehkä merkittävimmistä tutkimuksen kohteista voidaan katsoa olevan luottamuksen merkitys johtamisessa ja innovaatiotoiminnassa. Työyhteisöissä luottamukseen on liitetty kolme olennaista tekijää: osallistuva ja oikeudenmukainen johtaminen, toimiva ryhmätyö sekä työntekijöiden itsenäisyyden korostaminen (esim. Gilson 2003). Luottamusta on tutkittu työelämässä laajasti myös sosiaalisen pääoman käsitteen yhteydessä (Jokivuori 2005, Sinervo ym. 2005) sekä johtamisen yhteydessä (Burke, Sims, Lazzara & Salas 2007), mutta ei osana innovaatiotoimintaa. Luottamusta ja sen kehitykseen vaikuttavia asioita on ehkä tutkittu enemmän työelämän ulkopuolella kuin sen sisällä (Giddens, 1990, 1991; Lögstrup, 1994; Helkama & Seppälä, 2004; Piippo 2008).

Tutkimusten perusteella voidaan olettaa että luottamusta itsenäisenä ilmiönä on vaikea tutkia koska sen kehitykseen, joko positiiviseen tai vähemmän positiiviseen, vaikuttaa usein monia eri asioita. Helkaman (2004) mukaan tilanteissa joissa vallitsee tasa-arvo ihmiset luottavat toisiinsa ja tämä johtaa uusien ideoiden kehittymiseen kun yksilön ideat törmäävät vapaasti toisiinsa ja synnyttävät uusia. Helkaman tutkimuksissa myös innovaatioiden kehitys on mielenkiintoisesti kytketty luottamuskysymykseen. Hänen mukaan tasa-arvo synnyttää luottamusta ja eriarvoisuus epäluottamusta. Tasa-arvo ja sosiaalinen turvallisuus synnyttävät ihmisten välille luottamusta ja vuorovaikutusta, minkä puolestaan voidaan ajatella olevan otollinen Innovaativisuudelle ja Innovaatoiminnalle ja Helkama pelkistää näin: ”Hierarkia, epäluottamus ja tehottomuus kulkevat käsi kädessä, samoin tasa-arvo, luottamus ja tehokkuus.” Helkaman (2004) mukaan hierarkian ja tasa-arvon voidaan katsoa olevan yhteydessä valta-asetelmiin. Laitila (2004) on puolestaan tutkinut horisontaalisen asiantuntijuuden merkitystä valta-asemissa. Hänen mukaan horisontaalisissa olosuhteissa valta on tietyllä tavalla jaettua ja kaikkien osapuolten ”omistuksessa”. Helkaman (2004), Laitilan (2004) ja Piipon (2008) tutkimukset tukevat toisiaan, luottamus tulee mahdolliseksi kun valta on tasa-arvoisesti jaettua ja kun ihmiset toimivat rehellisesti eivät hierarkkiset ja kontrolloivat valta-asetelmat ole enää tarpeellisia.

Piipon (2008) tutkimuksen mukaan luottamuksen kehitykseen vaikuttavat myös useammat eri asiat. Muun muassa osapuolten väliset keskustelut, mahdollisuus puhua itselleen tärkeistä asioista, vaikeuksien erilaisista näkökulmista puhuminen sekä erilaisten ymmärtämistapojen avoin pohdiskelu ovat asioita jotka Piipon mukaan luovat ja vahvistavat luottamusta. Innovaatiotoiminnassa juuri tällaiset elementit ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ovat erittäin merkittäviä, varsinkin kun on kysymys sosiaalisista innovaatioista. Piipon (2008) mukaan epäluottamusta edistävät asiat kuten ulkopuolisuus, itsemääräämisoikeuden puute, ympäristön ymmärryksen puute sekä persoonattomuuden kokemus ja näiden asioiden voidaan ehkä myös ajatella tukahduttavan Innovaatiotoimintaa.

