Tee se itse – opettajan ohjeilla itsenäiseksi oppijaksi

Soittoharrastuksen alussa oppilas on hyvin riippuvainen opettajasta. Hän kaipaa opastusta oikean soittoasennon löytämisessä, tasolleen sopivien nuottien etsimisessä ja lukemisessa, äänen tuottamisessa sekä oikeiden harjoittelutapojen omaksumisessa. Koska suuri osa harjoittelusta kuitenkin tapahtuu ilman opettajan läsnäoloa, itsenäiseen oppimiseen kykenevät oppilaat kehittyvät nopeammin kuin opettajan jatkuvasta ohjeistuksesta riippuvaiset soittajat. Itsenäisillä soittajilla musiikkiharrastus pysyy osana elämää, vaikka soittotunnit loppuisivat.

Tämän takia yksi opettajan tärkeimmistä tehtävistä on kehittää oppilaan kykyä harjoitella ja kehittyä itsenäisesti. Opettajan tulee auttaa oppilasta ”tekemään se itse”. Käytännössä tulee opettaa oppilaalle, mistä hän löytää itseään kiinnostavia kappaleita ja nuotteja sekä kuinka niitä luetaan, harjoitellaan ja esitetään. Avainasemassa oppilaan kehityksessä ovat motivaatio sekä itsearviointitaidot. Jokaisen opettajan on tärkeää pohtia, ovatko hänen opetusmetodinsa oppilaan itsenäisyyttä tukevia.

Mielenkiintoinen musiikki motivoi soittamaan

Tehokkaan oppimisen edellytyksenä on kiinnostus opiskeltavaan asiaan. Jotta oppilas saadaan motivoituneeksi, on hänen pidettävä asiaa tärkeänä ja kiinnostavana omassa elämässään (Pruuki 2008, 21). Toisin sanoen oppimisen tulee tapahtua oppilaan ehdoilla.

Oppilas kiinnostuu soittamisesta, kun hän pääsee vapaaehtoisesti soittamaan itseään kiinnostavaa musiikkia, joka on sopivan haastavaa ja edistää hänen tavoitteidensa saavuttamista. Lyhytaikaisena tavoitteena voi olla uuden kappaleen opettelu. Opetuksessa on tärkeää löytää musiikkia, jota oppilas innostuu soittamaan. Jo harrastuksen alussa tulisi aloittaa oppilaan tutustuttaminen eri musiikkityyleihin ja kannustaa häntä itsenäisesti etsimään uusia kiinnostavia kappaleita. Hyvin nuoretkin soittajanalut kuulevat musiikkia TV:stä, elokuvista tai peleistä. Musiikkiin tutustuminen on helppoa esimerkiksi Spotify’ta ja YouTubea hyödyntämällä. Ongelmaksi saattaa päinvastoin muodostua tarjonnan runsaus. Opettajan kannattaa säännöllisesti tiedustella oppilaaltaan, mitä hän haluaisi soittaa, kysymällä esimerkiksi ”Mitä kappaletta haluaisit soittaa seuraavaksi?” ”Mikä on lempielokuvasi? Haluaisitko oppia soittamaan sen tunnusmusiikin?”

Mieleisen kappaleen löydyttyä siihen tulee etsiä nuotit (soittimesta riippuen tabulatuurit, soinnut tai sanat). Tässä auttavat kirjastot, internetin hakukoneet – etsitään kappaleen nimellä ja termeillä sheet music (nuotit), tab, chords (soinnut) ja lyrics (sanat) – ja aiheeseen erikoistuneet nettisivut. Opetuksessa on hyödyllistä käyttää myös soittimeen erikoistuneita oppikirjoja, kuten pianokoulukirjoja, jotka käyvät järjestelmällisesti läpi olennaiset perusasiat. Näiden kirjojen käyttö luo opetukseen jatkuvuutta ja perustaa.

Nuoriakaan oppilaita ei tule aliarvioida. Usein heiltä kuulee pyyntöjä ”päästä soittamaan jotain vaikeata”. Samalla tulee pitää huoli siitä, että kappaleet ovat oppilaan soitettavissa. Näin vältetään aiheuttamasta oppilaalle tunnetta, ettei osaa. Jos soitto tuntuu jatkuvasti liian vaikealta, on motivaatiota vaikea ruokkia.

