Voimaantumista tukemalla saadaan vahvoja oppijoita ja parempia oppimistuloksia

Kirjoittajina: Elli Huster, Sanna Kuivalainen, Minna Vallo

Kokemukset mm. työvoimapoliittisesta koulutuksesta ovat osoittaneet, että oppimiseen vaikuttavat useat elämänhallintaan, itsetuntoon, maailmankatsomukseen sekä vuorovaikutukseen liittyvät seikat. Pedagogeilla on mahdollisuus vaikuttaa oppijoihin laajemmin yksilöinä tukien edellä mainituilla osa-alueilla, ja näin ollen laajentaen osaamistaan tiedon siirtäjistä oppimisen tukijoiksi ja mahdollistajiksi. Voimaantumisen tukemisessa on kyse halusta nähdä opetustyö kokonaisvaltaisesti oppijan elämään vaikuttavana, sekä halusta olla luomassa uskallusta haaveisiin ja unelmiin ja niiden tavoitteluun. Kyseessä on opettajan ja oppilaan symbioosi ja vuorovaikutuskehä, jossa voimaantuminen toimii mahdollistajana niin oppimiseen kuin työssäjaksamiseen ja kehittymiseen opettajana.

Voimaantumisen ja motiovaation yhtäläisyydet ja erot

Juha Siitonen esittelee väitöskirjassaan Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua (1999) keskeisen ajatuksen, että voimaantuminen lähtee ihmisestä itsestään. Siitonen määrittelee voimaantumisen sisäiseksi voiman ja elämänhallinnan tunteeksi, joka on henkilökohtainen ja sosiaalinen prosessi. Siitonen järjestää voimaantumisen osaprosessit Martin Fordin motivoivien järjestelmien teoriasta (MST) soveltamaansa kehikkoon ja väittää teoriassaan, että voimaantuminen vaikuttaa katalyytin tavoin sitoutumisprosessiin: heikko voimaantuminen johtaa heikkoon sitoutumiseen ja vahva vahvaan sitoutumiseen. Siitonen ei ole yksin päätelmänsä kanssa, vaan samaan tulokseen on tullut tutkimuksessaan myös Kirsi Lonka (et. al. 2008). Hänen mukaansa hyvinkin valikoidussa opiskelijapopulaatioissa kuten lääketieteessä, opiskelijat voivat alisuoriutua erilaisten motivaatioon, säätelyyn ja tunteisiin liittyvien tekijöiden vuoksi. Hyvä motivaatio ennustaa opintopistekertymää sekä vähentää keskeyttämisen todennäköisyyttä opinnoissa.

wild-865151_1280Voimaantumisen ja motivaation tutkimuksen käsitteet ovat lähellä toisiaan ja molemmat käsitealueet ovat kiinnostuneita samoista ihmiselämän ja maailmankuvan muodostumisen kannalta tärkeistä kysymyksistä. Eroavia tekijöitä kuitenkin löytyy. Motivaatioon liittyy itsensä, toisen tai ryhmän motivointi, kun taas voimaantuminen lähtee henkilöstä itsestään ja siihen liittyy läheisesti henkilökohtainen ja sosiaalinen näkökulma. Motivoinnin kohde on pyritty saamaan innostumaan motivoijan määrittelemistä päämääristä. Voimaantuminen käsittää energisoivan luonteen, luovien ratkaisujen mahdollistamisen ja vapaaehtoisen omista lähtökohdista voimaantumisen sekä hyvinvointiin pyrkimisen. Erona näiden kahden käsitteistön välillä on siis sisäsyntyinen / ulkopuolelta tuleva voima. (Siitonen, 1999, 96–98.)

Voimaantumisteoriassa ihmistä pidetään aktiivisena, luovana ja vapaana toimijana ja voimaantuminen on voimakkaasti kytköksissä itseluottamukseen. Itseä koskevat uskomukset rakentuvat kuitenkin suurelta osin dialogissa muiden toimijoiden kanssa, joten vaikka kyseessä on henkilökohtainen prosessi, siihen vaikuttavat ulkoiset tekijät, toiset ihmiset ja sosiaaliset rakenteet. Voimaantumista voidaan tukea ulkoapäin, vaikka toinen ihminen ei voi antaa toiselle voimaa tai päättää toisen voimaantumisesta. (Siitonen, 1999, 117–118.)

