Musisoiva MUPE-tunti

Kirjoittajat: Marianne Mieskolainen ja Reetta Pitkä 2012, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Monen musiikin perusteita opiskelleen teoriatunnit ovat kuluneet lähinnä kelloa vilkuillessa ja omaa lauluvuoroa peläten. Nämä kokemukset ovat myös meille ja useimmille opiskelutovereillemme tuttuja. Nyt kun olemme siirtyneet itse opettajan rooliin, on meidän tehtävämme pohtia, miten opiskelusta saisi mielenkiintoista ja jopa hauskaakin. Miksi musiikin perusteiden opetuksessa on unohdettu yhteys käytännön musisointiin? Miksi oppilaita ei kannusteta omaehtoiseen tekemiseen ja luovuuteen?

Vuonna 2011 vietettiin musiikkioppilaitoksissa Suomen musiikkioppilaitosten liiton toteuttamaa musiikin perusteiden teemavuotta. Tarkoituksena oli kehittää musiikin perusteiden opetusta edellisenä vuonna tehdyn kartoituksen perusteella.  Kartoituksessa tiedusteltiin oppilaitosten henkilökunnan ja oppilaiden näkemyksiä siitä, mihin suuntaan musiikin perusteiden opetusta ja opiskelua pitäisi kehittää. Esille nousi monenlaisia kehityshaasteita. Olisiko aiheellista uudistaa opetussisältöjä? Pitäisikö pakollisten kurssien lisäksi kehittää valinnaisia kursseja? Kuinka oppilasta autetaan valmentautumaan ammattiopintoihin? Onko opetus motivoivaa? Miten voidaan lisätä mupe-opettajan työssä viihtyvyyttä ja vahvistaa ammattikuvaa sekä muusikkoutta? (Unkari-Virtanen 2010.)

Edellisen kerran opetussisältöjä muutettiin muutama vuosi sitten. Tällöin musiikinperusteisiin lisättiin mukaan omien soittimien käyttö sekä oppilaiden omien sävellysten tuottaminen. Uudistuspyrkimyksistä huolimatta opetus nojautuu nykyäänkin monesti ”vanhanaikaisiin” opetusmalleihin, ja oppilaat kokevat sen irrallisena soitonopiskelusta. Mupe-opettajat turvautuvat usein samoihin opetusmenetelmiin, joita heidän omat opettajansa ovat käyttäneet, jolloin uudistuksia ei pääse syntymään. Monet opettajat kokevat varsinkin improvisoinnin heikoksi alueekseen, jolloin sen mahdollisuudet jätetään hyödyntämättä. (Tuomisto 2011.)

Nyt musiikin perusteiden opetus pyritään muuttamaan vastaamaan paremmin ajankuvaa. Myös oppilaat ovat muuttuneet: he ovat aiempaa lyhytjännitteisempiä ja kaipaavat käytännön tekemistä musiikin perusteiden opiskeluun. Uudistuksilla halutaan osoittaa, että teoriaopinnot ja soitonopiskelu tähtäävät yhteisiin tavoitteisiin ja tukevat toisiaan. Ajatuksena on, että musiikin teoria sisältää ”kielioppia” ja käsitteistöä, joiden kautta opitaan ymmärtämään itse musiikkia. Soitinten käyttö mupe-tunneilla auttaa teoria-asioiden hahmottamisessa ja opiskelumotivaation lisäämisessä. Soittaminen tuo toiminnallisuutta tunnin kulkuun ja lisäksi opeteltavat asiat saadaan heti kuuluville soivana musiikkina. Työtavat, jotka tukevat musiikinopiskelun elämyksellisyyttä sekä käytännönläheisyyttä, ovat ensiarvoisen tärkeitä oppilaan yleismuusikkouden kehittymisen kannalta. Kun oppilas hahmottaa teoriaa oman soittimensa kautta, ei soittotunnilla kulu niin paljon aikaa teoria-asioiden opetteluun, vaan voidaan keskittyä musiikin tulkintaan ja soittotekniikan kehittämiseen. (Jortikka-Uksila 2011; Kuoppamäki 2010.)

