Työmarkkinoiden aalloilla: ajelehtia vaiko navigoida?

Urasuunnittelu nykypäivän työelämänarratiivien valossa

Kirjoittaja: VTM Minna-Rosa Kanniainen

Työmarkkinoiden murroksessa omalla urapolulla navigointi muuttuu yhä vaikeammaksi. Jos työelämässä ainoa pysyvä asia on muutos, miten yksilön pitäisi suunnitella omia askeleitaan eteenpäin?

Urasuunnittelu ennen ja nyt  |

Urasuunnittelu ei enää toimi kuten ennen. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa oman paikkansa saattoi löytää kouluttautumalla tiettyyn ammattiin, jonka avulla työura urkeni mahdollisesti jopa saman työnantajan leivissä nousujohteisesti ja luotettavasti.

ihmisiakadullaYhteiskunnan tasolla kyse oli siitä, miten sovittaa yhteen yksilöt ja ammatit. Yksilötasolla vastattiin kysymyksiin kuten millaiseen työhön minä sovin? tai mihin ammattiin taitoni riittävät? (Savickas ym. 2009.) Uraohjaus tarkoitti lähinnä perinteistä ammatinvalinnanohjausta.

Muutos on ollut suhteellisen nopeaa. Suurien ikäluokkien tullessa työmarkkinoille korkeakoulututkinnon ajateltiin takaavan hyvän ja vakaan uran. Vielä 1980-luvulla korkeakouluista valmistuneet sijoittuivat suhteellisen vakiintuneisiin urapolkuihin. Tänään työurat ovat epävakaampia: epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät, työttömyyttä sekä koulutustasoa vastaamattomassa työssä työskentelyä esiintyy enemmän. (Rouhelo 2014.)

Korkeakoulututkinto alkaa olla työmarkkinoilla perusedellytys, joka ei enää takaa mitään. Työnhakutilanteessa yksilöllisten tekijöiden, kuten persoonan, aktiivisuuden tai oman osaamisen markkinointitaitojen merkitys kasvaa, kun päteviä hakijoita on markkinoilla entistä enemmän. (Tuominen 2013.)

Näinä päivinä omaa uraansa suunnitteleva yksilö joutuu vastaamaan monimutkaisempiin kysymyksiin: millaisia arvoja haluan toteuttaa työssäni? mikä minua motivoi? millä aloilla töitä riittää jatkossakin? mitä työelämässä vaaditaan? mitä osaan ja mitä minun tulee osata tulevaisuudessa?

Ei ole enää mahdollista tehdä yhtä suurta ja pysyvää ”urapäätöstä”, vaan omien valintojen pohtiminen on jatkuvaa ja oppiminen elinikäistä. Tiukan suunnitelmallisuuden tilalle on tullut vaihtoehtojen pohdinta, tilaisuuksiin tarttuminen ja oman uratarinan luominen. (Savickas ym. 2009.) Uraohjaus on muodostunut perinteisestä ammatinvalinnan ohjauksesta vuorovaikutukselliseen ohjausprosessiin, kokonaisvaltaiseen elämänsuunnitteluun, itsetuntemuksen kehittämiseen sekä ohjattuun päätöksentekoon ja urasuunnitteluun (Poutanen 2014).

Urakertomukset narratiiveina

Uravalinnat kytkeytyvät entistä laajemmin elämänvalintoihin. Hyvän uran ja hyvän elämän määrittelyt tehdään yksilötasolla, ja jokainen konstruoi ne omista lähtökohdistaan käsin. Urakertomuksista voidaan puhua ns. narratiiveina eli tarinoina, joissa merkitykset, juoni ja jatkuvuus ovat yksilön itsensä tuottamia.

2010-luvun Suomessa työelämän kuvauksissa elää rinnakkain kaksi keskenään ristiriitaista narratiivia: työmarkkinoiden voimia korostava ns. ”Työmarkkinat jyrää” –narratiivi ja toisaalta yksilön omaan tietoiseen ja tavoitteelliseen toimintaan pohjautuva ns. ”Vahvan pystyvyyden narratiivi”.

Kanniainen_narratiivit_kuva
Näet kuvan suurempana, kun klikkaat sitä.


