Lasten itsetuntoa tukeva tanssitunti

Kirjoittaja: Laura Välimäki 2012, Savonia ammattikorkeakoulu.

Lasten kasvatuksen tärkeä merkitys

Kiinnostuin jo varhain opettamisesta ja erityisesti siitä, kuinka merkittävä vaikutus lasten kasvatuksella on. Aloittaessani tanssinopettamisen ensin juuri pienten lasten opettajana, ryhdyin miettimään myös harrastusopettajan merkitystä lasten elämään. Kirjallisuuteen tutustuessani olen alkanut pohtia lasten opetuksen todellista päämäärää. Monessa lukemassani kirjassa on korostettu ajatusta siitä, kuinka opitut taidot saattavat unohtua, mutta omaa itseään ihminen kantaa mukanaan koko lopun elämäänsä (mm. Laine 2005, 11). Siitä syystä kasvattajan tärkein tehtävä on mielestäni auttaa oman itsen löytämisessä ja positiivisen itsetunnon rakentamisessa. Tämä tilanne korostuu juuri pienten lasten opetuksessa muun muassa siitä syystä, että sen ikäiset ovat hyvin herkässä vaiheessa itsetunnon kehityksen kanssa, ja tuolloin itsetunto muodostuukin joka päivä ja joka hetki. Se tuo myös tanssinopettajalle suurta vastuuta.

Minua kiinnostaa lasten tanssinopetuksessa itsetunnon kehityksen tukeminen. Tarkoituksenani on tutkia miten itsetunnon tukeminen näkyy jokapäiväisillä ja tavallisilla tanssitunneilla. Lasten itsetuntoon vaikuttavat hyvin monet asiat, joten yksin tanssitunnilla ei pysty kenenkään itsetuntoa täysin korjaamaan. Mielestäni itsetunnon tukeminen on kuitenkin hyvin tärkeää, ja kasvattajilla on suuri valta oppilaisiinsa (Kristeri 2004, 94).

Tässä artikkelissa olen keskittynyt erityisesti 4-7-vuotiaiden lasten ryhmiin. Suuren osan asioista voi kuitenkin yleistää koskevaksi myös vanhempia lapsia ja jopa aikuisia. Tämä tutkielmani pohjaa kirjallisuuteen ja lasten tanssituntien havainnointiin. Suurin osa havainnoimistani tunneista on tapahtunut syksyllä 2011, mutta mukana on toki aikaisemmiltakin tunneilta tulleita ajatuksia. Omaa kokemustani tanssinopettajana käytän jonkin verran, mutta suurin osa tiedoistani on tullut joko kirjallisuudesta tai muiden opettajien tunneista. Syksyllä 2011 tein myös kyselyn 4-6-vuotiaiden lasten tanssinopettajille. Kyselyn avulla rajasin aihetta ja sain työhöni uusia näkökulmia. Kysely myös mahdollisti tanssinopettajien omien näkökulmien ja käytännönläheisemmän tarkastelun tuomisen mukaan tähän työhön.

Mitä itsetunto on?

Itsetunto ei ole näkyvä ominaisuus ja siksi sen mittaaminen on vaikeaa. Tämän ilmaisivat myös kyselyyni vastanneet tanssinopettajat. Useimmat heistä eivät kertomansa mukaan osaa määrittää oppilaidensa itsetuntojen tasoa, tai ainakaan he eivät voi tähän omaan määritelmäänsä täysin luottaa. Mielestäni opettajan kannattaakin tietää, että itsetunnon tasoa on hyvin vaikea arvioida, varsinkin silloin kun on kyse pienistä lapsista (Laine 2005, 45).