Voimaantumisen neljä kulmakiveä

nature-985437_1280Siitonen jakaa voimaantumisen neljään osaprosessiin, mutta muistuttaa, että nämä voimaantumisen kannalta merkitykselliset osaprosessit ovat ainoastaan teoreettisesti merkityksellisiä, eikä niitä tule ymmärtää globaalisti yleispätevinä voimaantumisen tekijöinä, jotka vaikuttaisivat kaikissa konteksteissa kaikkiin ihmisiin samalla tavalla.

 

1.    Päämäärät

Henkilökohtaiset päämäärät ovat ajatuksia toivotuista tai ei-toivotuista tiloista tai tuloksista, jotka ihminen haluaisi saavuttaa tai välttää (Järvilehto 1994, 28, 115). Voimaantumisteorian näkemys päämäärien asettamisesta pitää voimakkaasti sisällään ajatuksen vapaudesta ja vapaaehtoisuudesta sekä henkilökohtaisesti ja vapaasti asetetuista päämääristä. Siitonen löysi tutkimuksessaan yhteyden opettajaksi opiskelevien voimaantumisen ja voimavarojen vapautumisen ja itsemääräämisoikeuden välillä. Tulosten mukaan on erittäin merkityksellistä, että opiskelijalla on mahdollisuus itse vaikuttaa oman toiminta- ja oppimisympäristönsä valintaan ja vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. (Siitonen 1999, 121.)

2.    Kykyuskomukset

Siitosen mukaan uskomukset omiin kykyihin, itseluottamus, minäkuva, tyytyväisyys, ammatillinen itsetunto ja mahdollisuus vastuullisesti tehdä itsenäisiä ratkaisuja ovat erittäin merkityksellisiä voimaantumisen ja omien voimavarojen vapautumisen kannalta. Siitonen lainaa väitöskirjassaan Fordia (1992), jonka mukaan kykyuskomusten kautta ihminen arvioi, kykeneekö hän saavuttamaan päämääränsä. Aina kulloisessakin tilanteessa yksilö arvioi omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan ja toimii näiden arvioidensa pohjalta. Itsetunto on yhteydessä voimaantumiseen ja minäpystyvyys on vahvasti yhteydessä kykyuskomuksiin, mutta sen voi ajatella olevan uskoa omiin kykyihin, joka vahvistuu positiivisten kokemusten kautta ja tämä taas vaikuttaa päämäärän asetantaan vastaisuudessa. Opettajan rooli minäpystyvyyden parantamisessa voi olla mm. onnistumisen kokemusten järjestämisessä ja sellaisten tavoitteiden ja osatavoitteiden asettamisessa, joihin opiskelijoilla on mahdollista päästä. Onnistumisen kokemus lisää minäpystyvyyttä ja parantaa henkilön kykyuskomusta. Oppilas, jolla on hyviä minäpystyvyyden kokemuksia, asettaa päämääränsä korkeammalle ja arvioi kykynsä ja kehittymisensä paremmiksi, kuin minäpystyvyydeltään heikompi oppilas.

3.    Kontekstiuskomukset

Koska voimaantumisella on henkilökohtaisen ulottuvuuden lisäksi sosiaalinen ulottuvuus, on kontekstiuskomuksilla keskeinen merkitys voimaantumisessa. Kontekstiuskomukset ovat merkityksellisiä päämääriin pyrkimisen, niiden asettamisen sekä voimaantumisen kannalta. Kontekstilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sosiaalista toimintaympäristöä. Ihminen tulkitsee itse sosiaalista toimintaympäristöään ja tulkinnalla on vaikutus hänen toimintaansa. Siitosen mukaan ilmapiiri vaikuttaa päämäärien asettamiseen esimerkiksi niin, että ihminen saattaa hylätä tiettyyn päämäärään pyrkimisen huonon ilmapiirin vuoksi tai vastaavasti luottamukselliseksi kokemassaan ilmapiirissä asettaa tavoitteensa korkeammalle. Voimaantumisen kannalta oleellisena Siitonen pitää sitä, millaista kontekstia ihminen itse pitää päämääriinpyrkimisensä kannalta suotuisena. Ford kuitenkin MST-teoriassaan tähdentää, että ei riitä että ihmisellä on päämäärä mielessään, tarvittavat taidot ja ulkokohtaiset taidot ja olosuhteet sen saavuttamiseen, vaan on oltava lisäksi uskoa kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa saavuttaa päämääränsä. Hän kehottaa toimintaympäristön luojia, kuten vanhempia, opettajia ja valmentajia tarkastelemaan kuinka luoda sellainen konteksti, joka tarjoaa mahdollisuuksia päämäärien saavuttamiseen.

