Intoa, iloa ja mielekkyyttä pianonsoiton alkuopetukseen

Kirjoittajat: Olli-Veikka Moilanen, Lotta Penttilä, Liisa Koskimies, Larysa Filonova, Alexandria Schultz 2013, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Leikkikouluikäisen lapsen opettaminen tuo opettajalle haasteita. Pelkästään sanalliseen, kuulonvaraiseen tietoon perustuva opetustyyli ei ole tuloksekasta pienten lasten parissa, eikä innosta heitä musiikin opiskeluun. (Ahonen 2002, 74-75.) Esittelemme muutamia musiikin alkuopetukseen liittyviä vaihtoehtoisia toimintamalleja. Käyttämällä niitä opetuksesta voidaan saada mielekkäämpää sekä oppilaalle että opettajalle. Toimintamalleja suositellaan leikki-ikäisille, musiikkiharrastuksensa alussa taiteileville lapsille.

Leikkikouluikäinen musiikin oppijana

Lapsen musiikillinen kehittyminen 4-8 vuoden iässä riippuu suuresti siitä, kuinka paljon lapsi on ollut musiikin kanssa tekemisissä. Mistä lapsi jää pienenä paitsi, jos hän ei saa osakseen musiikkiin liittyviä kokemuksia? Jos lapsi on kasvanut ympäristössä, jossa musiikki ei ole ollut vahvasti esillä, esikoulun opettaja saattaa joutua aloittamaan leikkeihin sisältyvät musiikilliset opetukset kolmevuotiaan tasolta, vaikka ikää olisikin huomattavasti enemmän. (Karppinen, Puurula, Ruokonen 2001,123.)

Lapsen musiikillisessa kehityksessä voidaan soveltaa Jerome Brunerin teoriaa vuodelta 1960, joka käsittelee lapsen ajattelukyvyn kehittymistä. Teoriaa soveltamalla musiikkiajattelun kehittämisen voi jakaa kolmeen iästä riippumattomaan karkeaan lohkoon. Ensimmäisen vaiheen esimerkkinä voidaan käyttää sitä, kun lapsi musiikkia kuultuaan alkaa liikkua rytmin mukana. Toisessa vaiheessa lapsi alkaa ymmärtää musiikkia abstraktina asiana, johon liittyy mielikuvia ja ymmärrys musiikin olemassaolosta. Kolmannessa vaiheessa lapsi alkaa hahmottaa musiikkia myös erilaisten symbolien kautta. Lapsi alkaa ymmärtää lukemisen kautta esimerkiksi eri käsitteitä, kuten crescendo. Edellisen termin kuultuaan lapsi ymmärtää kasvattaa soittovoimakkuuttaan. (Karppinen ym. 2001, 123-124.)

Lapsen peruskehitys 4-8-vuoden iässä on todella voimakasta. Neljän vuoden ikäinen lapsi osallistuu jo usein ryhmälauluihin aktiivisesti. Äänimaailman osalta lapsi oppii ymmärtämään erilaisia vastakohtapareja, kuten nopea-hidas, korkea-matala ja pitkä-lyhyt. Hän alkaa myös muistaa lauluja ulkoa. Myös kuultu musiikki tarttuu lapsen muistiin helposti puhutun kielen tavoin.( Karppinen ym. 2001,126.)

Noin viisivuotias lapsi pystyy jo kuulemisen perusteella nimeämään monia instrumentteja. Iän myötä lapsen fyysinen liike musiikin mukana voimistuu. Esikouluikäinen lapsi ymmärtää sävelkorkeuden, rytmin ja melodian olemassaolon musiikkia kuunnellessaan. Lisäksi tämän ikäinen ymmärtää jo erilaisia merkkejä ja symboleja. Esimerkiksi yksi oppilaistamme, kuusivuotias poika, hahmottaa jo monia käsitteitä, kuten staccaton, pianon ja forten. Lisäksi hän on rytmisesti jo hyvin taitava. Hän ymmärtää käsiä yhteen lyödessään perussykkeen olemassaolon, ja osaa yhdistää sen kappaleeseen esimerkiksi laulun kanssa. Oppilas on myös ymmärtänyt soittamisen mielekkyyden. Hän kokeilee aktiivisesti erilaisia soittimia, tällä hetkellä kiinnostuksen kohteena ovat piano ja rummut.