Parhaan kosketuksen itsetunnosta ihminen saa tutkailemalla omaa itsetuntoaan. Itsetunto on sisäinen ominaisuus, tavallaan pelkkä ajatus, mutta sillä on silti suuri merkitys. (Cacciatore ym. 2008, 12.) Itsetunnon kanssa läheisiä määreitä ovat muun muassa minäkäsitys, itsevarmuus ja itseluottamus. Termien määrittely ei ole yksiselitteistä ja alan tutkijatkaan eivät ole niistä aina yksimielisiä (Koivisto 2007, 31). Tässä artikkelissa termeistä oleellisin on itsetunto. Itsetunto on kuitenkin sanana niin monimutkainen ja laaja, että monena hetkenä havainnoidessani tanssitunteja huomasinkin tarkkailevani itsetunnon sijaan esimerkiksi itseluottamuksen tasoa. Itsetunto imee sisäänsä kuitenkin useita muita määreitä, joten siihen kuuluu myös muita osa-alueita kuin vain luottamus itseensä. Tässä työssä itsetunnolla tarkoitan seuraavia asioita:

• oman itsensä tuntemista ja heikkouksien ja vahvuuksien havaitsemista

• itseensä liitettäville määreille ihmisen itsensä antamaa positiivisen arvon määrää

• itsensä hyväksymistä kaikkine ominaisuuksineen ja uskallusta näyttää se myös ulospäin.

Tanssinopetuksen tavoitteista

Opettaessani lasten ryhmiä ja seuratessani tanssitunteja olen alkanut pohtia lasten kasvatuksen arvojärjestystä. Mikä todella on tärkeää lasten opetuksessa? Onko pienten lasten tanssitunneilla opittava esimerkiksi tiettyjä liikkeitä? Mitä jos joku ei opikaan? Jos tanssitunnilla on vaarana epäonnistuminen ja huonommuuden tunteminen, voi tällöin myös harrastustoiminta asettaa joidenkin lasten itsetunnoille kohtuuttoman haasteen (Keltikangas-Järvinen 1994, 123).

Itse olen sitä mieltä, että lasten tanssitunneilla itse tanssimaan oppiminen taitona ajateltuna ei ole tärkein asia. Tanssitunneilla tietenkin yleensä opetellaan myös muun muassa motorisia taitoja, mutta mielestäni lasten tanssituntien ainoa tavoite ei voi olla taitojen oppiminen. Itsetunnon tukeminen ei siis mielestäni poista tanssitaitojen opettamisen mahdollisuutta. Tanssinopettajien vastauksista näkyi ajatus lasten tanssituntien mieltämisestä osaksi lasten normaalia päivää, joilla harjoitellaan kaikenlaisia elämässä tarvittavia taitoja. Lasten kanssa korostuu ajatus oppimisesta tanssin avulla. Tanssi antaa raamit ja mahdollisuuden kokea muun muassa liikkumisen iloa ja ryhmään kuulumista, sekä oppia samalla jotain itsestään ja omasta arvostaan. Lasten tanssitunneilla luodaan pohja tulevaisuuden tanssiharrastukselle, ja opettajalla on mahdollisuus sytyttää lapsille kiinnostus tanssiin ja ilon liikkua yksin ja ryhmässä. Tulevaisuuden tanssitunneilla on mahdollista oppia uusia liikkeitä ja tanssillisia taitoja, mutta omaa itsetuntoaan lapsi kantaa joka päivä mukanaan, ja se muuttaminen myöhemmin on vaikeaa. Tärkein taito, minkä lapsi tanssitunneilla voi oppia on oman itsensä arvostaminen.

Joustava tanssinopettaja

Lastentanssitunneilla oppilailta tulee helposti ideoita tunnin kulkuun. Paljon riippuu opettajan arvomaailmasta ja tunnin tavoitteista, tarttuuko hän näihin mahdollisuuksiin. Uskon, että näihin ideoihin tarttumisella voi olla lasten itsetuntoon positiivinen vaikutus. He kokevat olevansa tärkeitä silloin kun opettaja todella kuuntelee heidän ajatuksiaan.

Esimerkki: Lastentanssitunnilla harjoitellaan porolaukkaa (laukka-askelta) ja samalla pidetään käsiä sarvina pään päällä. Opettaja antaa ohjeeksi, että kaikilla saa olla omanlaisensa poro. Oppilas: ”Mun poron sarvet hyppii kun se juoksee”. Opettaja: ”Eikun nyt sarvien täytyy pysyä paikalla”. Oppilas selvästi pahoittaa mielensä opettajan sitä huomaamatta.