4.    Emootiot

Kun ihminen arvioi kontekstinsa mahdollistavaksi ja itsensä kykeneväksi saavuttamaan päämääränsä, hän todennäköisesti löytää päämäärän saavuttamisessa tarvitsevansa voimavarat (Siitonen, 1999, 150). Emootiot-kategoriaan luokiteltavat voimaantumisen kannalta merkitykselliset tekijät ovat hyvin abstrakteja ja epästabiileja, kuten säteilevä ja energisoiva toiminta ja positiivinen lataus, toiveikkuus ja innostuneisuus. Ne ovat voimaantumisen osatekijöistä erityisesti niitä, jotka ovat sisäsyntyisiä ja joihin on vaikeinta vaikuttaa ulkopuolelta.

Positiivinen lataus on lähellä flown, virtauksen käsitettä, joka puolestaan liitetään usein työn imuun. Työterveyslaitoksen mukaan työn imua syntyy, kun työtehtävät ovat riittävän haastavia ja monipuolisia, henkilö kokee voivansa vaikuttaa työhönsä, työpaikalla voi kokea saavansa arvostusta ja tukea sekä tuntea johtamisen olevan kannustavaa. (www.ttl.fi/tyonimu.)

Siitonen lainaa väitöskirjassaan Elbazia (1992), joka pitää opettajan toiveikkuutta tärkeänä, koska se heijastuu oppilaan toiveikkuuteen, oppilaan itseluottamukseen ja uskomuksiin opettajan käsityksistä hänen menestymisen mahdollisuuksista (Siitonen, 1999, 152.) Toiveikkuus voidaan käsittää optimismin synonyymina. Siitosen mukaan voimaantumiseen tulee pyrkiä sellaisella pedagogiikalla, joka antaa tilaa opiskelijoiden omille äänille – heidän subjetiivisille kokemuksilleen ja henkilökohtaisille narratiiveilleen, joiden kautta opiskelijoiden oma oikeutus olla tekijänä, ei teon kohteena, voi vahvistua ja korostua.

Voimaantuminen tapahtuu yksilössä yhteisön tuella

Siitosen voimaantumisteoria ottaa huomioon ihmisen kokonaisvaltaisena itsenäisenä toimijana. Se koostuu viidestä permissistä, joita ovat

  1. Voimaantuminen on henkilökohtainen ja sosiaalinen prosessi, eikä voimaa voi antaa toiselle.
  2. Voimaantuminen on ihmisestä itsestään lähtevä prosessi, jota jäsentävät päämäärät, kykyuskomukset, kontekstiuskomukset ja emootiot sekä näiden sisäiset suhteet.
  3. Voimaantuminen vaikuttaa katalyytin tavoin sitoutumisprosessiin. Vahva voimaantuminen johtaa vahvaan ja heikko heikkoon sitoutumiseen.
  4. Voimaantuminen on yhteydessä ihmisen hyvinvointiin.
  5. Voimaantuminen ei ole pysyvä tila.

Voimaantuminen näkyy hyvänä itsetuntona ja kykynä asettaa itselleen päämääriä ja myös saavuttaa niitä. Siihen liittyy myös optimistinen tulevaisuudenkuva ja usko unelmiin. Vaikka kyseessä on henkilön sisäsyntyinen prosessi, on opettajilla ja yhteisöillä mahdollisuus vaikuttaa moneenkin tekijään voimaantumisen mahdollistajana. Empaattisen, moniarvoisen ja vapaan ilmapiirin luominen, ulkoisten tavoitteiden asettaminen ja yksilön kunnioittaminen ovat kaikki tekijöitä, joihin opettaja voi vaikuttaa ja jotka puolestaan vaikuttavat sekä oppilaan että opettajan voimaantumiseen ja luovat sille edellytyksiä. Opettajan rooli voimaantumisessa on mahdollistaa sisäistä vapautta purkamalla ulkoisia kahleita.

