Harmonikan ominaispiirteiden hyödyt ja haasteet musiikin perusteiden opettamisen ja oppimisen kannalta

Musiikin moniosaajana soitan sitä sun tätä, mitä milloinkin missäkin tyylilajissa – niin korvakuulolta kuin myös nuottien kanssa. Pääsoittimeni on kuitenkin aina kysyttäessä epäröimättä harmonikka, vaikka instrumenttiopinnot alkoivat 6-vuotiaana pianolla ja sekin on kulkenut harmonikan rinnalla mukana lähes koko ajan. Lähtökohtaisesti en hahmota musiikin teoriaa oman pääsoittimeni kautta, mikä on välillä tuntunut hämmentävältä. Tähän on varmasti montakin syytä. Musiikin teoriatunneilla käytetään usein helppouden ja käytännöllisyyden vuoksi pianoa havainnollistamaan opetuksen sisältöjä. Pianoa soittaessa soittaja näkee koko ajan missä kädet liikkuvat. Piano on kenties visuaalisempi soitin kuin harmonikka, jonka vasen (basso)puoli perustuu täysin kinesteettiseen oppimiseen. Harmonikansoittajan on mahdotonta nähdä omaa vasenta kättä soittaessaan. Oikean (diskantti)puolen kromatiikkaan perustuva näppäinjärjestys ei oman soitonopettajakokemuksen perusteella tunnu aloittelijalle samalla tavalla loogiselta ja suoraviivaiselta kuin pianon koskettimet.

Harmonikka tarjoaa kuitenkin ominaispiirteidensä vuoksi loistavia mahdollisuuksia musiikin hahmottamisen helpottamiseksi erityisesti intervalleissa, soinnuissa, sävellajeissa, solmisaatiossa ja transponoimisessa. Se on musiikkiteoreettisesti niin looginen soitin, että musiikin teoriaan perehtynyt henkilö ottaa instrumentin perustoimintaperiaatteet haltuun teorian tasolla alle viidessä minuutissa. Ironista, sillä alkuvaiheessa oleva harmonikansoittaja ei yleensä pysty näkemään minkäänlaista logiikkaa näppäinten järjestyksessä.

Musiikin perusteet ja musiikin hahmottaminen

Musiikin hahmottaminen on määritetty musiikin perusteiden sisältöalueeksi taiteen perusopetuksessa (Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2002.). Määritelmä ei kuitenkaan kerro tarkemmin, mitä musiikin hahmottamisella tässä yhteydessä tarkoitetaan. Kyse voi olla havaitsemisesta, hoksaamisesta, ymmärtämisestä, sisäistämisestä, henkilökohtaisista preferensseistä, ilmiöiden yhdistämisestä, korvakuulolta soittamisen hyödyntämisestä, nuottien luku- ja kirjoitustaidoista tai vaikka kyvystä kuvailla musiikillisia havaintoja. Todennäköisesti musiikin hahmottaminen on eräänlainen yhdistelmä kaikkia edellä mainittuja määritelmiä. Musiikin hahmottaminen on parhaimmillaan hyvinkin moniulotteinen taito ja sen tärkeimpänä päämääränä voidaan ajatella olevan musiikissa esiintyvien ilmiöiden kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja näiden soveltaminen omaan musiikilliseen toimintaan.

Opetus kattaa musiikinteorian, säveltapailun ja musiikkitiedon ja etenee tavallisesti rinnakkain instrumenttiopintojen kanssa sekä soveltuvin osin myös yhteismusisointiin integroituna. Jatkuvuus on tärkeää ja mahdollistaa erilaisten pedagogisten keinovarojen käytön ja aihealueiden ryhmittelyn. (Mt.) Musiikin perusteiden opetusmenetelmiin tai oppimateriaaleihin ei OPS:ssa oteta suoraan kantaa, mutta konstruktivistisuus näkyy lähes kaikissa opetuksen järjestelyihin koskevissa teksteissä. Erilaiset opetusmenetelmät palvelevat erilaisia oppimistyylejä ja persoonia. Toisaalta musiikin perusteiden opetuksessa behaviorismin ja konstruktivismin osittain vastakkaisetkin käytännöt ovat nähtävissä. (Meriranta 2011, 16, 18, 64, 78.)