”Työmarkkinat jyrää” -narratiivi
elää hyvin vahvana suomalaisessa keskustelussa työelämään liittyen. Ollaan pitkälti yksimielisiä siitä, että työelämä on nykyään hyvin vaativaa, entistä harvempi työllistyy vakituiseen työsuhteeseen, ja monen on tyydyttävä lyhyisiin pätkätöihin. Työnantajilla on valta valita suurista hakijamääristä parhaat päältä, ja määräaikaisissa työsuhteissa puurretaan niska limassa, koska tiedetään, että seuraavaan pestiin on pitkä jono, ellei itse tule valituksi jatkoon.

Tällaisessa narratiivissa yksilön rooli on mukautua työmarkkinoiden vaatimuksiin (mm. Leinikki 2009).  Yksilön urasuunnittelun näkökulmasta tällainen asetelma on vaikea. Johdonmukaista ja selkeää uraa on vaikea rakentaa, omaa osaamista voi olla vaikea hahmottaa ja ammatti-identiteetistä saattaa tuskin puhua. Ollaan pätkätöiden ja ylipäätään mahdollisten töiden armoilla, ja niiden saaminen on pitkälti ulkoisista tekijöistä tai sattumasta kiinni. Verkostojen merkitystä työnsaannissa pidetään suurena, ja omat verkostot koetaan monesti puutteelliseksi.

Oma toimintatapa on reaktiivinen, eli pyrkimyksenä on vastata työnantajan tarpeisiin, mutta omien vahvuuksien ja tavoitteiden hahmottaminen ontuu. Työnhaku on hankalaa ja vaatimukset tuntuvat ylivoimaisilta.

Samaan aikaan keskustelussa elää kuitenkin myös ”Vahvan pystyvyyden” narratiivi, joka korostaa yksilön mahdollisuuksia tehdä valintoja ja vaikuttaa asioihin omalla aktiivisella toiminnallaan. Tällaista ns. proaktiivista toimintatapaa korostetaan voimakkaasti nykyajan työnhakuoppaissa (mm. Järvilehto 2013, Hoppe & Laine 2014). Ajatuksena on, että työnhakijan tulee itse tietää, mitä haluaa, mitä osaa, kenelle ja miten itseään kannattaa markkinoida. Ei lähdetäkään liikkeelle siitä, mitä on tarjolla tai mitä omalla tutkinnolla ”voi tehdä”, vaan omista kiinnostuksista ja arvoista – jopa kutsumuksesta.

Yksilön kannalta urasuunnittelu näyttäytyy tällaisessa narratiivissa tietoisena, tavoitteellisena toimintana, jossa työelämässä pärjätään, vaikkakin kenties sukkuloidaan työsuhteesta toiseen. Oma ammatti-identiteetti voi olla vahva ja perustua koulutukseen, tai rakentua työtehtävästä toiseen oman osaamisen karttuessa. (Leinikki 2009.)

Yksilön pystyvyysuskomukset ovat työllistyvyyttä koskevissa tutkimuksissa vahvassa asemassa. Työllistyvyyteen ja työelämässä pärjäämiseen vaikuttavat paitsi tutkinto, oman alan ymmärrys, tiedot ja taidot myös entistä vahvemmin yksilön metakognitiiviset taidot sekä usko omaan pystyvyyteen ja työllistymiseen (Yorke & Knight 2006). Kontrollin tunnetta yksilölle tuo se, että hän luottaa työllistyvänsä ja pystyvänsä siirtymään työstä toiseen työuransa aikana (Kirves 2014). Vahvan pystyvyyden narratiivissa töiden saaminen on seurausta omasta aktiivisesta ja tavoitteellisesta toiminnasta.

Työelämän paradoksaalisuus

Työelämän vaatimukset ja ajatuksemme niistä ovat osittain paradoksaalisia. Pätkätöiden maailmassa työnantaja sitoutuu työntekijään muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan, mutta samaan aikaan työntekijältä odotetaan vahvaa sitoutumista työnsä tavoitteisiin sekä itseohjautuvaa, kehittämishaluista työotetta. Poliittisesti ajetaan vahvasti läpi retoriikkaa työurien pidentämisestä ja eläkeiän nostosta, ja samaan aikaan luemme jatkuvasti tarinoita siitä, miten yli 50-vuotiaiden työnhakijoiden on lähes mahdotonta työllistyä. Opiskelijoiden odotetaan valmistuvan entistä lyhyemmässä ajassa, mutta samalla vastavalmistuneilta toivotaan runsaasti opiskelunaikaista työkokemusta rekrytointivaiheessa.