Halusimme selvittää, kuinka soittimet saadaan kiinteäksi osaksi musiikin perusteiden opetusta. Mielestämme on tärkeää, että opetus on sekä oppilaille että opettajalle mielekästä ja motivoivaa. Musiikin perusteiden opettajan rooli on jäänyt liian kapea-alaiseksi, eikä hänen muusikkouttaan ja instrumenttitaitojaan päästä hyödyntämään vallalla olevassa opetustyylissä. Jokainen musiikin perusteiden opettaja on pohjimmiltaan myös muusikko.

Olemme haastatelleet tätä työtä varten Jyväskylän ammattiopiston musiikin perusteiden opettajaa Airi Jortikka-Uksilaa, jonka opetusmetodiin kuuluu oppilaiden omien instrumenttien käyttö osana opetusta. Teimme kyselyn hänen opettamalleen mupe 5-ryhmälle, jossa oppilaat saivat kertoa mielipiteitään teoria-aineiden opetuksesta ja soitinten käytöstä tunneilla. Lisäksi pidimme itse oppitunnin, jossa testasimme uusia opetusmenetelmiä ryhmälle, joka ei ole aiemmin käyttänyt omia soittimiaan musiikin perusteiden tunneilla.

TOIMIVAA TYÖSKENTELYÄ MUPE-TUNNEILLA                   

Soitinten mukaan ottaminen tunneille vaatii lisähuomiota ja paneutumista mupe-opettajalta. Ryhmäkoko tulisi pitää melko pienenä, jolloin esimerkiksi soitinten virittäminen ei vie liikaa aikaa ja ryhmä on hyvin hallittavissa. Airi-Jortikka Uksilan mukaan 6 oppilasta muodostaa sopivan kokoisen ryhmän, esimerkiksi 10 oppilasta on hänen mielestään liikaa. Sopiva ikä aloittaa mupe-opinnot on noin 9 vuotta, jolloin oppilaan ajattelu, luku- ja kirjoitustaito sekä motoriset valmiudet ovat riittävän kehittyneitä. Ihanteellista olisi, että ryhmän oppilaiden soittotaidot olisivat suunnilleen samalla tasolla. Soittotehtävien tulisi olla niin helppoja, ettei niitä tarvitsisi juurikaan harjoitella kotona. Yhteistyö soitonopettajien kanssa voi olla myös välillä tarpeen kun selvitetään pystyykö oppilas esimerkiksi soittamaan tietyn stemman tehtävästä. Jo ryhmiä muodostettaessa pitäisi pyrkiä toimivaan soitinjakaumaan, esimerkiksi niin että kaikki oppilaat eivät ole pianisteja, vaan ryhmässä on edustettuna sekä melodia- että harmoniasoittimien taitajia. (Pätäri ja Pietilä 2010; Kuoppamäki 2010.)

Opetustilan tulisi olla riittävän suuri, jotta se antaa mahdollisuuden liikkumiseen ja soittamiseen. Luokassa olisi hyvä olla valmiina joitakin perussoittimia, kuten erilaisia rumpuja, palasoittimia ja kanteleita, oppilaiden omien soittimien lisäksi. Soittaessa paras muodostelma on piiri, jossa soittajat näkevät toisensa ja pystyvät kommunikoimaan helposti. (Pätäri ja Pietilä 2010.)

Oppitunnin optimaalinen pituus on 60 minuuttia, josta soittamista on keskimäärin kolmasosa ja loput muuta työskentelyä, kuten säveltapailua, kirjallisia tehtäviä, musiikkitietoa ja kuuntelutehtäviä. Huolellinen tuntien suunnittelu antaa hyvät puitteet työskentelylle. Jos tunti on suunniteltu tarkasti, ei tule ylimääräistä ”sähellystä”. Soitinten virittäminen ei muodostu kynnyskysymykseksi, sillä usein oppilaat tulevat teoriatunneille suoraan soittotunneilta, jolloin soittimet ovat jo valmiiksi vireessä. Oppilaat opetetaan yleensä jo varhaisessa vaiheessa virittämään itse soittimensa, ja tarvittaessa voidaan käyttää opettajan tai jonkun ryhmäläisen apua. (Jortikka-Uksila 2011; Jurvanen 2010.)

MUPE-OPETTAJA EI OLE SOITONOPETTAJA!