Musiikin perusteiden opetuksen ryhmissä on useiden eri instrumenttien oppilaita, eli soitinkohtaisia ryhmiä ei tavallisesti ole. Kaikkia asioita ei välttämättä ole mahdollista käydä läpi oppitunnin aikana omaa instrumenttia soittaen. Harmoniasoittimet ovat kuitenkin oivia havainnollistamisvälineitä teoriaopiskelussa ja oppilas hyötyy sävelkulkujen, intervallien ja sointujen kuulemisesta omalla soittimellaan, jolloin hän saavuttaa syvällisemmän ymmärryksen tason musiikin hahmottamisessa. (Äikäs 2005, 10.) Harmonikansoittajalla voi kuitenkin olla vaikeuksia hahmottaa esimerkiksi pianon koskettimien ja oman soittimen näppäinten yhteyttä, vaikka molemmat soittimet edustavat harmoniasoitinten soitinryhmää.

Musiikin perusteiden opettajan näkökulmasta Kyllönen (2008) toteaa huomanneensa, miten soitonopettajat ottavat tunneillaan esille myös harjoiteltaviin kappaleisiin liittyviä teoria-asioita, mutta yhtä lailla “monissa keskusteluissa muusikko- ja opettajakollegoiden kanssa olemme pohtineet teorianopiskelun ja käytännön musisoinnin suhdetta tai sen puutetta.” Kirjoittaja puhuu mielestäni osuvasti musiikin perusteiden opettajasta yhtenä osatekijänä oppilaan teoriaopintojen ja käytännön muusikkouden linkkien rakentamisessa ja korostaa soitonopettajan vastuuta teoreettisten ilmiöiden käyttöön ottamiseen oman soittimen hallinnan yhteydessä (Kyllönen 2008, 7, 9, 15.) Itsekin siis allekirjoitan Kyllösen ajatuksia – soitonopettaja ei voi olettaa, että musiikin perusteet siirtyvät automaattisesti käytäntöön. Sujuva yhteistyö soitonopettajan ja musiikin perusteiden opettajan välillä on ensisijaisen tärkeää oppilaan musiikin hahmotuksellisen kehittymisen tukemisessa.

Harmonikan ominaispiirteiden mahdollisuudet

Harmonikan diskanttipuoli löytyy soittajasta katsottuna oikealta. Näppäinharmonikan sormio koostuvat pystysuorista riveistä, jotka rakentuvat päällekkäisistä pienistä tersseistä. C löytyy keskimmäiseltä riviltä. Viisirivisessä harmonikassa on kolmen perusrivin lisäksi kaksi perusrivejä tuplaavaa   apuriviä   ja   näppäinharmonikan   ehdoton   vahvuus   on   sen   näppärä     soitettavuus.

(Kymäläinen 1994, 14-15.) Sormion vasemmasta laidasta oikealle alaviistoon lähtevät vinorivit koostuvat puolen sävelaskelen päässä toisistaan olevista sävelistä ja keskirivit (perusrivit) muodostavat näin ollen kromaattisen asteikon. (Äikäs 2005, 11.) Romu (2006, 29) on opetustilanteissa huomannut, että lasten on helpompi hahmottaa näppäimistö, kun alussa soitetaan vain perusriveiltä.

Musiikin perusteiden keskeisiin opetettaviin asioihin kuuluvat intervallit ja harmonikan diskanttisormiolla on erittäin helppo toteuttaa erilaisia intervalleja. Käden asento ja näppäinten välimatka on vakio, oli lähtösävel ja intervalli mikä tahansa. Myös soinnut tulevat vastaan jo musiikin perusteiden opiskelun alkutaipaleilla ja niidenkin soittaminen tapahtuu pitkälti samalla tavalla kuin intervallienkin. On mahdollista soittaa erilaisia sointuja – kukin sointu omalla sormiotteellaan – mistä tahansa lähtösävelestä. (Äikäs 2005, 11-12.)