Dialogisuus opetusflosofiana ja voimaantumisen mahdollistajana

kiitollisuuspaivakirjaDialogisuuden käsite liittyy läheisesti voimaantumiseen. Erityisesti hyväksyvän ja arvostavan ilmapiirin luomista ja toiveikkuuden ja eettisyyden toteutumista voidaan tarkastella dialogisuuden avulla. Jotta oppijan vapaus ja toivotut tulevaisuuden tilat sekä minäkäsitys, itsearvostus ja vastuullisuus voivat kehittyä, tulee voimaantumisen edellytysten toteutua. Opettajan omaa opetusfilosofiaa ja suhtautumista oppimisprosessiin voidaan pohtia dialogisuuden avulla, joka avaa hyvät edellytykset oppijan voimaantumiseen ja jonka avulla opettajan roolia voimaantumisprosessin tukijana voidaan lähestyä.

Dialogisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä opiskelijakeskeistä, vastavuoroista opetusta, jossa opettaja on valmis aidosti kohtaamaan oppilaansa. Se on autoritaarisen ja yksisuuntaisen opetustavan vastakohta. Dialogisuudella voidaan edistää oppimista, ihmisten välistä autonomiaa sekä osallistujien välisiä suhteita. (Vuorikoski & Kiilakoski, 2005, 309.)

Dialogisuus ei ole suoranaisesti opettamista, eikä siinä johdateta oppilaita omaksumaan yhtä yhteistä näkökulmaa, vaan tavoitteena on luoda avoin, luottamusta herättävä ja kunnioittava ilmapiiri, jossa valtasuhteet rajoittavat oppimista mahdollisimman vähän. Opetustilanteesta tulee inhimillisempi ja se mahdollistaa sekä oppilaiden että opettajan yksilöllisen kasvun ja edistää yhteisöllisyyttä. (Vuorikoski, ym. 2005, 310–319.) Opettajan onkin hyvä pohtia omaa suhtautumistaan opetukseen ja siihen, mitä ja miten hän pyrkii opetustilanteessa toimimaan ja onko hän aidosti avoin kuulemaan, kokemaan ja näkemään uutta. Oppilaiden aito kohtaaminen vaatii opettajalta uskallusta, nöyryyttä, kuuntelemista ja oman toiminnan ja ajattelun kyseenalaistamista sekä ainakin osittaista vallasta luopumista. (Vuorikoski ym. 2015 318–329.)

Toteutuakseen dialogin täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä. Siihen osallistuminen on vapaaehtoista ja osallistujat sitoutuvat tilanteeseen ja ottavat sen tosissaan. Keskinäisen kunnioituksen avulla vastavuoroisuus toteutuu. Tärkeää on myös, että kaikki osallistujat puhuvat rehellisesti sekä ovat valmiita kriittisesti reflektoimaan omaa ajatteluaan. (Huttunen, 1999, 55–56.) Voimaantumisen kontekstin ja aidon dialogin toteutumisen lähtökohdat ovatkin lähellä toisiaan. Myös tunteet vaikuttavat dialogin toteutumiseen voimakkaasti. Dialogiseen suhteeseen voidaan nähdä kuuluvaksi kuusi emotionaalista elementtiä: välittäminen, luottamus, kunnioitus, arvostus, affektit ja toivo. (Huttunen, 1999, 54.) Toteutuakseen dialogi vaatii ympärilleen myös vapautta.

Voimaantumista voi vahvistaa harjoituksilla

kolme-esinetta-jotka-kuvaavat-minuaVoimaantumista tukeville menetelmille on yhteistä niissä painottuva toiminnallisuus, luovuus, osallistujien aktiivinen rooli sekä rajattomuus: ohjaaja antaa kehykset, mutta niiden rajoissa osallistujat voivat toimia vapaasti. On tärkeää painottaa, että oikeita vastauksia ei ole, vaan menetelmät ovat kuin pieniä tutkimusmatkoja, joiden lopussa löytyy parhaimmillaan aarteita. Osallistujia ei saa painostaa jakamaan työnsä tuloksia, ja koska tehtävät ovat usein hyvinkin henkilökohtaisia, voimaantuminen tapahtuu erityisesti tehtävien työstämisen prosessissa.