Onnismaa (2007) kirjoittaa, että työntekijä on kuin Liisa ihmemaassa, joka pitää suurentavaa taika-ainetta oikeassa kädessä ja pienentävää vasemmassa, koska ei koskaan voi tietää, minkä kokoiseksi hänen pitää seuraavaksi muuttua.

Kaksi edellä mainittua narratiivia, ”Työmarkkinat jyrää” ja ”Vahva pystyvyys” ovat keskenään ristiriitaisia, mutta silti molemmat vahvasti läsnä työelämää koskevassa keskustelussa. Yliopisto-opiskelijoiden puheessa työelämä näyttäytyy monesti pelottavana ja epämääräisenä, jonain ”normaalielämästä” erillisenä realiteettina. Kuitenkin opiskelijoiden puheesta voidaan tunnistaa myös pystyvyyden narratiivi, jonka mukaan omalla aktiivisuudella voi vaikuttaa tulevaan työuraansa. Joillakin opiskelijoilla toinen saattaa olla selvästi vahvempi.

Arkiajattelun ristiriitaisuus ei ole uusi ilmiö. Billigin (1991) mukaan ajattelumme koostuu keskenään vastakkaisista prosesseista, ja jokaista järkevää väitettä kohtaan voidaan esittää yhtä järkevä vastaväite. Todellisuutemme muodostuu keskenään dilemmaattisista totuuksista, ja asennoitumisemme näitä väitteitä kohtaan riippuu tilanteesta ja konteksista.

Samoin yksilöt voivat soveltaa molempia narratiiveja puheessaan, tilanteesta ja puheen tarkoituksesta riippuen. Näin tehdessään he myös rakentavat itselleen erilaista toimijuutta suhteessa työmarkkinoihin. Mielenkiintoista on se, mistä työttömyyden tai vastaavasti työllistymisen katsotaan kulloinkin johtuvan.

Mistä johtuu onnistuminen tai epäonnistuminen?

Työttömyyden, tai opiskelijoiden tapauksessa vaikeudenihmisiakadulla löytää oman alan työpaikka voidaan nähdä johtuvan yksilön sisäisistä tekijöistä, kuten esim. puutteellisesta osaamisesta, vääränlaisesta tutkinnosta tai heikoista markkinointitaidoista. Toisaalta vaikeudet löytää haluttu työpaikka voidaan nähdä osana rakenteellisen työttömyyden ilmiötä tai työmarkkinoiden kovasta kilpailutilanteesta johtuvana, jolloin niiden ”syy” on oman itsen ulkopuolella. Työpaikan saaminen taas saatetaan kuvata sattuman tai onnen tuottamaksi, suhteilla saaduksi (ulkoiset tekijät) tai oman toiminnan tulokseksi (sisäiset tekijät). Nämä selitystavat tuntuvat liittyvän kulloinkin käytettävään työelämänarratiiviin.

Loogisesti pääteltynä vahvan pystyvyyden narratiivi johtaisi siihen, että sekä onnistuminen että epäonnistuminen selitettäisiin omasta toiminnasta johtuvana. Vastaavasti työmarkkinat jyrää -narratiivin mukainen päätelmä olisi, että oma onnistuminen tai epäonnistuminen johtuu ulkoisista syistä. Onnistumisten kohdalla näin tuntuukin olevan. Epäonnistumisen kohdalla kuitenkin asetelma kääntyy päälaelleen.

Käytännössä, oman kokemukseni pohjalta[1], vahva pystyvyys -tyyppinen puhe tuntuu yhdistyvän opiskelijoilla ajattelutapaan, jossa oma epäonnistuminen johtuu ulkoisista syistä, kuten kovasta kilpailutilanteesta. Työmarkkinat jyrää -tyyppinen puhe taas tuntuu yhdistyvän ajatteluun, jonka mukaan vaikeus löytää sopivaa työtä johtuu yksilöön itseensä liittyvistä tekijöistä.

Ihmisillä on taipumus selittää positiivisia tapahtumia useammin sisäisillä tekijöillä ja vastaavasti negatiivisia tapahtumia ulkoisilla tekijöillä. Kuitenkin ns. attribuutiotyylistä riippuen toisilla on tapana selittää onnistumisiaan sekä epäonnistumisiaan eri tavalla. Pessimistiselle attribuutiotyylille on ominaista selittää omaa epäonnistumistaan, kuten työttömäksi joutumistaan sisäisillä ja pysyvillä tekijöillä, kun taas optimisti saattaisi selittää saman tapahtuman ulkoisilla, muuttuvilla tekijöillä. Attribuutiotyyli on siis sidoksissa myös tulevaisuuden odotuksiin. Mikäli epäonnistuminen nähdään omista, pysyvistä ominaisuuksista johtuvana, onnistumisen mahdollisuus jatkossa ei ole juuri nykyistä suurempi. (Fiske & Taylor 1991.)