Standardibassojärjestelmä on harmonikan yleisin bassonäppäinjärjestelmä. Standardibassossa matalat yksiääniset perusbassot löytyvät kahdesta palkeenpuoleisesta pystyrivistä. Toisen perusbassorivin näppäimet on yleensä jollain tapaa merkitty (esim. kuoppa, koriste) äänten löytämisen helpottamiseksi. Perusbasson sävelten ambitus on suuri septimi ja molemmat näppäinrivit on järjestetty kvinttiympyrän mukaan. Alennusmerkkiset sävellajit löytyvät liikkuessa C:stä alaspäin ja ylennysmerkkiset sävellajit liikkuessa C:stä ylöspäin. Melodioiden soittaminen perusbassoilla on sävelten rajoitetun ambituksen takia hiukan hankalaa, mutta on kuitenkin mahdollista soittaa diskanttipuolen melodioita täydentäviä bassokulkuja, jotka ovat näppäinjärjestyksen ansioista “kuvioina” siirrettävissä mihin tahansa sävellajiin. (Kymäläinen 1994, 15; Mannerjoki 2017.)

Neljään seuraavaan riviin on sijoitettu toisen rivin perusbassojen mukaan määräytyvät duuri-, molli-, septimisointubassot sekä vähennetyt septimisointubassot. Yhtä näppäintä painamalla saadaan siis aikaan kokonainen kolmisointu, jonka käännös kuitenkin pysyy aina samana. Järjestelmä toimii parhaimmillaan diskantin melodioiden säestäjänä. (Kymäläinen 1994, 16; Mannerjoki 2017.)

Yhteenvetona voidaan todeta harmonikan ominaispiirteiden tarjoavan varsin helppoja ratkaisuja musiikin hahmottamiseen. Sekä diskantti- että bassopuolen näppäinjärjestelmät mahdollistavat esimerkiksi intervallien, sointujen ja jopa asteikoiden soittamista siten, ettei soitettavan materiaalin sormitus tai “muoto” muutu lainkaan. Tämän “samanmuotoisuuden” ansioista myös solmisaation harjoittaminen ja transponointi ovat harmonikalla helposti toteutettavissa. Kuviot ovat siirrettävissä ja soitettavissa mistä tahansa lähtösävelestä.

Harmonikansoiton opettajien ajatuksia musiikin hahmottamisesta

Toteutin syksyllä 2016 harmonikansoiton opettajien asenteita kartoittavan verkkokyselyn musiikin perusteiden (MuPe) opetuksen osa-alueesta, musiikin hahmottamisesta. Kyselyn tavoitteena oli saada mahdollisimman kattava kuva MuPe-opetukseen liittyvistä käsityksistä harmonikansoiton näkökulmasta. Halusin erityisesti tutkia, millä tavalla harmonikansoittajan tapa hahmottaa musiikkia ylipäätään eroaa muiden muusikoiden käsityksestä aiheesta ja voivatko mahdolliset erot toimia voimavarana MuPe-opetuksessa? Yhtenä hypoteesina oli myös se, että soittajan soitinhistoria vaikuttaa musiikin hahmottamisen eroihin. Tämän artikkelin kyselyn tulokset esitellään laajemmin ja perusteellisemmin keväällä 2017 valmistuvassa opinnäytetyössäni (Jyväskylän ammattikorkeakoulu).