Lähestyttäessä kahdeksaa ikävuotta lapsi oppii opetuksen edetessä lisää symboleita ja tutustuu tarkemmin notaatioon, kuten nuotteihin, nuottiviivastoon, tahtilajimerkintöihin jne. Hän oppii lukemaan niitä sujuvammin ja luomaan niistä kokonaisuuksia. Lapsi ymmärtää entistä enemmän musiikin maailmasta kehittyessään nuotinluvussa. Tämä antaa opettajalle myös mahdollisuuksia opettaa lasta monin erin tavoin, välillä teoreettiselta pohjalta, välillä taas mielikuvien kautta. (Karppinen ym. 2001, 126.)

Alle kouluikäisten lasten kanssa työskenneltäessä on siis otettava huomioon, että lapsella ei vielä ole soitonopiskelun edellyttämää pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Musiikkiin peruselementit ja niihin liittyvät termit eivät ole vielä tuttuja. Siksi on hyvä käyttää vaihtelevia ja mielikuvituksellisia opetustapoja.

Kuvat apuna musiikin peruskäsitteiden oppimisessa

Kuvien avulla voidaan tutustua musiikin käsitteisiin ja ilmaisukeinoihin sekä mielikuvituksen aktiiviseen harjoitteluun. Mielikuvitus onkin oppimisen edellytys. (Hakola 2000, 10.) Mielikuvitus on kyky yhdistellä asioita uudella tavalla ja oivaltaa uusia yhteyksiä. Juuri sen avulla rakennetaan tuloksekasta oppimisprosessia, jossa uusi tieto yhdistetään aikaisempaan tietoon ja aiemmin saatuun oppimiskokemukseen. Muutoin oppiminen jää helposti pelkäksi ulkoa opetteluksi.

Mistä alle kouluikäinen lapsi saa tietoa ja oppimiskokemuksia? Lapsi oppii jokapäiväisestä puuhailusta ja leikistä tehden niistä omia havaintojaan. Luonnossa vietetystä ajasta lapsi saa henkilökohtaisia kokemuksia luonnonilmiöistä sekä ympäristöstä. Tarinoiden ja satujen kuuntelemisesta saadut elämykset rikastuttavat lapsen tunne-elämää. Elokuvien katselu, musiikin kuuntelu, pelien pelaaminen ja muu askartelu täydentävät hänen oppimiskokemuksiaan ja tietomääräänsä. Tähän tietoon pohjautuen kootaan kuvien kokoelma pienille oppilaille tutuista tarina- ja satuhahmoista, eläimistä, linnuista ja koneista, valitaan soittoesimerkkejä ja annetaan tehtäviä kuvien piirtämisen, värittämisen sekä askartelemisen parissa.

Miten kuvat tukevat oppimista käytännössä? Yksi tapa on tutustua pianon koskettimistoon ja tutkia millaisia ääniä syntyy sen eri kohdista. Opettaja soittaa lyhyitä melodioita pianon eri rekistereistä ja oppilas yrittää tunnistaa ihmisten, eläinten ja muiden hahmojen ääniä. Oppilas valitsee kuvavalikoimasta juuri niitä kuvia, jotka vastaavat parhaiten musiikin herättämiä mielikuvia. Opettaja voi antaa vinkkejä mielikuvituksen harjoittamiseen:

Laulaako karhu kehtolaulua pienelle poikaselleen noin matalalla äänellä?

Kuuluuko ääni pienelle metsään eksyneelle tytölle? Hän poimi sieniä ja meni liian syvälle metsään.

Laulaako lintu puun oksalla kevätlaulua noin kirkkaalla ja korkealla äänellä?

Alle kouluikäiset lapset ovat innokkaita värittämään, piirtämään kuvia ja askartelemaan. Kotitehtäväksi voidaan antaa muutaman kuvan värittäminen ja väritettyjen hahmojen etsiminen koskettimiston eri rekistereiltä. Lisäksi oppilas voi keksiä itse esimerkkejä piirtämällä tai askartelemalla omia kuvia. Oppilaan aktiivinen osallistuminen oppimisprosessiin edistää oppimista ja motivoi tekemään mielekkäitä tehtäviä. Seuraavan oppitunnin aiheeksi voidaan ottaa äänen nousemisen, laskemisen sekä paikallaan pysymisen erottamisen harjoitteleminen:

Nouseeko ilmapallo korkeammalle ja korkeammalle vai laskeutuuko sukellusvene aina vaan syvemmälle meren pinnan alle?