Opettajan on hyvä pitää mielessään harjoituksen tavoite ja ohjeistaa siihen selkeästi ja ytimekkäästi. Tässä tapauksessa tietysti käsien asennolla voi harjoituksen kannalta olla merkitystä, mutta aina olisi mielestäni hyvä miettiä mitä kannattaa rajoittaa ja mitä voi vielä sallia niin, että harjoituksen idea toteutuu. Tässä tapauksessa oppilas on innostunut miettiessään omaa poroaan, mutta hämmentyy, kun opettaja viestittääkin hänen poronsa liikkeiden olevan väärin. Uskon, että opettajan on hyvä tarkastella tavoitteiden toteutumista tarpeeksi usein ja olla myös valmis muuttamaan niitä. Joustamisen taito on mielestäni tärkeää tanssinopettajalle, koska ikinä ei voi tietää ennalta mitä tunneilla tulee tapahtumaan. Usein oppilailta saadut inspiraatiot tuovat lisää motivaatiota harjoitteluun, ja saavat oppilaat tuntemaan itsensä tärkeiksi ja kuuntelemisen arvoiseksi.

Elämässä arvostetaan usein eniten näkyviä suorituksia ja aikaansaannoksia. Valintojaan voi olla vaikea perustella, jos niiden vaikutukset näkyvät vasta vuosien päästä. Itsetunnon kehityksen tukemisen vaikutuksia on erityisen vaikea todistella, koska niiden toteaminen on vaikeaa. Opettaja ei välttämättä saa ikinä selville, oliko hänen valinnoillaan vaikutusta oppilaiden elämään. Tämän vuoksi kasvattajat tarvitsevat vahvan uskon ja itseluottamuksen. Täytyy olla valmis perustelemaan päätöksiään ja luottamaan omaan kantaansa. Itsetunnon tasolla on niin suuri vaikutus ihmisen elämään, että jos opettajalla on pienikin mahdollisuus vaikuttaa sen kehitykseen positiivisesti, kannattaa se mielestäni aina käyttää.

Opettajan oma persoona työvälineenä

Opettaja tekee työtään oman persoonansa kautta (Keltikangas-Järvinen 1995, 186). Erilaiset opettajat tekevät tanssitunneista aitoja, erilaisia ja monipuolisia. Tämä tekee opettajasta myös haavoittuvan, koska arvostelu saattaa koskea myös opettajan persoonaa, jolloin sitä on vaikea pitää erossa omasta yksityiselämästä. Lapset ovat hyvin taitavia kaivamaan aikuisista esiin luonteenpiirteitä ja aikaisempia kehitystasoja, joiden olisimme halunneet pysyvän piilossa (Sinkkonen, 2008, 132).

Hyvää itsetuntoa pystyy parhaiten opettamaan oppilaille hyvän itsetunnon esimerkillä (Cacciatore ym. 2008, 225). Opettajan ja oppilaan hyvää kohtaamista varten olisi kasvattajan tarpeen pohtia omaa itsetuntoaan, ja hyvän itsetunnon saavuttaakseen tulisi hänen tuntea itsensä syvällisesti (Pollari ym, 2010, 197). Omia tunteita ja kokemuksia on hyvä käsitellä ja tulla niistä tietoiseksi. Kasvatustyö, kuten monet muutkin työt, vaatii myös jatkuvaa itsearviointia. Realistiseen itsearviointiin taas tarvitaan tervettä itsetuntoa. Vahvan itsetunnon omaava kasvattaja toimii todennäköisemmin oppilaidensa itsetuntoa vahvistavalla tavalla. Tällaiselle opettajalle on ominaista luoda lämminhenkinen, vuorovaikutteinen, hyväksyvä ja toista ihmistä arvostava ilmapiiri. (Koivisto, 2007, 46) Uskon, että hyväitsetuntoinen opettaja kasvattaa myös suuremmalla todennäköisyydellä hyvän itsetunnon omaavia oppilaita. Hyväitsetuntoinen kasvattaja pystyy arvioimaan toimintaansa ja ottamaan palautetta vastaan myös oppilailtaan. Tällaista opettajaa myös oppilaat arvostavat enemmän. (Pollari ym, 2010, 93.)