Giddensin (1990,1991) tarkastelee luottamusta tietynlaisena kahden tai useamman henkilön välisenä prosessina. Giddens ajattelee prosessin sisältävän rehellisyyttä ja avoimuutta henkilöiden välillä. Kun joku ryhmästä avautuu ja puhuu luottamuksellisesti itselleen merkittävistä asioista ja toiset ottavat asian avoimesti vastaan se myös houkuttelee heidät toimimaan samoin, avoimuuteen ja rehellisyyteen perustuva prosessi syvenee. Tällaisessa prosessissa on Giddensin mukaan myös riskinsä koska jokainen avautuva henkilö tekee itsensä haavoittuvaksi. Innovaatiotoiminnassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa mahdollisuus avautua on merkittävää ja kuten Giddens toteaa, jos avoimuus ja avautuminen petetään, ihminen sulkeutuu ja hänen luovuutensa jää hänen sisäiseksi ilmiöksi.

Itsenäisyys tai itsemääräämisoikeus ovat myös kytköksissä luottamukseen liittyvissä asioissa sekä valta-asetelmiin liittyvissä asioissa. Gadamerin (2003) mukaan on olemassa kahdenlaista auktoriteettia; autoritäärinen ja auktoritatiivinen auktoriteetti. Autoritäärisen auktoriteetin hän määrittelee määrääväksi ja valtaa tavoittelevaksi auktoriteetiksi, joka itse asiassa ei ehkä koskaan ole auktoriteetti toisten silmissä. Auktoritatiivinen auktoriteetti toimii taas päinvastoin eikä hänelle ole valta tai auktoriteetti merkittävää vaan hän omaa toisenlaisen asenteen ympäristöönsä. Tällainen auktoriteetti ei ole valtaa tavoitteleva vaan enemmänkin Laitilan (2004) ajatuksen mukaan horisontaalinen, joka toiminnassaan tarvitsee myös toisten ihmisten ajatuksia voidakseen toimia hyvällä tavalla, toisin sanoen, kaikkien osallisten asiantuntijuutta tarvitaan. Kun ajatellaan johtamista ja johtajuutta, kuten myös Innovaatiotoimintaa, niin luottamukseen vaikuttavien tekijöiden voidaan katsoa olevan huomattavasti suuremmassa määrässä auktoritatiivisessa asenteessa kuin autoritäärisessä asenteessa.

Luottamuksella on myös oma tietynlainen lähtökohtansa, perusluottamus (Erikson, 1968). Perusluottamus on psykologinen ilmiö ja inhimillinen perustarve jonka kehitykselle inhimilliset ympäristötekijät ovat hyvin merkittäviä. Ihmisen perusluottamuksen voidaan ajatella vaikuttavan ihmisen kykyyn johtaa itseään, toisin sanoin olla itsenäinen tai omaavan itsemääräämisoikeutta. Tällöin heikko perusluottamus vaikuttaa ihmisen kykyyn johtaa itseään negatiivisella tavalla ja vahva taas päinvastoin. Johtamisessa ja johtajuudessa suhteessa luottamukseen ja sen kehittymiseen ei ehkä ole pelkästään kysymys virallisen johtajan ominaisuuksista vaan suuremmasta kokonaisuudesta.

Ehkä voitaisiin myös ajatella että johtohenkilön perusluottamuksen vahvuus on jollakin tavalla yhteydessä hänen auktoriteetti asenteeseensa jolloin se myös vaikuttaa johdettavan henkilöstön mahdollisuuksiin osallisuuteen sekä innovaatiotoimintaan.

Erikson E.H. (1968) Identity: Youth and crisis. New York: Norton.

Giddens A. (1990) The Consequenses of Modernity. London: Standford University Press.

Giddens A. (1991) Modernity and Self-identity. Self and Society in the Late Modern age. Cambridge: Polity Press

Gadamer H-G. (2003) Den gåtfulla hälsan. Ludvika: Dualis Förlag AB.

Helkama K. (2004) Values, role-taking and emphatyin moral development. New Reviewer of Social Psychology 3, 103-111

Helkama, K. & Seppälä, T. (2004): Arvojen muutos Suomessa 1980-luvulta 2000-luvulle. Sitra www. sitra.fi /julkaisut.

Laitila A. (2004) Dimensions of Expertice in Family Therapeutic Process. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 247. University of Jyväskylä

Lögstrup K.E. (1994) Det etiska kravet. Uddevalla: Mediaprint AB.

Jätä kommentti