Myös Kirves (2014) on todennut, että optimistinen elämänasenne on positiivisessa yhteydessä työllistymisuskoon: mitä optimistisempi suhtautuminen tulevaan, sitä voimakkaampi myös työllistymisusko.

Vastakkaisten narratiivien merkitys uraohjauksessa

Nämä keskenään ristiriitaiset työelämänarratiivit herättävät kysymyksiä yksilön urasuunnittelun ja myös uraohjauksen näkökulmasta.

Sellaisten opiskelijoiden kohdalla, joilla vahvan pystyvyyden puhe yhdistyy optimistiseen attribuutiotyyliin (onnistuminen selitetään sisäisillä tekijöillä ja epäonnistuminen ulkoisilla) uraohjauksessa voidaan monesti keskittyä lähinnä opiskelijan omien suunnitelmien tukemiseen ja työnhakustrategioiden tarkistamiseen. Lisäksi lähes kaikki uraohjaukseen hakeutuvat opiskelijat tarvitsevat tukea omien osaamisalueidensa määrittelyssä.

Haasteellista on, kun voimakas työmarkkinat jyrää -narratiivi yhdistyy pessimistiseen attribuutiotyyliin (onnistuminen selitetään ulkoisilla tekijöillä ja epäonnistuminen sisäisillä). Näissä tapauksissa opiskelijan työllistymisuskon vahvistaminen voi olla uraohjaajalle ylimitoitettu tehtävä, etenkin lyhytkestoisessa uraohjauksessa.

Vallalla olevien urasuunnitteluteorioiden valossa uraohjauksessa korostuu voimakkaasti yksilön oma aktiivisuus ja toimijuus. Onnismaa puhuu ”uudesta uraideologiasta” (2007), joka korostaa urakehityksen sattumanvaraisuutta ja hyppäyksellisyyttä. Uuden uran keskipisteenä on yksilö, ei niinkään organisaatio tai yhteisö. Hän kuitenkin huomauttaa, että monet uuden uraideologian piirteet tuntuvat sopivan kovan linjan talousajatteluun. Kun yksilö on keskipisteessä, työelämän ja organisaatioiden vastuu hyvinvoinnista häviää.

Samaa yksilökeskeistä ideologiaa edustaa ”do what you love, and the money will follow” -tyyppinen ajattelu, jossa työstä maksettua korvausta tärkeämpänä nähdään omien intohimojen toteuttaminen. Riskinä tällaisessa ajattelussa on työnantajan vastuun häviäminen, kun yksilön nähdään tekevän työtään henkilökohtaisten intressiensä pohjalta  – rakkaudesta omaan työhönsä. Pahimmillaan ns. ”DWYL” (Do what you love) -ajattelu voi johtaa akateemisten köyhyysloukkujen syntymiseen, ilmaisen työn teettämiseen ja suorittavan työn aliarvostamiseen (Tokumitsu 2014).

Paljon huomiota myös suomalaisen uraohjauksen piirissä saaneen altistetun sattuman (engl. Planned happenstance; Mitchell ym. 1999) kantavana ajatuksena on yksilö, joka paitsi tarttuu tilaisuuksiin, myös tuottaa niitä aktiivisella toiminnallaan, ja ilmentää uteliaisuutta, sitkeyttä, joustavuutta, optimismia sekä riskinottokykyä. Ideaalina nähdään ns. yrittäjämäisen ajattelutavan omaava yksilö, joka näkee oman toimijuutensa hyvin vahvana.

Yhtenä keskeisenä tavoitteena uraohjauksessa onkin yksilön pystyvyysuskomusten sekä tavoitteellisen, proaktiivisen työnhaun tukeminen. Kysymys kuitenkin herää – etenkin pessimistisen attribuutiotyylin omaavien ohjattavien kohdalla: voiko yksilön vastuun voimakkaasta korostamisesta seurata joidenkin ohjattavien kohdalla epäonnistumisen sisäinen attribuutio, vaikka se ei ole uraohjaajan tarkoitus? Mikäli yksilö ei ohjauksesta, kannustuksesta ja yrityksestä huolimatta työllisty tai pääse omissa tavoitteissaan eteenpäin, saattaa syntyä vaikutelma, että tilanne on hänen ”omaa syytään”, jos ohjauksessa on korostettu voimakkaasti oman aktiivisuuden merkitystä.

