KOHTI NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA OHJAUSTA: mutua vai tutkimusperustaisuutta

Kirjoittaja: KT, yliopettaja Jaakko Helander

Perustuuko ohjausta koskeva päätöksenteko ja ohjausammattilaisen työkäytäntö omiin mieltymyksiin ja mutu-tuntumaan vai onko taustalla koetellumpaa ja kestävämpää tutkimustietoa?
Miten voi perustella ohjauksen organisointitapaa, resurssivaateita tai omaa ohjausorientaatioitaan? Mitä on näyttöön perustuva päätöksenteko ja ammattikäytäntö?

Tietoa on – hajanaista ja monenlaista

Suomalaiseen ohjausjärjestelmään kohdistuu runsaasti yhteiskunnallisia, koulutuspoliittisia ja yksilön tarpeista juontuvia odotuksia. Ura-, ammatinvalinnan ja opinto-ohjauksen odotetaan auttavan yksilöä tekemään mielekkäitä ja onnistuneita valintoja, päätöksiä ja ratkaisuja urallaan ja koulutusvalinnoissaan. Laajimmin ohjaus on nähty kokonaisvaltaisena elämänsuunnittelun tilana.

Raivio (2014) esittää, että niukkenevien resurssien yhteiskunnassa tulisi ottaa käyttöön näyttöön perustuva (evidence based) päätöksenteko. Ohjauksen kentässä tämä tarkoittaa muun muassa ohjauksen organisointimalleja ja ohjauksen toteutustapoja ja menetelmiä. Esimerkiksi yksilöohjaus on taloudellisesti kalliimpi työmuoto kuin esimerkiksi pienryhmä- tai luokkaohjaus, jolloin sen vaikuttavuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Kun terveydenhuollossa (Käypä hoito) ja sosiaalityössä (Sosiaaliportti) on jo laadittu näyttöön perustuvia suosituksia käytännön työhön, olisi perusteltua pyrkiä löytämään samanlaista tieteellisesti koeteltua mallia myös ohjaustyöhön. Luonnontiedepainotteisen lääketieteen ja sosiaalitieteellisen sosiaalityön välimaastoon on kehitetty myös muita ”pehmeämpien alojen” kuten esimerkiksi hoitotyön malleja (Blom ym. 2007).  Myös eurooppalaisella tasolla on ohjauskeskustelussa nostettu keskiöön näyttöön perustuva ohjauksen päätöksenteko ja käytäntö (Hooley 2014).

Tutkimus- ja kehittämistyö on tuottanut suhteellisen runsaasti tietoa, mutta se on hajanaista ja jäsentymätöntä. Yhtenä haasteena on ohjaustutkimuksen monitieteisyys. Toisena haasteena voi nähdä ohjauksen hajaantumisen eri konteksteihin ja ammatteihin. Tarvitaan laajaa ohjauksen alan metatutkimusta ja -analyysia, jotta päästään yksittäisistä tutkimustuloksista kestävämpään päätöksenteon perustana olevaan näyttöön.

Tarkastelen seuraavassa eräitä suomalaisessa ohjaustutkimuksessa ja kehittämistyössä tehtyjä avauksia. Jäsentely ei pyrikään olemaan kattava, vaan nostan esiin joitain tutkimuslinjoja, teemoja ja ulottuvuuksia, jotka voisivat toimia aihiona jatkokehittelyyn.

Ovatko ohjaajat tietoisia toimintaansa ohjaavista valinnoista ja niiden perusteluista – ohjausteorioiden ja -todellisuuden suhde

glasses-286055_640

Keskeinen ohjauksen työmuoto on henkilökohtainen yksilöohjaus. Huolimatta suhteellisen runsaasta yksilöohjaukseen kohdistuneesta tutkimuksesta, ei ole selvää näyttöä siitä, mikä ohjausteoria tai -lähestymistapa ja sille tyypilliset menetelmät olisi tuloksellisin tai vaikuttavin. Vaikka kirjallisuudessa on arvioitu eri lähestymistapojen ja menetelmien soveltuvuutta tietyntyyppisiin ohjauksellisiin ongelmiin, ei selvää tai samansuuntaista empiiristä näyttöä juuri ole. (Helander & Seinä 2005.)