Oppilasta tulisi kannustaa kehittämään ja hyödyntämään luovuuttaan. Tämä tapahtuu kannustamalla häntä improvisointiin ja keksimään omia kappaleita, alkaen yksinkertaisista melodioista. Mikä olisikaan oppilaalle mielenkiintoisempaa soitettavaa, kuin omat sävellykset. Opiskeluun tulisi alusta asti sisällyttää myös tietämystä soinnuista ja sävellajeista. Tällöin oppilaalle alkaa pikkuhiljaa valjeta nuottien takana piilevä musiikin loogisuus ja käytännöllisyys, joka on erittäin hyödyllinen työkalu musiikin ymmärtämiseksi ja muistamiseksi.

Tavoitteista motivaatiota

Opettajan on tärkeää keskustella oppilaansa kanssa siitä, mitä hän haluaa osata, eli määritellä opetuksen tavoitteet. Kun tavoitteet ovat selvillä, opettaja kehittää suunnitelman niiden saavuttamiseksi ja käy sen läpi oppilaan kanssa. Näin oppilas ymmärtää, kuinka tavoite on mahdollista saavuttaa.

Oppilaalla voi olla tavoitteena esimerkiksi pystyä säestämään kappaleita ensinäkemältä. Käytännössä tämä saavutetaan tutustumalla sointuihin ja säestystapoihin. Aluksi voidaan soittaa vain muutamaa eri sointua sisältävää kappaletta ja vähitellen ottaa mukaan useampia sointuja sisältäviä kappaleita. Opettaja voi laulaa tai soittaa melodiaa oppilaan säestyksen päälle, jolloin tavoitteen toteuttamiseksi on luotu mahdollisimman käytännönläheinen tilanne.

Kiinnostuksen synnyttyä ja positiivisten soittokokemusten myötä oppilas haluaa oppia ja hakeutuu etsimään lisätietoutta myös itse saavuttaakseen tavoitteensa. Tämä tuo hänen oppimiseensa tietotaitoa myös opettajan ulkopuolisista lähteistä. Parhaassa tapauksessa tämä synnyttää kierteen, jossa oppilas innostuttuaan kehittää soittoaan itsenäisesti, ja kehittynyt soittotaito lisää innostusta entisestään. Tällöin sisäinen motivaatio on löytynyt. Oppilaan sisäistä motivaatiota tulee ruokkia, sillä se on paljon suurempi kannustin kuin ulkoinen motivaatio. Ulkoista motivaatiota on esimerkiksi vanhempien antamat rahalahjat tai suosion kerääminen. Jos motivaatio tulee vain ulkopuolelta, kestää soittoinnostus vain niin kauan kuin siitä saa ulkopuolista hyötyä, sillä soittamista ja siinä kehittymistä ei itsessään koeta palkitsevana.

Sisäinen motivaatio kumpuaa oppilaan sisältä; hän on kiinnostunut asiasta sen itsensä takia. Sisäisen motivaation kannalta on oleellista, että opettaja kunnioittaa oppilaan omia tavoitteita.

Miksi ohjata oppilasta itsenäiseksi oppijaksi?

Itsenäinen oppija tiedostaa puutteensa, osaa kehittää näitä, sekä tunnistaa tilanteet, joissa ulkopuolisen avusta voisi olla enemmän hyötyä. Hänellä on siis realistinen käsitys taidoistaan, hän osaa asettaa tavoitteita ja omaa keinoja niiden saavuttamiseen. Itsensä arvioiminen ei liity vain musiikkiharrastamiseen, vaan tätä taitoa oppilas tulee käyttämään hyödyksi myös muilla elämänsä osa-alueilla.