Hyvä ja arvostava kohtaaminen

Opettajan ja oppilaan välinen kohtaaminen on merkittävää lapsen itsetunnolle (Juusola 2011, 25). Tanssinopettajakin voi olla lapselle hyvin tärkeä, joten opettajan antaman sanaton ja sanallisen viesti lapsesta on merkittävä. Lapsi tarvitsee iloisen kohtaamisen (Cacciatore ym, 2008, 169). Hän toivoo opettajan olevan iloinen oppilaan näkemisestä ja olevansa tervetullut ja odotettu. Ei ole yhdentekevää, miten opettaja lasta kohtelee. Yhteiset hetket tallentuvat lapsen muistiin, ja ne luovat perustan itsetunnolle, perusluottamukselle ja hyville ihmissuhteille (Juusola, 2011, 25).

Esimerkki: Eräällä lastentanssitunnilla, jota havainnoin oli opettajana erityisen lämminhenkinen ihminen, joka myös panosti paljon turvallisen ilmapiirin luomiseen. Näiden tuntien alussa, oppilaiden tullessa sisälle tanssisaliin, tervehti opettaja jokaista lasta henkilökohtaisesti. Pienet eleet ja esimerkiksi nimipäiväonnittelut saivat lapset hymyilemään heti tunnin alussa. Voin kuvitella, että sinne tunnille oli arempienkin lasten helppo mennä.

Opettaja on tärkeä osa oppilaidensa elämää. Ei siis ole merkityksetöntä, millaiseksi tuo suhde muodostuu. Kyselyyni vastanneet tanssinopettajat kertoivat olevansa sitä mieltä, että tanssinopettajan ajattelematon kommentti saattaa jättää lapseen syvän jäljen. Itsetunnon tukemisen kannalta turvallisen ilmapiirin luominen on hyvin tärkeää. Kun se on saavutettu, voidaan keskittyä muihin asioihin, muuten oppilaiden energia menee vain tilanteen tarkkailuun ja valmiusaseman ylläpitämiseen yllättävän tilanteen varalta. (Cacciatore ym, 2008, 213). Turvallisen ilmapiirin luominen on paljolti opettajasta kiinni. Hän tekee valinnat tunnin tavoitteista, harjoittelusta ja arvioinnista. (Laine 2005, 42.) Opettajan suhtautuminen oppilaisiinsa vaikuttaa myös tunnin ilmapiiriin ja oppilaiden suhtautumiseen toisiinsa. Luottamuksellisten suhteiden kehittyminen edellyttää, että kasvattaja käyttäytyy aidosti, oikeudenmukaisesti ja rehellisesti lapsia kohtaan ja kertoo heihin kohdistuvista odotuksista. (Laine 2005, 50.) Kasvatusilmapiirin merkitys on oleellinen lasten itsetunnon vahvistamisessa (Koivisto 2007, 37).

Kasvattajan omat odotukset ja asenteet vaikuttavat aina käyttäytymisen taustalla (Kristeri 2004, 113). Lapsiin positiivisesti suhtautuvat kasvattajat tukevat toiminnallaan lapsen itsetuntoa (Laine 2005, 42). Tällainen kasvattaja kannustaa, rohkaisee ja on lapsen kanssa monipuolisessa vuorovaikutuksessa. Kunnioittavassa kasvatuksessa kasvattaja kuuntelee lasta ja keskittyy ratkaisuihin syyllisen etsimisen sijaan. Kunnioittava kasvatus tukee lasten itsetuntoa ja psyykkistä hyvinvointia. (Juusola 2011, 15.) Lapsiin positiivisesti suhtautuvat kasvattajat ohjaavat lapsia ja antavat heille vastuuta, mutta samalla asettavat toiminnalle myös rajat. Näin toimimalla he kasvattavat itseensä luottavia lapsia. (Laine 2005, 41.)