Ohjaajakoulutuksissa on kaikissa suomalaisissa koulutusyksiköissä käsitelty ohjauksen teorioita ja lähestymistapoja. Niiden tietoista ja perusteltua soveltamista omassa ammattikäytännössä on myös pyritty kehittämään muun muassa ohjausnäytteiden analyysien avulla. Varsinaista vaikuttavuustutkimusta ei kuitenkaan ole tehty. (Helander & Seinä 2005; Nissilä 2013.)  Tästä näkökulmasta on huolestuttavaa, että ohjaajiin ja ohjauskeskusteluihin kohdistunut tutkimus osoittaa, ettei ohjauksen ammattikäytäntö ole välttämättä tietoisiin valintoihin perustuvaa eikä teoreettisesti perusteltua (Juutilainen 2003; Kupiainen 2009; Nissilä 2013; Pekkari 2006).

Kaikki edellä esitetyt tutkimukset ovat olleet pääosin laadullisia ja aineistoltaan varsin rajattuja. Tilastollis-kokeelliset asetelmat ovat harvinaisia. Ilahduttavan poikkeuksen tekee Tapion (2010) ryhmäohjausta käsitellyt väitöskirja, jossa tutkija hyödynsi taiten kvasikokeellista tutkimusasetelmaa ja jonka tulokset ovat laajemminkin yleistettävissä yläkouluikäisten ryhmäohjaukseen.

Ohjauksen kansalliset arvioinnit: seurannanpuute vaivaa

Suomessa toteutettiin 2000-luvun alkupuolella kolme ohjauksen arviointitutkimusta. Numminen ym. (2002) tarkastelivat opinto-ohjauksen tilaa perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa. Pajarinen ym. (2004) arvioivat aikuisopiskelijan ohjausta opintopolun tukena sekä oppilaitoksen toimintakulttuurin osana. Vuorinen ym. (2005) toteuttivat opintojen ohjaus korkeakouluissa -seurannan, joka oli jatkoa aiemmalle Ohjauksen arviointi korkeakouluissa -työlle.

Kaikissa arvioinneissa todettiin yhtäältä toimivia käytäntöjä ja suositeltavia ohjauksen malleja. Toisaalta niissä paljastui kontekstista riippumatta merkittäviä puutteita ja kehittämiskohteita. Mikä on tilanne tänään? Vastaavia kansallisia ohjauksen arviointeja ei ole tehty. Kaikki koulutusmuodot ovat käyneet läpi merkittävät rakenteelliset, opetussuunnitelmalliset ja taloudelliset muutokset. Samalla kaikissa koulutusmuodoissa on toteutettu merkittäviä valtakunnallisia ja alueellisia ohjauksen kehittämishankkeita, joita tarkastelen seuraavassa luvussa.

bored-16811_640Arvioinneissa on jäänyt katveeseen TE-hallinnon alaiset tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut. Myös eräät yksityiset ja kolmannen sektorin uraohjauspalvelut sekä ostopalveluina tuotetut ohjaus- ja neuvontapalvelut, jotka ovat yleistyneet viime vuosina, loistavat poissaolollaan. Ohjaus- ja neuvontatyötä tehdään myös muilla toimialoilla: nuorisotyö, sosiaali- ja terveyspalvelut ja tämän päivän monialainen yhteistyö haastavat osaltaan arviointitutkimuksia ylittämään totutut hallinnonalat ja kulloisenkin päivänpoliittisen painotuksen.

Arviointien tulisi olla säännöllisiä, riittävän yhdenmukaisesti toteutettuja ja vertailukelpoisia, jotta saadaan käyttöön koeteltua ja pätevää seurantatietoa. Tuhansien ohjausammattilaisten kanssa käymieni keskustelujen ja kymmenien kehittämishankkeiden tulosten perusteella rohkenen sanoa, että monet tämän päivän ohjauksen kehittämishaasteet ovat samoja kuin milleniumin alussa. Tästä monen jakamasta mutu-tuntumasta olisi perusteltua päästä kestävämpään seurantatutkimukseen.