Vahvan pystyvyyden mukainen puhetapa, oman toimijuuden korostaminen sekä tietoisiin tavoitteisiin ja omaan osaamiseen pohjautuva urasuunnittelu auttaa meitä navigoimaan työmarkkinoiden villeillä vesillä. Kokemus siitä, että ajelehtii ulkoisten voimien armoilla ei edistä yksilön hyvinvointia ja pärjäämistä työelämässä. Kuitenkin molemmat narratiivit elävät rintarinnan, ja joissain tilanteissa sattumalle ja työmarkkinoiden aalloille antautuminen voi tuottaa hyviäkin tuloksia.

Lähteet

Billig, M. 1989. Arguing and Thinking: A Rhetorical Approach to Social Psychology. Cambridge: Cambridge University Press.
Fiske, S. & Taylor, S. 1991. Social cognition. Second edition. London: Sage.
Hoppe, T. & Laine, T. 2014. Työnhakuopas. Mitä, miten missä? Helsinki: Talentum Media Oy.
Järvilehto, L. 2013. Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan. Helsinki: Tammi.
 
Kirves, K. 2014. Perceived Employability.  Antecedents, trajectories and well-being consequences. Tampere: Tampere University Press. Väitöskirja. Verkkojulkaisu: Acta Electronica Universitatis Tamperensis : 1409.
Leinikki, S. 2009. Pelon ja toivon välissä. Pätkätyöläisen urakerronta. Helsinki: TJS Opintokeskus.
Mitchell, K., Levin, A., Krumboltz, J. 1999. Planned happenstance: Constructing unexpected career opportunities. Journal of Counseling & Development, Vol 77, 115-124.
Onnismaa, J. 2007. Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Helsinki: Gaudeamus.
Poutanen, T. 2014. Muuttuva ohjauskäsitys ja uraohjaus. Teoksessa Tulevaisuuden urapolut. Toim. S. Haataja, M. Lehti, L. Metsävuori, T. Poutanen, J. Ritvanen, S.
Viitaniemi. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.
Rouhelo, A. 2014. Monimuotoistuvat urapolut. Teoksessa Tulevaisuuden urapolut. Toim. S. Haataja, M. Lehti, L. Metsävuori, T. Poutanen, J. Ritvanen, S. Viitaniemi. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.
Savickas, M. et al. 2009. Life designing: A paradigm for career construction in the 21st century. Journal of Vocational Behavior 75, 239-250.
Tokumitsu, M. 2014. In the Name of Love. Verkkojulkaisu: https://www.jacobinmag.com/2014/01/in-the-name-of-love/
Tuominen, V. 2013. Maistereiden työllistyvyys.Tampere: Itä-Suomen yliopisto. Väitöskirja.
Yorke & Knight 2006.Embedding employability into the curriculum. Learning and Employability Series. The Higher Education Academy, ESECT. Verkkojulkaisu: http://www.employability.ed.ac.uk/documents/Staff/HEABriefings/ESECT-3-Embedding_employability_into_curriculum.pdf


[1] Uraohjauksessa yliopisto-opiskelijoiden kanssa sekä opiskelijoiden kirjoittamissa uraesseissä.

 

Kirjoittaja: VTM Minna-Rosa Kanniainen toimii toimii suunnittelijana, kouluttajana ja uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.

1 kommentti

  1. Toimin opinto-ohjaajana yläkoulussa ja lukiossa. Etenkin perusopetuksessa oleva nuori saattaa kokea työelämän vielä kaukaisena ja hahmottumattomana asiana. Omien arvojen, kiinnostuksien, vahvuuksien, taitojen ja tietojen pohdinta on meneillään ja saattaa aiheuttaa epävarmuuttakin. Työelämästä voi olla vielä varsin vähäinen käsitys ja kuitenkin olisi tehtävä koulutus- ja urasuunnitelmia. Oppilaitokset ovat kaukana ja oman kunnan työpaikkojen kirjo ei ole kovin laaja, joten rohkaisemista tarttua uusiin asioihin tarvitaan.

    Nuoren ohjaaminen ja tukeminen ristiriitaisuuksien maailmassa on haastavaa: olisi osattava luoda uskoa nuoreen itseensä ja uskoa tulevaisuuteen samalla ottaen huomioon realismi.