Harjoitus 1. Arjenhallintaan keskittymällä päämäärät selkeämmiksi

Harjoitus on nimeltään Aikavarkaat ja se sisältää itsenäisen työn osuuden (seuranta 1vko) sekä oppituntityöskentelyn (n. 80 minuuttia) sekä taustakeskustelun, jossa pohditaan mihin aikaa kuluu.

Valmistelut: Osallistujat ohjeistetaan seuraamaan ja kirjaamaan viikon ajan asioita, joihin he käyttävät aikaansa.

Tavoitteena on itsesäätelyn ja oman vastuullisuuden tukeminen sekä vapauden ja toivottujen tulevaisuuden tilojen tunnistaminen ja vahvistaminen.

Toiminta: Jokainen osallistuja esittelee koosteensa viikon ajankäytöstä. Ryhmä pyrkii tunnistamaan ”aikavarkaita”. Yhdessä pohditaan keinoja ajankäytön parantamiseen sekä pienryhmissä kootaan esimerkkejä parannusehdotuksista. Apukysymyksinä voi käyttää seuraavia: Mitä ovat aikavarkaat, miksi ne voivat olla haitallisia? Mihin asioihin voi mennä liikaa aikaa päivässä? Miten ajankäyttöä voisi parantaa? Mitkä apuvälineet ja työkalut tukevat ajanhallintaa?

Ryhmäläiset luovat keskustelun pohjalta seuraavan viikon ohjelman, kalenteria apuna käyttäen. Jokainen valitsee viikolle yhden opiskelua koskevan ja yhden vapaa-aikaa koskevan tavoitteen. Kalenteriin merkitään kaikki tiedossa olevat tulevan viikon toimet.

Ohjaaja ohjaa keskustelua aiheesta, jonka pohjalta pohditaan ajankäytön ongelmatilanteita, kuten: Olisiko joitakin asioita pitänyt tehdä yhtä aikaa? Kuinka silloin kannattaisi toimia? Riittääkö aika kaikkeen tarpeelliseen? Kuinka paljon jäi ”tyhjää aikaa” ja miten sen voi käyttää.

Harjoitus 2. Minäkäsitystä vahvistamalla kykyuskomukset paremmiksi ja tavoitteet korkeammalle

Menetelmä on nimeltään Kolme esinettä, jotka kuvaavat minua.

Valmistelut: Ohjaaja levittää pöydälle erilaisia pieniä symboliesineitä, joita on reilusti enemmän kuin osallistujia. Sopivia esineitä ovat mitkä tahansa pienet esineet esim. eläimet tai lelut.

Tavoitteena on vahvistaa positiivista minäkäsitystä, tukea osallistujien omaa vastuuta, päätöksentekoa ja itsesäätelyä sekä tukea oppilaan kykyä kohdata muutoksia sekä vahvistaa ryhmän hyvää ilmapiiriä ja tukea positiivista latausta.

Toiminta: Vaihe 1: Jokainen osallistuja valitsee kolme esinettä, jotka kuvaavat häntä. Ryhmän kanssa voidaan halutessa sopia, että osallistujat keskittyvät positiivisiin ominaisuuksiin. Vaihe 2: Osallistuja vuorollaan kertoo, miten kukin esine kuvaa häntä. Ohjaaja voi aloittaa ja tukea omalla kertomuksellaan avoimen ja arvostavan ilmapiirin syntymistä. Vaihe 3: Jokainen osallistuja valitsee esineen, josta hän luopuu antamalla sen vasemmalla puolellaan istuvalle henkilölle. Näin jokainen osallistuja saa uuden esineen. Vaihe 4: Jokainen kertoo, miten uusi esine voisi kuvata häntä. Vaihe 5: Loppukeskustelu, jossa pohditaan yhdessä, miten osallistujat kokivat esineiden valitsemisen, niistä luopumisen sekä reaktionsa muuttuneissa tilanteissa.