Kyselyyn vastasi 36 harmonikansoiton opettajaa. Vastaajien ikäjakauma on tasainen ja suurin osa vastaajista on erittäin kokeneita harmonikansoitonopettajia, 14 vastaajalla (38,9%) on yli 25 vuoden kokemus soitonopettajana olemisesta. Soitonopettajan työskentelevät pääosin musiikkiopistoissa ympäri Suomessa (29 vastaajaa). Valtaosa vastaajista (69,4%) on sitä mieltä, että musiikin perusteiden integroiminen harmonikansoittajan näkökulmasta käsin on helppo tehtävä, kun taas vajaa kolmasosa vastaajista on eri mieltä. Melkein kaikki kyselyyn vastanneet (91,7%) joko integroivat tai ovat integroineet musiikin perusteita omaan opetukseen.

Diagrammi (Kuvio 1) osoittaa, mikä on kyselyyn vastanneiden harmonikansoiton opettajien mielestä tärkein tapa hahmottaa musiikkiteoreettisia ilmiöitä. Ylivoimaisesti suurimman ryhmän (22 vastausta) muodostavat ne vastaajat, jotka kannattavat visuaalista oppimista harmonikan kautta – esimerkiksi soinnut ja melodiat kuvioina tai jopa väreinä. Toiseksi suurin ryhmä koostuu esimerkiksi säveltapailun merkitystä painottavista, kuulonvaraisista oppijoista (7 vastausta) ja kolmanneksi suurin kinesteettisistä, esimerkiksi lihasmuistia korostavista oppijoista (3 vastausta). Yksi vastaaja painottaa oppimista täysin teoreettisesti, kuten nuottiviivaston kautta ja toinen hahmottaa musiikkiteoreettisia ilmiöitä muun soittimen kautta. Kaksi vastaajaa eivät osanneet nimetä tärkeintä hahmotustapaa.

Kuvio1. Harmonikansoiton opettajien käsityksiä musiikkiteoreettisten ilmiöiden hahmottamisesta.

 

Enemmistö vastaajista (77,8%) on soittanut jotain muuta soitinta harmonikan lisäksi. Vain 8:lla vastaajalla ei ole lainkaan sivusoitinta. Suosituin sivusoitin vastaajien keskuudessa on ylivoimaisesti piano, josta on vastauksissa 21 mainintaa. Tämä tarkoittaa siis, että yli puolet vastaajista soittaa tai on soittanut pianoa. On mahdollista ajatella pianon opiskelulla olleen vastaajilla vaikutusta musiikin hahmottamiseen liittyvissä asioissa. Karkea jako vastaajien soitinhistoriasta löytyy Kuviosta 2. Huomioitavaa on, että sivusoitinpianistit löytyvät sekä Harmonikka + harmoniasoitin että Useita soittimia -kategoriasta. Jaossa ei ole huomioitu laulua erillisenä soittimena.

Kuvio 2. Vastaajien soitinhistoria.

 

Hänninen (2013) arvelee eri instrumenttien soittajien todennäköisesti käyttävän aistejaan eri tavoin. Näköaistilla on oletettavasti erilainen merkitys ainakin aloittelevalle pianistille ja viulistille ja olisi mielenkiintoista selvittää, voidaanko eri instrumentteja soittavien oppilaiden oppimistyyleissä havaita eroja tai yhtäläisyyksiä. (Hänninen 2013, 51-52.) Kyselyssäni olin erityisen kiinnostunut siitä, miten vastaajien oma soitinhistoria vaikuttaa musiikkiteoreettisten ilmiöiden hahmotustapoihin. Diagrammista (Kuvio 3) selviää ainakin se, että harmonikansoittajat tai muun harmoniasoittimen (lähinnä pianon) soittajat ovat hyvin pitkälti visuaalisia oppijoita. Harmonikansoittajien ja melodiasoittimen soittajien muodostama ryhmä (2 vastaajaa) on tässä tapauksessa liian pieni minkäänlaisten johtopäätösten tekemiseen. Kyselyn mielenkiintoisin anti on kiistämättä useiden soitinten soittajien hahmotustapojen monimuotoisuus. Kuulonvaraisuudella on tässä ryhmässä selkeästi isompi merkitys muihin ryhmiin verrattuna. Vastausten perusteella voisi olettaa “multi-instrumentalistien” edustavan erilaisia hahmotustapoja muita soittajia useammin, sillä tässä ryhmässä esiintyy kaikkein laajin vastausspektri.