Kulkeeko postijuna paketteja täynnä niittyjen ja peltojen poikki?

Kuvien piirtäminen, värittäminen sekä askarteleminen auttaa alle kouluikäistä oppilasta hahmottamaan visuaalisesti lasten ajatusmaailmalle uusia ja vieraita musiikin peruskäsitteitä.

Tarinasäveltämisellä rohkaisua itseilmaisuun

Tarinasäveltäminen on Hanna Hakomäen (2007, 16-17) kehittämä musiikillisen ilmaisun menetelmä, joka on tapa ilmentää omia kokemuksia ja ajatuksia musiikillisen ilmaisun avulla. Tarinasäveltämisen toimijoita ovat tarinasäveltäjä, joka keksii kappaleen, sekä sävellyttäjä, joka kirjaa teoksen tarkasti ylös.

Tarinasäveltäminen muistuttaa paljon sadutusta, jossa lapsi keksii itse tarinan ja saduttaja kirjaa sen ylös (Riihelä, 2002). Tarinasäveltäminen sisältääkin monesti sadustusta. Erona on kuitenkin se, että tarinasäveltämisessä käytetään aina jotakin soitinta ja luodaan pääasiassa musiikkikappale. Sanat eivät ole välttämättömiä, mutta joillekin voi olla helpompaa keksiä musiikkia tarinan ympärille. Tarinasäveltämisen lopputuloksena voi syntyä mitä tahansa yksiäänisestä teoksesta musiikkiteatteriin. Oikeaa ja väärä ei tarinasäveltämisessä ole, vaan kaikki on mahdollista. (Hakomäki, 2007,16-17)

Tarinasäveltäminen tarjoaa lapselle mahdollisuuden tulla kuulluksi luotettavassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Sävellysprosessi tapahtuu aina vuorovaikutuksessa muiden kanssa, joko kahden kesken tarinasävellyttäjän kanssa tai isommassa ryhmässä. (mts. 28) Vuorovaikutuksessa toimiminen kehittää lapsen sosiaalisia taitoja. Lapsista löytyy uusia vahvuuksia, mikä kasvattaa lapsen luottamusta omiin kykyihinsä. Tarinasävellystä tehdessä vilkkaat lapset ovat pystyneet keskittymään tekemiseen ja arat lapset ovat rohkaistuneet kertomaan omia ajatuksiaan. (mts. 21) Kaikki nämä ovat merkittäviä tekijöitä positiivisen musiikkisuhteen luomisessa sekä hyvän itsetunnon kehittymisessä.

Tarinasävellyksessä syntyy aina muistiin merkitty teos. On tärkeää valita sopiva tapa teoksen kirjaamiseen. Erittäin hyvä tapa pienten lasten kanssa on kuvionuottien käyttäminen (Hakomäki, 2007,34). Kuvionuotit ovat Kaarlo Uusitalon 90-luvun alussa kehittämä nuottikirjoitusmenetelmä. Kuvionuottien hahmottaminen on helpompaa kuin perinteisten nuottien, ja siksi niiden avulla pääsee helposti ja nopeasti alkuun (Kuvionuottimenetelmä 2013). Myös tavallisia nuotteja voidaan käyttää tai tarpeen tullen voidaan keksiä lisäksi omia merkkejä tai kokonaan oma järjestelmä. Sopiva merkitsemistapa riippuu paljon sävellyttäjästä, sillä hänellä on oltava menetelmä sujuvasti hallinnassa. Säveltäjän on myös pystyttävä itse soittamaan teoksensa nuotista. (Hakomäki  2007, 22.)

Olemme kokeilleet tarinasävellystä käytännössä hieman Hakomäen menetelmää soveltaen viisivuotiaan pojan soittotunneilla. Poika oli innostunut keksimään omia lyhyitä sävelmiä pianolla. Yhdessä opettajan kanssa hän keksi merkkejä vastaamaan tiettyä sävelkuviota. Merkit piirrettiin paperille, jotta sävelkuviot muistuisivat mieleen myöhemminkin. Sävellystä jatkettiin muutaman viikon ajan aina pala kerrallaan ja lopuksi se esitettiin pojan vanhemmille. Tämä menetelmä mahdollisti oppilaan ideoiden jäsentämisen ja tutustumisen eräänlaiseen nuottien merkitsemistapaan.