Ohjauksen kehittämishankkeet: hyvistä käytännöistä suosituksiin

Viime vuosina on toteutettu, paljolti ESR-rahoitteisesti, eräitä kansallisia ohjauksen kehittämishankkeita. Vaikka niissä fokus on ollut kehittämistyössä, niin hankkeissa on ollut vahvasti toiminta- ja tapaustutkimuksenomainen ote. Prosessi- ja tulosraporteista olisi kohtuullisella työmäärällä mahdollisuus tuottaa vielä ”toisen asteen” tuloksia: katsauksia ja suosituksia. Erittelen seuraavassa muutamaa tuoretta kehittämishanketta.

CHANCES oli Euroopan sosiaalirahaston EQUAL-yhteisöaloiteohjelmasta rahoittama kehittämishanke (2005-2006), jota Opetushallitus koordinoi. Hankkeen tarkoituksena oli paneutua ohjauksen erityiskysymyksiin, joista Suomessa ei vielä ollut riittävästi tutkittua tietoa eikä toimintamalleja, joita olisi mahdollista soveltaa ja toteuttaa kansallisella tasolla. Hankkeessa oli neljä osaprojektia. Näistä yhdessä, Nykäsen ym. (2007) projektissa tutkittiin ohjauksen alueellisen verkoston kehittämistä. Erityisinä näkökulmina olivat poikkihallinnollinen ja moniammatillinen yhteistyö voimavarana. Projektin tuloksena syntyi muun muassa verkostomaisesti tuotettujen ohjauksen palvelujärjestelyjen malli (VOP-Malli), jota on heti sovellettu muun muassa aikuisten ohjauksen kehittämistyössä ja jota voi pitää esimerkkinä näyttöön perustuvasta suosituksesta.

Opinovi_yksi_osoite _minikortti_Page_1Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehitysohjelmalla -kehittämisohjelmaa toteutettiin vuosina 2008-2014. Siinä kehitettiin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita Suomessa. Kehittämisohjelmaan kuului parhaimmillaan 50 projektia Manner-Suomen ja 4 projektia Itä-Suomen alueella. Kehittämisohjelma toimi Euroopan sosiaalirahaston, työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ELY-keskusten rahoituksella. (www.opinovi.fi.)

Kehittämisohjelman päätyttyä siitä kertynyt kehittämis- ja arviointiaineisto järjestettiin uudestaan opinovi.fi-tietopankiksi, johon on jaoteltu hyvät käytännöt, julkaisut ja muut aineistot sekä kehittämisohjelman kootut tulokset alueittain. Myös nämä aineistot, erityisesti hyvät käytännöt, olisi mahdollista meta-analysoida ja siivilöidä yleisemmän tason suosituksiksi.

hyvanohjauksenkriteerit-2014Pulmallisempi esimerkki hyvän ohjauskäytännön määrittelystä ovat Hyvän ohjauksen kriteerit -suosituspaperi (OPH 2014). Asiakirja ilmestyi yllättäen suosituksena perusopetuksen, lukion ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien käyttöön. Se on anonyymisti kirjoitettu eikä siinä ole yhtään lähdeviittausta tai kuvausta sen valmisteluprosessista. Paperi on herättänyt paljon kysymyksiä: Mihin tieteelliseen tai muuhun näyttöön se perustuu? Mistä teema-alueet on johdettu tai miten ne on valittu? Tarkalleen ottaen voi jopa kyseenalaistaa väittämän kriteereistä, koska kuvaukset ovat hyvin väljiä ja ylätasoisia.

Hieman toisen tulokulman kehittämistyöhön tuovat henkilö-, organisaatio- ja teemakohtaiset rajatummat kehittämistyöt ja -hankkeet, joita eri ohjaajakoulutuksissa opiskelevat ovat vuosien varrella tuottaneet. Olemme kollegoidemme ja muutaman koulutusyksikön yhteistyönä analysoineet näitä kehittämistöitä niiden kohteiden, teemojen ja aiheiden osalta (Helander & Seinä 2006; Helander ym. 2007; Helander & Seinä 2013). Koska nämä hankkeet on tehty aina tietyn organisaation tai alueen tarpeeseen, niiden voinee jossain määrin olettaa kertovan kehittämistarpeista yleisemminkin. Kehittämistöissä näyttävät painottuvan tapaus- ja toimintatutkimukselliset piirteet. Vaikka työt ovat laadultaan enemmän ammatillisesti kuin tieteellisesti orientoituneita, myös niiden analyysilla on saatu arvokasta kehittämistietoa.