Itsenäinen oppija omaa myös hyvät harjoittelutaidot, joista yksi tärkeimmistä on kyky löytää ja harjoitella vaikeimpia osuuksia työn alla olevasta kappaleesta. Hän myös tiedostaa soittotekniikan kehittämisen merkityksen. Usein vaikeiden osuuksien ja kappaleiden kehittäminen tapahtuu toistamalla niitä keskittyneesti, mikä saattaa olla puuduttavaa. Hän on valmis hiomaan niitä kehittyäkseen, vaikka harjoitteleminen tässä suhteessa ei olisikaan kaikista miellyttävintä. Näin hän oppii ahkeruutta ja huomaa, että harjoittelemalla kehittyy. Tämä ajattelutapa on äärimmäisen tärkeä myös esimerkiksi kouluopinnoissa. Kun tarpeeksi harjoittelee, alkaa derivointikin sujua.

Musiikkiharrastus itsessään on äärimmäisen hyödyllinen. Jyväskylän yliopistossa aivoinfarktipotilaiden keskuudessa tehdyn tutkimuksen mukaan kognitiiviset taidot, muistitoiminnot ja kielelliset toiminnot paranivat selvästi päivittäisen musiikinkuuntelun seurauksena, musiikkigenrestä riippumatta. (Musiikki parantaa aivojen toimintaa 2012.)Musiikkiharrastuksen on todettu myös parantavan lasten tarkkaavaisuutta. Sillä uskotaan olevan myös hyötyä kielten oppimisessa, sillä muusikkolapsen korva harjaantuu erottamaan erilaisia intonaatioita. (Moilanen 2014.)

Itsenäinen oppija pystyy nauttimaan soittoharrastuksestaan ja kehittymään siinä myös ilman opettajaa. Tällöin musiikki pysyy rakkaana ja tärkeänä harrastuksena läpi elämän, vaikka hän joutuisi lopettamaan tunnit esimerkiksi taloudellisesta syystä. Musiikkiharrastus on hyödyllinen osa elämää paitsi lapsuudessa niin myöhemmässäkin elämänvaiheessa, ja siinä kehittyessään soittaja kehittää myös muita kognitiivisia taitojaan, sekä ennaltaehkäisee muistisairauksien etenemistä (Kallionpää 2015). Mitä itsenäisempi oppija, sitä varmemmin hän jatkaa soittoaan vanhuuteen asti ja tuottaa musisoinnillaan iloa ja hyötyä itselleen ja muille.

Opettaja ohjaa itsenäisyyteen

Oppilaan itsenäisyyttä kehitetään auttamalla häntä tiedostamaan omat kykynsä sekä löytämään keinot heikkouksien kehittämiseksi. Tämä tapahtuu oppilaan ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä herättelevillä kysymyksillä. Oppilaalle ei tule antaa valmiita vastauksia, vaan auttaa häntä itse kehittämään ratkaisut kohtaamiinsa ongelmiin. Oppilasta ei myöskään tule aliarvioida. Hänellä saattaa olla jo paljonkin tietoa aiheesta. Tätä kannattaa hyödyntää ja kehittää kyseisestä aiheesta keskustelua. Näin oppilas saa eväitä soittonsa tehokkaampaan kehittämiseen ja sen myötä laadukkaampaan musiikkiin.

Oppimaan opettamisessa kannattaa huomioida eri oppimistyylit ja -käsitykset. Jos oppilasta on opetettu opettajalähtöistä mallia käyttäen, jossa karrikoidusti opettaja käskee ja oppilas tottelee, ei hän yksin harjoitellessaan saa mallia eikä ohjeita mistään. Tämä hidastaa oppilaan itseohjautuvuutta, sillä hänen oma ajattelunsa ei pääse kehittymään.

Käytännönläheisyys on opettamisessa merkityksellistä. Oppilaan on hyvä tietää, mitä kohtia ja millä tavalla hänen tulee harjoitella seuraavalle tunnille. Tietoinen, lyhytaikainen ja yksityiskohtiin keskittyvä harjoittelu edistää taitoja enemmän kuin kappaleiden soittelu alusta loppuun ongelmakohtiin puuttumatta. Soitonopiskelussa opittavat asiat menevät paremmin ymmärrykseen, kun oppilas pääsee itse toteuttamaan ne käytännössä. On tärkeää muistaa, että oppilaat oppivat soittamaan ja ymmärtämään musiikkia samalla tavalla kuin kieltä: kuuntelemalla, matkimalla ja toistamalla.