Arvostava katse ja kosketus

Katse kertoo oppilaalle paljon. Sen antama viesti voi olla jopa sanallista viestiä tehokkaampi yleisen itsetunnon vahvistamisessa. (Koivisto 2007, 133.) Haluttaessa parantaa ihmisen itsetuntoa, lähtee kaikki siitä kun ottaa kohtaamiseen mukaan iloisen ilmeen. Sillä vaikutetaan nopeasti toisen ihmisen sisäiseen vahvuuteen.

Kosketus vaikuttaa suuresti kehoitsetunnon kehittymiseen. Itsetunto kasvaa sitä paremmaksi mitä enemmän lapsi kokee läheisyyttä. Kosketus antaa viestin hyväksynnästä ja joukkoon kuulumisesta, eikä sen antamaa viestiä voi täysin korvata sanoin. (Cacciatore ym. 2008, 176.) Silittelyllä, suukottelulla ja tuudittelulla on syvämerkityksiä, joita ei koskaan saada selvitetyksi (Sinkkonen 2008, 176). Kosketuksen saa onneksi tuotua luonnollisesti mukaan osaksi lasten tanssituntia. Havainnoimillani tanssitunneilla oli yleisesti paljon kosketusta, tosin joillakin tunneilla sitä oli myös merkittävästi vähemmän. Suurimmalla osalla kosketuksesta oli jokin käytännön tarkoitus, esimerkiksi rauhoittaminen, siirtäminen tai korjaaminen. Lasten tanssitunneilla on kuitenkin myös paljon mukana kosketusta, jonka tarkoituksena ei ole johtaa mihinkään. Se voi ilmaista esimerkiksi kiinnostusta tai opettajan välittämää iloa siitä, että kyseinen oppilas on mukana tunnilla. Fyysistä kontaktia tarvitaan, kun halutaan luoda kiinteä suhde lapseen (Kristeri 2001, 129). Uskon, että kosketus on luonnostaan osana tuntia, jonka ilmapiiri on lämmin, hyväksyvä ja arvostava. Juuri sellainen on myös itsetuntoa tukeva ympäristö.

Kosketuksen avulla lapsi oppii myös huomaamaan oman kehonsa rajat ja hyväksyvällä kosketuksella arvostamaan kehoaan. Mielestäni kaikille oppilaille on tunneilla annettava selkeästi mahdollisuus kieltäytyä kosketuksesta. Tanssinopettaja voi antaa oppilailleen käytännön välineet kosketuksesta kieltäytymiseen. Uskon tämän vahvistaa oppilaiden kokemusta oman kehonsa ja mielipiteidensä tärkeydestä ja arvokkuudesta.

Palautteen antaminen

Ihminen on monella tavalla riippuvainen ympäristön antamasta palautteesta (Sinkkonen 2008, 173). Me saamme tietoa itsestämme ja muokkaamme ja suodatamme sitä aina tapauskohtaisesti. Emme siis ota palautetta vastaan neutraalina realiteettina, vaan paljon riippuu myös vastaanottajasta. Itsetunnosta riippuen siedämme palautetta eri tavoin. (Sinkkonen 2008, 173.) Havainnoimistani lasten tanssitunneista jokaisella annettiin palautetta käyttäytymisestä, useimmilla myös taidollisista suorituksista. Näin ollen palaute kuuluu jo pienten lasten elämään.

Lasten valmiudet ottaa vastaan palautetta ovat vielä rajalliset, ja heidän voi olla vaikea ymmärtää ja käsitellä erityisesti juuri korjaavaa ja negatiivista palautetta (Keltikangas-Järvinen 1995, 205). Siksi uskon, että pienten lasten kanssa tulisi kasvattajan panostaa enemmänkin juuri positiiviseen palautteeseen. On tärkeää keskittyä lapsen vahvuuksien tukemiseen, heikkouksien kaivelemisen sijasta. Myönteinen palaute kehittää lasta paremmin kuin virheiden osoittelu. Hyvää palautetta voi antaa kaikesta siitä mitä oppilas jo osaa, ilman toisiin vertaamista. (Cacciatore ym. 2008, 16-17.)

