BADAM-TSUM! – Rumputunteja nelivuotiaan kanssa

Lapsen musiikkiharrastus alkaa yleensä musiikkileikkikoulusta ja painottuu vahvasti ryhmäopetukseen. Tässä artikkelissa pohdin neljävuotiaan oppilaani mahdollisuuksia rumpusetin soittajana ja peilaan kokemuksiini yksityistunneista. Minkälaisia haasteita asettaa lapsen ikä? Miten tunneista saa rakennettua sellaisia, että ne kehittävät oppilaan settisoittoa? Minkälaiset harjoitteet ovat sopivan haastavia ilman että ne sammuttavat oppilaan intoa oppia? Ja kuinka pitkälle neljävuotiaan oppilaani on mahdollista oppia settisoittoa?

Lapsen yleinen ja musiikillinen kehitys

Opettajan on hyvä tuntea ja tiedostaa lapsen erilaiset kehitysvaiheet, ja käyttää niitä oman opetuksensa pohjana. Huomioitavaa on myös, että jokainen lapsi kehittyy yksilöllisesti, joten ikä ja kehitystaso eivät aina vastaa toisiaan. Joidenkin asioiden kehittymiseen pystytään vaikuttamaan ulkoapäin, mutta esimerkiksi hermoston kasvamiseen ulkoinen kasvatus ei vaikuta. (Hongisto-Åberg, Lindeberg-Piiroinen & Mäkinen. 1993. 38.)

Yleisellä tasolla on hyvä tiedostaa lasten erilaiset kehitysvaiheet. Ne auttavat oman opetuksen suunnittelussa. Opettajan on tärkeä havainnoida omaa oppilastaan myös yksilötasolla. On hyvä ymmärtää, minkälaisia mahdollisuuksia ja rajoitteita oppilaalla yksilöllisesti on ja minkälaiset seikat liittyvät esimerkiksi motoriikan kehittymiseen. Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia harjoitteita oppilaan kanssa. Harjoitteiden avulla opettaja oppii tuntemaan oman oppilaansa rajat ja mahdollisuudet. Opettajan on tärkeää myös havainnoida, mikä omaa oppilasta kiinnostaa ja minkälaiset tehtävät ja harjoitukset kehittävät oppilasta parhaiten.

Henkilökohtaista musiikkileikkikoulua?

Haasteena on rakentaa tunneista sellaisia, jotka vievät oppilasta eteenpäin rumpusetin soittajana. Opettajan pitää osata muuttaa musiikkileikkikouluihin suunnitellut rytmitehtävät yksilötunteihin sopiviksi harjoitteiksi. Tuntien suunnittelussa on tärkeää sisällyttää oppituntiin sopivassa suhteessa sekä uutta että tuttua asiaa. Myös tunnin rytmitys on huomioitava. Opettajan kannattaa miettiä jokaiseen harjoitukseen käytettävä aika siten, että varaa on myös liikkua oppilaan keskittymisen ja sen hetkisten intressien mukaisesti. Niin pienellä kuin neljävuotiaalla oppilaalla keskittyminen on päivä-, ja hetkikohtaista. Tämän takia opettajan vastuulla on tunnistaa keskittymisen rajat, ja rajojen ylittyessä siirryttävä seuraavaan harjoitukseen. Tietysti oppitunneilla opetellaan myös pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä, mutta opettajan ei pidä itsepintaisesti noudattaa suunnittelemaansa aikataulua, vaan hengähdystaukoja pitää olla.

Positiivinen kokemus musiikista

Jotta musiikkihetki olisi onnistunut, on opettajan luotava positiivinen ilmapiiri. Lapsen on hyvä kokea onnistumisen kokemuksia turvallisessa ympäristössä. Turvallisen ilmapiirin luovat toistuvat rituaalit ja toimintatavat. Kun lapsi oppii tuntemaan toistuvat asiat ja näin toimii odotetulla tavalla, tuottaa se lapselle onnistumisen kokemuksia. Samojen asioiden toistuminen auttaa lasta myös selviämään uusista pelottavistakin tilanteista (Hongisto-Åberg, M. Lindeberg-Piiroinen, A. Mäkinen, L. 178).

Opettajan olisi syytä välttää instrumenttituntien turhaa tavoitteellisuutta. Tärkein tavoite mielestäni on sytyttää ja ylläpitää oppilaan musiikillista innostusta. Innostavien tuntien sivutuotteena tapahtuu oppimista tunne-elämässä, tiedollisessa kehityksessä, motoriikassa ja musiikillisessa hahmottamisessa. Näkisin, että opettajan rooli lapselle suunnattujen tuntien pitämisessä on luoda puitteet, joiden rajoissa oppilas voi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä tutustua rumpujen soittoon. Opettajalta vaaditaan tietynlaista heittäytymistä lapsen maailmaan. Oleellista on myös antaa oppilaalle vapaus itse oivaltaa ja oppia. Ei siis ole kauhean vakavaa, vaikka tuntihahmotelma ei mene täysin suunnitelmien mukaan. Uusi suunta saattaa antaa opettajallekin ”ahaa-elämyksen”.

Teoria kohtaa käytännön

Lapsen musiikillinen kehittyminen neljävuotiaana on hyvin yksilöllistä ja laajaa. Osaamisen taso saattaa heitellä osa-alueiden mukaan. Harjoitteiden tulisi olla kokonaisvaltaisia ja sisältää erilaisia käytännön harjoituksia, joiden avulla neljävuotias pystyy oppimaan ja omaksumaan musiikin eri osa-alueita. (Hongisto-Åberg, Lindeberg-Piiroinen & Mäkinen. 1993. 72.)