Musiikin perusteisiin osallistuu monen eri instrumentin taitajia, joten olisi kuitenkin kohtuutonta vaatia, että opettaja osaisi soittaa jokaista soitinta. Opettajan on tunnettava perustiedot jousi-, puhallin-, kieli – ja kosketinsoittimistakin. Instrumenttien ominaispiirteisiin kuuluu erilaisia virityksiä, äänialoja, sormituksia, kirjoitustapoja sekä transponoituvuutta, joista opettajan tulee olla tietoinen. Esimerkiksi vasta aloittaneelle viulistille C-duuri tai a-molli ei ole kaikista helpoimmat sävellajit soittaa, vaikka niissä ei ole etumerkkejä. Jousisoittajien kohdalla asteikot, joissa käytetään vapaita kieliä, ovat helpoimpia hallita soittamisen alkutaipaleella. (Mäkinen ja Ilomäki 2010.)

Suurin työ opettajalle kertyy oppimateriaalin luomisesta sekä tehtävien sovittamisesta tietyn ryhmän oppilaiden instrumenteille. Airi Jortikka-Uksilan mukaan valmista materiaalia ei ole saatavilla, mutta toisaalta kaikkea musiikkia ja materiaalia voi soveltaa soittotehtävien pohjaksi. Hänen mielestään kaikkia teoria-asioita pystyy opettamaan soittotehtävien kautta käytännönläheisesti. Soittotehtävään sisältyy aina opeteltava asia; soittotuokion tarkoituksena ei ole ensisijaisesti toimia yhteissoittoharjoituksena vaan käsitellä teoria-asia käytännössä. Opettajan tulee huomauttaa epäpuhtaasta soitosta, sillä soittotehtävissäkin pyritään harjaannuttamaan sävelkorvaa yhtä lailla kuin säveltapailussa. Soittotekniset asiat voi kuitenkin jättää soitonopettajan korjattaviksi.

Soittotehtävien tekemisen haasteena on se, kuinka laatia soittoteknisesti tarpeeksi helppoja tehtäviä, jotka silti sisältävät asiaa ja joissa opeteltava asia peity. Tällöin oppilas pystyy keskittymään tehtävän sisältöön sormien asettelun sijaan. Tärkeää on, että helppo soittotehtävä luo oppilaalle varman olon. Airi Jortikka-Uksilan kokemuksen mukaan oppilaat soittavat aina rohkeasti kun epäonnistumista ei tarvitse pelätä. Ryhmässä soittaminen myös lähentää ja yhdistää oppilaita. Opettajan pyrkimyksenä on luoda oppitunnille vapaa ja rohkaiseva ilmapiiri, jolloin esimerkiksi improvisointi tuntuu toteutuvan kuin itsestään, ilman että siitä tehdään erityistä ”ohjelmanumeroa”. Tunneilla voidaan improvisoida sekä suullisesti että soittimilla. Sen sijaan säveltapailu tulisi tehdä aina suullisesti ilman soitinta, jotta sisäinen kuuleminen, säveltaju, kehittyisi mahdollisimman hyvin.

Airi Jortikka-Uksila rakentaa soittotehtävät siten, että pohjalla on aina jokin sointukulku, johon laaditaan eri soittimille stemmat. Stemmoissa tulee esiin opeteltava asia, esimerkiksi tauot, intervallit, rytmit, johtosävel, sävellajit, soinnut ja niin edelleen. Tehtävän ei tarvitse olla kovin pitkä, 4-8 tahtia on riittävä määrä. Niihin liittyy aina jokin kotitehtävä, esimerkiksi teoria-asia, soolon kirjoittaminen tai analysointi. Usein kun oppilaalle annetaan sävellystehtävä, heillä on taipumus tehdä niistä liian monimutkaisia ja vaikeasti soitettavia. Oppilaille tulisi korostaa, että sävellysten täytyy olla sellaisia, jotka he itse pystyvät soittamaan. Myös opettajan antamien tehtävien pitäisi olla sellaisia, ettei niitä tarvitse juurikaan harjoitella kotona. Näin vältetään oppilaan ylimääräinen kuormitus muiden tehtävien ohella.