Harjoitus 3. Arvostava ilmapiiri auttaa voimaantumaan

Menetelmä on nimeltään Kolmoset.

Valmistelut: Ohjaaja tuo mukanaan paperia ja kyniä sekä tehtävänannon kirjallisena. Tehtävä sopii hyvin ryhmäytymisen kaikkiin vaiheisiin, mutta erityisesti alkuvaiheeseen.

Tavoitteena on vahvistaa toimintavapautta sekä arvostavan ilmapiirin syntymistä, purkaa negatiivista latausta sekä tukea osallistujien toiveiden ääneen lausumista ja vahvistaa hyväksyntää ja tasa-arvoa.

Toiminta: Muodostetaan kolmen hengen ryhmiä. Jos osallistujien määrä ei jakaudu sopivasti, voidaan myös muodostaa neljän hengen ryhmiä, jolloin harjoitus on nimeltään Neloset. Ryhmät saavat mietittäväkseen tehtävänannon, joka koostuu neljästä osasta, jotka ryhmäläiset listaavat:

  1. Kolme asiaa, joista kaikki ryhmäläiset pitävät. (Esim. hyvä ruoka, ystävät, loma)
  2. Kolme asiaa, joista kaikki ryhmäläiset eivät pidä. (Esim. rahapula, syyspimeys, pinaatti)
  3. Kolme asiaa, joista vain yksi ryhmälainen pitää, mutta muut osallistujat eivät pidä. (Esim. osallistuja A: tupakoinnista, B: kalastuksesta, C: politiikasta)
  4. Kolme asiaa, joista vain yksi ryhmäläinen ei pidä, mutta muut osallistujat pitävät. (Esim. osallistuja A: uimisesta, B: lihansyönnistä, C: romanttisista elokuvista)

Lopuksi kolmen hengen ryhmät voivat esitellä vuorotellen omat listansa muille ryhmille. Ohjaaja voi myös koota ryhmän kanssa loppukeskustelun kautta harjoituksen myötä heränneitä ajatuksia.

Harjoitus 4. Vahva itsetunto pehmentää pettymyksiä ja parantaa vuorovaikutustaitoja

Harjoitus on nimeltään Kiitollisuuspäiväkirja.

Valmistelut: Muistiinpanovälineet, vihko tai päiväkirja

Tavoitteena on vahvistaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa, auttaa kääntämään huomion epäonnistumisista onnistumisiin, luoda suojaavia selviytymismekanismeja, parantaa negatiivisten tunteiden käsittelykykyä sekä parantaa vuorovaikutusta.

Toiminta: Päiväkirjaan kirjoitetaan päivittäin tietty määrä kiitollisuutta aiheuttaneita asioita. Merkinnät kirjotetaan joka päivä ennen nukkumaanmenoa. Kirjoitukset ovat henkilökohtaisia eikä niitä pureta ryhmälle. Sovitun ajan kuluttua voidaan käydä keskustelu Kiitollisuuspäiväkirjan herättämistä tunteista ja ajatuksista ja ajatuksen muutoksista.

Menetelmien toimivuus edellyttää aitoa dialogia

Voimaantuminen on siis monitahoinen henkilökohtainen prosessi, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Voimaantumista tukevia menetelmiä löytyy jo melko runsaasti ja jo olemassa olevia menetelmiä voi itse kehitellä eteenpäin ja muokata omiin tarpeisiin sopiviksi. Suuri osa menetelmistä on luotu toteutettaviksi ryhmässä, mutta pienellä soveltamisella monia menetelmiä voi käyttää myös yksilöohjauksessa. Voimaantumista voi tukea hyvin eri tyyppisillä toteutustavoilla; muun muassa kirjoittaminen, piirtäminen, askartelu, visualisointi, valokuvaaminen ja keskusteleminen sopivat käytettäväksi monipuolisesti voimaantumisprosessissa.