Kuvio 3. Soitintausta ja oppimistyylit

 

Vastaajien mielestä harmonikan ominaispiirteet tuovat enemmän mahdollisuuksia ja hyötyä kuin ongelmia ja haasteita musiikin hahmottamisen ja musiikin perusteiden omaksumisen ja oppimisen kannalta. Asteikolla 1-10 (1 = ongelmia ja haasteita, 10 = mahdollisuuksia ja hyötyä) harmonikansoiton opettajien asenteiden keskiarvoksi muodostui 9,1. Voidaan näin ollen ajatella, että erittäin suuri osa kyselyyn vastanneista opettajista on hyvin perehtynyt opetettavan soittimensa mahdollisuuksiin ja rajoituksiin. Vastaajat osaavat hyödyntää harmonikan ominaispiirteitä tarkoituksenmukaisesti parhaansa näkemällä tavalla musiikin perusteiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Näppäintuntuma

Ihmisen mieli toimii työvälineiden kautta (Ahonen 2004, 28). Harmonikka palvelee soittimena niin visuaalisia, audatiivisia kuin kinesteettisia oppijoita ja sen kokonaisvaltainen hahmottaminen koostuu soittoasennosta, vasemman ja oikean käden käytöstä, palkeen hallinnasta sekä näiden osa-alueiden yhteistyöstä keskenään. Nettikyselyyn vastanneista harmonikansoitonopettajista moni mainitsee harmonikan visuaalisuuden tärkeänä hahmottamisen välineenä, mutta haluan itse korostaa tämän lisäksi erityisesti harmonikansoittajille ominaisen “näppäintuntuman” merkitystä soittimen oppimisen ja hahmottamisen kannalta.

“Näppäintuntuma” koostuu hyvistä sormituskäytänteistä sekä melodisten kulkujen, intervallien ja sointujen muodostamien kuvioiden omaksumisesta ja on oikein hyödynnettynä tärkeä musiikin perusteiden oppimisen ja hahmottamisen apuväline. Ahonen (2004, 28) kirjoittaa aiheesta näin: Soittaja ajattelee soittimensa välityksellä, kädet ja sormet työskentelevät sopusoinnussa instrumentin kanssa ikään kuin ne olisivat “kasvaneet siihen kiinni” ja olen varma, että jokainen vannoutunut harmonikansoittaja voi yhtyä tähän lainaukseen.

 

Kirjoittaja: Julia Hansson, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2017

 

Lähteet

Ahonen, K. 2004. Johdatus musiikin oppimiseen. Helsinki: Finn Lectura.

Hänninen, A. 2013. Korvakuulolta soittamisen merkitys musiikin perusteiden opetuksessa. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto.

Kyllönen, J. 2008. Mistä tietää, onko tässä duuri vai molli? : lasten ja nuorten musiikin perusteiden opetus musiikkiopiston perustasolla. Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Kymäläinen, H. 1994. Harmonikka taidemusiikissa. Helsinki ; Ikaalinen: Sibelius-akatemia : Suomen harmonikkainstituutti.

Mannerjoki, V. 2017. Vapaalehdykkä-sivusto. Viitattu 13.4.2017. http://vapaalehdykka.net

Romu, T. 2006. Harmonikkaviikarit musiikkimaassa : Colourstrings-menetelmän soveltamisperiaatteita harmonikalle. Lopputyö. Sibelius-Akatemia.

Meriranta, K. 2011. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet käytännössä: Oppimiskäsityksen ja yleisten tavoitteiden soveltaminen musiikin perusteiden opetukseen. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto.

Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2002. Opetushallitus. Viitattu 13.4.2017. http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/tai teen_perusopetus

Äikäs, K. 2005. Yhdessä oppimaan : harmonikan erityispiirteiden hyödyntäminen musiikin perusteiden pienryhmäopetuksessa. Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jätä kommentti


Miksi kysytään?