Kirjasarjoja, jotka huomioisivat soittimien käytön oppitunneilla, ei juuri ole. Suomalaisissa oppikirjoissa käytetään usein pianoa, mutta ainakin tanskalaisopettaja Inge Bjarke (2009) on oppikirjoissaan huomioinut oppilaiden omien instrumenttien käytön. Uudemmissa suomalaisissa oppikirjoissa on jo hieman pyritty huomioimaan oppilaan oman soittimen käyttö tehtävien yhteydessä. Soittamisen liittäminen tehtäviin jää kuitenkin usein pintapuoliseksi ja oppilaan oman aktiivisuuden varaan. (Jortikka-Uksila 2011.)

KOKEMUKSIA MUSISOIVASTA TEORIAOPETUKSESTA

Työn käytännön osuuden ensimmäisenä osana teimme kyselyn Airi-Jortikka Uksilan mupe 5-ryhmän oppilaille. Lisäksi pidimme myös itse kokeilutunnin, jossa käytettiin pääsääntöisesti oppilaiden omia soittimia.

Kyselyyn osallistuneet olivat 13–16-vuotiaita tyttöjä, ja heitä oli yhteensä seitsemän. Ryhmä koostui 2 viulistista, 2 alttoviulistista, 2 huilistista ja käyrätorven soittajasta. Opiskelijoiden keskuudessa esiintyi jonkin verran hajontaa siinä, kuinka monta vuotta he olivat opiskelleet musiikinperusteita: joku ilmoitti opiskelleensa vain 3 vuotta, suurimmalla osalla oli opiskelua takana ainakin 4 vuotta.

Ensimmäisenä kysyimme, ovatko oppilaat kokeneet oman soittimensa käytön hyödylliseksi mupe-tunneilla. Ymmärtävätkö he teoria-asiat paremmin oman soittimensa kautta, vai onko sillä vaikutusta asiaan? Kaikki vastanneet kokevat oman soittimen käytön hyödylliseksi. Osa tuntee opiskelun olevan mukavampaa ja helpompaa; musiikki toimii hyvänä johdatteluna tehtäviin ja se auttaa esimerkiksi harmonioiden ja sointujen hahmottamisessa. Osa kokee sen syventäneen tietämystä omasta instrumentista kun ei tarvitse käyttää itselle vierasta soitinta, kuten pianoa. Eräs vastanneista ilmoitti soittimen käytöstä olleen jonkin verran hyötyä, mutta hän ei mielestään ollut hahmottanut asioita vielä kunnolla.

Seuraavaksi kysyimme, ovatko oppilaiden aiemmat opettajat käyttäneet soittimia mupe-tunneilla. Vastauksista kävi ilmi, että he eivät ole koskaan aiemmin käyttäneet omia soittimiaan tunneilla. Sen sijaan pianoa oli yleisesti käytetty, eräs vastanneista mainitsi myös rytmisoitimien käytöstä yksittäisellä tunnilla.

Kolmas kysymys koski sitä, miltä oppilaista tuntuu opetus, jossa käytetään omaa soitinta verrattuna sellaiseen, jossa sitä ei käytetä. Monet kuvailivat soittimen kanssa tapahtuvaa opetusta letkeämmäksi, mukavammaksi ja helpommaksi, ja yksi vastanneista kertoi sen lisänneen yhteishenkeä ryhmän sisällä. Toisaalta jotkut kokivat joutuvansa panostamaan enemmän opiskeluun, sillä ”asiat on pakko oppia eikä vain opetella ulkoa”. Jonkun mielestä säveltäminen ja soittaminen tuovat ymmärtämisen ja onnistumisen tunteita, ja monet kertoivat osaavansa nyt soveltaa uusia juttuja omassa soitossa paremmin.

Viimeisenä tiedustelimme, miltä oppilaista tuntuu soittaa muiden kuulleen tunneilla. Vastoin ennakko-odotuksiamme kaikilla oli positiivisia kokemuksia asiasta. Muutama koki soittamisen muiden kuulleen aluksi kiusallisena tai jännittävänä, mutta ajan myötä se on alkanut tuntua helpolta. Jotkut kertoivat sen tuoneen lisää esiintymiskokemusta ja helpottaneen esiintymisjännitystä. Monien mielestä ilmapiiri tunneilla on sellainen, että epäonnistumista ei tarvitse pelätä. Stemmat koetaan tarpeeksi helpoiksi, joten soittaminen ei tuo paineita. Soittaminen yhdessä tuntuu monista kivalta, samankaltaiselta kokemukselta kuin orkesterissa soittaminen. Yhden vastaajan mukaan laulaminen muiden kuullen on vaikeampaa kuin soittaminen. Eräs oppilaista mainitsi haittapuolena sen, että joutuu kantamaan soittimen mukanaan mupe-tunneille.

