Opin ovi auttaa uran siirtymävaiheissa

Iltavahtimestari Mikko Rinne sai kipinän koulutukseen

”Lisäkoulutuksesta ei ole haittaa”, päätteli Lahdessa Wellamo-opiston iltavahtimestarina työskentelevä Mikko Rinne, 24. Hän löysi ohjauspalvelu Opin ovesta vinkin virastomestarin ammattitutkinnosta, joka pätevöittää vahtimestarin tehtäviin valtiolla.

Opin ovi on Päijät-Hämeen aikuiskoulutusta antavien oppilaitosten yhteinen ohjauspalvelu. Oppimiskeskus Fellmanniassa sijaitsevaan Opin oveen voi kävellä sisälle ilman ajanvarausta.

Mikko Rinne suunnittelee nyt aloittavansa virastomestarin opinnot Helsingissä työnsä ohella. Rinne ihmettelee itsekin, miten nopeasti rattaat lähtivät rullaamaan, kun hän kävi ystävän usuttamana juttelemassa Opin oven ohjaajan kanssa. Rinne on suorittanut merkonomin tutkinnon, mutta taloushallinnon alalta ei töitä tuntunut Lahdesta löytyvän. Vahtimestarin työ on hänestä mielenkiintoista ja sillä uralla tuntuu olevan tulevaisuuttakin.

Opin oven asiantuntijajoukkoon kuuluvat projektipäällikkö, YTM Sari Niemi ja aikuisohjaustoiminnan koordinaattori, psykologi Pirjo Malin. He toivottavat kaikki opiskelua ja uravalintoja pohtivat tervetulleiksi saamaan apua ja ohjausta. ”Työuran siirtymävaiheet ovat monelle niitä tilanteita, joissa voimme antaa neuvoja”, Niemi toteaa. ”Kyseessä voi olla työpaikan menetys tai koulutustason kohottaminen entisessä työssä.”

Niemi korostaa, että työuralta toiselle siirtyminen voi olla myös vapaaehtoinen hyppäys kohti kiinnostavampia uranäkymiä ja itsensä toteuttamista. Opin ovesta saavat apua sekä työssä olevat että työttömät. Asiaa ei välttämättä edes kysytä. Palvelua saa nimettömänä eikä asiakkaista pidetä rekisteriä.

Peruskoulupudokkaista korkeakoulutettuihin

Asiakkaiksi Opin oveen toivotetaan tervetulleiksi yhtä hyvin peruskoulutodistusta vaille jääneitä kuin ammatti- ja tiedekorkeakouluista valmistuneita. Kun auttajina on joukko kokeneita aikuiskoulutuksen ja ohjauksen konkareita, neuvoja ja ohjausta löytyy moneen lähtöön.

”Tarjoamme palveluita myös erityistä tukea tarvitseville”, Pirjo Malin kertoo.
Kerran kuukaudessa Opin ovessa järjestetään Minullako oppimisvaikeus -teemailta. ”Kerromme mitä oppimisvaikeudet ovat ja millaista apua niihin on saatavissa.” Lukiseulontoja Opin ovessa järjestetään säännöllisesti. Malin korostaa, että monet aikuiset ovat luulleet olevansa tyhmiä, kun opiskelu on tuntunut hankalalta, vaikka kyse onkin lukihäiriöstä. ”On hyvin voimaannuttava tunne, kun ihminen saa aikuisena tietää syyn kouluvaikeuksiin ja saa myös apua ja tukea vaikeuksien voittamiseen.”
Opin ovessa autetaan myös vanhempia, jotka ovat huolissaan lastensa opiskelusta.  ”Erilaisia oppijoita on nykyään hyvin monenlaisia ja kunkin oman oppimistyylin tunnistaminen on tärkeää”, Pirjo Malin selvittää.

Päijät-Hämeen Opin oven työntekijöitäPätevällä ohjauksella pystytään estämään hutiin osuvat valinnat. ”Jos henkilöllä on esimerkiksi hahmottamisen vaikeus, hänen ei ehkä ensisijaisesti kannata lähteä opiskelemaan rakennuspiirtäjäksi.” Opiskelutaidon illoissa ohjataan aloittavia opiskelijoita esimerkiksi esseen kirjoittamiseen. Ohjelmassa on myös tilaisuuksia perusopiskelutaidoissa ja ajankäytössä.

Irti junnaamisesta ja opintielle

Sari Niemi korostaa Opin oven avoimuutta ja matalaa kynnystä. Vanhin opinnoista kysellyt on ollut noin 70-vuotias, joka haaveili teologian ja kielten opinnoista.
Niemen mukaan nuoret ja aikuisetkin osaavat etsiä tietoa internetistä, mutta hajanaisen ja runsaan tiedon perusteella on vaikea tehdä opiskelua tai uravalintoja koskevia päätöksiä.

Malin tietää, että opiskelualan ja uran valinta ovat isoja päätöksiä, joihin moni kaipaa uskonvarmistusta ja keskustelukumppania. ”Katsomme yhdessä kokonaistilanteen ja esimerkiksi aikuisopiskelijan perhetilanteen ja opintososiaaliset tuet. On tärkeää, että joku kuuntelee ja välittää.”

Malin ja Niemi ovat ilahtuneita siitä, että miehetkin ovat löytäneet Opin oveen – asiakkaista noin 40 prosenttia on miehiä. Usein naisilla tuntuu olevan enemmän puhtia lähteä aukomaan uusia uria.

Opin ovi -ohjauspalvelu

Oppimiskeskus Fellmannian 1.krs, Kirkkokatu 27, Lahti (yhteystietoja ei ole päivitetty v. 2014 jälkeen). www.fellmannia.fi

Opin ovi -ohjauspalvelu on Päijät-Hämeen Opin ovi -projektin näkyvin tulos. Edellytyksenä sille on kuitenkin ollut pitkäjänteinen verkostojen kokoaminen, kokoustaminen, alueen ohjaustoimijoihin tutustuminen ja yhteisen näkemyksen muodostaminen. Projekti päättyy maaliskuun lopussa 2012, mutta ohjauspalvelutoiminnan pilottivaihe jatkaa. Samalla on jo käynnistetty palvelun kehittämis- ja tulevaisuustyö Päijät-Hämeen alueen aikuiskoulutustoimijoiden, Te-hallinnon ja muiden kumppaneiden kanssa. Ilahduttavaa on, että uudet tahot, kuten Päijät-Hämeen Urheiluakatemia, ovat kiinnostuneita Opin ovesta ja kumppanuuksia muodostuu lisää.

Projektin keskeistä toimintaa ja tuloksia on kuvattu julkaisussa Alueellista ohjauspalveluverkkoa kutomassa – Elinikäistä ohjausta tukevien palvelujärjestelyjen kehittyminen Päijät-Hämeen Opin ovi -projektin aikana. Toim. Sari Niemi. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja C, osa 97. 2012.

Kirjoittaja:

Sari Niemi, Päijät-Hämeen Opin ovi

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-12