Uutta opittavaa asiaa käsiteltäessä tulee keskustella, mihin opiskeltavaa asiaa tarvitaan ja missä sitä voi käyttää. Kaiken opittavan tulisi pohjautua tavoitteisiin. Opetustilanteen tulisi vastata käytännön tilanteita mahdollisimman pitkälti (Pruuki 2008, 21-22). Itsenäisyyteen ohjaamisen päämäärä ei kuitenkaan ole oppilaan täysi erakoituminen opetuksesta. Itsenäisetkin soittajat hyötyvät ulkopuolisesta palautteesta.

Käytännön vinkkejä oppitunneille

Tunnilla opettajan kannattaa onkia oppilaasta vastauksia ja laittaa hänet pohtimaan. Kysymyksiä kannattaa esittää, vaikka tietäisi, ettei oppilas tiedä vastausta. Näin luodaan kysymyksiä herättävä ja utelias ilmapiiri, jossa oppilas tottuu esittämään kysymyksiä ja vastaamaan niihin. Oppilaan ei tarvitse kotona osata muuta kuin asettaa itselleen niitä kysymyksiä, mitä opettaja tunneilla esittää ja vastata niihin. Aluksi kysymyksiä voidaan kirjoittaa jo tunnilla ylös yhdessä opettajan kanssa. Ennen pitkää oppilas osaa keksiä kysymyksiä itsenäisesti, ja pystyy opettamaan itseään kotona ilman opettajan apua.

Oppilaan ajattelua voi kehittää etenemällä vähitellen helpommista kysymyksistä suurempiin kokonaisuuksiin ja johdattelemalla oikeisiin vastauksiin. On tärkeää, että oppilas ymmärtää, miksi tunneilla tehdään mitäkin. Esimerkiksi aloitettaessa soittamaan asteikkoja opettaja kysyy oppilaalta, onko hänellä aavistusta, miksi on hyödyllistä osata soittaa asteikkoja. Jos oppilas ei itse osaa vastata, opettaja voi vinkata jonkin kappaleen, jossa asteikon soittamisesta olisi hyötyä. Yhdessä voidaan tutkia sitä, mitkä kohdat kappaleessa soitettaisiin samoilla sormituksilla kuin asteikkoja soittaessa. Aina parempi, jos kappale on oppilaan mielestä kiinnostava. Näin asteikosta tulee hyödyllistä puuhaa, eikä se tunnu pakkopullalta.

Opettajan on pidettävä huoli siitä, ettei jatkuvasta kyselystä tule oppilaalle ahdistavaa kokemusta. Herkkä oppilas voi kokea painetta siitä, että pitäisi osata vastata kysymyksiin, jolloin on tärkeää keskustella aiheesta. Oppilaalle tulee tehdä selväksi, ettei ideana ole tenttaaminen, vaan nimenomaan yhdessä pohtiminen. Kenenkään ei tule tuntea itseään tyhmäksi oppitunnilla. Kysymysten asettelu tai tunnin inspiroimiin kysymyksiin vastailu voi olla opettajalle haastavaa. Onneksi opettaminen saa ollakin joskus vaikeaa – haasteita kohdatessaan myös opettaja oppii.

Mitä nuorempia oppilaita, sen enemmän tulee opetuksessa olla leikkiä mukana. Musiikkia ja tanssia voi hyödyntää monipuolisesti musiikkileikkien muodossa, ja yhdistää muunlaiseen taidekasvatukseen. Esimerkiksi musiikin tahdissa piirtäminen on mukavaa ajanvietettä, joka kasvattaa luovuutta ja visuaalista silmää samalla kun korva omaksuu uutta musiikkia, joka jää ajatuksiin pitkäksi aikaa.