Pitämäämme mupe-tuntia varten saimme Jyväskylän ammattiopiston musiikin perusteiden opettaja Ülle Kenneriltä luvan tulla opettamaan hänen mupe 2-ryhmäänsä, joka koostui 2 pianistista, 2 viulistista ja basistista, jolta kuitenkin puuttui oma soitin pitämältämme tunnilta. Valmistelimme tunnille tehtävän, johon kuului laulamista, transponointia, sävelten ja intervallien tunnistamista sekä lopuksi soittamista. Se sisälsi stemmat 2 viululle, sekä pianolle ja bassolle. Tunnin lopuksi jaoimme oppilaille laput, joissa oli ennalta määrättyjä säveliä. Yhtä aikaa soitettuina ne muodostivat intervalleja, jotka heidän piti tunnistaa.

Tunnin pituus oli vain 45 minuuttia, mikä tuntui liian lyhyeltä ajalta sekä kirjallisten tehtävien tekemiseen että soittamiseen. Luokkahuone ei ollut myöskään ihanteellinen ympäristö, sillä työpöydät tekivät siitä ahtaan ja esimerkiksi nuottitelineitä ei ollut kuin yksi. Ryhmä oli kuitenkin sopivan kokoinen ja soitinjakauma oli hyvä, koska ryhmässä oli sekä melodia – että harmoniasoittimet edustettuina.

Tehtävän kirjallinen osuus vei yllättävän paljon aikaa, joten soittotehtäville jäi aikaa vain 15 minuuttia. Soittotuokio pysyi hyvin hallinnassa, sillä pystyimme molemmat tukemaan eri stemmojen soittajia. Viritys ei juuri vienyt aikaa, ja pianistit saivat sillä aikaa harjoitella omaa osuuttaan. Oppilaat soittivat yleisesti ottaen rohkeasti ja melko hyvin ensi näkemältä. Kysyimme lopuksi, millaiselta tehtävä heistä tuntui. Oppilaat ehkä arastelivat uusia opettajia ja olivat aika vaiteliaita, joten emme saaneet juurikaan palautetta. He kuitenkin tekivät mielellään sen, mitä pyysimme ja tunnin ilmapiiri oli rento. Intervallien soitolle ja tunnistamiselle jäi vain muutamia minuutteja aikaa. Oppilaille tämä tehtävä oli ilmeisesti hieman hankala, sillä he ovat tottuneet kuuntelemaan pelkästään pianolla soitettuja intervalleja.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli meille mukava ja voisimme tulevaisuudessa opettaessamme musiikin perusteita käyttää soittimia osana opetusta. Tunnin kulkua tosin helpotti se, että opettajia oli paikalla kaksi, jolloin oppilaat saivat huomioita ja apua normaalia enemmän.

TULEVAISUUDEN MUPE-TUNTI

Opeteltavat asiat eivät sinänsä muutu, mutta opetustyyli on muutoksen keskellä: kiinnostus tekemisen kautta oppimiseen on kasvussa. Tulevaisuudessa musiikin perusteiden tunneilla hyödynnetään luultavasti enemmän soittimien käyttöä, improvisointia, musiikkiliikuntaa ja kenties musiikkiteknologiaa, mikäli rahalliset resurssit riittävät. Perinteisten luokkasoittimien rinnalla keyboard-koskettimet ovat jo useimpien musiikkioppilaitosten teorialuokissa arkipäivää. Myös Internetiin on kehitetty materiaalia itseopiskelua varten. Esimerkiksi Musiikkiseikkailu-kirjasarjan luoja Susanna Ertolahti-Mertanen tarjoaa verkkosivuillaan oppilaille teoria – ja musiikkitiedon harjoituksia erilaisten pelien muodossa (Ertolahti-Mertanen 2011).

