Sovittaminen klassisen kitaransoiton opetuksen apukeinona

Aloin tutkia klassiselle kitaralle sovittamista noin vuosi sitten, kun huomasin monien kitaristien sovittaneen teoksia muilta soittimilta kitaralle. En miettinyt aluksi siinä mitään pedagogista tavoitetta, halusin vain löytää uusia mielenkiintoisia teoksia, joita voisi kitaralla soittaa. Pedagoginen lähestyminen sovittamiseen tuli esiin, kun huomasin miten siitä on opetuksessa hyötyä. Monet kitarapedagogit sovittavat erilaisia kappaleita oppilaille sopiviksi, joko helpommiksi tai haastavammiksi.

Olen pyrkinyt jakamaan sovittamisen ja sovitettavat kappaleet kahteen eri osastoon: aloittelijoille suunnatut sovitukset ja pidemmällä oleville soittajille tarkoitetut kappaleet. Aloittelijoiden sovituksissa keskitytään perustekniikoiden opetteluun kuten melodiasoittoon ja sointuihin. Pidemmällä olevien sovituksissa on keskitytty enemmän mm. sointivärien löytämiseen ja oman soundin kuunteluun sekä haastavimpien tekniikoiden harjoittelemiseen.

Sovitusten tekemisen perustana minulla on ollut se, että opettelisimme kitaransoittoa ennen kaikkea musiikin perusteiden kautta. Monilla kitaratunneilla, varsinkin minun pitämilläni kitaratunneilla keskitytään nimenomaan kitaransoiton tekniikkaan, mikä on tietysti luonnollista ja ymmärrettävää, mutta olen huomannut, että etenkin alkeisopetuksessa mm. rytmiharjoitteiden tekemisellä päästään eteenpäin huomattavasti tehokkaammin. Lähtökohtana onkin ollut se, että sovitusten kautta olen pyrkinyt innostamaan oppilasta musiikin ja soittamisen pariin enkä kertomaan mikä, on hyvää musiikkia ja mikä ei.

Mitä on sovittaminen?

Säveltäjien ja musiikin tekijöiden edunvalvontajärjestö Teosto määrittelee sovittamisen näin: ”Sovittaminen on teoksen musiikin luovaa muuntelua. Jotta kyse on sovituksesta, sovittajan luovan panoksen teoksen uuteen asuun pitää olla selvästi tunnistettavissa. Sovittaja siis lisää teokseen uusia musiikillisia elementtejä, joita säveltäjän alkuperäisessä luomuksessa ei ole.” ( Teosto 2013.)

Sovittaminen on teoksen musiikillisen materiaalin siirtämistä toisenlaiseen ympäristöön. Kun sovitetaan klassiselle kitaralle, on otettava huomioon millainen tuo ympäristö on. Sovittamisprosessissa onkin löydettävä alkuperäisteoksesta jokin kitaristinen näkökulma, miten kitara pystyy edesauttamaan teoksen sisältöä. Tällöin sovitettua teosta voidaankin sanoa melkein kuin uudeksi teokseksi. Esimerkkeinä tällaisista sovituksista on mm. Andrés Segovian tekemä kitarasovitus Isaac Albénizin ”Asturias” – pianokappaleesta, joka onkin kitarasovituksena huomattavasti tunnetumpi kuin pianoversiona. Segovia sovitti kappaleeseen paljon erilaisia kitaratekniikoita, mm. soinnun murtaminen oikean käden etusormella, keskisormella, nimettömällä ja pikkurillillä ja lisäsi myös joitain ääniä, jotka tukevat harmoniaa. Tuloksena on, että ”Asturias” – kappale kuulostaa aivan kuin kitaralle sävelletyltä.

Oma sovitustyöni on vielä alussa, mutta olen huomannut muutamia asioita, joita on syytä ottaa huomioon sovitusta tehtäessä. Ensimmäiseksi kiinnitän aina huomiota harmoniaan: millainen on teoksen harmoniamaailma ja miten se toteutetaan kitaralla. Jo harmonian läpikäymisellä voi selvittää, voiko kappaletta soittaa yhdellä kitaralla, vai kannattaako kappale sovittaa kahdelle tai useammalle kitaralle. Yleensä jo levyltä kuunnellessa kuulee, voisiko kappale toimia kitaralla. Harmoniaa tarkasteltaessa voi vielä miettiä onko järkevää siirtää alkuperäistä sävellajia kitaralle suotuisammaksi.

Harmonian jälkeen katson kappaleen melodisen maailman ja fraasit. Tämä on tietysti se viimeinen vaihe, jossa huomaa kappaleen toimivuuden tai toimimattomuuden yhdellä kitaralla. Fraasituksen aikana alkaa myös miettiä mahdollisia sormituksia ja vaikeita paikkoja sekä myös ääniä, joita kannattaa ottaa pois. Monissa teoksissa saattaa esimerkiksi olla tuplattuja ääniä, joiden soittaminen kitaralla ei ole tarpeellista.