Positiiviset kokemukset ja arviointi

On tärkeää saada aikaan oppilaalle positiivisia kokemuksia soittotunneilla ja yleisesti musiikin parissa. Kannustava palaute on äärimmäisen tärkeää. Ihminen haluaa tulla hyväksytyksi, ja tekee mielellään asioita, joita kokee osaavansa. Jos musiikintuntien palaute on vain negatiivista, huonouden tunne iskee aina musisoidessa ja tappaa motivaation. On helpompaa olla edes yrittämättä, kuin kokea epäonnistuvansa kerta toisensa jälkeen. Jos palaute taas on pääosin kannustavaa, saa oppilas mielihyvää musiikintunneista. Hänen omanarvontunteensa nousee ja musiikkitaidot kiinnittyvät osaksi tervettä itsetuntoa.

Opettajan tulee kuitenkin myös puuttua oppilaan heikkouksiin antamalla rakentavaa palautetta. Rakentava palaute oppituntien aikana auttaa oppilasta tunnistamaan omia heikkouksiaan ja ennen kaikkea ohjaa pohtimaan, kuinka niitä voidaan vahvistaa. Jos oppilas kokee jo osaavansa kaiken, hän voi kokea harjoittelun turhaksi. Liiallinen varovaisuus oppilasta ”kritisoidessa” kostautuu myöhemmin esimerkiksi mahdollisessa tutkinto- tai pääsykoetilaisuudessa. Tilanteesta jää traumat, jos oppilas joutuu yllättymään kuullessaan, ettei olekaan lähes täydellinen.

Myös oppilaan itseanalyysi, tarkkailu ja kriittisyys ovat tärkeitä asioita itsenäisyyteen pyrkimisessä. Oman soiton tarkkaileminen ja siihen kohdistuva kriittisyys auttavat huomaamaan hyvin sekä huonosti menneet kohdat. Se on ensiaskel kehitykselle – ensin tulee huomata, missä menee vikaan, jotta virheen voi korjata. Opettajalta saatu palaute yhdessä itsearvioinnin kanssa auttaa kehittymään. Arviointi yhdessä motivaation kanssa vie soittotaitoa eteenpäin.

Palautetta oppilaan on hyvä saada oppituntien ulkopuoleltakin. Musikaalisesti aktiiviset vanhemmat, jotka kuuntelevat musiikkia, vievät lapsiaan konsertteihin tai kannustavat ja kehuvat heitä soittoharrastuksessaan ovat suuri motivaationlähde, joten vanhempia kannattaa kehottaa osallistumaan lapsen harrastukseen.  (Tuovila 2003, 223.)

Matka itsenäiseksi oppijaksi on kuin autolla ajo. Menopeli kulkee motivaatiolla, mutta varmaa ohjaajaa tarvitaan, jotta auto käynnistyy ja pääsee turvallisesti matkaan. Perille ei tarvitse saapua, mieleenpainuvinta ja palkitsevinta on itse matka. Näin soittotaito pysyy mukana oppilaan arjessa ilahduttaen myös kuulijoita. Ja musiikki, nyt jo läheinen ystävä, kulkee hänen rinnallaan läpi elämän.

Kirjoittajat: Nanne Immonen, Johanna Nylund, Matti Ritvanen, Alina Salmi 2016, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Kallionpää, K. 2015. Helsinkiläisprofessori: Musiikki kehittää aivoja luultua enemmän. Helsingin Sanomat 17.3.2015. Viitattu 8.2.2016. http://www.hs.fi/ihmiset/a1426479600770

Moilanen, K. 2014. Musiikin harrastaminen voi luoda lapsille superaivot. Helsingin Sanomat 16.11.2014. Viitattu 8.2.2016. http://www.hs.fi/kaupunki/a1416024013451?jako=bc0bfc0435c3f6997e82dc7617fbe3d1&ref

Musiikki parantaa aivojen toimintaa. YLE 9.6.2012. Viitattu 8.2.2016. http://yle.fi/uutiset/musiikki_parantaa_aivojen_toimintaa/5059452

Pruuki, L. 2008. Ilo opettaa, Tietoa, taitoa ja työkaluja. Helsinki: Edita Publishing Oy.

Tuovila, A. 2003. Mä soitan ihan omasta ilosta, Pitkittäinen tutkimus 7-13 –vuotiaiden musiikin harjoittamisesta ja musiikkiopisto-opiskelusta. 223. Helsinki: Sibelius-Akatemia.