 Liike osana musiikin oppimista

Musiikin ja liikkeen yhdistäminen auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään musiikkia. Liikkeen avulla lapsi pystyy havainnollistamaan musiikillisia käsitteitä ja tavoitteita. Yksinkertaiset kehon liikkeet ja tanssiminen edistävät musiikillista kehitystä, kuuntelemisen taitoa sekä tulkintaa. Liikuntaleikit ovat tuttuja ja paljon käytettyjä musiikkileikkikouluissa, mutta niitä ei juurikaan hyödynnetä enää henkilökohtaisilla soittotunneilla. Ehkä leikit ja liikkuminen mielletään ”lapsellisiksi”, eikä niitä käytetä enää siirryttäessä soitonopiskeluun. Liikkuminen ja tanssiminen ovat kuitenkin lapselle hyvin luonnollisia tapoja ilmaista itseään ja oppia. (Anttila 1994,11.) Alle kouluikäistä lasta opetettaessa on tärkeää kuunnella, havainnollistaa, näyttää esimerkkiä ja napata impulsseja lapsesta itsestään, ja näin tehdä oppimisesta hauskaa ja miellyttävää.

Musiikin muotorakenteen tunnistaminen voi lähteä liikkeelle kappaleen kuuntelemisesta ja liikkeen yhdistämisestä eri osiin. Esimerkiksi sammakkomaiseen kappaleeseen liitetään A-osaan sammakon loikkia ja B-osassa uidaan. Oppilaan tehtävä on tunnistaa milloin osat ja liike vaihtuu.  (Tassutellen ja tanssien 1998, 30.) Harjoituksen jälkeen voidaan kertoa, että kappaleissa usein on A- ja B-osat ja näitä termejä voi tästä lähtien käyttää.

Eri tahtilajeihin tutustumiseen auttaa myös kuuntelu ja tanssiminen. Opettajan esimerkillä lähdetään vaikkapa valssaamaan tai marssimaan. Kappaleiden tulee olla selkeitä ja liikkeiden helppoja. Niitä voi vähitellen vaikeuttaa esimerkiksi lisäämällä askeliin taputuksia tietyille iskuille, edelleenkin opettajan esimerkin kautta. On turhaa selostaa lapselle että ”taputetaan nyt toiselle ja viimeiselle iskulle”, sillä se on vaikea hahmottaa, mutta esimerkkiä lapsi saattaa hyvinkin pystyä jäljittelemään. Ohjeita lapselle kannattaa antaa liikettä ajatellen ja välttää puhumista musiikillisilla termeillä. Tällaisen harjoituksen jälkeen on helppo siirtyä soittamaan samankaltaista musiikkia, sillä tarvittava rytmiikka ja laskut ovat kehossa ja harjoitukseen voidaan aina palata, jos tarve vaatii.

Perusrytmeistä voi rakentaa kehoon rytmipyramidin; jalat tömistelevät puolinuotteja, reisille taputetaan neljäsosia, käsillä keskellä taputetaan kahdeksasosia ja kädet ylhäällä taputtaen kuudestoistaosia. Sitten eri osia voi yhdistellä vuorotellen tai yhtä aikaa, joka tapauksessa rytmit tulevat tutuiksi. (Tassutellen ja tanssien 1998, 38.) Myös dynamiikkaa on helppo ilmaista liikkeillä; hiivitään ja tömistellään musiikin mukana. Kasvavia (crescendo) ja pieneneviä (diminuendo), sekä hidastuvia (ritardando) ja nopeutuvia (accelerando) liikkeitä voi harjoitella samaan tapaan.

Käsien liikkuvuutta pianonsoitossa on joskus hankala selittää lapselle. Tähän voisi olla apuna tanssilliset harjoitukset, joissa leikitään balleriinaa, eli huomioidaan käsien asento ja kannatus. Toisena esimerkkinä on leikki, jossa kuvitteellinen naru vetää kyynärpäitä vuorotellen kohti kattoa, naru katkeaa ja käsi tippuu rentona alas.