Ohjaustutkimusta ristiin rastiin: katsauksista meta-analyysiin

Toistaiseksi ohjaustutkimuksesta on julkaistu varsin vähän katsauksia (review), joissa olisi systemaattisesti koottu yhteen aiempaa tietyn teema-alueen tutkimustietoa. Näitä on kyllä löydettävissä väitöskirjojen teoriaosista. Ne ovat yleensä luonteeltaan enemmän referoivia ja oppikirjamaisia kuin syvempään vertailuun suuntautuneita.

Kiintoisan avauksen tekivät joensuulaiset professorit Nummenmaa, Sinisalo ja Vanhalakka-Ruoho (2008), kun he luotasivat systemaattisesti vuosina 1988 – 2008 Suomessa julkaistuja ohjauksen alan väitöskirjoja. Artikkeli sisältää myös oivallisen pohjustuksen ohjauksen tutkimuksen varhaisempaan historiaan. Nummenmaan ym. (emt.) tarkastelu jäi kuitenkin tutkimusten teemoitteluun ja ryhmittelyyn, ei niiden metodiseen ja tulosten vertailuun tai arviointiin.

Jo vastaavanlaisten katsausten tuottaminen ja päivittäminen voi helpottaa niin tutkijan ja tutkimusryhmän kuin ohjausammattilaisen työtä, kun hän etsii oman tutkimus- tai ammattityönsä selkänojaksi aiempaa ohjauksen tutkimusta. Seuraava askel olisi alkaa johdonmukaisesti ja mallinnetusti tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa suositusten perustaksi.

Lopuksi

Metatutkimus ei voi olla yhden instituution tehtävä tai yksinoikeus. Kansallisen tason lisäksi tarvitaan vahvaa kansainvälistä ”monikeskusyhteistyötä”. (Blom ym. 2007.) Metatutkimuksen tulisi olla myös riittävän riippumatonta, ettei sitä valjasteta vain yhteiskunnallis-taloudelliseksi tuottavuuden maksimoinniksi.  Parhaimmillaan se voi, kuten Raivio (2014) kirjoitti, toimia vahvana vaikuttajana poliittisessa ja organisaatioiden päätöksenteossa. Sen tulee viime kädessä tukea ohjausammattilaisen konkreettista arjen työtä, kun hän kohtaa vaativia päätöksentekotilanteita työssään päivittäin.

Löytyykö meiltä talkoohenkeä lähteä rakentamaan tutkimus- ja koulutusyksiköiden yhteisvoimin polkua kohti näyttöön perustuvaa päätöksentekoa ja käytäntöä?

Kirjoittaja:

Jaakko Helander toimii opinto-ohjaajakoulutuksen yliopettajana HAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja kasvatustieteen dosenttina Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa.

Lähteet

Blom, M., Hovi, S.-L., Kovanen, N., Isojärvi, J. 2007. Hoitotyön menetelmien vaikuttavuuden ja tehon tutkiminen. Impakti 6/2007.

Helander, J. & Seinä, S. 2005. Mielen malleista ohjaustodellisuuteen: ohjausteoriat opinto-ohjaajankoulutuksessa. Teoksessa: Opinto-ohjauksen tarkoitus. Toim. J.

Lerkkanen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 51, 13 – 18.

Helander, J. & Seinä, S. 2006. Perusasiat ratkaisevat menestyksen: ohjauksen käytäntöjä kehittämässä. Teoksessa: Startista vauhtia. Toim. M. Lahdenkauppi. HAMK Ammatillisen opettajakorkeakoulun julkaisuja 6/2006, 53 – 78.

Helander, J. & Lerkkanen, J. & Seinä, S. 2007. Tutkiva ja kehittävä opinto-ohjaaja. Teoksessa: Ammattikasvatuksen soihdunkantoa. Toim. M. Jääskeläinen, J. Laukia, O. Luukkainen, U. Mutka & P. Remes. Juva: PS-Kustannus, 151 – 164.