Voimaantumista tukevat menetelmät tukevatkin vastavuoroisuutta ja aitoja ihmisten välisiä kohtaamisia. Ne haastavat osallistujat pohtimaan ja reflektoimaan rohkeasti omaa ajattelua ja minäkuvaa sekä vaativat heitä sitoutumiaan avoimeen ja tasa-arvoiseen työskentelyyn. Tämän takia vapaaehtoisuus on voimaantumisen kannalta mielestämme erityisen tärkeää. Omien kokemustemme myötä voimaantumisen tukijoina olemme havainneet, että osallistujat usein haluavat esitellä työnsä tulokset muulle ryhmälle, mikä puolestaan tukee luottamusta, avointa ilmapiiriä sekä kuulluksi tulemista.

Uskomme, että hyvätkään voimaantumisprosessissa käytettävät menetelmät eivät toimi, jos oppimisprosessin dialogisuus ei toteudu. Voimaantumisen mahdollistamiseksi opettajan on hyvä olla tietoinen sekä voimaantumisen ulottuvuuksista ja osatekijöistä että pohtia omaa opettajuuttaan. Kuuntelenko oppijoita? Olenko kiinnostunut heistä? Luottavatko he minuun? Mielestämme opetustilanteessa välittäminen ja kuulluksi tuleminen on tärkeää. Oppijoiden voimaantumisen tukemisen kannalta on erityisen tärkeää välittää oppijoille uskoa ihmisiin ja maailmaan sekä toivoa paremmasta. Millaisia haaveita ja unelmia on minulla ja sinulla? Ovatko ne pieniä vai suuria, aivan hulluja vai arkipäiväisiä? Luovana, avoimena ja rohkeana opettajana voikin käydä niin, että oppijoiden lisäksi myös opettaja voimaantuu oppimistilanteessa.

Kirjoittajat

Kirjoittajat ovat JAMKn ammatillisen opettajakorkeakoulun opiskelijoita.

Elli Huster (os. Nukari), filosofian maisteri, pääaineenaan puheviestintä, toimii vastuukouluttajana työvoimapoliittisessa koulutuksessa Deutsche Angestellten Akademiessa Etelä-Saksassa.

Sanna Kuivalainen o.s. Kivilompolo, Sairaanhoitaja YAMK, terveyden edistäminen ja terveydenhuollon johtaminen, näyttötutkintomestari, ensiavun ja terveystiedon kouluttaja. Toimii vastuukouluttajana Luksiassa, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä Lohjalla sosiaali-, terveys, ja liikunta-alalla.

Minna Vallo, hallintotieteen maisteri, toimii tutkimus- ja media-asiantuntijana Alma Median alueellisissa lehdissä.

 

Lähteet

Ala-Vannesluoma, Taija; Airaksinen, Raija; Kastu, Riikka; Karkkulainen, Marjatta & Pirhonen, Pauliina. (2015). Toimii! Otavan kirjapaino Oy, Kerava.

Becker E. S; Goetz T; Morger V; Ranellucci J. (2014). The importance of teachers’ emotions and instructional behavior for their students’ emotions—an experience sampling analysis. Teach. Teach. Educ. 43, 15–26 10.1016/j.tate.2014.05.002

Huttunen, R. (1999). Dialogiopetuksen filosofia. Teoksessa R. Huttunen. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 153.

Järvilehto T (1994). Ihminen ja ympäristö: systeemisen posykologian perusteet. Pohjoinen, Oulu.

Lonka, K; Sharafi, P; Karlgren, K; Masiello I; Nieminen, J; Birgegård, G & Josephson, A. (2008). MED NORD – A tool for measuring medical students’ well-being and study orientations. Medical Teacher, 30(1)

Nykänen, Mikko; Klemola, Soili; Jokisaari, Markku; Larvi, Tommy; Salmela-Aro, Katariina; Sutela, Sanna & Vuori, Jukka. (2013). Kohti työelämää – Ohjaajan työkirja. Työterveyslaitos. Tammerprint Oy, Tampere 2013.

Siitonen, J. (1999) Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua, Oulun opettajankoulutuslaitos, Oulun yliopisto, Oulu.

Työterveyslaitos, www.ttl.fi/tyonimu 11.9.2016

Vuorikoski, M. & Kiilakoski, T. 2005. Dialogisuuden lupaus ja rajat. Teoksessa T. Kiilakoski, T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino.

 

Jätä kommentti