Vapaata ilmaisua ja improvisointia on mukava lähteä harjoittelemaan tanssin kautta. Opettaja voi itse soittaa jonkun kappaleen ja pyytää oppilasta tekemään sellaisia liikkeitä, mitä musiikista mieleen tulee. Jälkeenpäin voidaan keskustella lapsen havainnoista; tuliko mieleen jokin eläin tai hahmo, tai ehkä joku tunne tai maisema? Liikkuminen ja tanssi kehittävät lapsen musiikillista kehitystä ja ilmaisutaitoa, sen käyttäminen myös helpottaa ja hauskuuttaa opettajan työtä.

Pianojumppa alkeisopetuksen tukena ja virkistyshetkenä

Pianojumpalla tarkoitetaan liikeharjoitteita, joiden tarkoituksena on tukea pianon alkeisopetuksessa, ja miksei myöhemmässäkin vaiheessa, oppilaan motorista kehitystä. Pianojumpan avulla voidaan parantaa muun muassa kehotietoisuutta ja kineettisiä taitoja, oppilaan keskittymiskykyä ja tasapainoa. Kristiina Junttu (2010) on koostanut osaksi tohtorintutkinnon opinnäytetyökokonaisuuttaan internetsivuston, jossa perehtyy pianojumpan eri osa-alueisiin, kuten alkuopetuksen keskeisiin kehittämiskohteisiin istumiseen, kehonhahmotukseen ja alkeismotoriikkaan. Lisäksi sivustolla on omat osionsa aivojumpalle, karkeamotoriikalle, rotaatiolle ja hienomotoriikalle.

Pianojumppaa voi käyttää kätevästi vaikkapa soittoläksyjen harjoittelemisen lomassa taukojumppana, jolloin jaksaa keskittyä soittamiseenkin paremmin. Pienimmille oppilaillemme olemme antaneet pianoläksyjen lisäksi muutaman pianojumppaliikkeen kotitehtäväksi ja tehneet niitä tietenkin myös tunneilla, jotta lapsen kehitystä voitaisiin tarkkailla. Suosittelemme Juntun sivustoa lämpimästi jokaiselle pianopedagogiikan uusista tuulista kiinnostuneelle.

On hyvin ymmärrettävää, että ilman hienomotorisia taitoja on hyvin vaikea oppia soittamaan alkeiskappaleitakaan. Koko kehon osallistuminen soittamiseen on kuitenkin olennaista. Sormien tulisi lopulta olla vain taho, joka ottaa vastaan koko käsivarren ja kehon tuottamaa liikettä. Junttukin toteaa, että pianonsoitossa käytettävien liikeratojen tarkoituksena on mahdollistaa sormien vapaa toiminta. Ne auttavat myös käsien paikasta toiseen siirroissa, liikkeen ylläpidon jatkuvuudessa, voiman ja vauhdin käytön hallinnassa ja käsivarren painon säätelemisessä. (Junttu 2010.) Tämän vuoksi on tärkeää kiinnittää kehollisuuteen huomiota jo alkeisopetuksesta lähtien.

Opettajan vastuulla on arvioida oppilaan senhetkinen taso ja valita sopivan haastavat liikkeet hänelle.  Lasten motorinen kehitys tapahtuu usein pyrähdysmäisesti, jolloin on aivan normaalia että välissä on kausia jolloin ei näytä tapahtuvan edistystä. Myös poikien ja tyttöjen välillä saattaa olla eroja; pojat ovat kiinnostuneet enemmän suurpiirteisistä liikkeistä kun taas tytöt näpertelevät pikkuasioiden parissa mielellään. Liikkeiden tekeminen kannattaa aloittaa hitaasti ja maltilla. (Junttu 2010.)

Alkuopetuksessa heti ensimmäisestä pianotunnista lähtien on tärkeää löytää hyvä istuma-asento pianotuolilla. Tämä mahdollistaa kaikkien tarvittavien liikkeiden vapauden ja auttaa tasapainon löytämisessä. Kristiina Junttu (2010) kuvailee hyvän istuma-asennon löytämiseksi kehitettyä Puu-liikettä havainnollisen videon kera seuraavasti:

”Harjoituksessa leikitään, että ihminen on puu. Keskivartalo on puun runko, jalat ovat juuret ja kädet puun oksat. Oksat kurottautuvat ensin ylös ja sitten kauas sivulle. Sivulle ojentautuessa oksien päihin tekee lintu pesän (kämmen muuttuu pehmeäksi ”pesäksi”). Sitten tehdään taikatemppu: oksat muuttuvat käsivarsiksi ja linnunpesät vastaavasti soittokädeksi (”soittopesäksi”). Käsivarret laskeutuvat soittoasentoon, kyynärpäät kylkien viereen. Soittopesän muuttuessa soittokädeksi löytyvät myös soittosormet.”