Helander, J. & Seinä, S. 2013. Aikuisten ohjaaja kehittäjänä. Teoksessa: Yhteisellä matkalla – aikuisten ohjauksen vaikuttavuutta etsimässä. Toim. M. Niemi-Pynttäri & A. Ryhänen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 142, 99 – 107.

Hooley, T. 2014. The Evidence Base on Lifelong Guidance. A Guide to Key Findings for Effective Policy and Practice. Saarijärvi: ELGPN Tools No. 3.

Hyvän ohjauksen kriteerit. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Informaatioaineistot 2014: 5. Helsinki: Opetushallitus.

Juutilainen, P.-K. 2003. Elämään vai sukupuoleen ohjausta? Tutkimus opinto-ohjauskeskustelun rakentumisesta prosessina. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 92.

Kupiainen, K. 2009. Käyttötieto opinto-ohjaajan ohjausajattelun muutoksen kuvaajana. Acta Electronica Universitatis Tamperiensis 868.

Nissilä, P. 2013. Kokenut oppilaanohjaaja on oman työnsä paras asiantuntija. Elinikäisen ohjauksen verkkolehti ELO. Https://verkkolehdet.jamk.fi/elo/2013/09/23/kokenut-oppilaanohjaaja-on-oman-tyonsa-paras-asiantuntija/. Viitattu 20.2.2015.

Nissilä, P. 2013. Yksilölliset työn määrittelyt oppilaanohjauksessa. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 471.

Nummenmaa, A.R., Sinisalo, P. ja Vanhalakka-Ruoho, M. 2008. Askelten kuvioita. Ohjaustutkimuksen kavalkadia. Teoksessa: Parveke maailmaan päin: ohjauksen maisterikoulutuksen kaksi vuosikymmentä. Toim. M. Vanhalakka-Ruoho. Joensuu: Joensuun yliopistopaino, 13–42.

Numminen, U., Jankko, T., Lyra-Katz, A., Nyholm, N., Siniharju, M. ja Svedlin, R. 2002. Opinto-ohjauksen tila 2002. Opinto-ohjauksen arviointi perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa sekä koulutuksen siirtymävaiheissa. Arviointi 8/2002. Helsinki: Opetushallitus.

Nykänen, S., Karjalainen, M., Vuorinen, R. ja Pöyliö, L. 2007. Ohjauksen alueellisen verkoston kehittäminen – poikkihallinnollinen ja moniammatillinen yhteistyö voimavarana. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimusselosteita 34.

OpinOvi-verkkosivusto. Http://www.opinovi.fi. Viitattu 20.2.2015.

Pajarinen, M., Puhakka, H. ja Vanhalakka-Ruoho, M. 2004. Aikuisopiskelijan ohjaus opintopolun tukena sekä oppilaitoksen toimintakulttuurin osana. Arviointi. Helsinki: Opetushallitus.

Pekkari, M. 2006. Ohjauskeskustelu nuorten lukio-opintojen ja uran pohdinnan tukena. Acta Universitatis Tamperensis 1196.

Raivio, K. Tutkimustietoa päättäjille. Tieteessä tapahtuu 3/2014, 1–2.

Vuorinen, R., Karjalainen, M., Myllys, H., Talvi, Uusi-Rauva U. & Holm, K. 2005. Opintojen ohjauskorkeakouluissa -seuranta 2005. Korkeakoulujen arviointineuvosto verkkojulkaisuja 5:2005. Http://www.kka.fi/files/197/KKA_0505V.pdf. Viitattu 20.2.2015.

2 kommenttia

  1. Jaakko Helanderin ajankohtaisessa kysymyksessä ”Löytyykö meiltä talkoohenkeä lähteä rakentamaan tutkimus- ja koulutusyksiköiden yhteisvoimin polkua kohti näyttöön perustuvaa päätöksentekoa ja käytäntöä?” on kolme keskeistä sanaa ”meiltä”, ”yhteisvoimin” ja ”näyttö”.