Nykyisten oppimiskäsitysten mukaan parhaaseen oppimistulokseen päästään, kun oppimiseen käytetään älyllisesti, emotionaalisesti ja toiminnallisesti kiinnostavia ja hauskoja menetelmiä. Vaihtelevat työskentelytavat palvelevat ryhmässä olevia erilaisia oppijoita sekä tuovat tunnin rytmittämiseen vaihtelua.  Muun muassa musiikkiliikunnassa oppimiseen käytetään useita eri aisteja, mikä vahvistaa oppimistuloksen lisäksi motorisia valmiuksia ja koordinaatiokykyä. (Kuoppamäki 2010.)

Oppilaalle tärkeintä on oivaltaa, että musiikinteoriassa ilmenevät asiat pohjautuvat aitoihin musiikillisiin ilmiöihin. Esimerkiksi sävellajeja ja tahtilajeja opeteltaessa on ymmärrettävä, miksi niitä tarvitaan ja kuinka soiva lopputulos muuttuu. Motivaation kannalta on tärkeää, että oppilaalla on omakohtainen suhde opeteltavaan asiaan. Ihanteellista olisi, että oppilaan toimintaa ohjaisi ulkoisten motivaation lähteiden, kuten arvosanojen tai aikuisten miellyttämisen sijaan sisäinen motivaatio ja halu oppia. (Kuoppamäki 2010.)

Musiikin perusteiden opettamisen muutos on nykyisten ja tulevien opettajien käsissä. Muutoksia saavutetaan, kun hylätään vanhat kaavoihin kangistuneet opetustyylit ja pyritään rohkeasti kohti erilaisia menetelmiä, vaikka opettaminen uusia keinoja käyttäen herättääkin opettajassa aluksi epävarmuutta. Vastaanottavuus kollegojen ideoita kohtaan laajentaa mupe-opettajan opettamisen työkaluja. Luovan työskentelyn ohjaaminen on pedagogisesti haastava tehtävä. Opettaja ei nykykäsityksen mukaan ole enää ehdoton auktoriteetti, vaan hänen tulee jakaa tietonsa ja taitonsa oppilaiden käyttöön ja toisaalta antaa oppilaiden ajatuksille tilaa. (Kuoppamäki 2010.)

Lähteet

Ertolahti-Mertanen, S. 2011. Musiikkiseikkailu. Viitattu 8.12.2011. http://www.musiikkiseikkailu.com/musiikkiseikkailu/etusivu.html

Jortikka-Uksila, A. 2011. Musiikin perusteiden opettaja. Haastattelu annettu 21.11.2011.

Jurvanen, H. 2010. Luovia toimintamuotoja perustason teoria- ja säveltapailuopetukseen. Sibelius-Akatemia verkkojulkaisu Aleatori. Viitattu 20.11.2011. http://www2.siba.fi/aleatori/index.php?id=102&la=fi

Kuoppamäki, A. 2010. Musiikin työpaja – elämykselliset työtavat musiikinteorian ja säveltapailun opetuksessa. Sibelius-Akatemia verkkojulkaisu Aleatori. Viitattu 20.11.2011. http://www2.siba.fi/aleatori/index.php?id=286&la=fi

Mäkinen, S. ja Ilomäki, L. 2010. Asteikkosoitto ja sävellajit soitinten alkeisopetuksessa. Sibelius-Akatemia verkkojulkaisu Aleatori. Viitattu 8.12.2011. http://www2.siba.fi/aleatori/index.php?id=53&la=fi

Pätäri, M. ja Pietilä, E. 2010. Musiikin alkuopetusta soittaen ja liikkuen. Sibelius-Akatemia verkkojulkaisu Aleatori. Viitattu 20.11.2011. http://www2.siba.fi/aleatori/index.php?id=249&la=fi

Tuomisto, J. 2011. Musiikin teoriaopetukseen isoja muutoksia. Ylen verkkosivut. Viitattu 20.11.2011. http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/musiikki/2011/08/musiikin_teoriaopetukseen_isoja_muutoksia_2764367.html

Unkari-Virtanen, L. 2010. Musiikin perusteiden opetuksen kehittäminen ja tutkimus. Sibelius-Akatemian verkkosivut. Viitattu 20.11.2011. http://www2.siba.fi/mupetutkimus/