Mielikuvitukselliset esimerkit innostavat lasta kokeilemaan liikkeitä. Leikin ja sadun kautta harjoitteet tuntuvat mielekkäiltä tehdä myös oma-aloitteisesti kotona.

Vaikka lukuisat karkeamotoriset liikkeet muodostavat Juntun pianojumppasivuston ytimen, on hän laittanut loppuun myös hienomotorisia liikkeitä. Yksi hankalimmista harjoituksista on terssiharjoitus, joka tuottaa varmasti haastetta pidemmällekin ehtineille oppilaille. Terssiharjoituksessa toisesta kädestä muodostetaan ”lankku”, jonka päälle ja alle vuorotellen menevät 2- ja 4- sormet ja 3- ja 5- sormet. 1-sormi roikkuu rentona käden alla. Näinkin haastavaa harjoitusta voi oppilaan kanssa alkaa tehdä hitaasti heti, kun sormet alkavat itsenäistyä eli niiden liikkeet eivät ole esimerkiksi viereisistä sormista riippuvaiset. (Junttu 2010.)

Joten, hyvä pianonsoitonopettaja, haasta itsesi ja kokeile uusia, innostavia ja hauskoja työtapoja!

Lähteet:

Ahonen, R-T. & Rouhe, T. 2002. Lukutunti pienelle pianistille. Helsinki: F-kustannus Oy.

Anttila, E. 1994. Tanssin aika: opas koulujen tanssikasvatukseen. Helsinki: Liikuntatieteellinen seura

Hakkola, K. & Virsu, M. 2000. Entä jos… . Tampere: Tammer – Paino Oy.

Hakomäki, H. 2007. Tarinasäveltämisen taito. Juva: PS-kustannus.

Karppinen, S., Puurula, A. & Ruokonen, I. 2001. Taiteen ja leikin lumous. Tampere: Oy Finn Lectura Ab. Tammer – Paino Oy.

Tassutellen ja tanssien, Helsingin Konservatorion Säätiö. 1998. Pirjo Nenonen toim. Jyväskylä:  Gummerus kirjapaino oy

Kuvionuottimenetelmä, Viitattu 26.2.2013. http://www.resonaari.fi/?sid=68

Junttu, K. 2010. Tohtorintutkinnon opinnäytetyökokonaisuus. Viitattu 26.2.2013. www.junttu.net/d/Pianojumppaa/jumppa/html

Riihelä, M. 2002. Lapset kertovat -hanke, Lyhyesti sadutuksen ideasta. Viitattu 27.2.2013. http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/lapset/Julkaisut/ARTIKKELIT/Sadutuksesta_lyhyesti_Monika.htm)

 

 

 

 

 

 

.

 

1 kommentti

  1. Kiinostuin kirjoittamastanne artikkelista eriyisesti siitä syystä, että olen nyt viime aikoina itsekin soveltanut erilaisia mielikuvia ja tarinasäveltämistä pienen oppilaani soittotunneilla. Oppilaani ei ole ollut kovin innostunut keksimään itse tarinoita, joten päätimme säveltää valmiiden runojen pohjalta. Lapsi saa ensin miettiä runon sanoihin sopivat rytmit ja lopuksi rytmikuviot sitten muotoillaan melodioiksi. Hahmotellessaan melodiaa pyydän oppilasta miettimään myös runon tunnelmaa ja etsimään soittimesta (sello) erilaisia sävyjä, jotka sopisivat hyvin kyseiseen runoon.

    Runosäveltäminen on osoittautunut erittäin hauskaksi tavaksi opetella erilaisia rytmikuvioita ja oman instrumentin ulottuvuuksia. Keskitymme ensisijaisesti musiikillisiin elementteihin, mutta niin sanottu terapauttinen vaikutus jää ehkä vähemmälle, mikä ymmärtääkseni on alkuperäisen tarinasäveltämisen keskeisin päämäärä.

Jätä kommentti


Miksi kysytään?