    Tämä on yhteinen asia sekä ohjauspalveluja käyttäville kansalaisille, alan ammattilaisille ja päättäjille. Muutaman vuoden takaisessa pohjoismaisessa selvityksessä kävi ilmi, että kansalaiset haluaisivat osallistua sekä palvelujen suunnitteluun että niitä koskevien palautejärjestelmien kehittämiseen. Samalla tulisi kehittää työvälineitä, joiden avulla palvelun tuottajat voisivat työnsä yhteydessä palvelujen seurannassa käytettävää laadullista ja määrällistä dataa. Koulutus- ja tutkimusyksiköiden keskinäisen yhteistyön lisäksi tarvitaan pysyviä, joilla yhteisesti sovittujen linjausten perusteella voidaan tehdä ratkaisuja palvelujen systemaattiseksi kehittämiseksi yhteistyössä toimijoiden ja päättäjien kesken.

    Koulutuksen tutkimuslaitos on saanut vuonna 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannon koota ja tuottaa tutkimusta, jota voidaan hyödyntää alueellisessa ja valtakunnallisessa päätöksenteossa. Seuraamme tällä hetkellä alueellisten ELO-ryhmien työn etenemistä sekä TVT:n ja sosiaalisen median ohjauskäyttöä eurooppalaisen ohjauspolitiikan lisäksi. Jaakon toivoman kansallisen talkoohengen tueksi on jo vuodesta 2008 ollut käytössä ohjausalan tutkimustiedon kokoamista varten rakennettu tietokanta (http://evokes.fi/database), johon rekisteröityneet käyttäjät ovat voineet tallentaa tiivistelmiä ja verkko-osoitteita omista tutkimuksistaan. Tällä hetkellä tietokannassa on 63 tutkimusta ja 113 muuta julkaisua. Jos opinnäytteiden ja tutkimusraporttien tekijät aktiivisemmin tallentaisivat omia teoksiaan tietokantaan, olisi meta-analyysien tekeminen kirjastoissa olevien tutkimusten rinnalla nopeampaa. Sama tietokanta palvelisi myös tutkimusten ja kehittämishankkeiden suunnittelijoiden verkottumista ja päällekkäisten hankkeitten yhteistyötä.

    Koulutuksen tutkimuslaitoksen ohjauksen tiimi syksyllä 2014 käynnistänyt keskustelun koulutus- ja tutkimusyksiköiden kanssa valtakunnallisen yhteistyön kehittämiseksi kansallisen pysyvän näyttöön perustuvan palautejärjestelmän kehittämiseksi eri hallinnonalojen toimijoiden yhteiseen käyttöön. Kutsumme tässä Hamk:n mukaan tähän työhön, jota tehdään yhteistyössä kansainvälisten verkostojen kanssa. Esimerkiksi ELGPN-verkosto kokosi vuonna 2014 yhteensä 140 tutkimusta, joiden avulla eri maat ovat pyrkineet osoittamaan ohjauksen vaikuttavuutta ja lisäarvoa kansalaisille, koulutusjärjestelmille, työmarkkinoille sekä yhteiskunnalle. Tätä luokittelua voi hyödyntää mahdollisen kansallisen tutkimusyhteistyön taustalla. Suomenkielinen tiivistelmä ”Vaikuttava elinikäinen ohjaus” -julkaisu saatavilla maaliskuussa 2015: http://elgpn.eu/publications. Tässä meta-analyysissä tuli selkeästi esille, että tama näyttöön perustuvan kehittämistyön edistäminen on eri toimijoiden yhteinen asia.

    Yhteistyöterveisin
    Raimo Vuorinen

  2. Kiitokset Raimolle vastauksesta!

    Hyvin eVokesin ja KTL:n panoksen tuntevana toivon, että erityisesti verkkopalvelusta saamme dynaamisemman: säännölliset uutiskirjeet, tietojen lisäämisen käytettävyyden parantaminen, automatiikan lisääminen eri tietokannoista jne. Huolimatta monista kansallisista ja kansainvälisistä ponnistuksista tuntuu data hautautuvan moniin eri tietokantoihin; ehkä tässä olisi seuraava ”steppi” palveluiden kehittämisessä?

    Kesän korvalla, yst. terkuin Jaakko