Suurilta kokoonpanoilta, esimerkiksi sinfoniaorkesterilta tai kamariorkesterilta, sovittaminen yhdelle kitaralle on luonnollisesti erittäin hankalaa. Soolosoitinohjelmistosta pianomusiikki ja viulumusiikki soveltuvat hyvin kitaralle siirrettäväksi. Monet sovittamani teokset ovat olleet pianomusiikkia. Tietysti myös kitaran sukulaissoittimet, kuten luuttu ja vihuela toimivat kitaralla erittäin hyvin.

Pedagoginen sovittaminen

Pedagogisella sovittamisella tarkoitan sovittamista, jonka perusteena on jokin pedagoginen tavoite. Usein se tarkoittaa sitä, että sovitettava kappale sovitetaan hieman yksinkertaisemmaksi, jotta oppilas voisi mahdollisimman tehokkaasti oppia sen soittamaan. Usein pedagogisessa sovittamisessa käytetään myös sävellajin vaihtamista. Olen siirtänyt monia kappaleita G – duuriin, koska se on tällä hetkellä ensimmäinen sointu ja asteikko, jonka opetan oppilaalle.

Pedagogisessa sovittamisessa olen usein sovittanut pop – ja rock – kappaleita ja laittanut niihin joitain klassisen kitaran tekniikkaharjoituksia. Populaarimusiikin soittamista klassisen musiikin tunneilla on lisätty viime aikoina, mikä ennen kaikkea edistää monipuolista musiikin opiskelua sekä motivoi oppilasta. Myös opettajalle tämä hyppäys musiikkirajojen ulkopuolelle on erittäin haastava ja mielenkiintoinen. Henriikka Jalkanen kirjoittaa pedagogisessa opinnäytetyössään ”Sellonsoitonopiskelijan motivointi populaari – ja elokuvamusiikin avulla” näin: ”Jotta opettaja pystyisi sovittamaan, säestämään ja opettamaan oppilailleen kevyttä musiikkia, on hänellä oltava myös jonkin verran tietämystä ja kokemusta kevyestä musiikista” (Jalkanen 2008, 14). Myös erilaiset kansanmusiikkimelodiat ovat erittäin hyviä harjoituksia soittotunneilla, etenkin kun usein niissä rytmin käyttö on erilaista ja haastavampaa.

Pedagoginen sovittaminen on oppilaslähtöistä ja sen tavoitteena on saada oppilas nauttimaan soittamisesta ja soittamaan oppimisesta. Olen samaa mieltä Tuomas Vapaavuoren kanssa, joka kirjoittaa opinnäytetyössään oppilaan määrittävän sovituksen vaativuustason. Näin jokainen sovitus on tavallaan erilainen ja oppilaalle henkilökohtaisesti suunniteltu (Vapaavuori 2011, 16).

Melkein kaikissa kitaransoitonoppaissa on kitarasovituksia muista kappaleista. Yleensä nämä sovitukset on tehty jostain klassisen musiikin kappaleesta, mutta joskus myös populaarimusiikista ja kansanlauluista. Esimerkiksi Vivo – kitarakirjassa on useita pedagogisia sovituksia yhdelle tai useammalle kitaralle. Sovitusten tekijä Andrzej Wilkus kertoo Andrei Zelenskin opinnäytetyössä ”Kitarakoulut alkeisopetuksen työkaluina”, että sovitusten tekemisen tarkoituksena on ollut myös ohjata nuoria kitaristeja mm. Mozartin musiikin pariin, jota ei yleensä kitaralla soiteta (Zelenski 2011, 11 ). Wilkuksen tekemät sovitukset Vivo – kirjassa ovatkin erittäin mielenkiintoisia ja niissä käytetään monipuolisesti kitaran eri tekniikoita ja efektejä. Ennen kaikkea oppilaita kiinnostavat ja innostavat erilaiset kappaleet ja kappaleiden vaihtuvuus (Vapaavuori 2011, 15).

Esimerkkeinä omista pedagogisista sovituksistani voisin mainita mm. The Beatles – yhtyeen kappaleen ”Obladi oblada”, jonka olen sovittanut G – duuriin. Kappaleessa on soinnut G, D7, C ja Em, ja nämä kaikki voidaan hyvin soittaa diskanttikielillä. Kappale kulkee 4/4 – tahtilajissa, ja oppilas voi aluksi soittaa soinnut tahtien ensimmäisillä iskuilla, seuraavaksi kaikilla iskuilla ja lopuksi pelkästään toisella ja neljännellä iskulla. Oikean käden säestystä voi harjoitella myös niin, että peukalo näppää pelkästään g – kieltä ja seuraavalla iskulla etusormi ja keskisormi näppäävät yhtä aikaa h – ja e – kieliä. Jos oppilas hallitsee jo sointujen painamisen kaikilla kielillä, niin hän voi näpätä oikean käden peukalolla soinnun perussäveltä bassokielillä. Myös oikean käden arpeggiotekniikkaa voi treenata tällä kappaleella, eli oikean käden peukalo, etusormi ja keskisormi soittavat vuorotellen omia kieliään jokaisella iskulla. Järjestys menee siis niin, että ensin soittaa peukalo, sitten etusormi, sitten keskisormi ja sen jälkeen vielä uudelleen etusormi.