Esimerkki: Eräällä seuraamallani lastentanssitunnilla oli aivan selkeästi muista erottuva tunnelma. Tällä tunnilla kaikki olivat tervetulleita. Opettaja pystyi huomioimaan jokaista oppilasta, ja olen varma, että kaikilla oppilailla oli arvostettu olo. Jopa sivusta katsojalle tuli lämmin tunne. Tunneilla opettaja käytti ainoastaan myönteisiä sanoja ja oli myös itse innostunut. Hän kehui aiheesta kun joku suoriutui taidollisesti hyvin, mutta käytti positiivisia sanoja myös niin, että jokainen sai tuntea olevansa arvostettu myös ihan vaan olemalla oma itsensä.

Tanssinopettaja voi kehittää oppilaidensa itsetuntemusta antamalla mahdollisimman realistista palautetta heti suoritusten jälkeen (Juusola 2011, 128–129). Koska hyvään itsetuntoon kuuluu totuudenmukainen käsitys itsestään, ei opettajan kannata joka kerta kehua suoritusta, jos se ei ole onnistunut. Näissä tilanteissa opettaja voi etsiä kehumisen aihetta esimerkiksi yrittämisestä, koska kehuminen ja positiivinen ote kuuluvat itsetuntoa kehittävään kasvatukseen. Joskus lapsen kehuminen saattaa saada vastakkaisen merkityksen, jos sen taustalla ei ole mitään realistista syytä. Tällöin lapsi saattaa tulkita suorituksesta annetun palautteen vaatimuksena. Näin hän tulkitsee kiittämisen tarkoittavan sitä, että vain oikealla suorituksella on väliä. (Keltikangas-Järvinen 1995, 134.)

Itsetunnoltaan heikolle lapsille palaute tulisi antaa heti suoritusten jälkeen. Tällainen lapsi saattaa pyrkiä unohtamaan minälleen ristiriitaisen palautteen mahdollisimman pian. Itsetunnoltaan heikko ei heti ota vastaan palautetta. Kahden kesken annettu palaute voi olla muiden läsnä ollessa annettua parempi vaihtoehto. Tehokas palaute koskee kerralla vain muutamaan asiaa. (Laine 2005, 50.)

Itsetunnon tukeminen tuntirakenteen avulla

Tunnin selkeä rakenne tuo turvallisuuden tunnetta, etenkin lapsille joilla on huono itsetunto. Tiettyjen, samojen perusasioiden toistuminen auttaa lapsia hahmottamaan kokonaisuuksia. (Kristeri 2004, 131.) Tunnin rakennetta voi selkeyttää esimerkiksi aina samoina toistuvina alku- ja loppurituaaleina. Näin lapsi saa luottamusta siihen, että on olemassa asioita, jotka ovat ennalta ennustettavissa. Tämä lisää hallinnan tunnetta, joka puolestaan auttaa hyvän itsetunnon saavuttamisessa. (Cacciatore ym. 2008, 36.) Lapsi ei putoa tyhjän päälle, vaan oppii luottamaan siihen, että jotkin asiat pysyvät, vaikka kaikki ei aina olisikaan samalla tavalla (Kristeri 2004, 131).