Luin ennen tuntien alkua paljon materiaalia lapsen yleisestä, ja varsinkin musiikillisesta kehityksestä. Rakensin harjoitteita lähdekirjallisuutta hyödyntäen. Olen pyrkinyt säilyttämään tuntieni rakenteen samanlaisena. Tunnit alkavat ja loppuvat samalla tavalla, mutta sisällössä on sopivassa suhteessa uusia ja vanhoja asioita. Tutut asiat luovat turvallisen tunteen, jonka kautta oppilas on uskaltanut myös kokeilla uusia harjoituksia ja soveltaa vanhoja. Neljävuotiaalle soveltuvat harjoitukset tulisi suunnitella niin, että niiden kautta tulisi mahdollisimman paljon liikettä ja toistoa (Hongisto-Åberg, M. Lindeberg-Piiroinen, A. Mäkinen, L. 47).

Koska kaikissa lähdekirjoissa olleet rytmiosiot käsittelivät rytmiä yleisellä tasolla tai tehtävät ovat olleet ryhmille tarkoitettuja, minun on pitänyt keksiä itse oppilaalleni soveltuvia harjoituksia. Olen pyrkinyt rakentamaan harjoitteet niin, että ne ovat mahdollisia neljävuotiaan ymmärtää ja toteuttaa. Mukana on myös vaikeampia harjoituksia, jotka haastavat neljävuotiaan motoriikkaa. Olemme yhdessä ja erikseen miettineet miltä jokin rumpu kuulostaa, näyttää ja jopa tuntuu. Harjoitteissa olen käyttänyt muun muassa värejä, kuulokuvaa ja elävää musiikkia. Värien avulla olemme opetelleet dynamiikkaa, jota muuten voisi olla vaikea selittää pienelle lapselle. Nuottien sijasta meillä on ollut käytössä rumpujen kuvia, joiden avulla olen muodostanut erilaisia komppeja ja rytmejä. Olemme tunneilla myös harjoitelleet bändisoittoa siten, että oppilas soittaa rumpuja ja minä soitan pianoa. Lisäksi olemme harjoitelleet soittamista taustanauhojen kanssa. Olen myös pyrkinyt toistamaan harjoituksia riittävän monta kertaa, jotta ne jäisivät lihasmuistiin ja sanavarastoon.

Motoriikan harjoittaminen

Merkittävimpänä huomioon otettavana asiana rumpusetin opettamisessa nelivuotiaalle on lapsen motoriset valmiudet. Jalkojen sekä käsien samaan- ja eriaikaan tapahtuvat liikesarjat ovat haastavia lapsen motoriikalle. Rumpusetin osat tulee tämän takia asettaa niin, että niihin on helppo osua. Harjoitukset tulisi myös suunnitella niin, että ne kehittävät rytmitajua ja motorisia taitoja, mutta ovat neljävuotiaalle mahdollisia toteuttaa.

Tunneilla olemme harjoitelleet motoriikkaa muun muassa rytmitoiston avulla. Harjoituksessa opettaja soittaa oppilaalle jonkin rytmisen kuvion rumpusetillä, jonka jälkeen oppilas pyrkii toistamaan saman. Harjoitus on toimiva, koska sitä voidaan helposti säätää helpommaksi tai haastavammaksi.

Luovuuden harjoittaminen

Oppilaalle on hyvä antaa tilaa myös improvisoida tehtävien raamien puitteissa ja miksei keksiä omia harjoituksia. Improvisoinnin kautta lapsi saa itsevarmuutta ja onnistumisen kokemuksia, joilla on myös positiivinen vaikutus itsetunnon kehittymiselle.

Parhaiten oppiminen on tapahtunut leikin kautta. Oikeastaan aika moni asia on opetettavissa pienelle oppilaalle kunhan se on naamioitu kiinnostavaksi. Pienellä lapsella ei ole samanlaista tajua omista rajoistaan, eikä hänellä ole selkeää kuvaa mikä on helppoa ja mikä vaikeaa. Tämä tavallaan helpottaa opettajan työtä, koska yleensä oppilaani on aina ennakkoluulottomasti ja uteliaan innostuneesti kohdannut rumputunneilla käydyt harjoitteet. Lapsen motoriset ”puutteet” eivät ole este rumpusetin soittamiselle, sillä rumpukomppeja voidaan soittaa myös helpotetulla tavalla. Tuntien tarkoituksena ei myöskään ole opettaa oikeaoppista kapulalyöntiä tai pedaalitekniikkaa, vaan yhdessä ihmetellä ja tutustua rumpusetin saloihin.

Kirjoittaja: Karoliina Laukola 2017, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

Hongisto-Åberg, M. Lindeber-Piiroinen, A. Mäkinen, L. 1993. Musiikki varhaiskasvatuksessa-Hip Hoi, Musisoi. Tammer-Paino Oy.

Hujala, E. Turja, L. 2011. Varhaiskasvatuksen käsikirja. PS-kustannus.

Louhivuori, J. Paananen P. Väkevä L. 2009. Musiikkikasvatus – Näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Suomen Musiikkikasvatusseura FiSME.

Louhivuori, J. Saarikallio, S (toim.). 2011. Musiikkipsykologia. Bookwell Oy.

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti


Miksi kysytään?