Vasemman käden harjoituksena tämän ei pitäisi olla kauhean vaikea. Ainoa sointu, joka voi tuottaa hankaluuksia, on D7, jossa tarvitaan kolmen sormen yhtäaikaista painamista. Vaihtoa D7:lle kannattaakin harjoitella ns. ”hiljaisilla siirroilla” eli harjoittelee hankalaa sointuvaihtoa muutaman kerran ilman oikeaa kättä ( Kivioja 2012, 28).

Kappaleen melodia on melko tarttuva ja eräs oppilas sanoikin, että tätä kappaletta on mukava harjoitella kotona, kun sen melodia jää mieleen. Melodia menee G – duuriasteikon sävelillä ja se on hyvä oikean käden vuoronäppäilyharjoitus, eli etusormen ja keskisormen vuorotellen tapahtuvan näppäilyn harjoitteleminen. Välillä melodia käy D – kielen fis – sävelellä, jonka olen opettanut soittamaan peukalolla, jotta oikean käden soittoasento löytyisi helpommin. Melodian soittamisessa harjoitellaan myös kielenvaihtotekniikkaa molemmilla käsillä.

Oikean käden peukalon näppäilyä on hyvä harjoitella vapailla bassokielillä ja blueskaavalla. Tämän harjoituksen voi myös tehdä rockyhtye Kissin kappaleella ”I was made for loving you” jonka voi sovittaa E – molliin. Oppilas soittaa peukalolla ensin vapaata E – kieltä, sitten A – kieltä ja lopuksi D – kieltä. Tämä kierto toimii niin kappaleen alussa kuin myös kertosäkeissä. Tahtiosoitus voi olla 4/4.

Monet rockriffit tarjoavat hyviä mahdollisuuksia treenata tekniikkaa. Riffi on yleensä muutamasta sävelestä koostuva lyhyt teema, joka toistuu kappaleessa useamman kerran. Rockriffit tarjoavat myös hyvän mahdollisuuden rytmiharjoituksiin, monet kappaleet kun ovat rytmiikaltaan mielenkiintoisia ja haastavia. Esimerkiksi Led Zeppelin – yhtyeen ”Kashmir” – kappaleen riffi säkeistöissä sisältää muun muassa taukoja iskuilla, mikä tekee rytmin opettelusta haastavaa. Kappale on myös hyvä vasemman käden harjoitus, koska riffin sävelet menevät kromaattisesti ylöspäin ja sormet painavat ääniä järjestyksessä etusormi, keskisormi, nimetön ja pikkurilli. Näin kappale on vähän kuin ”mittarimato” – harjoitus, jota usein kitaratunneilla harjoitellaan. Iron Maidenin ”The Trooper” – kappaleen alkuriffi on hyvä legatoharjoitus, joka soveltuu ehkä vähän pidemmällä oleville. Legatojen onnistuminen kuitenkin vaatii jo hyvää vasemman käden asentoa ja sormien voimakkuutta.

Hyvä melodia jää oppilaan mieleen ja tämä motivoi häntä harjoittelemaan sitä kotona. Hyviä melodioita löytyy kaikista musiikin lajeista, niin klassisesta, kansanmusiikista, rock – ja popmusiikista kuin jazzmusiikistakin. Usein nämä pedagogiset sovitukset muuttuvat oppilaskohtaisesti ja yhdestä kappaleesta voi tehdä hyvin erilaisia sovituksia. Opettajan oma mielenkiinto musiikkiin ja sovitusten tekemiseen on erittäin tärkeä ja edesauttaa myös oppilaan motivaatiota soittamisen opiskeluun.

Kirjoittaja: Ville Mustonen 2013, Karelia-ammattikorkeakoulu.

Lähteet:

Jalkanen, H. 2008. Sellonsoitonopiskelijan motivointi populaari- ja elokuvamusiikin avulla. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö, opettajan pedagogiset opinnot musiikin alalla.

Kivioja, K. 2012. Kitaransoiton alkeisopetus. Pro Gradu – tutkielma. Jyväskylän yliopisto, humanistinen tiedekunta, musiikin laitos.

Teosto 2013. Viitattu 31.5.2013. http://www.teosto.fi/tekijat/artikkelit/teosilmoitus

Vapaavuori, T. 2011. Oppilaslähtöinen pianonsoiton opetus musiikin yleisen oppimäärän piirissä sekä sovituksia lähestymistavan tueksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö, pop/jazz-musiikin koulutusohjelma, piano.

Zelenski, A. 2011. Kitarakoulut alkeisopetuksen työkaluina. Oulun seudun Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö, kulttuurialan yksikkö, musiikin koulutusohjelma.