Opettajien tutkimusmatka yrittäjyyskasvatukseen

Kirjoittaja: Inkeri Laaksonen Yrittäjyyskasvatus käsitteenä ei ole yksiselitteinen, ja sen tulkitaan yleisessä keskustelussa liittyvän usein yksinomaan yritystoimintaan (liiketoiminta). Olisiko aika pohtia kriittisesti opettajien yrittäjyyskasvatuksen perusteiden ja käsitteiden osaamista koulutusorganisaatioissa, jotta yrittäjyyskasvatuksen merkitys ymmärrettäisiin laajemmin, ja opettajat pystyisivät tiedostaen, esimerkiksi menetelmällisesti, tukemaan opiskelijoita pärjäämään paremmin niin henkilökohtaisessa elämässä kuin huomisen työelämässä? Tässä artikkelissa kuvaan keväällä 2015…

Jatka lukemista

STUDIO-hanke osatoteuttajan silmin

STUDIO-hanke alkoi vuonna 2008 Hämeen (HAMK), Jyväskylän (JAMK), Oulun (OAMK) sekä HAAGA HELIAn ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteisenä hankkeena. Neljä ammatillista opettajakorkeakoulua sai vuosibudjettiinsa STUDIO-rahoituksen 4-5:lle noin viiden opintopisteen laajuiselle koulutukselle. Koulutusten teemat sovittiin ja yhtenäistettiin hankkeen alkuvaiheessa sillä ajatuksella, että kullakin osatoteuttajalla on tarjonnassaan saman sisältöisiä koulutuksia, joiden tavoitteena on kehittää alueellisesti ammatillisten aikuiskouluttajien pedagogista osaamista….

Jatka lukemista

STUDIO-projekti on kohta maalissa

STUDIO-projekti on pedagogiikkaan keskittyvä koulutusprojekti, jossa on kehitetty aikuiskoulutusta ja sen erilaisia käytänteitä. Projektin varsinaisina kohderyhminä ovat olleet suomen- ja ruotsinkielisten oppilaitosten, korkeakoulujen, aikuislukioiden, vapaan sivistystyön, seurakuntien sekä kolmannen sektorin aikuiskouluttajat sekä muut aikuisopiskelijoiden ohjaukseen osallistuvat ja oppilaitosten hallinnosta vastaavat. Lisäksi kohderyhmänä ovat työhallinnon toimijat sekä koulutusyhteistyötä tekevät työelämän edustajat.

Jatka lukemista

Ammatillisen opettajan koulutuksessa opettajuus kehittyy – Simulaatiopedagogiikka ja elämyksellisyys matkailuliiketoiminnan opetuksessa

Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, ammatillisen opettajan opinnoissa, pedagogisen osaamisen kartuttamisen yhtenä osa-alueena on etsiä ajankohtaisesti merkittävä kehittämisen kohde. Tässä artikkelissa opettajaopiskelijat Anne Pelkonen, Hannele Pulkkinen ja Marjatta Turtiainen kertovat kokemuksiaan oppimispiirin yhteisestä pedagogisesta kehittämistehtävästään. Tehtävään kuuluu opetuskokonaisuuden suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi. Kehittämiskohde – simulaatiopedagogiikka restonomiopinnoissa Kehittämistyön kohteeksi valittiin simulaatiopedagogiikan soveltaminen Mikkelin ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampuksen restonomiopiskelijoille, joiden…

Jatka lukemista