Selkeät rajat

Tanssitunteja havainnoidessani olen huomannut, että tunneilla joilla on turvallinen ja lämmin ilmapiiri, on myös selkeät säännöt, joita oikeasti noudatetaan. Niillä tunneilla opettaja aidosti valvoo sääntöjen toteutumista, ja tämä toiminta koetaan koko ryhmän yhteiseksi hyväksi, ei vain ”aikuisen haluksi kiusata”. Näin myös oppilaiden on helpompi rentoutua, koska he pystyvät ennakoimaan tilanteita. Lapset rakastavat sääntöjä, koska ne mahdollistavat turvassa olemisen. (Kristeri 2004, 132) Lapset eivät toivo elävänsä demokraattisessa ympäristössä, koska he tajuavat olevansa pieniä ja avuttomia. He tarvitsevat aikuisen huolehtimaan itsestään. Jos aikuinen ei tätä tee, lapsi alkaa käyttäytyä provosoivasti ja testata missä aikuisen raja kulkee. Jos rajaa ei löydy, täytyy lapsen joko provosoida enemmän, tai luoda itse omat turvallisuusstrategiansa. Tämä aiheuttaa epävarmuutta ja raivoa lapsessa. (Sinkkonen 2008, 142.) Joidenkin aikuisten mielestä on pelottavaa olla iso ja ottaa aikuisen paikka lapsen elämässä. Tämä tarkoittaisi valtaa ja vastuuta. Kuitenkin aikuisen täytyy olla vastuullinen ja käyttää valtaansa niin, että lapsi voi olla lapsi luottavaisin mielin. Tällöin aikuinen on lasta turvallisesti isompi. (Kristeri 2004, 132.)

Pohdinta

Tanssitunteja havainnoidessani kiinnitin erityisesti huomiota muutamaan asiaan: tunnilla annettuun palautteeseen, tunnin rakenteeseen, opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen sekä arvostavaan katseeseen ja kosketukseen. Lisäksi mietin tunnin tavoitteita ja niiden kautta näkyvää opettajan arvomaailmaa sekä opettajan omaa persoonaa. Opettajan itsetunto on mielestäni oleellinen osa haluttaessa tarjota oppilaille paras mahdollinen itsetunnon tuki. Lasten tanssitunteja seuratessani ja tanssinopettajien kanssa keskustellessani, olen huomannut, ettei tanssinopettajalla välttämättä ole tietoa ja riittäviä välineitä oppilaidensa itsetuntojen tukemiseen. Uskon, että opettajilla on tarvetta itsetunnon tukemisen merkityksen pohtimiseen ja muun muassa omien arvojen määrittämiseen. Kiinnittämällä huomiota tässä artikkelissa mainittuihin osa-alueisiin, on tanssinopettajalla hyvät mahdollisuudet tehdä tunneistaan itsetuntoa tukevia.

Itsetuntoa voi tukea monin tavoin. Mielestäni tärkeintä tässä tukemisessa on opettajan motivaatio asiaa kohtaan. Jos tanssinopettaja ymmärtää itsetunnon tukemisen tärkeyden, hän todennäköisesti ottaa asioista selvää ja pyrkii itsetuntoa tukevan ilmapiirin luomiseen. Itsetunnon tukeminen on tärkeää kaikkien ikäryhmien opetuksessa, eikä opettajan valtaa tulisi aliarvioida minkään ryhmän kanssa. Toivonkin, että tanssinopettajat tiedostavat itsetunnon kehityksen tukemisen osana omaa työnkuvaansa.

Lähteet:

Cacciatore, R. & Korteniemi-Poikela, E. & Huovinen, M. 2008. Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Helsinki: WSOY.

Juusola, M. 2011. Vahvaksi rakastetut lapset. Keuruu: Otava.

Keltinkangas-Järvinen, L. 1994. Hyvä itsetunto. Helsinki: WSOY.

Koivisto, P. 2007. ”Yksilöllistä huomiota arkisissa tilanteissa”, Päiväkodin toimintakulttuurin kehittäminen lasten itsetuntoa vahvistavaksi. Jyväskylä: Jyväskylän Yliopisto.

Kristeri, I. 2004. Näe minut, Vanhemmuus ja lapsen kohtaaminen. Hämeenlinna: Karas Sana Oy.

Laine, K. 2005. Minä, me ja muut sosiaalisissa verkostoissa. Keuruu: Otava.

Pollari, J. & Koppinen, M. 2010. Ketä kannattaa opettaa? Helsinki: PS-Kustannus.

Sinkkonen, J. 2008. Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun. Helsinki: WSOY.